Sivut

Sivut

tiistai 29. maaliskuuta 2022

Marianne Fredriksson: Anna, Hanna ja Johanna

 

Marianne Fredriksson: Anna, Hanna ja Johanna
Storyside, 2021 (lukukirja Otava, 1999}
Alkuteos: 1994
Suomennos: Laura Jänisniemi
Lukija: Kati Tamminen
Kesto: 11h 57min


Vanhainkodissa oleva Johanna ei enää tunnistanut tytärtään Annaa. Tytär ajatteli, että äiti oli ollut vain kotirouva jolla oli yksi lapsi ja loputtomiin aikaa sen paapomiseen. He eivät olleet kovin läheisiä, hän oli enemmän isän tyttö. Isoäidin elämä kiinnostikin häntä enemmän ja ensin kirkonkirjoista, sitten kirjastoja ja antikvariaatteja penkoen hän oli alkanut tutkia miten Taalainmaalla ja Norjan rajan puolella oli isovanhempien aikaan eletty. 

Vuonna 1871 taalainmaalaisen pientilallisen tyttäreksi syntynyt Hanna eli onnellisen lapsuuden, kunnes lähti sukulaistaloon piikomaan, tuli siellä raiskatuksi ja sai 13-vuotiaana lapsen joka oli häpeäksi koko suvulle. 
Wärmlannista tullut uusi mylläri Jon Broman näki kuitenkin tytön stigman lävitse ja ihastui tähän niin että kosi ja otti pojankin holhottavakseen. Kun Broman sanoi viisivuotiaalle Ragnarille käsipäivää ja esitteli itsensä, liikuttui Hanna kyyneliin ja puristi riimusauvaa, taikakalua hameensa piiloissa. 

Bromanin kanssa Hanna sai elää pitkän ja hyvän avioliiton, sai kolme poikaa ja vielä yli kolmikymmenvuotiaana tyttären, Johannan, vaikka sellaista ei pidetty enää järkevänä saati turvallisena ikänä saada lapsia. Bromanin kuoltua 1911 elämä sai uuden suunnan, kun Hanna otti itselleen ja neljälle lapselleen muuttokirjat Göteborgiin. Ragnar oli muuttanut sinne töihin jo nuorena, menestynyt ja ostanut autonkin. Poika myös seurusteli modernin ja itsellisen, omaa ompeluliikettään pitävän Lisan kanssa jonka vei vihille vasta kun tämä alkoi odottaa heidän esikoistaan. 
Hanna lapsineen asettui kunnan vuokrataloon yhden huoneen ja keittiön asuntoon, taloon jonka kolmas kerros tuntui olevan taivaassa asti ja jonka pihalla oli ylellisesti oma klosetti jokaiselle perheelle. 

Keittiössä oli [paitsi rautahella] myös tiskipöytä, viemäri ja vesijohto. Hanna oli kuullut puhuttavan tästä oudosta keksinnöstä, jota sanottiin juoksevaksi vedeksi ja nyt hän käänsi hanaa auki ja kiinni. 
- Eikö tämä ikinä lopu?
- Ei äiti, ei se lopu. 
- Jessus!
Huoneessa oli kaakeliuuni ja kiiltävä mäntylattia. Hannan mielestä kaikki oli hienoa kuin herrasväillä. 
Kaikkein merkillisin oli kuitenkin valo, josta he puhuisivat ja jolle he nauraisivat vielä monta vuotta.
Onneksi Hanna ei tällä kertaa ollut se, joka puhui ohi suunsa, sen teki Jon. 
- Alkaa hämärtää äiti, minun pitää juosta hakemaan öljylamppu.
- Ei tarvitse, sanoi Johanna. - Katso! Täällä tehdään vain näin.
Hän väänsi seinällä olevaa katkaisijaa ja valo tulvahti heidän ylleen. Kun Hanna oli tointunut hämmästykestään, hän ajatteli kuinka oli hyvä, ettei Ragnar ollut näkemässä kuinka he seisoivat suu ammollaan.

Uusi naapuri ja ystävä Hulda järjesti Hannalle töitä leipomosta Hannan naurettua kysymykseen osasiko leipoa, että jossei myllärin vaimona muuta oppinut niin ainakin leipomaan. Työ kävi selän päälle eikä sitä voinut mestarille näyttää, mutta Hanna oli kiitollinen, että he kaikki selvisivät hengissä espanjantaudista.

Johanna oli kahdeksan kun he muuttivat kaupunkiin ja hän ikäänkuin syntyi uudelleen. Hän viihtyi parhaiten veljensä ja Lisan luona, eikä heistä tullut kaupungissa yhtään sen läheisempiä äidin kanssa. Lisa ompeli hänelle ensi töikseen uuden mekon ja hän sai autella Lisaa tämän liikkeessä. Äiti oli aina vain väsyneempi ja pahantuulisempi, ja Johannan veljet alkoivat juopotella yötä päivää, kunnes Ragnar puuttui asiaan.  

Sitten pääsin asumaan Lisan ja Ragnarin luo ja ylleni laskeutui suuri rauha. Menin edelleen koulun jälkeen kotiin ja raivasin pahimman sotkun, pidin kuitenkin tarkasti huolen siitä että ehdin lähteä pois ennen kuin äiti työnsi avaimensa lukkoon. 
Siinä vaiheessa olin jo ruvennut halveksimaan häntä. Sanoin Lisalle että äiti käyttäytyi kuin maalaiseukko. Lisa torui minua mutta antoi sitten minulle sanan jota en koskaan unohtanut.
"Onhan hän vähän alkukantainen", hän sanoi. 
Alkukantainen. Ihan niin kuin alkuasukkaat, minä ajattelin, sillä olin koulussa lukenut Afrikan villi-ihmisistä ja siitä kun Stanley oli tavannut Livingstonen. Lisan kanssa käymäni keskustelun jälkeen tein toisen päätöksen. Minusta tulisi sivistynyt ja koulutettu ihminen. 

Johanna tapasi Arnen, joka oli töissä Götan telakalla ja vastasi puusepän verstaan toiminnasta. Arnen mukana hän sai jäykän ja uskonnollisen anopin, jota Johanna kutsui selän takana norsuluurouvaksi. He saivat tosiaan vain yhden lapsen, Annan, mutta ei se tarkoittanut että Johannan elämä olisi ollut helppoa jatkuvien keskenmenojen, puutteen ja sodan keskellä, kun Tanska ja Norja miehitettiin ja Ruotsissa pelättiin tulevaa.

