Minna Rytisalo: Lempi

Minna Rytisalo: Lempi 

Gummerus 2016

234 sivua

Sinä valitsit minut, en tiedä, olitko kauan jo katsellut ja niin päättänyt, se jäi kysymättä. Minusta ei olisi ollut valitsemaan sinua, olin niin ujo etten olisi itse pystynyt sinua lähestymään, ikinä. En olisi uskaltanut. Ei olisi tullut mieleenkään, mutta sitten oven kello kilahti, ääni jäi taakseni oikealle, ja vasemmassa kädessäni minulla oli yhä rukkaset. Ulkona lumi suli ja pian poskellani huulten tuntu, niin pehmeä, yhtä aikaa salama ja ikuisuus, ja kun nostin pääni ja katsoin, sinä olit siinä enkä enää voinut irrota. Silmät jäivät kiinni silmiisi. Ilmassa leijui tytön tuoksu, vaikka mitä se edes on, en tiedä. Jotain makeaa ja puhdasta, ihan erilaista kuin miehissä, hiuksista ja ihosta se tulee, kevyestä hengityksestä. Teitä oli siinä kaksi tyttöä, mutta minä näin vain yhden. Siitä hetkestä kaikki alkoi. Et laskenut katsettasi, enkä minä. Kaikki meni nopeasti. Sota-aika. Kaksi kirjettä, ja sinä aloit minulle. 

Nyt tiedän sen tunteen, kun voisi oikeastaan lukea kirjan heti uudestaan toiseen kertaan, ihan kokonaan. Useinhan tulee tässä kirjoitusvaiheessa paljonkin sivuja plärättyä, mutta nyt on sellainen tunne, että haluaisin lukea uudelleen kaikki nuo kauniit sanat, lauseet ja virkkeet. Toisekseen, nyt kun tietää kaiken sen mitä on edessä näiden ensimmäisten sivujen jälkeen, joilta tuo ylläoleva näytekin on, voisi lukea ja ymmärtää niin monet asiat eri tavalla. 

Lempi sijoittuu 1940-luvulle, aikaan ennen Lapin sotaa ja vielä sen jälkeenkin. Nimensä se on saanut päähenkilöltään, kauppiaantyttäreltä, Siskon kaksoissisarelta. Toisaalta, voiko päähenkilöksi nimetä naisen, joka ei itse kerro tarinaansa? Ehkä päähenkilöt ovatkin Viljami, Sisko ja Elli, sillä he ovat Lempin tarinan kertojat.

Viljami vie vihille Lempin, tuo Pursuojalle jos nyt ei kaupunkilaistyttöä, niin kuitenkin tytön joka kiharsi tukkaansa ja lakkasi kyntensä, tytön jonka päähän olisi kuulunut valkolakki eikä navettaliina. Vaikka Lempi yrittää, aputytöksi palkattu tomera Elli katsoo nuorta rouvaa pahasti ja kadehtien, liian herraskainen on Lempi Ellin silmissä maatilan töihin. Lempin ja Viljamin onni jää lyhyeksi, keväällä syttynyt rakkaus suo nuorille onnentäyteisen kesän, mutta syksy tuo myös Viljamille pelätyn kutsuntakirjeen. Rintamalle joutuessaan Viljamia lohduttaa, että nuorikon seurana on edes Elli. 

Vähänpä Viljami tiesit.

Taitavaa, todella taitavaa. Kieli, tarinan kulku, se miten eri henkilöt tuovat tarinaan uusia näkökulmia. Miten lukija ensimmäisen kertojan osuuden luettuaan luulee tietävänsä miten asiat ovat ja miten toinen kertoja laittaa kaiken uusiksi. Kirja osoittaa hienosti sen, miten emme koskaan voi tietää tarkalleen mitä toinen ihminen ajattelee ja miksi toimii kuten toimii. Totuuden tapahtumista tietävät vain ne ihmiset, jotka ovat olleet paikalla, eivätkä hekään voi tietää muiden osallisten ajatuksia. Kaikki mitä näemme, on vain omaa tulkintaamme. Kiehtova ajatus, ja niin totta.

Mielettömän upea esikoinen!