Eeva-Kaarina Aronen: Edda

Eeva-Kaarina Aronen: Edda

Teos 2014, 371 sivua

Me vakoilimme, piileskelimme, juoksimme karkuun, palasimme takaisin. Etsimme, hukkasimme, rakensimme. Se kaikki oli leikkiä. Minä, Eetu, olon leikin valtiatar, ja Aatu oli minun sisareni, minun aseenkantajani.
Olimme kakaroita. Olimme viattomia. Siksi emme tienneet, että viattomuuden ytimessä on aina pimeys, jossa kasvaa se, joka kuljettaa eteenpäin meitä ja kertomustamme. 
Sitten, kun oli jo myöhäistä, ymmärsin, ettemme olleet koskaan olleet viattomia. 

Etta ja Astrid eli Aatu ja Eetu, 10-vuotiaat tytöt, parhaat ystävykset. 50-luvun töölöläisessä kerrostalossa, pihoilla, rappukäytävissä, vinteillä ja kellareissa he leikkivät, kuulivat ja näkivät sellaista mitä aikuiset eivät tienneet heidän kuulevan tai näkevän saati mitään siitä ymmärtävän.

Kun Etta kuulee "Kalevalan tapaisesta kirjasta jonka nimi on Edda" äiti lainaa sen hänelle kirjastosta. Lapsethan eivät tuohon aikaan edes päässeet aikuisten osastolle, saati saaneet sieltä lainata. Etta kahlaa läpi islantilaisten jumaltaruja ja kertoo niitä eteenpäin taloyhtiön lapsille, aasoista, kääpiöistä, jättiläisistä. Suurpuhuja Etta riimusauvoineen johtaa leikkiä muiden seuratessa pelonsekaisin tuntein mutta leikki ei pääty Ettan suunnitelmien mukaisesti. 

Aikuisena, nimensä Eddaksi muuttaneena ja museotyöntekijänä leipänsä ansaiten Etta/Edda elää piinaavissa muistoissaan. Joka syksy Edda muuttuu 50-luvun naiseksi, viimeisen päälle laittautuneena ja lähtee iskemään kapakasta miehiä. Kaiken pitää olla täydellistä ja autenttista, Edda ompelee itse puvut ja näkee vaivaa löytääkseen oikeat asusteet. Samainen nainen matkaa myös aina uudelleen lapsuuden aikaisen kotitalonsa porttikonkiin, kiiltonahkalaukkuaan heilutellen, ruusuhuivi päässään, otsalamppu valonaan, pakkomielteiseen salaperäiseen työhönsä.

Tämä kirja oli suorastaan hypnoottinen! Niin vetävä, niin taitava kudelma, kirjailijan niin ovelasti lukijalle avaama että sitä on vaikea laskea välillä kädestään. Harvoin on kirjaa joka on niin paljon mielessäni silloinkin kun ei ole mahdollisuutta sitä lukea, ja näin koukuttavaa kirjaa johon pitää tarttua jokaisen mahdollisen tilaisuuden koittaessa. Selvittää mitä lapsille tapahtuu jumaltarun vaelluksella pitkin vinttejä ja pimeitä kellarikäytäviä, mikä aikuista Eddaa piinaa? Arosen tyyli kirjoittaa on omaperäinen ja kiehtova. Haluan ehdottomasti tarttua hänen muihinkin teoksiinsa!