Taas on pakko ihastella sitä, että vanhojakin kirjoja luetaan nykyään äänikirjoiksi, sillä lukukirjana tämä 23 vuotta sitten julkaistu sukudraama ei olisi luettavakseni päätynyt. Lukijan tyylikin sopii kirjaan täydellisesti.
Tarina oli kaikkineen kiinnostava, hyvin perinteinen sukupolviromaani aluksi Ruotsin ja Norjan rajalta, sitten Göteborgista 1900-luvun vaihteen molemmin puolin. Hyvin tulivat ilmi paitsi kaupungistuminen sekä maailman ja teknologian kehitys eri sukupolvien välillä, myös se miten vaikeaa on ymmärtää esimerkiksi oman äidin valintoja, kun ei tiedä kaikkea olosuhteista. Tästä esimerkkinä Anna joka oli aina pitänyt äitiään herraskaisena yhden lapsen äitinä ja kotirouvana, tietämättä miten monta lasta Johanna oli menettänyt ja mitä haasteita hänen elämäänsä oli muutenkin mahtunut. Kirja herätti kyllä paljon ajatuksia ja annoin sille täydet viisi tähteä.

Sijoitan kirjan Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 36: Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää.


sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Anu Joenpolvi: Poutaa ja perunankukkia



Anu Joenpolvi: Poutaa ja perunankukkia
Karisto, 2021
Lukija: Mervi Takatalo
Kesto: 5h 17min


Reilu kaksivitonen Liina oli viihtynyt työssään kauppapuutarhalla, mutta ajautunut ehkä vähän naiivisti suhteeseen pomonsa kanssa. Mies oli selvästi valloituksesta toiseen liitävää tyyppiä joka alkoi jo kyllästyä Liinaan ja tehdä itseään tykö uudelle sihteerityttöselle, joten irtisanoutuminen oli tuntunut parhaalta vähistä vaihtoehdoista.

Kun äiti kauhisteli millä hän aikoo enää maksaa edes vuokraansa, päätti Liina lähteä joksikin aikaa maalle, vaikkapa vain muutamaksi kesäviikoksi. Vaaleanvihreän talon pihapiiri aloitteli ensimmäistä kesäänsä niin, ettei mummolassa enää ollut mummoa. Toisaalta kaikki oli ennallaan; tiilinavetta, ulkohuussi, pihasauna. Marjapensaat ja omenapuutkin olivat täynnään nuppuja nyt kun elettiin toukokuun loppupuolta. Viime vuosina Liina oli käynyt täällä enää harvoin, lapsuudessaan viettänyt jokaisen kesän. Silloin pihapiirissä oli ollut eri tavalla elämää; oli kissoja, kanoja, pari lehmääkin. Vasta nyt Liina ymmärsi miten vailla mukavuuksia mummo oli elänyt ilman että se oli häntä haitannut, mutta Liinan tuli hetkessä ikävä mikroaaltouunia ja nykyaikaista pyykinpesukonetta. Jos mummolassa haluaisi elää pidempään, olisi siirryttävä tälle vuosituhannelle.

Muutaman vuoden vanhempi naapurin Janne Takkula ei ollut ujostelevaa tyyppiä. Tunsivathan he hyvin jo lapsuudesta ja kyllä Liina itselleen myönsi, että komea ruskeasilmä oli ollut myös teinivuosien ihastuksen kohde. Nykyään miehellä oli hyvän kokoinen maatila. Sen sijaan rautakaupan apulainen Jyri oli uusi tuttavuus. Kumpi vie Liinan sydämen?

Liina sai kesätyön postinjakajana ja ajeli aikaisin aamulla pakettiautolla pian tutuksi käyvän reitin. 

Vastaantulijat öisillä teillä olivat harvassa, vasta aamulla näkyi töihin kiirehtiviä. Aamuauringon jo paistaessa jaoin viimeisiä lehtiä lähinaapureihini, reitti kun päättyi sopivasti kotinurkille. 
Eräänä aamuna ajaessani Takkulan postilaatikolle näin nuoren isännän kävelemässä tukka pörrössä alas pihatietä suuntaani. Janne näytti vastaheränneeltä. Hän loikki ujostelematta postilaatikolle puolireiteen asti ulottuvissa kalsareissa ja t-paidassa. Tuttu hymy oli unenlämpöinen. 
- Paimentyttöäkin joskus näkee kun on ajoissa liikkeellä, hän tervehti. Ojensi hänelle Aamulehden. 
- Niin, ja kun on ajoissa liikkeellä, näkee naapurinkin ihan uudessa valossa, annoin takaisin katsoen häntä merkitsevästi varpaista otsatukkaan.

Kansikuva on ihanan heleä ja kesäinen, prikulleen kirjaan sopiva. Kun kirjalla on vielä niin kiva nimikin, laitan sen Helmet haasteen kohtaan 37: Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle.

Kirja aloittaa sarjan ja aivan varmasti tulen kuuntelemaan lisää. Oma mielikin kulkee jo heleää kesää kohti ja toisaalta tällainen kevyt lämminhenkinen luettava on omiaan itselleni tällä hetkellä, kun Euroopassa soditaan ja koronatartunnasta on jäljellä vielä yskää ja nuhaa...


Janet Skeslien Charles: Kirjasto Pariisin sydämessä


J
anet Skeslien Charles: Kirjasto Pariisin sydämessä
Bazar, 2022
Lukija: Anniina Piiparinen
Kesto: 12h 51min


Pariisi, 1939.

Parikymppinen Odile Souchet valitaan haaveidensa työpaikkaan Pariisin amerikkalaisessa kirjastossa. Hänen veljensä Remy opiskelee lakia ja suhtautuu aina vain kiivaammin politiikkaan, jonka uskoo pian johtavan uuteen sotaan. Heidän isänsä on poliisipäällikkö, jonka elämän haaste tuntuu olevan saada Odile äkkiä naimisiin. Tytöt ovat tuoretavaraa, kiusoittelee Remy sulhasehokkaista, alaisistaan joita isä kutsuu jatkuvana virtana viikonloppulounaille. Mutta vaikka Paul onkin poliisi, isällä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, että Odile kiinnostui nuorukaisesta ja tämän suudelma tuntui pudottavan hänet suoraan Humisevalle harjulle. 

