Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa

 

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa

Tammi 2009, 278 sivua

Baking Cakes in Kigali, 2009 

 

Olin nähnyt Kigalin kakkukauppa muuttaa -kirjan kirjastossa mutta jättänyt sen uutuushyllyyn koska en ollut lukenut ensimmäistäkään osaa. Kun sitten törmäsin tähän ensimmäiseen palautushyllyssä pari viikkoa myöhemmin, harmittelin jo että olin jättänyt jatko-osan lainaamatta. En tiedä harmittelenko enää.

 

Tansanialainen rouva Angel Tungaraza on muuttanut miehensä, viiden lapsenlapsensa sekä kotiapulaisensa kera Ruandaan miehen parempipalkkaisen työn perässä. Heidän poikansa ja tyttärensä ovat kuolleet, aidsiin sekä murtovarkaan luotiin ja lapsenlapset ovat vielä pieniä. Pius toimii erityiskonsulttina Kigalin teknillisessä korkeakoulussa ja Angelilla on oma yritys, hän on Kigalin arvostetuin kakkuleipuri. Kirjan sisältö pyöriikin Angelin saamien kakkutilausten ympärillä. Yksi toisensa jälkeen naapurit tai Angelin erikoisista kakuista viidakkorumpuna kuulleet asiakkaat tulevat tapaamaan Angelia tämän kotiin. Angel ei koskaan ota kakkutilausta vastaan ennen kuin on tarjonnut asiakkaalle mausteista maitoteetä, esitellyt valokuva-albumin aiemmin tekemistään kakuista ja kuunnellut asiakkaiden huolet ja murheet.

 

- Tämä on oikein hieno kakku, hän sanoi. - Oikein, oikein hieno kakku. Usko tai älä, mutta iltapäivällä tilauksen jätettyäni aloin miettiä kakun hintaa uudelleen. Minusta se oli iso rahamäärä pulitettavaksi vasta kymmenvuotiaan lapsen kakusta, etenkin kun lapsi sattuu olemaan tyttö. En tietenkään puhunut hinnasta vaimoni kanssa, koska talousasioita ei pidä sysätä naisten huoleksi. En myöskään halunnut kysyä mielipidettä keneltäkään, koska en tahtonut vaikuttaa typerältä muiden silmissä sovittuani niin korkean hinnan. Kun nyt näen valmiin kakun, minusta kuitenkin tuntuu, että Mama-Grace on laskuttanut minulta aivan liian vähän.

 

Siinä missä kakutkin, huolet ja murheet ovat kirjassa keskeisiä. Ristiäiskakkuun pitäisi kirjoittaa vauvan nimeksi Goodenough; vanhemmat olivat toivoneet poikaa ja saaneet tytön. Ruandassa aiemmin rauhanturvaajana toiminut ghanalaismies ei ole voinut kertoa vaimolleen kokemistaan kauheuksista, koska epäilee ettei vaimonsa olisi mennyt naimisiin hänen kanssaan. Toinen mies on lapsena siepattu ja pakotettu lapsisotilaaksi. Nyt hän aikoo naida valkoisen naisen joka ottaa hänet mukaan kotimaahansa eikä hänen enää koskaan tarvitse tehdä töitä. Kaikki länsimaalaisethan ovat rikkaita. 

 

Tarinat ovat tai ainakin niiden pitäisi olla koskettavia. Ruandan kansanmurha, aids, lapsisotilaat, köyhyys. Olisin vain kaivannut tiukempaa otetta, nyt niiden käsittely oli useimmiten opettavaista mutta yhtä aikaa naiivia ja samaan hengenvetoon kovin kevyttä ja huoletonta. Keveys ja huolettomuus minulla tökki tässä kaikkein eniten. Lapsisotilaan tarinaankin Angel kommentoi vain että surullista on, mutta nythän kaikki on hyvin, olet rakastunut koska olet tullut tilaamaan kihlajaiskakkua. Ns. hyväntuulenkirjahan tämä on, ilman muuta, mutta omalla kohdallani se ei tällä kertaa toiminut. Minua kirja ei tempaissut mukaansa, joskin loppua kohden aloin jo vähän enemmän kiinnostua siitä mitä vielä on edessä.

 

Monet ruandalaiset olivat kasvaneet aikuisiksi maansa rajojen ulkopuolella ja palanneet kotiin vasta hiljattain, mutta Odile perheineen oli ollut Ruandassa myös kansanmurhan aikana ja kestänyt kaiken. Hän ja hänen veljensä olivat saattaneet menettää rakkaitaan ja joutua todistamaan hirveitä asioita tai jopa kokemaan niitä itse. He olivat kuitenkin selvinneet.

- Ikävä kuulla, Angel sanoi. Hän olisi halunnut sanoa vielä paljon enemmän, muttei löytänyt oikeita sanoja. Hän liikahti kiusaantuneesti sohvalla miettien, miten jatkaisi. Ehkä parasta ja ammattimaisinta olisi johdattaa keskustelu takaisin huomattavasti helpompaan aiheeseen, kakkuun.

 

Jatkuva Eh!-huudahduksen käyttö repliikkien alussa ärsytti, parhaimmillaan se esiintyi neljä kertaa yhdellä sivulla. Muuten swahilin- ja ruandankielisten sanojen (runsaskin) käyttö sopi kirjaan hyvin, ainakin se muistutti siitä että Afrikassa ollaan.

Kissa kirjahyllyssä piti kirjaa pinnallisena ja naiivina, muutoin löytämäni blogiarviot ovat olleet hyvinkin positiivisia, esim. Sanna / Luettua, Lukutoukka / Krista sekä Minnan lukemaa.