Aikamatka historiaan, vol 2

Tällä kertaa aloitetaan peräti 1780-luvulta, ruotsalaisesta kartanosta joka on oikeastikin olemassa, ja jossa kirjailija itse nykyään asuu. Sitten siirrytään vajaa sata vuotta eteenpäin 1860-luvulle, jolloin Suomesta lähdettiin Amerikkaan. Kolmannessa kirjassa 1800-luvun viimeisiä vuosia ja seuraavan vuosituhannen alkamista aina toiseen maailmansotaan asti seurataan mikkeliläisestä näkökulmasta. Viimeiseksi palataan Ruotsiin sotaa edeltäviin vuosiin.

***

Christina Erikson: Uskollisuuden vala

Kartanon naiset #1

Minerva, 2024

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 10 h 17 min

Christinan pikkusisko Beata oli kuin kopio heidän kauniista ja sävyisästä äidistään, mutta Christinaan äiti ei ollut koskaan aivan tyytyväinen. Christina kokikin olevan enemmän veljensä Marcuksen kaltainen ja oli tälle kateellinen siitä, miten vapaata poikien elämä oli. Kuusitoistavuotias Christina ei millään tahtonut taipua siihen muottiin, joka nuorille naisille oli varattu Svartån kartanossa Ruotsissa vuonna 1782.

Christinan isä, hovimarsalkka Karl Sporre, halusi luonnollisesti tyttärensä solmivan edullisen naimakaupan. Kuitenkin äiti oli heistä se, joka piti päämääränään löytää Christinalle sopivan sulhasen - ja pian. Kuninkaan ympärillä kuhisee, ja osan aatelistosta noustessa tätä vastaan, seisoo Karl Sporre tiiviisti kuninkaan riveissä. 

Maja oli syntynyt köyhään perheeseen ja päätynyt pikkupiiaksi jo lapsena. Svartån kartanossa hän oli ollut jo vuosia ja se oli hänestä hyvä paikka. Kun Christina oli kasvanut, Majasta oli tehty hänen oma palvelusneitinsä, ja nuoret naiset olivat tulleet ystäviksi.

Romaania kuvataan näin: "Historiallisen perhesaagan aloitusosa on täydellinen yhdistelmä historiaa, romantiikkaa, juonittelua ja jännitystä." Allekirjoitan tuon mielelläni, ja tätä julkaistessani olen kuunnellut jo toisenkin osan. 

***

JP Koskinen: Haukansilmä

2021, Like

Lukija: Toni Kamula

Kesto: 13 h 8 min

Kun Kuuran perhe jätti 1860-luvulla taakseen Suomen suuriruhtinaskunnan ja saapui laivalla Amerikkaan, isä antoi heille kaikille uudet nimet. Niin Veikosta tuli William ja Yrjöstä George, isästä itsestään Edward ja äidistä Minnie. Maassa maan tavalla, sanoi isä.

Uudessa kotimaassa riehui sisällissota, mutta Amerikka oli niin suuri maa, että sinne mahtui kaikenlaista. Eivät Kuurat sotaa pelänneet. 

Aikansa New Yorkissa asuttuaan he päättivät lunastaa maata lännestä ja ryhtyä viljelemään maata ja kasvattamaan karjaa. Pojista kasvaisi kunnon cowboyta. Tapahtuu kuitenkin jotain, mikä hajottaa heidän perheensä useammaksi vuodeksi.

Tämän verran tiesin itse, kun ryhdyin Haukansilmää kuuntelemaan. Niinpä Georgen, tuon haukansilmäisen pojan, suuri seikkailu tuli täytenä yllätyksenä. Kumpi sitten on parempi tapa lähteä kirjaa kuuntelemaan, on varmasti ihan henkilökohtaista, mutten kuitenkaan koe tarvetta avata juonta sen enempää. Totean vain, että George kokee elämänsä seikkailun, etsii itseään ja löytääkin, ainakin luulisin niin. Ehkä se selviää kolmannessa osassa, joka tuo suvun taas lähemmäs Tulisiiven aikakautta. 

P.s Minulle jäi ihan arvoitukseksi miten nämä henkilöt liittyivät Tulisiiven päähenkilöihin, kun en saanut etunimiä täsmäämään...

***

Raija Oranen: Punaisten kukkien puutarha

Otava, 2024

Lukija: Tuukka Haapaniemi

Kesto: 16 h 9 min

Kun elettiin 1800-luvun viimeisiä vuosia, Edwin Alléen oli täyttämässä kolmekymmentä ja töissä konepajapäällikkönä Valtion Rautateillä. Hänen vaimonsa Lydia teki hänestä yhdellä kerralla kahden tyttölapsen isän ja pieni perhe muutti Mikkeliin. Isä ei identtisiä kaksosia toisistaan erottanut ja kutsuikin heitä yksinkertaisesti "tytöiksi", vielä sittenkin kun he olivat saaneet kolmannen tyttären, jota kutsui tämän etunimellä.