Froid, Montana, 1983

Aina kun mahdollista, Lily tarkkaili salaa vanhaa rouva Gustafsonia. Lily oli kuullut, että tämä oli asunut heidän naapurinaan vuodesta 1945, tullut tänne Ranskasta, ja että häntä kutsuttiin sotamorsiameksi, mitä se sitten tarkoittikaan. Ainakin Buck Gustafson oli jättänyt lukioaikaisen tyttöystävänsä tämän takia. Naisesta juoruttiin paljon, mutta tiedettiin vähän ja se, sekä naisen synnyinmaa saivat Lilyn kiinnostumaan aina vain enemmän.

Kirkossa kehotettiin rukoilemaan niiden 269 matkustajan puolesta, jotka olivat juuri kuolleet Neuvostoliiton ohjusten ammuttua Boeing 747:n alas taivaalta. Kylmä sota oli kireimmillään sitten 1960-luvun Kuuban ohjuskriisin ja aiheutti väristyksiä myös Montanassa, jonne ohjuksia oli kylvetty peltoon kuin perunoita. Setä kehuskeli, että Minutemanit olivat tehokkaampia kuin pommit, jotka tuhosivat Hiroshiman. Ohjukset osasivat kuulemma etsiä muita ohjuksia, joten neuvosto-ohjukset eivät hakeutuisikaan Washingtoniin, vaan suuntaisivat meitä kohti. Silloin omat Minutemanimme kohoaisivat ilmaan ja iskisivät Moskovaan nopeammin kuin minulta menee kouluunlähtöön. 

Jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnuttiin yhteisille kirkkokahveille, joilla "neukut" olivat yleinen puheenaihe. Lilyn rohkean kommentin myötä rouva Gustafson kiinnitti häneen vihdoin huomiota ja Lily rohkaistui jututtamaan naista myös Ranskaa käsittelevää koulutyötä varten. Kun Lilyn äiti sairastui vakavasti, Lily kävi omatoimisesti pyytämässä apua kodinhoitoon juuri rouva Gustafsonilta. Odilesta oli paljon apua myös silloin, kun isä Lilyn suureksi harmiksi avioitui pian uudestaan ja nuorikko sai uuden vauvan toisensa jälkeen, eikä vähiten Lilylle itselleen, josta tulee näkymätön silloin kun häntä ei tarvita pikkusisarusten hoitamisessa.

Sodan edetessä ja natsien vallatessa Pariisin moni asia muuttui myös kirjastossa. Tiettyjä nimikkeitä poistettiin valikoimista, esimerkiksi Hemingwayn romaanit, ja juutalaisilta kiellettiin kirjaston käyttö kokonaan. Naiset eivät antaneet periksi. Jos vuori ei tule Mooseksen luo, on Mooseksen mentävä vuoren luo, sanoo vanha sananlaskukin.

Tänään tarkastuspisteellä yksi sotilaista -vastaava upseeri- katsoi tavallista tarkemmin olkalaukkuni sisältöä. 
"Call of the wild? Last of the Mohicans? Minkäs takia se  ranskalaistyttö englanninkielisiä romaaneja kuljettelee? Näytähän paperisi!"
Kapitän painoi sormensa carte d'identiten valokuvan päälle epäillen ehkä, että kuva oli väärennetty. Hän kysyi muilta sotilailta jotain saksaksi. He tulivat lähemmäksi ja saartoivat minut. Ikinä en ollut tuntenut oloani niin pieneksi. 
Sotilaat tutkivat kirjoja ja puhuivat nopeasti. Ymmärsin vain muutaman sanan: Gross. Roman. Gut. Mitä ihmettä he sanoivat? Luulivatko he minua viestinviejäksi? Joutuisinko pidätetyksi? Miten voisin selittää tilanteen? Sanoisinko, että olen Amerikkalaisen kirjaston työntekijä? Ei, hehän saattaisivat tulla käymään. Sanoisinko että minulla on englantilainen ystävä? Ei, he voisivat pidättää Margaretin. 
"Kyllä ranskalaistyttökin voi olla kiinnostunut muista kulttuureista", sanoin. "Sekä veljeni että minä pidämme kovasti Goethestä."

En ollut osannut odottaa, että välittömästi kirjan siirtyessä 1980-luvun aikatasolle aletaan käsitellä kylmää sotaa ja mannertenvälisiä ohjuksia. Kuuntelun aloittaessani elettiin Ukrainan sodan (anteeksi, erityisoperaation) kahdettatoista päivää ja jollain olisi kirja tästä syystä voinut jäädä keskenkin. En ole kuitenkaan sillä tavalla herkkä, joten jatkoin kuuntelua mutta tokihan nykytilanne vaikutti paljon siihen, millaisiin yksityiskohtiin kiinnitin huomiota. Ilman Ukrainaakin olisin todennäköisesti googlannut Minutemanit kun en ollut niistä aiemmin kuullut, mutta muuten todennäköisesti vain ohimennenajatellut että tosiaan, kylmä sotahan oli tuolloin äärimmilleen viritetty viulunkieli. En muistanut alasammuttua konetta joten etsin lisätietoja siitäkin. Olen aloittanut lukion tuona samana syksynä liki 40 vuotta sitten, joten en ollut aivan lapsi kuitenkaan, mutta tässä sen huomaa miten vähän 40 vuoden takaa muistaa tämäntyyppisiä asioita. 

Sijoitan kirjan Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 7: Kirja kertoo ystävyydestä. Se sopisi hyvin myös kohtaan 1, jossa tulee yhdistää faktaa ja fiktiota, 14 jossa kerrotaan historiallisesta tapahtumasta ja ainakin itselläni kohtaan 15, eli käsittelee aihetta josta haluat tietää lisää.

P.s. Ranskassa sai tuolloin 30-luvulla joko ostaa tavallisia postimerkkejä tai tukea kuvataiteilijoiden työtä ostamalla koristeellisempia postareita!


lauantai 19. maaliskuuta 2022

Minna Canth -lukuhaaste

 


On taas aika lukea vuonna 1844 syntyneen Minna Canthin tuotantoa!
Kiitokset Yöpöydän kirjat -blogille haasteen järjestämisestä jälleen kerran.

Lainasin kolme Canthin näytelmää, joista ehdin lukea kaksi ennen kuin korona löysi tiensä tähän taloon. Yritän nyt 38 C kuumeessa saada jotain kirjoitettua näistä näytelmistä, jotka ovat Anna Liisa sieltä Canthin tunnetuimmasta tuotannosta ja Spiritistinen istunto vähemmän tunnetuista.


Spiritistinen istunto on "ilveily yhdessä näytöksessä". Tässä kevyessä hupailussa herra Orell on palannut Amerikasta tuomisinaan spiritismi, joka on saanut paikkakunnan rouvat kovasti asiasta innostumaan ja hengiltä neuvoja kyselemään.. 

