Ulla-Lena Lundberg: Suureen maailmaan

 

Ulla-Lena Lundberg: Suureen maailmaan

#2 Merenkulkijat

Äänikirja: Gummerus, 2023, ensijulkaisu 1991

Alkuteos: Stora världen, 1991

Suomennos: Leena Vallisaari

Lukija: Jukka Pitkänen

Kesto: 11 h 4 min

Levoton mieli oli vienyt Eskilsin Leonardin Amerikkaan; Seattleen, Alaskaan, Klondykelle ja toi sitten seitsemän vuoden jälkeen takaisin Suomeen. Jos vaikka Judith, johon hän oli lähtiessään ollut tykästynyt, olisi odottanut häntä, vaikkei Leonard ollut koko aikana saanut kirjeen kirjettä aikaan. 

Ei ollut. Judith ei tosin ollut löytänyt toista miestäkään, vaan Jumalan. Leonard tekee yllätysvedon, ja kosii Marthaa joka käy hänellä siivoamassa ja kokkaamassa, ja asettuu asumaan mantereelle. Suvut ovat mielissään hyvästä, tasapainoisesta liitosta, vaimosta joka tarjoaa Leonardille pysyvyyttä, mahdollisuuden asettua.

Ei, en sitten palannutkaan Amerikkaan vaan asetuin asumaan koululle asemapaikkakunnalle, jolla on saha ja leipomo, kauppa ja kestikievari. Minä, joka halusin kauas ja pois, aloitan jokaisen päiväni halkoja hakkaamalla. Sen jälkeen yritän takoa järkeä koululapsiin, ja iltaisin olen vaimoni kanssa paikkakunnan kulttuurielämä. Me annamme tilat laulukuoron, Marttayhdistyksen, keskusteluklubin ja raittiusloosin käyttöön. Minä olen mukana kaikissa paitsi martoissa, myös raittiusseurassa, vaikka otankin toisinaan paukut. Teen sen silloin kun martoilla on kokous: silloin poikkean tapaamaan kievari Bärmania, joka on kelpo mies ja tarjoaa.

Tietenkin maailmassa täytyy olla sota ja matkustuskielto ja täällä kotimaassa kalliit ajat, kun minä menen naimisiin. Luultavasti minua hermostuttaa juuri täällä kuusimetsässä vallitseva turvallisuus ja rauha. Olen tottunut erilaiseen elämään, merenkulkijayhdyskunnan liikkuvuuteen ja Amerikan herkeämättömään toimeliaisuuteen. Täällä ei tapahdu mitään. Junat ajavat ohi minusta piittaamatta, väki tarpoo töihin ja takaisin, ja kakarat metelöivät ja tappelevat koulun rappusissa.

Rojahdan keski-ikään kuin veden täyttämään kuiluun. Mitään ei tapahdu, vaikka maailma on tulessa eikä kukaan tiedä sanoa, miten Suomen ja Ahvenanmaan käy. Puhun ja keskustelen Marthan sukulaisten kanssa ja paikkakunnan ihmisten kanssa, ja kaikki ovat sitä mieltä, että meidän pitää iloita joka hetkestä, jonka saamme pysyä sivussa. Heille se sopii, maalaistolloille ja palkkatyöläisille, ja totta kai he ovat oikeassa. Vikahan on minussa, minähän se en kestä arkipäiväisyyttä.

Arki on taistelua sen kanssa, ettei karkaa Turun junaan ja siellä satamaan, laivaan joka veisi kauas pois. Sitten tulevat toisenlaiset taistelut, maailmansota ja valkoisten ja punaisten kahakat joista Leonard ei oikein tiedä minne kuuluu, palasihan hän Amerikasta sosialistina, mutta opettajana hänet määritellään kyselemättä valkoisiin. 

Leonardin amerikanvuosina Eskilsin veljeskaartin vanhin veli Isidor oli suorittanut pappisvihkimyksen ja on kappalaisena itäisellä Uudellamaalla. Vaimon hän oli saanut Emeliestä, Ahvenanmaan suurimman laivanvarustajan tyttärestä. Toimeentulo on niukkaa, ja kirkkoherraksi pääseminen vaikeaa, mutta Isidor haluaa tarjota vaimolleen vähintäänkin sellaisen elämän, johon tämä on lapsuudenkodissaan tottunut. 

Eskilsin veljeksiin kuuluvat myös kaksoset Richard ja Edvard, jotka molemmat ovat hakeutuneet merille ja ylenneet kuunareiden kapteeneiksi. Suvun nimi velvoittaa, mutta laivojen tulevaisuus näyttää epävarmalta, etenkin 1920-luvun alkaessa, kun sota on päättynyt. Kuunareihin annetaan enää vain halpoja lasteja kuten vehnää, mutta vakuutukset ovat toisaalta kovia. Suurin epäonni koetaan, kun ylväs nelimastoinen Herzogin Cecilie ajaa karille. Lasti on vakuutettu, laivaa ei. 

Trilogian ensimmäinen osa Leo oli minulla vielä kohtuuhyvin muistissa, ja etenkin Leon alku kävikin monesti mielessäni, kun kuuntelin tämän osan mullistuksia. Tämäkin osa oli omia mielikuvia avartava, kirjassa oli kiinnostavaa ajankuvaa itselle niin vieraasta seudusta eli Ahvenanmaasta, ja esimerkiksi arjesta tuon ajan kauppalaivalla. Pidin alkupuoliskosta paljonkin (lähes yhtä paljon kuin Leosta), mutta sen jälkeen kun tuo lippulaiva ajoi karille, kirja muuttui paljon, ja tunnelma sekä kiehtovuus kokivat kovan lässähdyksen. 

Olin nähnyt kommentteja, että kirjan viimeinen luku on koskettava ja toimisi itsenäisenä novellina, joten loppupuolella aloinkin sitä odottaa. Minulta meni kyllä ohi mikä siinä oli niin hienoa?

Olin antanut Leolle neljä tähteä, Suureen maailmaan sai vain kolme. Trilogian kolmas osa on niin erilainen, koska ajassa hypätään reippaasti autolauttojen tuloon saakka, joten sille en osaa asettaa odotuksia, paitsi siksi, että sen on kirjoittanut Lundberg. Lukija vaihtuu Laura Malmivaaraksi kun pääosaan tulee nainen.