Tuuli Salminen: Varpu

Tuuli Salminen: Varpu

Gummerus, 2023

Lukija: Pirjo Heikkilä

Kesto: 7 h 11 min

Varpu eli melko tavallista keski-ikäisen suomalaisnaisen elämää; hänellä oli vakituinen työ opettajana, aviomies, kaksi lasta eli aikuiset tyttäret Emma ja Oona, sekä kotina omakotitalo pikkukaupungissa. Mutta sitten hänen piti muuttaa pois.

Sisarensa Irinan avustuksella hän päätyi pieneen kerrostaloyksiöön Helsingissä, ja hänen tilalleen, käyttämään hänen puutarhakenkiään ja leikkaamaan hänen vaalimiaan ruusuja, onkin muuttamassa Annmari Aava, johon miehellä on ilmeisesti ollut jo pidempiaikainen suhde. Nainen on vieläpä arkkitehti ja vain kolme vuotta heidän esikoistytärtään Emmaa vanhempi. 

Irina-siskon mielestä Varpun pitää hankkia samanlainen mustavalkoinen mekko kuin sisarella on (sillä pitäähän kaikilla olla mekkoja?), ja sitten he voisivat käydä yhdessä salaatilla ja viinillä, sillä Varpu ei saa lakata elämästä, ja Irinalla on tietty kuva siitä, mitä eläminen tarkoittaa.

Varpun ja Irinan äiti on kuollut jo silloin kun he olivat pikkutyttöjä, ja läheisempi, etenkin Varpulle, olikin Ruusa-täti, joka on hiljattain menehtynyt. Varpu sureekin enemmän Ruusan kuin puolisonsa menettämistä, hän ikävöi myös enemmän kotiaan kuin miestä siinä kodissa. Varpu miettii, kestikö hän kahdenkymmenen vuoden ajan miestään nostamatta riitaa mistään, koska ei välittänyt miehestä niin paljon, että tämä olisi ollut riitojen arvoinen.

Varpun uusi vuokrahuoneisto maksaa toista tuhatta euroa kuukaudessa, ja hänen täytyy elää suu säkkiä myöten, sillä paitsi omakotitalon, hän menetti myös toimeentulonsa saatuaan vakavan varoituksen koulusta, jossa hän työskenteli saksan kielen opettajana. Varpun on etsittävä nyt uutta työtä, mutta hakemus toisensa jälkeen torjutaan. Miten paljon pettymyksiä yhden ihmisen täytyy kestää?

Eikä Varpu kestä. Hän alkaa puolivahingossa stalkata Annmarin kodin liepeillä ja näkee tämän rivitaloasunnon ikkunoista miehensä tuttuja vaatteita ja tavaroita. Tänne siis oli päätynyt kaikki, mitä hän ei ole nähnyt aikoihin heidän kotonaan. Paitsi ettei se ole pitkään heidän kummankaan koti. Annmari haluaa erilaisen tulevaisuuden miehen kanssa, Annmari alkaa suunnitella heille aivan uudenlaista älykotia, ja kaiken mitä tekee, hän jakaa sosiaalisessa mediassa. Hän ei tahdokaan Varpun ruusuja.

Varpussa oli juuri sopivassa määrin tarjoiltuna ihanaa, nautittavaa mustaa huumoria, joka tekee vaikeasta aiheesta keveämmän.

Vakavammin ajateltuna, kirja herätti monenlaisia mietteitä siitä, miten ihmismieli tapahtumiin ja elämänkäänteisiin reagoi, sekä siitä, miten eri tavalla eri ihmiset reagoivat, kun toinen "sekoaa" ja toinen ei. Ennen puhuttiin helposti asennoitumisesta, saatettiin kehottaa että koita nyt asennoitua järkevästi, toivottavasti niin ei toppuutella enää nykypäivänä. Siitä olisin kuitenkin huolissani tällaisen Varpun psykoosiin sairastumista kuunnellessa, että saako vielä 2020-luvullakaan apua mielenterveysongelmiin aina kun tarvitsee, vai oliko Varpu vain onnekas? Entä jos ei ole kunnon tukiverkkoa, entä jos et osaa itse hakea apua, entä jos läheiset ummistavat silmänsä? Entä jos ei ole Irinan kaltaista siskoa tukena, entä jos et tapaa uusia ihmisiä, kun menetät vanhoja? Entä jos ei vastaan kävelekään kuin tarjottimella uutta kutsumusta, jos vanha työ jää taa? Ja miten käy sitten, jos et ole avulle vastaanottavainen, sillä heitäkin on.

Toinen samaan aiheeseen liittyvä kirja on Minna Rytisalon Jenny Hill, jossa päähenkilön aviomies niin ikään pettää vaimoaan, tulee ero ja vaimo muuttaa pois kotoa. Jenny Hillin mielenterveys ei kokenut kovia, päinvastoin hän kasvoi täyteen mittaansa, eli näissäkin päähenkilöt reagoivat eroon aivan eri tavoin. Molempia kirjoja voin suositella, vaikkapa lukupariksi toisilleen.