Aivan 1800-luvun lopulla Minnan salongissa harjoitettiin niin ikään spiritismiä, mutta kirjailija itse ei ollut siitä järin vakuuttunut. Ilmeisesti tästä syystä näytelmästäkin on tehty tällainen kevyt, pintaa raapaiseva hupailu, jossa rouva Tallqvistin sisarentyttärellä Helmillä on kaksi kosijaa. Näistä rouva Tallqvist olisi taipuvainen valitsemaan tytölle herra Orellin, mutta Helmi itse olisi lupautumassa Rennelle, nuorelle ylioppilaalle joka tuleekin häntä tädiltä salaa tapaamaan. Kun Helmi kieltäytyy lähtemästä salonkiin spritistiseen istuntoon, tulevat herrat ja rouvat keittiöön Helmin luo. Piiloon uunin pankolle luikkiva Renne pääsee leikkimään "henkeä" ja manipuloimaan täti Tallqvistin hyväksymään Rennen ja Helmin nuoren rakkauden. 

Anna Liisa on sitten aivan toisen tyyppinen näytelmä, vakavampi aiheeltaan ja pidempi kestoltaan. 

Talollisen tytär ja silmäterä Anna Liisa on nuorena tyttönä joutunut heidän silloisen renkinsä Mikon viettelemäksi ja saanut lapsen. Mikko oli raskauden selvittyä luikkinut vähemmän vastuullisesti karkuun ja jättänyt Anna Liisan selviytymään miten kuten. Tyttö olikin synnytyksen jälkeen päätynyt epätoivoiseen tekoon ja tappanut vauvan. Mikon äiti Husso oli häntä teon salaamisessa avustanut hautaamalla pienen ruumiin metsään.

Tuosta on kulunut viisi vuotta ja Anna Liisa on päässyt elämässä eteenpäin niin, että on löytänyt elämäänsä uuden rakkauden, Johanneksen, ja on menossa tämän kanssa vihille. Kun uutinen kantautuu Mikon korviin, palaa tukkilaisena vaurastunut mies vaatimaan Anna Liisaa omakseen, onhan tyttö hänelle jo aikaa sitten lupautunut. Kun Anna Liisa ei halua Mikkoa nähdäkään, puuttuu tämän äiti taas asiaan ja uhkaa paljastaa Anna Liisan teon, jolloin Johannes ei halua olla tytön kanssa enää missään tekemisissä. Anna Liisa päätyy saman tapaiseen ratkaisuun kuin Nukkekodin Nora Ibsenin näytelmässä.

Nämä ikivanhat varastokirjat kuten 1894 Kuopiossa painettu Spiritistinen istunto ovat niin ihania! En voinut välttyä ajattelemasta miten monissa käsissä juuri tämä kappale on ehtinytkään kiertää - ja millaisia ajatuksia lukijassaan se on herättänyt esimerkiksi heti ilmestyttyään Tampereen Pumpulitehtaan työntekijöissä tai 1970-luvulla verrattuna nykyhetkeen.


P.s. Ajattelin sijoittaa Spiritistisen istunnon Helmet haasteen kohtaan Pieni kirja.


torstai 17. maaliskuuta 2022

Heleena Lönnroth: Talo pellon laidalla


 
Heleena Lönnroth: Talo pellon laidalla
Saga Egmont, 2021
Lukija: Heli Mattila
Kesto: 5h 23min


Kuusvitonen Maija-Liisa oli uuden elämän edessä. Hän oli alkanut kaivata maalle ja olikin vaihtamassa 60-luvun kerrostaloasuntoa 30-luvulla rakennettuun punaiseen tupaan Etelä-Pohjanmaalla. 

Nainen vaelsi huoneesta toiseen ja katsoi ulos ikkunasta. Keittiön ikkuna antoi koilliseen, josta avautui kilometrien peltoaukea. Siitä erityisesti tunsi tulleensa Pohjanmaalle. Myös kesäyön hämy oli sitä erityistä, jota ei eteläisemmässä Suomessa voinut kokea. Ehkäpä tästä voisi koitua jotain hyvää.

Työntekoa hän ei kuitenkaan aikonut lopettaa ja hänellä olikin mielessä projekti, ohjelma inkeriläisistä ja karjalaisista paluumuuttajista. Digitaalisuus oli kuitenkin nykypäivää vanhemmallekin toimittajalle ja vaikka haastattelut pitikin tehdä paikan päällä, kaiken muun sai tehtyä kotona missä päin Suomea tahansa. Hän oli itsekin kulkenut pitkin Suomea; syntynyt Pielavedellä, jonne hänen siirtokarjalaiset vanhempansa olivat päätyneet, opiskellut Oulussa ja naitu Pohjanmaalle, mutta elämäntyönsä hän oli tehnyt Helsingistä käsin. 

Miestä hänellä ei tällä hetkellä ollut, mutta vaihtoehtoja kaksin kappalein, sillä vähän vanhempi Jussi olisi kihlannut hänet vaikka heti ja Jorma, kuvaaja jonka kanssa hän oli tehnyt yhteistyötä toistakymmentä vuotta, oli kertaalleen jo kosinutkin. Ei kuitenkaan aikaakaan, kun vietetään häitä!

Välipalakirja olisi ehkä osuvin määritelmä tätä kuvaamaan. Tässäkö tämä nyt oli? Inkeriläisten asiaakin käsiteltiin aika kevyesti, ikään kuin muistutellen että Manu toivotti heidät paluumuuttajina tervetulleiksi ja Marja-Liisa teki tutkimusta miten he olivat tänne kotiutuneet. 

