Sivut

Sivut

perjantai 10. heinäkuuta 2020

Tuula-Liina Varis: Sattunut syntymään



Tuula-Liina Varis: Sattunut syntymään
Wsoy, 2020
358 sivua



Kirja on lainattu Ylöjärven kaupunginkirjastosta.

Vuonna 1942 ei syntynyt paljoa lapsia kun miehet olivat rintamalla, mutta Essi ja Assi tulivat maailmaan, syntyivät Annin pikkusiskoiksi. Odottavat äidit saivat kyllä ylimääräisiä korttiannoksia, mutta aliravitun äidin kaksoset syntyivät pieninä ja heikkoina, eikä heidän alkuun kuviteltu pysyvän pitkääm hengissäkään. Muutenkin oli ollut järkytys kun terveyssisaren olettamat jälkeiset osoittautuivatkin toiseksi vauvaksi eikä isä siitäkään huolimatta saanut toivomaansa poikaa. Isosisko Anni oli syntynyt juuri ennen Mainilan laukauksia ja lapsiluku jäi näihin kolmeen.

Assi tunsi heti pienestä pitäen olevansa ylimääräinen, "sattunut syntymään". Esikoinen oli äidin tyttö, kiltti pikku apulainen joka juorusi äidille kaikki Assin tekemiset, ja 20 minuuttia nuoremmalla Essillä oli kuopuksen asema. Assi kaipasi äidin hyväksyntää, mutta läheisemmäksi hänelle tuli Purhosen täti, heitä usein äidin töissä ollessa hoitanut Karjalan evakko joka liekutti tyttöjä sylissään ja oli aidosti lapsirakas. Kun Assi yritti lähestyä äitiä, tällä oli tapana tokaista että mees nyt siitä kiehnäämästä. Assi itkikin pitkät itkut kun perhe muutti pikkukylästä kauppalaan Loimaalle ja Purhosen täti tuli enää kerran käymään. 

"Aina saa hävetä" on lausahdus joka toistuu usein. Mitä jos joku talossa saa tietää, että iso tyttö nukkuu häkkisängyssä? Kaikki nauravat hänelle. Aina saa hävetä. Tai silloin kun tarhassa leikkitäti käskee vaihtamaan värikynän oikeaan käteen ja piirustuksesta tulee kamala, tai Essi juoruaa Assin poranneen kun pojat kiusasivat koulussa.

Kiusaa takas, äiti naurahtaa. Ei Essi tommonen porukolli ole, äiti sanoo myöhemmin isälle, Assi kuulee sen ja taas on hävettävä, hän on hankala lapsi, tekee kaiken väärin, ja kädetkin on väärinpäin, hän on kokonaan väärä, ykspäinen porukolli. Hän ei ymmärrä, miten voisi muuttua ihan tavalliseksi. Että äiti olisi tyytyväinen ja tykkäisi.

Kaksoset ovat kolmetoistavuotiaita,  kun äiti kertoo vakavan uutisen. Hän joutuu sairaalaan leikkaukseen, koska hänellä on "kasvi vatsassa". Isä vie tytöt sairaalaan vieraisille, pyhävaatteissa ja puhtaissa kengissä. Assi ei muista, että kotona he olisivat koskaan olleet yhtä lähekkäin ja yhtä kilttejä toisilleen kuin siinä sairaalasängyn vieressä. Isä pitää äidin kättä kädessään, silittää sitä, onko sellaista nähty koskaan kotona? Ei ole. 

Vihdoin päästään rakentamaan omaa taloa, mutta se viekin sitten kaikki rahat. Äiti on tyytyväinen kun Anni menee kauppaopistoon, kaksosten lukionkäynti on taas turha menoerä. Koulu menee mitenkuten, ehdotkin tulee algebrasta. Ylioppilastutkintoon Assi kuitenkin pänttää, saa jopa äidinkielestä laudaturin. Poikaystävä Jarmo hakee Turun yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta, joten sinne Assikin hakee ja molemmat saavat opiskelupaikan. On mahtavaa,  kun ei enää ole laiska, vastahankainen, nyrpeä ja opettajan kysymyksiä pelkäävä koululainen, joka tuijottaa tunnilla ikkunasta ulos, eikä uskalla viitata, vaikka tietäisikin oikean vastauksen. Ja äkkiä onkin aikuinen ihminen, jolle puhutaan kuin täyspäiselle aikuiselle ja jonka pitää itsenäisesti hoitaa opintonsa, olla läsnä luennoilla ja lukea tenrreihin niin, että pääsee niistä läpi. Jarmon kanssa Assi muuttaa Helsinkiin, vastahakoisesti tosin. Siellä hän tapaa Runoilijan, jonka kanssa liitto kestää pidempään kuin Jarmon, ja liitosta syntyy myös tytär. Runoilija rakastuu kuitenkin toiseen naiseen ja muuttaa Ruotsiin. Runoilija kirjoittaa Assille: "Ajattelen sinua hellyydellä nyt, kun emme enää ole toistemme tiellä." 