Nuorempana Edwin oli seilannut höyrylaivan lämmittäjänä Amerikkaan tuhansien muiden suomalaisten siirtolaisten joukossa. Palatessaan puolitoista vuotta myöhemmin Suomeen hän tiesi tasan tarkkaan mikä häntä eniten kiinnosti: tekniikka. Niin hän opiskeli insinööriksi ja työllistyi rautateille. Kun perhe muutti Mikkeliin, Edwin oli jo merkittävässä asemassa. Lapsia siunaantui yhteensä kuusi, neljän tyttären jälkeen vihdoin kaksi poikaakin, mutta rakas Lydia menehtyi lapsivuoteeseen. 

Uuden vaimon ja myöhemmin vielä kolmannenkin Edwin tarvitsi lapsiaan hoitamaan, miten hän muuten olisi heidän kanssaan selvinnyt. 

Maailman myllerrykset koskettivat myös pientä Mikkeliä, ja Edwin pääsee seuraamaan sotavuosiakin sisäpiiristä, sillä hänen tyttärensä tekevät naimakauppoja upseerien kanssa. 

Olin kuunnellut kirjaa vähän matkaa, kun alkoi tuntua siltä, että on tarkistettava onko kunnallisneuvos Alléen todellinen henkilö, ja kyllähän hän on. Miksi Oranen juuri hänestä kirjoitti; hän on Orasen puolison isoäidin isä. Kirja on syntynyt jatkumona näytelmälle, jonka Mikkelin teatteri Oraselta tilasi, toiveena Mikkelin historia. Alléenin suvusta on lähtöisin kuuluisia henkilöitä, Edwin oli esimerkiksi armeijakunnan komentajan Woldemar Hägglundin appiukko ja vuonna 1938 syntyvän kenraalin, Puolustusvoimien komentajan Gustav Hägglundin isoisä. Tämän äiti on toinen niistä kaksosista, joita Edwin ei erota toisistaan. 

En ollut moneen vuoteen lukenut mitään Oraselta, mutta tämä oli oikein kiinnostava pala historiaa. Lukijalle myös propsit. 

***

Katarina Widholm: Viaton sydän lyö

#1 Betty 

Gummerus, 2024

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 14 h 38 min

17-vuotias Betty Lind oli saanut kotiapulaisen paikan tohtori Molanderin luona. Perheessä oli myös aikuinen poika, joka asui jo muualla. Betty malttoi tuskin odottaa, että pääsisi hyvään herrasperheeseen, ja saisi vihdoin omaa rahaa, ja voisi käydä leivoskahveilla ja vaikkapa ihan oikealla kampaajalla!

Junamatkalla Hälsinglandista Tukholmaan hän tutustui Uppsalassa asuvaan lehtori Martin Fischeriin. Mies antoi hänelle kirjansa ja pyysi Bettyä kirjoittamaan ja kertomaan mitä kirjasta piti. 

Uuden ystävän hän sai heti ensimmäisenä aamunaan samassa pihapiirissä kotiapulaisena olevasta Violasta. 

Tohtori oli mutkaton ja ystävällinen mies, tohtorinna vaativa eikä useinkaan kovin ystävällinen tai ymmärtäväinen uutta apulaista kohtaan. Joskus kyyneleet valuivat Bettyn posket raidoittaen, ja silloin tohtorinna puhui hetken hieman ystävällisemmin. Bettyllä oli usein koti-ikävä, johon lohtua toi kirjeenvaihto Martinin kanssa. 

Bettyn ensimmäinen kohtaaminen  perheen pojan, Carl-Axelin kanssa, oli kaikkea muuta kuin onnistunut. Nuori mies oli ylimielinen, kutsui miehen kolisteluun herännyttä tyttöä äkäpussiksi ja vihjaili törkeästi miten Betty voisi nukkua palvelijanhuoneen sijaan hänen vieressään. Viola neuvoikin, että pojan kanssa kannattaa olla varovainen, eikä "ainakaan ilmaiseksi antaa mitään tehdä". Violan oma työnantaja kun tykkäsi aina välillä maistissa ollessaan likistellä, ja sen jälkeen palkkakuoressa oli tervetullut ylimääräinen seteli. Betty piti tuollaista käytöstä järkyttävänä, muttei halunnut arvostella uutta ystäväänsä.

Käänteitä riitti tässä viihdyttämässä romaanissa jossa ajankuva toimi hyvin, eikä sivuilta tihkunut omaan makuuni liikaa romantiikkaa. Mukana oli paljon arjen kuvausta kotiapulaisen askareista lähtien, ja Betty toiveineen oli kiva nuori tyttö päähenkilöksi, ei liian hattarainen. 

Sanna Majuri on yksi lempilukijoistani, tällä kertaa "Viuula" särähti korvaan, tokihan se niin kuuluu ääntää, mutta...

Tästä sarjasta on hiljattain ilmestynyt toinen osa suomeksi, kuuntelen sen kyllä.

***