Pitkin matkaa mukaan oli ympätty lukuisia nähtävyyksiä ja matkailukohteita. Eli kirjasta voi saada vinkkejä kotimaanmatkailuun ja toisaalta oli kiva kuunnella, kun Maija-Liisa kävi tutuissa kohteissa, esimerkiksi Frantsilassa, ja nähdä mielessään ne hyllyvälit joissa hän kierteli ja jokivarren terassin jonne menivät juomaan kahvinsa, kun on itsekin istunut kahvilla samalla terassilla. 


tiistai 15. maaliskuuta 2022

Aino Leppänen: Positiivinen yllätys



 Aino Leppänen: Positiivinen yllätys
Docendo, 2020
Lukija: Outi Vuoriranta
Kesto: 5 h 20 min


Aino on 17-vuotias lukiolainen, jonka elämä saa uuden käänteen kun hän näkee tekemässään raskaustestissä kaksi viivaa. Vauvan pitäminen on hänelle yllättävän itsestäänselvää ja lappuhaalareitakin Aino tahtoo pitää heti kun löytää vatsastaan pienen kummun. Poikaystävän tuki vaihtelee, mutta todellisen vertaistuen Aino saa tädiltään joka odottaa samaan aikaan vauvaa. Olisi ihanaa kun he voisivat käydä vaunukävelyillä yhdessä! Tädin raskaus kuitenkin päättyy keskenmenoon ja välejä mutkistaa uusi vastakkainasettelu; vahinkovauva ja pitkään, hartaasti toivottu ja sitten menetetty lapsi. Aino tahtoo itsenäistyä ja pitää tärkeänä sitä, että asuu omillaan ennen vauvan syntymää. Tässä auttavat onneksi sekä vanhemmat että yhteiskunta.

Valitsin kirjan kuunneltavaksi tilanteessa, jossa varsinainen kuuntelukirjani oli liian vaativa kuunneltavaksi nukahtamista odotellessa ja kaipasin toista, helposti seurattavaa ajanvietekirjaa sen rinnalle. Tästä lähtökohdasta huolimatta odotin Leppäsen kirjalta enemmän, joko lyyrisempää tekstiä tai vaihtoehtoisesti pohdiskelevampaa otetta tapahtumiin. Kirja on kuitenkin omaelämäkerrallinen, joten sen tapahtumat ovat herättäneet kirjoittajassaan ne kaikkein aidoimmat tunteet ja luulisi että hän on myös kipuillut niiden kanssa ja niistä ajatuksista olisi ollut kiinnostavaa kuulla  Nyt kirja oli harmittavan tasapaksu, täysin kronologisesti etenevä selostus siitä mitä Ainolle missäkin vaiheessa tapahtui. Kirjaa ei ole luokiteltu ya-kirjallisuudeksi, mutta sopisi sellaiseksi paremmin. 
Ajattelin kuunnellessa, että tapahtumat sijoittuisivat 1980- tai 1990-luvulle, mutta kirjailija on syntynyt vuonna 1982, joten ajoitus osuukin vuosituhannen vaihteeseen.


sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Jenny Colgan: Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita


 
Jenny Colgan: Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita
Polly Waterford #2
Gummerus, 2021
Lukija: Anniina Piiparinen
Kesto: 12 h 36 min


Polly nautti elämästään Cornwallissa, pienessä Mount Polarbearnen kylässä jonka leipomoa hän oli nyt jonkin aikaa pyörittänyt. Työ ei ollut kultakaivos, mutta hän rakasti leipomista, etenkin tuoreen leivän tuoksua.

Polly oli ostanut itselleen uuden kodin vanhasta majakasta. Hän oli edelleen yhdessä amerikkalaisen poikaystävänsä, mehiläistarhuri Hucklen kanssa ja lemmikkinä heillä oli kesy lunni nimeltään Niilo. Hucklen veli Dubois tuli käymään ja osoittautui aivan erilaiseksi kuin Huckle. 

Pollyn elämä hankaloitui, kun leipomokiinteistön omistanut rouva menehtyi ja hänen ahne sisarensa päätti ottaa kiinteistöstä irti maksimituoton. Tämä lähetti poikansa Malcolmin tekemään selvitystä Pollyn leipomon tuotosta, eikä Malcolm tuntunut ymmärtävän mitään sen enempää leipomon pyörittämisestä kuin paikallisista asiakkaista ja heidän mieltymyksistään. 

"Tästä paikasta saa hädin tuskin elantonsa ja haluan selvittää miksi se tuottaa niin huonosti."
Koska tämä on alhaisen tuoton ja suurten tuotantokustannusten liiketoimi paikkakunnalla, jossa asiakaskuntaan vaikuttaa sesonki, mutta kulut ovat ympärivuotiset, Polly olisi voinut selittää, jos Malcolm olisi vaikuttanut halukkaalta kuuntelemaan. 

Malcolmin kanssa ei sujunut muutenkaan, sillä tämä niuhotti kaikesta ja inhosi Mount Polarbearnea, sen asukkaita ja kaikkea sitä, mitä Polly piti viehättävänä paikallisvärinä. 

Niilo äänteli kovaa ja riehakkaasti ja hypähteli sisään myymälään, jossa se sai vastaansa kuoron tervehdyksiä. 
Malcolm tuijotti tapahtumia epäuskoinen ilme kasvoillaan.
"Mitä tuo lintu täällä tekee?", hän ärähti. "Täällä on käynyt jo koira, eikä niitä saisi päästää ravitsemusliikkeisiin. Olisin odottanut että tiedät sellaiset seikat, Pauline."
"Tiedän minä", Polly vastasi, eikä halunnut mainita että mies oli muistanut hänen nimensä väärin.
"Se on vain Penny, se on niin vanha ettei sitä voi jättää ulos odottamaan."
"Mutta siis lintu. Ei lintuja voi päästää lentelemään leipomoon! Mitä seuraavaksi? Lokkiparvi tunkee sisälle? Ällöttävää. Ulos! Hus, hus!"
Jompikumpi myymälässä asioivista rouvista veti terävästi henkeä. Kukaan ei puhunut Niilolle siihen sävyyn.

Niinpä Pollylle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin perustaa kilpaileva yritys ja siihen liittyy kannen pakettiauto. Hucklen pitää lähteä käymään kotiseudullaan ja siihenkin liittyy draamaa jota pitää selvittää. 

Niilo on niin ihana! Niilolle pitäisi perustaa oma fan club - ellei sillä ole jo. Toki juonen käänteet on helppo arvata, mutta kokonaisuutena kirja on hyvin viihdyttävää kuunneltavaa ja Anniina Piiparinen on suomalaiseksi harvinaisen eläytyväinen lukija joka sopii kirjan tyyliin erinomaisesti. Viides tähti tippuu pois turhan pitkän ja dramaattisen myrskykohtauksen takia.


lauantai 12. maaliskuuta 2022

S. J. Bennett: Windsorin solmu

 

S. J. Bennett: Windsorin solmu
Hänen majesteettinsa tutkimuksia #1
WSOY, 2021
Lukija: Karoliina Kudjoi
Kesto: 9h 5min



Kuningattaren yksityissihteeri Sir Simon tunsi olonsa erityisen epämukavaksi, kun joutui kertomaan kuningattarelle (jota henkilökunta kutsuu lempeän kunnioittavasti The Bossiksi) näin arkaluontoisen asian. Eräs edellisillan vieraista oli nimittäin löydetty huoneensa vaatekaapista kuolleena, silkkisen aamutakkinsa vyöhön kuristettuna. 