Assin "pelastaa" Miska, jonka kanssa muutetaan kohta Itä-Suomeen, kun mies saa sieltä nimismiehen viran. Assi on tehnyt uraa vapaana toimittajana ja muutonkin jälkeen kirjoittaa kolumneja. Vähitellen häntä pyydetään kirjoittamaan muutamaan muuhunkin lehteen, ja lopulta tulee se päivä, jona hän pystyy maksamaan osuuskauppaan koko kuukauden ruokalaskun omilla tuloillaan. 

Kirjan ehdottomasti parasta antia oli sen luoma ajankuva, kuten Variksen romaaneissa yleensäkin. Muutamaan otteeseen ajankuvaa elävöitettiin "lehtileikkeillä" sen hetkiseltä vuosikymmeneltä.

Kansanhuollon joululahjat 
Näin paljon enemmän nautintoja verrattuna tähänastisiin määriin on kansanhuolto lehtemme painoon mennessä luvannut henkeä kohti joulukuussa.
Kolme askia pillitupakkaa
puoli pakettia Sirkku-palasokeria
paketti kahviketta
15 karamellia
paketti jauhoja
purkki sakariinia
SK 1942

Jotenkin hienoa näin omakohtaisessa romaanissa on nähdä se, ettei Varis ole katkera menneille, vaikka on joutunut kokemaan niin paljon, niin lapsuudenperheensä kuin esimerkiksi Runoilijan taholta. Liitto oli myrskyisä, mutta välit säilyivät ja Runoilija kävi myöhemmin heillä monet kerrat kylässäkin. Lapsuusajoista voitaisiin nykypäivänä todeta, että kylmäkiskoisen äidin tarjoama kiintymyssuhde oli turvaton. Kaksosethan usein tukeutuvat toisiinsa ja olisi luullut noissa oloissa juuri niin käyvän, mutta Assi ja Essi tuntuivat jäävän kummallisen vieraiksi toisilleen ja Anni heille molemmille. 

Variksen teokset ovat mieleeni, mistä kertoo sekin, että tämä on jo neljäs lukemani. Lukulistalle pitää ehdottomasti lisätä vuonna 1994 ilmestynyt Kilpikonna ja olkimarsalkka, joka kertoo Variksen ja Runoilijan, eli Pentti Saarikosken liitosta. Myös '99 ilmestynyt Maan päällä paikka yksi on olisi kiinnostava, sillä sekin kertoo Variksen lapsuusvuosista. 

Aiemmin lukemani ja bloggaamani Variksen kirjat ovat:

Että tuntisin eläväni (novellikokoelma)
Naisen paras ystävä 
Huvila


6 kommenttia:

  1. Olen lukenut Tuula-Liina Varista mutta tämä uusin on minulta jäänyt huomaamatta. Kiitos vinkistä! Tämä tuntuukin olevan elämäkerrallinen, ehkä myös lapsuudenkuvaus?

    Muistelen muuten itsekin vielä muutamia aikuisten tokaisuja, jotka sain lapsena kuulla. Miten ne jäävätkin niin hyvin muistiin! /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, autofiktiivistä on. Ja sama juttu, muistan yhtä sun toista lapsena kuultua, etenkin ne negatiivisessa sävyssä sanotut ovat jääneet mieleen. Kai se ihmismieli toimii niin, harmi kyllä.

      Poista
  2. Luimme juuri vähän aikaa sitten lukupiirissä Variksen Huvila. Kirja oli minulle ensimmäinen Variksen kirja. Tämä esittely vaikuttaa sen verran mielenkiintoiselta, että tämän voisi myös lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huvila oli mielestäni oikein hyvä! Tosin olen pitänyt kaikesta mitä olen häneltä lukenut. Hänen novellikokoelmallaan Että tuntisin eläväni "treenasin" viisi vuotta sitten novellien lukemista, kun en oikein ollut niiden ystävä, mutta opin että kun on oikein hyvä kokoelma, minulla ei ole mitään vaikeuksia lukea niitä :)

      Poista