Sivut

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Veera Salmi: Kaikki kevään merkit


Veera Salmi: Kaikki kevään merkit
Otava 2014, 234 sivua

Kun näin Kaikki kevään merkit Otavan syysluettelossa, tiesin heti haluavani lukea sen. Helsingin Linnunlaulun huvilat ovat upeita ja niin kiehtovia, että jo pelkästään sellaiseen sijoittuvaan romaaniin tarttuminen on kuin kurkistus huvilaan itseensä.

Ristipistoruusut ovat Helenin tekemät. Minä en ole koskaan sanonut Heleniä isoäidikseni, eikä mamma ole sanonut häntä äidikseen. Aina vain Helen, Helen, Helen. Hento, hauras, hajoava Helen. Heikko, herkkä, heinänkorsi, heleä, katkennut korsi, katkera, karkea, karmea. Vapiseva, variseva, vanki.
Helen puhui ruotsia.
Me emme puhu.
Helen teki ristipistotöitä.
Me emme tee.

Suvun tarinaa lähdetään purkamaan lyhyissä luvuissa eri sukupolvien naisten kertomana. Nykyhetkessä, huhtikuisena päivänä 2005, Marie odottaa vieraita kaksostyttäriensä Marian ja Märtan kuudensille syntymäpäiville. Marien äiti muistelee menneitä päivää ennen kaksosten juhlapäivää. Marien omat muistot ovat lapsuudesta 80-luvun alussa ja kaksosten isän tapaamisesta 90-luvun lopulla. Pikkuhiljaa eri aikakausina ja eri henkilöiden näkökulmista avataan lasten ja aikuisten traumoja, hylkäämisiä, pettämisiä, järkkynyttä mieltä. Kun kukaan ei ole oikein ehjä ihminen, on vaikeaa kulkea toinen aikuinen rinnallaan saati kasvattaa lasta. 

Meduusat ja vuokot alkoivat aina elää omaa elämäänsä, kun me tapasimme. Ne suipistelivat suitaan, kaikki maksat ja haimat ja munuaiset irtosivat ja uivat minun sisälläni, rakot turposivat ja suolet, kaikki menivät aivan sotkuun ja epäjärjestykseen ja minä vihasin sitä. Minun piti todella pitää varani, ettei se hullunmylly olisi saanut liian suurta otetta minusta. Minä ahmin tyhjää tyhjyyttä sisääni, söin sitä kun en muutakaan tiennyt tehdä.

Välillä teksti oli sellaista tajunnanvirtaa ja sanoilla iloittelua, leikittelyä, että minusta tuntuu kuin istuisin itse edelleen paikallani mutta teksti jonka juuri luin leijaili kymmenien metrien korkeuteen ennen kuin sain sen hännästä kiinni. Vai sainko? Joka kertako?


Hiljaisuus puskee paksuna huoneeseen. Vanhat ihmiset huokaavat huoneen täyteen. Ummehtunutta murhetta, huolta, hometta huokuu, hyökyy minun päälleni, minun ylitseni, ryppyjä, rakkuloita, rohinaa, röhinää, roinaa, keuhkoja ja vanhaa venynyttä ihoa, suonisia, sinertäviä kämmenselkiä, paksuja keltaisia kynsiä, känsiä, uurteita, huurteita, minä pyörryn jos en pääse pian ikkunaan, jos en saa koskettaa lasia sormillani, painaa kämmentäni sen kylmään, kosteaan pintaan.

Olen ihaillut kaunista kieltä esimerkiksi Pauliina Rauhalan Taivaslaulussa, mutta Kaikki kevään merkit meni kielensä puolesta jo paikoitellen överiksi, mikä muutamassa kohtaa jopa vaikeutti tarinan seuraamista. Jäin miettimään hoksasinko yhden oleellisen seikan niin myöhään koska a) lukijan oli tarkoituskin oivaltaa se vasta silloin vai b) jäikö minulta jo aiemmin jotain huomaamatta kun en osannut oikein tulkita jotain ajatuksenjuoksua.

Olen toisinaan kärsinyt lukujumista tiiliskivien kanssa, mutta ensimmäistä kertaa luin toista viikkoa näin pientä kirjaa, etenkin sen alkupuoliskoa. Toisaalta kirja on pieni vain sivumäärältään, tarinana se kasvaa suureksi. Se lähti myös kasvamaan aivan eri suuntaan mitä alkujaan odotin mutta piti erityisesti loppua kohden otteessaan. Hankalanpuoleisen alun jälkeen kirja palkitsi loppuratkaisuillaan ja muutaman päivän sulattelun jälkeen jälkimauksi jäi, että pidin siitä. Pidin itse asiassa aika paljonkin, mitä en vielä alkupuoliskoa taapertaessani olisi veikannut lopputulemaksi.

6 kommenttia:

  1. Tämä odottelee lukupinossani. Palaan siis myöhemmin lukemaan tarkemmin postauksesi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, älä hautaa liian syvälle, kannattaa lukea :-)

      Poista
  2. Oi jukra, tää taas kuulostaa oikeen mun kirjalta! Rakastan menneisyyden auki kaivelemista ja traumoja ja muisteloita. Mulla tosin menee varmaan pari vuotta, ennen kuin saan kirjan käsiini, kun on näin uusi. Luen sitten, kun ovat jo vähän vanhempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tässä tosiaan löytyy, konkreettista kipuilua myöten. Yllättävintä kirjassa oli ehkä se, miten niin pieneen sivumäärään mahtuu niin iso tarina.

      Poista
  3. Kirjoitin kirjan nimen etsittäviin. Vaikuttaa mielenkiintoiselle jo miljöön takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillisen vähän se Linnunlaulu kirjassa esiintyi, mutta kyllä tämä lukemisen arvoinen on, ilman muuta :-)

      Poista