Keväisin kuningattarella oli tapana järjestää Windsorissa edellisillan kaltaisia pieniä, epämuodollisempia, vain parinkymmenen hengen illallisia perheelle ja vieraille. Charles oli halunnut tavata Juri Beirovskyn, jolta toivoi rahoitusta erääseen omaan projektiinsa ja kuningatar oli sen tähden kutsunut paikalle muitakin venäläisiä ja heihin liittyviä vieraita, kuten hiljattain Englantiin palanneen Moskovan suurlähettilään, Oscarin voittaneen venäläissyntyisen näyttelijättären, kuuluisan brittiläisen arkkitehdin Meredith Costellon joka oli suunnitellut lisäsiiven venäläiseen museoon, sekä venäläisen kirjallisuuden professorin ja hänen miehensä. Illan viihteestä oli vastannut kaksi balettitanssijaa sekä nuori, komea ja erittäin musikaalinen pianisti, Maksim Brodsky, hän joka nyt oli kuollut. 

Rikosta tutkimaan tulivat rikoskomisariot David Strong ja Ravi Singh, sekä Gavin Humphries, joka oli edellisvuonna nimitetty MI5:n eli salaisen palvelun uudeksi pääjohtajaksi. 

"Saimme selville että hän oli aivot anonyymin blogin takana, joka hyökkäsi Putinin Venäjää vastaan. Blogi on eräänlainen verkkosivu, se on lyhenne sanoista..."
Kuningatar nosti kulmakarvojaan. Hän oli varma, että toi Humphriesille mieleen tämän oman isoäidin. Hänellä oli kiusaus muistuttaa miestä siitä, että hän oli allekirjoittanut tänäkin aamuna useita valtionhallinnon papereita ja osasi luetella kaikki Afrikan maat aakkosjärjestyksessä ja Englannin kuninkaat ja kuningattaret aina Ethelredistä lähtien. Mutta hän ei muistuttanut. Hän käänsi kasvonsa tuimasti päin tihkua ja valmistautui sietämään alentuvaa kohtelua.
"Brodsky kirjoitti sitä avatarilla. Internetissä käytettävä salanimi, jos niin voi sanoa, eli emme havainneet asiaa heti, mutta hänen kannettavan tietokoneensa analyysi paljasti nopeasti, että hän oli merkittävä Putinin arvostelija. Hänellä oli lista kaikista journalisteista jotka ovat kuolleet epäilyttävissä olosuhteissa entisessä Neuvostoliitossa Putinin tultua valtaan. Kuuluisin heistä oli tietenkin Anna Politkovskaja, joka tapettiin kymmenen vuotta sitten, mutta lista on hyvin pitkä. Brodsky oli tehnyt varsin perusteellista tutkimusta ollakseen amatööri. Hän piti itseään yhtenä journalisteista tuomalla kuuluviin heidän asiaansa, mikä oli tietenkin hyvin vaarallista, jopa Lontoosta käsin. Putin ei kaihda Venäjän kansalaisten tappamista vieraallakaan maaperällä, he tekivät siitä laillista kymmenen vuotta sitten, hän on tehnyt täällä niin aikaisemminkin."
"Ei kuitenkaan minun palatseissani."
"Näyttää siltä että hän on korottamassa panoksia, teidän majesteettinne. Ehkä hän haluaa lähettää meille viestin", Humphries jatkoi sinnikkäästi. "Katsokaa, saan napattua heidät missä vain, milloin vain. Se olisi juuri hänen tapaistaan, röyhkeää, brutaalia."

MI5 epäili jotakuta henkilökunnasta, ns nukkuvaa agenttia, samaan tapaan kuin Anthony Blunt oli ollut 1970-luvulla, mies joka oli ollut kuningattaren taidehistorioitsija ja MI5:n jäsen, ja sittemmin paljastunut kommunistiagentiksi. 
Windsorissa tapahtunut, huolimattomasti tehty murha ei kuitenkaan ollut ollenkaan venäläisten tyylinen, eikä nuori pianisti ollut erityisen merkittävä tai omannut tärkeitä kontakteja. 

Kuningatar olikin tästä tutkintalinjasta eri mieltä ja hän värväsi nuoren Rozie Oshodilin tutkimaan kuolemantapausta. Rozie oli kuningattaren uusi apulaisyksityissihteeri, jolla oli juuret Nigeriassa. Kuningatar halusi tavata myös Sandhurstin lehtori Henry Evansin, joka oli kirjoittanut raportin Putinin murhauttamista toisinajattelijoista. Jos Evansin teoria piti paikkansa, Brodskyn oli tappanut joku heistä, jotka olivat tulleet linnaan Juri Beirovskyn seurueessa. Saattoiko olla yhteensattumaa, että Beirovsky oli suorastaan vaatinut Charlesilta kutsua myös Brodskylle, vaikka oli ennenkuulumatonta, että vieras huolehti illan viihteestä? Mikä ylipäätään oli ollut Beirovskyn suhde Brodskyyn? 

Suosittelen lukemaan tämän kirjan ennemmin kuin kuuntelemaan, sillä henkilöitä vilisi niin paljon. Jouduin jatkuvasti keskeyttämään kuuntelun tehdäkseni muistiinpanoja koska pelkäsin muuten tipahtavani kärryiltä ja se kyllä häiritsi kokonaisuutta ja suoraan sanottuna stressasi. Jos palaan kakkososaan, niin ehdottomasti lukukirjana. Yleensä poistan jutun valmistuttua tarpeettomat muistiinpanot, mutta ihan esimerkin kannalta tässä tekemääni listaa ihan kirjan alkupuolelta.
Vieraina illallisella Canterburyn arkkipiispa, Sir David Attenborough, joku kirjailija ja sen käsikirjoittajapuoliso. 
Masha Beirovskaja ja miehensä Juri, joka oli tuonut mukanaan oman kokkinsa ja vuorisuolansa. Meredith Costello, arkkitehti joka suunnitellut lisäsiiven venäläiseen museoon.
"Löytänyt Mashan" kun tämä oli 17?
Muita: Rikoskomisariot David Strong ja Ravi Singh ja Gavin Humphries, joka oli edellisvuonna nimitetty MI5:n uudeksi pääjohtajaksi. Kenraali Sir Peter Wenn. Windsorin linnan kuvernööri. Lady Fiona Hepburn, kuningattaren ystävä. Henry Evans, Sandhurstin lehtori joka tutkinut Putskua. Alexander Sandy Robertson, paasi ja Adam Dawsey Jones, arkistonhoitaja; yöpyivät sinä yönä palatsissa. Willy McLachlan, ollut majesteetin turvajoukoissa, siirtynyt poliisikomissarioksi. Nokkela ja hienovarainen, voisi auttaa Rozieta tutkimuksissa.?

Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi jotenkin ristiriitainen fiilis, enkä voinut antaa sille kolmea tähteä enempää.



tiistai 8. maaliskuuta 2022

Camilla Läckberg: Saarnaaja



Camilla Läckberg: Saarnaaja
Fjällbacka #2
Otava, 2021 (lukukirjana 2007)
Alkuteos: Predikanten, 2004
Suomennos: Outi Menna
Lukija: Karoliina Kudjoi
Kesto: 14 h 55 min


Kuusivuotias poika löysi ritaria leikkiessään nuoren naisen alastoman ruumiin. Poliisi löysi ruumiin alta vielä kaksi lisää, huomattavasti aiemmin kuolleita ja haudattuja. Patrik muisti Fjällbackassa 70-luvun lopulla parin viikon välein kadonneet parikymppiset tytöt. Jutussa oli ollut yksi epäilty, Johannes Hult, jonka autossa toinen tytöistä oli nähty juuri ennen katoamistaan. Vinkin oli antanut vieläpä tämän oma veli Gabriel, mutta mitään muita todisteita ei löytynyt, joten sana sanaa vastaan Johannes oli vapautettu. Miestä ei voinut kuulustella uudestaan, sillä vain pari kuukautta tapahtuneen jälkeen hän oli hirttäytynyt.

Johannes Hultin pojat Johan ja Robert tekivät murtokeikkoja. Heidän äitinsä Solveig oli joskus ollut seudun kaunein neitonen ja vaikka oli lähtöisin köyhistä oloista, oli päätynyt naimisiin Johannes Hultin kanssa, jonka isä oli kuuluisa maallikkosaarnaaja ja varakas tilanomistaja Efraim Hult. Johannes oli ollut komea ja rikas, Solveig kaunotar. Nykyään Solveig oli muisto entisestään, paitsi yli 20 vuotta vanhempi, myös sairaalloisen ylipainoinen. 

Erica ja Patrik olivat ehtineet seurustella vain puolisen vuotta, kun Erica oli huomannut olevansa raskaana. Nyt hän oli kahdeksannella kuulla ja oli vasta nyt alkanut miettiä, miten heidän tuore suhteensa kestäisi läpi mullistavien muutosten vauva-arjen. Tukholmassa asuva Anna-sisko oli eronnut väkivaltaisesta miehestään ja suostunut vetämään vanhemmilta perityn Fjällbackan talon pois myynnistä, joten tilaa heillä olisi vaikka isommallekin perheelle.

Ensinnäkin, olin unohtanut julkaista jutun tästä kakkososasta ennen kuin postasin kolmannesta, mutta kyllä minä nämä ihan oikeassa järjestyksessä kuuntelin!

Mitään silmiinpistävästi erilaista en oikeastaan huomannut siitä, että kirja on lähes 20 vuotta vanha. No joo, ihmiset soittelivat lankapuhelimilla, mutta kirjan tyylistä esimerkiksi. Olisin voinut hyvin ajatella että tämä on uutuus. Juonta oli taas kieputeltu nautinnollisesti ja kaikki henkilöt liitettiin ennen pitkää yhteen.

En pidä yhtään tuosta uusimmasta kirjan kannesta. Löysin paljon paremmin kirjaan sopivan netistä ja lainaan senkin tähän.



sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Kashmeera Lokuge, Hyppe Salmi: Ilmatilaa


Kashmeera Lokuge, Hyppe Salmi: Ilmatilaa
Tammi, 2021
Lukija: Kashmeera Lokuke
Kesto: 7h 59min



Totuus on, että tarviin näitä jokailtaisia valheita, et jaksan seuraavaan aamuun enkä kiipee partsin reunan yli ja nauti hetken vapaasta pudotuksesta. Joten suon itelleni sen jointin, ja ne pilvenpehmeät suunnitelmat ja hetken hapertuvan tunteen et hallitsen mun elämää, eikä elämä mua. 

Shehani ei juurikaan tiennyt mitä odottaa kun varhaisteininä muutti Suomeen ja Jyväskylään. Shokki oli ollut kova jo Helsinki-Vantaan lentokentällä jonne he olivat Sri Lankan lämmöstä kesähepeneissään saapuneet. 
Lankassa suunnilleen kaikki ajattelivat, että ulkomailla kaikki on paremmin. Koulutusmahdollisuudet, naisten asema, mahdollisuus edetä uralla. Isä odotti Shehanilta paljon. Vaikka hän aloitti kansainvälisessä koulussa, valtaosa lapsista oli valkoihoisia ja Shehani silmätikku. 

En koskaan kertonut huutelusta kellekään. Ajattelin, et jos en puhu, niin sitä ei oo olemassa. Jotenki se tunne olis kasvanut, jos joku muuki olis tiennyt. En ainakaan halunnut siirtää tuskaa ja häpeää Ammalle. Mua sattu kelaa mitä se olis ajatellu, kun joku haluu tahallaan loukata sen lasta. Ja faija nyt ei todennäköisesti olis juurikaan välittänyt vaan käskeny munki ignooraa koko jutun. Niinpä laitoin vaan joka päivä Walkmaneista Eminemin kovemmalle. 

Kesti tovin ennen kuin Shehani oppi tekemään niin kuin isä sanoi. Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Kun isä rakastui suomalaisnaiseen ja jätti Shehanin äidin, hän muutti näiden kanssa Helsinkiin ja uusiin kuvioihin. Hän oli jo melkein täysi-ikäinen.

Nykyään kaksivitonen Shehani on jämähtänyt kämäiseen, osa-aikaiseen työpaikkaansa asiakaspalvelussa. Tinderistä löytyy seuraa kun sitä kaipaa. Tradenomiopintoja pitäisi jatkaa, mutta kotona itsenäisesti tehtävän opiskelun määrä ei sovi tyypille, joka läppärillä etsiytyy viidessä minuutissa kissavideoihin. Eikä Shehani edes voi sietää kissoja.

