Graham Swift: Here we are

Graham Swift: Here we are

Scribner UK, 2020

195 sivua

Kirja on lainattu Ylöjärven kaupunginkirjastosta.

Kesällä 1959 Brightonin kuuluisalla laiturialueella pyöri sirkustyyppinen show, akrobaatteja, lautastenpyörittelijöitä, jonglöörejä, vatsastapuhujan teddynalle, laulua ja tanssia. Monille turisteille ilta laiturin teltassa oli loman kohokohta. Shown isäntänä toimi Jack Robinson joka spiikkasi sisään muut esiintyjät sekä lauloi ja steppasi muutaman ohjelmanumeron itsekin. Shown tähdeksi tuona kesänä nousivat Ronnie ja Evie, taikuri ja hänen avustajansa - ja kihlapari mistä todisteena Eviellä oli pieni kivi nimettömässään. He aloittivat kautensa kohtuullisen hyvältä paikalta esiintyen ensimmäisinä väliajan jälkeen, mutta elokuussa heidän esityksensä oli siirretty jo koko shown huipennukseksi sen viimeisenä numerona.

'Come and See! Come and See the Great Pablo!

But Eve was always just Eve. And Jack was just Jack.

'And now, folks, I want you to see something that will make your eyes pop, something you're not going to believe. I want you to meet a very special friend of mine, the Great----yes I said the Great---Pablo! He doesn't talk very much, but you'll see why he doesn't need to. And I want you to meet---and she'll make your eyes pop too, gents---the delightful, the delectable, the delirious---Eve!'

Jack ja Ronnie tunsivat muutaman vuoden takaa, inttiajoiltaan, kun Jack oli porukan koomikko ja Ronnie osasi korttitemppuja. Ronnien ura ei ollut sen jälkeen lähtenyt lentoon yhtä hyvin kuin Jackin, joten Jack yllytti Ronniea hankkimaan sievän avustajan ja puhui tälle numeron showsta ja niin Ronnie tapasi Evien. Jack itse ei ollut vakiintuvaa tyyppiä ja tytöt hänen käsipuolessaan vaihtuivat niin usein, etteivät Ronnie ja Evie pysyneet perässä, he jopa kutsuivat kaikkia nimellä Flora. 

Kaksikymmentä vuotta aiemmin, kun Ronnie oli kahdeksanvuotias ja Englanti sodassa, äiti saatteli poikaansa juna-asemalla. Ronnien isä oli merillä, piipahteli kotona silloin tällöin. Hän oli teillä tietymättömillä silloinkin, kun valkoisia nenäliinoja heiluttavat äidit lähettivät junalastillisen itkeviä pikkulapsia, kaasunaamarit mukanaan ja laput kaulassaan, Lontoosta turvaan maaseudulle. Kaikki eivät päätyneet yhtä hyviin oloihin, mutta Ronnien uusi koti Oxfordshiressä oli pienen pojan unelma. Keski-ikäinen Lawrencen pariskunta asui kaksin valtavaa taloa, Evergreneä, ja Eric ja Penny olivat niin mielissään saadessaan taloon lapsen, ikään kuin Ronnie olisi tehnyt palveluksen heille eikä toisinpäin. Ainoat merkit sodasta Evergrenessä olivat ikkunoiden pimennysverhot ja pian Ronnie unohti Lontoon öiset hälytykset - ja äidin. Hän sai tältä postikortteja kuin elonmerkkejä, "Kaikki hyvin, rakkain terveisin äiti", ja lähetti täsmälleen samanlaisia takaisin. Vuosia myöhemmin Lawrencet olivat ne, jotka itkivät junan viedessä pojan takaisin Lontooseen.

Ronnie ja Evie, lavalla Pablo & Eve, suunnittelivat naimisiinmenoa syyskuulle, kun lomasesonki olisi ohi ja näytökset Brightonissa päättyneet. Mutta 75-vuotiaana, kun Evie muistelee menneitä, vuotta aiemmin kuolleen aviomiehensä uraa esiintyvänä taiteilijana, mies on Jack, ei Ronnie.

Evie White. Chorus girl. Prancer and dancer. Up for anything really. Even one-time magician's assistant. But, as it turned out, hard-headed and sharp-eyed business woman. She could vouch for that too. And Jack Robbins' wife for nearly fifty years. Not Ronnie Deane's. Who would know better?

Niin, mitä oli tapahtunut, miten Evie oli päätynyt Jackin vaimoksi, siinäpä koukku lukijalle. Pidin todella paljon kirjan tunnelmasta joka oli melko haikea, ja tuosta ajankohdasta 1950-luvun lopulla, mutta Ronnien viettämät sotavuodet evakossa Evergrenessä oli myös kiehtova, kirjaimellisesti taianomainen jakso. Kuusi vuotta niin pienen pojan elämässä, lähestulkoon aikuiseksi varttuen, oli iso osa sitä mikä Ronniesta teki Ronnien ja jäin miettimään, miten erilainen hänestä olisikaan kasvanut pommitusten keskellä Lontoossa. Kiehtova tarina kaiken kaikkiaan. Harmi ettei Swiftiä enää nykyään suomenneta. Häneltä on aiemmin käännetty muutama kirja 80-90 -luvuilla. 2000-luvulla hän on julkaissut neljä kirjaa.

Olen ihan hurjan mielissäni siitä, että tartuin lähes kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen englanninkieliseen kirjaan! Tämän rinnalla aloin myös kuunnella englanninkielistä äänikirjaa ja laitoin varaukseen pari muuta lukukirjaa. Luettavien / kuunneltavien kirjojen valikoima kasvoi siis yhtäkkiä huikeasti, mutta onko se sitten hyvä vai huono asia, kun monesti tuntuu ettei niitä kaikkia kiinnostavia suomennoksiakaan ehdi lukea... Toisaalta minulla on ollut todella huikea kirjavuosi tähän mennessä. Ensimmäisten seitsemän kuukauden aikana olen lukenut / kuunnellut yhteensä 95 kirjaa, vime vuonna samassa ajassa 21.