Miina Supinen: Mantelimaa

Miina Supinen: Mantelimaa 

Wsoy 2015, 317 sivua 

Mantelimaa, hän tajusi, oli takaperoismaa. Se mikä oli muualla pahaa, oli täällä hyvää. Lapset söivät karkkia pääruuaksi ja aikuiset leikkivät työkseen. 

Mantelimaa oli iso ostari ja sisähuvipuisto, ikuisen joulun maa jossa soivat aina joululaulut ja jonka lasten Pikkulassa oli 24 pomppulinnaa. Toisaalta siellä oli myös kylpylä ja K-18 siipi, yökerho strippareineen. Siellä, Rakkauden Mantelissa, tanssivat kauniit Elfetit.

Molli, entinen poptähti ja nykyinen lastenohjelmia tekevä suosittu pellehahmo, vaimo ja kahden pienen tytön äiti, haluaa väistää viimeiseen saakka päätymästä töihin Mantelimaahan jota hallitsee Jonne J. Halkio, Mollin nuoruudesta tuttu mies. Jonne kuitenkin tahtoo palkata Mollin suunnittelemaan Elfeteille ennen näkemättömän upean jouluparaatin ja juuri kun Molli on aikeissa sanoa ei, tapahtuu jotain miksi onkin sanottava kyllä. Mollin mies Keke joutuu koomaan ja yhtäkkiä Molli onkin yksin vastuussa tytöistä ja näiden elättämisestä.

Säihkyvän Mantelimaan alla, tunneliverkoston syvyyksissä, on odottamassa jotain pelottavaa. Nukentekijä, joka on luonut Mantelimaahan yhden sen vetonauloista, satojen mekaanisten porojen ja tonttujen kiskoilla kulkevan lauman, haluaa saada hallintaansa koko Mantelimaan. Löytyy ruumis, ja ennen pitkää toinenkin.

Käpertyminen on tärkeintä. Rauhoittumista. Perheen kanssa rauhoittumista.
Jotain sellaista. 
Niin, ja Jeesus syntyi. 
Valo syttyi pimeyteen. 
Lammas heräsi jouluaamuna ja meni syömään, mutta sen ruokakipossa olikin Jeesus.

Mantelimaa oli kiehtovaa, nopealukuista, viihdyttävää muttei liian kevyttä luettavaa joulunpyhiksi. Olin löytävinäni tästä jopa kriittisyyttä joulun yhäti kasvavaa kaupallisuutta vastaan. Minä joka en lue fantasiakirjoja pidin tässä esiintyneistä fantasiaelementeistä.

Unohdin kuvata kirjan ennen sen palauttamista kirjastoon, joten tällä kertaa kustantajan tarjoama kuva.