Valmistumisesta puuttuu oikeesti vaan pari hassua tenttiä, oppari ja harjottelu. Tentit on no prob, angstaan viimeisenä iltana etten oo lukenu, sit räpiköin just ja just läpi. Mut oppari vaatii pitkäjänteisyyttä jota mulla ei juuri oo. Siitäkin ehkä selviin, isoin ongelma on harkka, ja sen harkkapaikan löytäminen. 
Haluisin ulkomaille, ideaali olis yhdistää harjottelu ja se että pääsis täältä vittuun hetkeks. Mut työpaikkailmotuksiin vastaaminen ei oo vieläkään tuottanu tulosta. Yllätys.
 
Kun Amma soittaa Lankasta kysymyksiä riittää. Miten opinnot? Oletko jo hankkinut lentoliput kotiin? Onko ketään poikaa kuvioissa vai katsonko täältä sopivan? Kun seurustelukumppani löytyy, ongelmilta ei vältytä.

Tämä oli aika erikoinen kirja. Puhekielinen, kuten lainauksista käy ilmi, mutta Shehani heitteli kerrontansa sekaan myös paljon englanninkielisiä sanoja ja sanontoja. Kyllä ne kirjaan istuivat, mutta antoivat samalla fiiliksen ya-kirjallisuudesta enkä ollut oikeastaan pitänyt tätä sellaisena. Varmistin vielä, että Tammen sivuillakin kirja on luokiteltu 'kotimainen kaunokirjallisuus, nykyromaanit'. Mutta on minulla ja Shehanilla jotain yhteistäkin, olen nimittäin taas ihan koukussa "90 days fiance tositvroskaan" kuten Shehani sitä kutsui (ja katsoi silti).

Sijoitan kirjan Helmet-haasteessa kohtaan 16: Kirjan luvuilla on nimet. Erikoista oli myös se, että äänikirjassa oli uuden luvun alkaessa myös lyhyt "äänimaailma", en tiedä miten sen oikein selittäisin, esimerkiksi jotain hälinää tai autojen tööttäilyä. Tämä oli ihan kiva ja tällaista elävöittämistä voisi olla useamminkin. Mutta kansi, huh miten ruma se on. 
Kirja sopisi moneen muuhunkin haasteen kohtaan, kuten 9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön tai 30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan.



torstai 3. maaliskuuta 2022

Eeva Kiviniemi, Taina Pietikäinen: Joki

 

Eeva Kiviniemi, Taina Pietikäinen: Joki
Kati Berg tutkii #1
Saga Egmont, 2022
Lukija: Hannamaija Nikander
Kesto: 6 h 43 min


Katariina "Kati" Berg on työtön historiantutkija, jonka tytär Milla on harjoittelussa Turun poliisilaitoksella. Kati on laittanut omakotitalonsa puoleksi vuodeksi vuokralle ja muuttanut kimppakämppään, koska haluaa kokeilla yhteisöasumista. Ei häntä haittaa että muut ovat paljon nuorempia, hänestä on hauskaa jutella heidän kanssaan uusista vegeresepteistä ja ilmastonsuojelusta. Sitä järkisyytä hän ei kuitenkaan viitsi kertoa Millalle, että oli saanut parin kuukauden karenssin unohdettuaan hakea työkkärin tarjoamaa paikkaa ja iso omakotitalo oli niin kallis ylläpitää. 

Milla huutaa että olisi halunnut tavallisen äidin, sellaisen joka laittaa aamuisin ylleen jakkupuvun, lakkaa kynnet ja kihartaa hiukset. Lähtee sitten jonnekin toimistoon kirjoittamaan muistioita ja vastaamaan puhelimeen, tekee jotain sellaista mitä normaalit ihmiset tekevät.
Mutta ei. Äidin piti luuhata kotona virttyneissä verkkareissa eläinten katse silmissään ja kasa ruotsinkielisiä kirjoja kainalossaan. Koskaan ei siivottu tai laitettu oikeaa ruokaa. Koskaan ei voinut kutsua kavereita kotiin kun hävetti niin. 

Kati oli aikoinaan kuvitellut, että voisi olla samaan aikaan sekä äiti että tutkija, mutta Millan purkausta tyrmistyneenä kuunnellessaan tajusi epäonnistuneensa molemmissa. Hän oli joustanut ja pitänyt taukoa omista opinnoistaan että hänen miehensä Pertti, joka parhaillaan oli tutkimassa hyönteisiä Amazonilla, sai tehdä väitöskirjaansa ja jäänyt kotiin tarjotakseen lapsilleen läheisyyttä ja turvaa. Oli rakennettu majoja, vietetty sadepäiviä museoissa ja syöty liikaa karkkia. Oli unohtunut, että lasten olisi pitänyt lukea kokeisiin. Ja kyllä, hänen oma väikkärinsä oli jäänyt tekemättä, mutta että hän oli ollut noin huono äitikin!

Kati halaa riidan jälkeen paria puuta Aurajoen rannassa ja voi taas vähän paremmin. Sitten hän huomaa että puita on viillelty ja niissä on eräänlaisia tägejä. Hän ei voi hyväksyä tuollaista vandalismia, mutta Millaa asia ei näytä kiinnostavan. Samoihin aikoihin Iisa, yksi Katin kämppiksistä, yritetään hukuttaa Aurajokeen. Yksi viillellyistä puista on juuri samalla kohtaa. Kati alkaa etsiä tietoja muista viimeaikaisista kuoleman- tai likipititapauksista ja löytää vastaavat puut niiltäkin kohdin. Voiko se enää olla sattumaa?

Joki aloittaa uuden Turkuun sijoittuvan dekkarisarjan jossa työtön historiantutkija Kati Berg sotkeutuu rikostutkimuksiin rinnallaan poliisiksi opiskeleva tytär. Sarjasta on ilmestynyt jo toinenkin osa, ilmestyivät itse asiassa äänikirjoiksi luettuina samana päivänä tammikuussa.

Yleensä ottaen tykkään näistä cozy crime -dekkareista, mutta olikohan tämä sitten vähän liiankin cozy, sillä rikostutkinta käynnistyi hieman turhan hitaasti jopa minun makuuni. Sitten kun päästiin vauhtiin pidin kyllä tapahtumien kulusta. Turun historiaa oli saatu kiinnostavalla tavalla mukaan tarinaan, joskin asioiden kytkeytyminen oli hieman kaukaa haettua. Melko todennäköisesti otan kuitenkin kuunteluun tuon toisenkin jo ilmestyneen osan.