Anu Joenpolvi: Poutaa ja perunankukkia

Anu Joenpolvi: Poutaa ja perunankukkia

Karisto, 2021

Lukija: Mervi Takatalo

Kesto: 5h 17min

Reilu kaksivitonen Liina oli viihtynyt työssään kauppapuutarhalla, mutta ajautunut ehkä vähän naiivisti suhteeseen pomonsa kanssa. Mies oli selvästi valloituksesta toiseen liitävää tyyppiä joka alkoi jo kyllästyä Liinaan ja tehdä itseään tykö uudelle sihteerityttöselle, joten irtisanoutuminen oli tuntunut parhaalta vähistä vaihtoehdoista.

Kun äiti kauhisteli millä hän aikoo enää maksaa edes vuokraansa, päätti Liina lähteä joksikin aikaa maalle, vaikkapa vain muutamaksi kesäviikoksi. Vaaleanvihreän talon pihapiiri aloitteli ensimmäistä kesäänsä niin, ettei mummolassa enää ollut mummoa. Toisaalta kaikki oli ennallaan; tiilinavetta, ulkohuussi, pihasauna. Marjapensaat ja omenapuutkin olivat täynnään nuppuja nyt kun elettiin toukokuun loppupuolta. Viime vuosina Liina oli käynyt täällä enää harvoin, lapsuudessaan viettänyt jokaisen kesän. Silloin pihapiirissä oli ollut eri tavalla elämää; oli kissoja, kanoja, pari lehmääkin. Vasta nyt Liina ymmärsi miten vailla mukavuuksia mummo oli elänyt ilman että se oli häntä haitannut, mutta Liinan tuli hetkessä ikävä mikroaaltouunia ja nykyaikaista pyykinpesukonetta. Jos mummolassa haluaisi elää pidempään, olisi siirryttävä tälle vuosituhannelle.

Muutaman vuoden vanhempi naapurin Janne Takkula ei ollut ujostelevaa tyyppiä. Tunsivathan he hyvin jo lapsuudesta ja kyllä Liina itselleen myönsi, että komea ruskeasilmä oli ollut myös teinivuosien ihastuksen kohde. Nykyään miehellä oli hyvän kokoinen maatila. Sen sijaan rautakaupan apulainen Jyri oli uusi tuttavuus. Kumpi vie Liinan sydämen?

Liina sai kesätyön postinjakajana ja ajeli aikaisin aamulla pakettiautolla pian tutuksi käyvän reitin. 

Vastaantulijat öisillä teillä olivat harvassa, vasta aamulla näkyi töihin kiirehtiviä. Aamuauringon jo paistaessa jaoin viimeisiä lehtiä lähinaapureihini, reitti kun päättyi sopivasti kotinurkille. 

Eräänä aamuna ajaessani Takkulan postilaatikolle näin nuoren isännän kävelemässä tukka pörrössä alas pihatietä suuntaani. Janne näytti vastaheränneeltä. Hän loikki ujostelematta postilaatikolle puolireiteen asti ulottuvissa kalsareissa ja t-paidassa. Tuttu hymy oli unenlämpöinen. 

- Paimentyttöäkin joskus näkee kun on ajoissa liikkeellä, hän tervehti. Ojensi hänelle Aamulehden. 

- Niin, ja kun on ajoissa liikkeellä, näkee naapurinkin ihan uudessa valossa, annoin takaisin katsoen häntä merkitsevästi varpaista otsatukkaan.

Kansikuva on ihanan heleä ja kesäinen, prikulleen kirjaan sopiva. Kun kirjalla on vielä niin kiva nimikin, laitan sen Helmet haasteen kohtaan 37: Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle.

Kirja aloittaa sarjan ja aivan varmasti tulen kuuntelemaan lisää. Oma mielikin kulkee jo heleää kesää kohti ja toisaalta tällainen kevyt lämminhenkinen luettava on omiaan itselleni tällä hetkellä, kun Euroopassa soditaan ja koronatartunnasta on jäljellä vielä yskää ja nuhaa...