Sivut

maanantai 21. joulukuuta 2015

Kirjabloggaajien joulukalenteri, luukku 21


Eilen joulukalenterin luukku aukesi Les! Lue! -blogissa ja huomenna on vuorossa blogi joka kuulostaakin niin jouluiselta, varsinkin kun Hyllytontun höpinöitä kirjoittaa Tiina Tonttu.

Monilla meistä on jokin tietty asia joka toistuu vuodesta toiseen: mistä alkavat joulupuuhastelut. Joillain se voi olla kodin piristäminen jouluvaloin, toisella korttipaja valtaa työpöydän. Toivoisin että se olisi itselläni suursiivous, mutta ei, se on monien vuosien varrella säästämieni joululehtien esiin kaivaminen. 


Olen aina ollut hulluna joululehtiin, enkä koskaan heitä niitä pois. Niitä löytyy yhteensä lähemmäs sata. On kotimaisia, ruotsalaisia, saksalaisia, englantilaisia, muutama tanskalainenkin. Kun pengon ne esiin olohuoneen arkkupöydän kätköistä, jaan ne kahteen pinoon, leivonta-/ruokalehtiin ja selailulehtiin. Jälkimmäiset pitävät sisällään (usein vaaleasävyisiä) jouluisia koteja, kattauksia, joulukukkia ja osa myös eri maiden jouluherkkuja. Vuosien varrella olen testaillut monia joulumausteisia kakkuja, hyydykekakkuja sekä pikkuleipiä ja mieheni (joka meillä vastaa suolaisista leipomuksista) on testannut monta leipäohjetta. Joulupöydästämme on jo vuosien ajan löytynyt Jaakkolan joululimppua, alunperin Kotiliedestä löytyneellä ohjeella. 


Tänä vuonna olen lisännyt kokoelmiin maltillisesti vain kaksi leivontalehteä joista Kotilieden Leivonta -erikoisnumerosta olen testannut kaksi kahvikakkua.


Irlantilainen viskikakku oli mehukas kuivatuilla viikunoilla ja viskillä maustettu kakku.


Omassa kakussani viikunat soseutuivat ehkä hieman liikaakin. Kakku oli hyvin mehukas.

Toinen kokeiluni oli jälleen yksi versio englantilaisesta hedelmäkakusta.


Tekovaiheessa meinasi iskeä pieni epäilys, voiko rommia todellakin laittaa kokonaisen desin. Taikina maistui ja tuoksui erittäin alkoholipitoiselle ja jopa siippakin nauroi, että tämän kakun paistohöyryistä saa vielä krapulan! 


Valmiissa kakussa rommin makua oli kuitenkin juuri sopivasti ja sekin tuli syödyksi viimeistä murua myöden. Kivana twistinä tässä ohjeessa olivat aivopähkinät eli saksanpähkinät jotka ovat suurta herkkuani niin jäätelössä kuin leivonnaisissa.

Lopuksi vielä muutama aukeama joulun selailulehtien aatelia. Tanskalainen Jeanne D'Arc Living ilmestyy nykyään myös suomenkielisenä, nämä vuoden 2012 numerot olivat vielä englanninkielisiä.








8 kommenttia:

  1. Oi, mitkä jouluiset kuvat ja tunnelmat! Kiitos Jane! Haluaisin heti selailemaan lehtipinoasi ja maistelemaan kakkuja kanssanne. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  2. Voi miten minustakin olisi mukava päästä maistamaan teidän kanssanne noita kakkuja, varsinkin hedelmäkakku näyttää todella herkulliselta. :) Ihanaa joulua teille! <3

    VastaaPoista
  3. Ihana, joulunmakuinen juttu. :) Hyvää joulua teille!

    VastaaPoista
  4. Kiva luukku kakkuineen! Yhtä versiota englantilaisesta hedelmäkakusta teen aina itsekin.

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia ja voi miten hyviltä nuo kakut näyttävätkään.

    VastaaPoista
  6. Desi rommia kuulostaa kyllä tosi hurjalta...mutta joo, maistuisi kyllä kunnon hedelmäkakku.

    VastaaPoista
  7. Joululehdet eivät ole minua juuri onnistuneet houkuttelemaan, mutta nytpä alkoi kiinnostaa. Niin alkoivat kiinnostaa kakutkin. :)

    VastaaPoista