Saara Cantell: Kaikki tuoksuu lumelta

 

Saara Cantell: Kaikki tuoksuu lumelta

Tammi, 2021

Lukija: Meri Nenonen

Kesto: 8 h 36 min

Kerttu, 1956.

Naisia valittiin harvoin, mutta kuvataiteiden professori Moilasen suosituskirjeiden myötä Kerttu oli saanut ateljeeapurahan Pariisiin. Nyt kun siihen on mahdollisuus, mikään ei ole taiteelle omistautumista tärkeämpää. Ehkä hän jäisi vallan asumaan tuohon houkuttelevaan suurkaupunkiin?

"Kuulostaa täydelliseltä antautumiselta", Toivo sanoo. "Mahtuuko tuollaiseen elämään mitään muuta?"

"Mitä muuta siihen pitäisi mahtua?" Kerttu kysyy.

"No, vaikkapa... oma perhe. Lapset. Luulisi, että jokainen nainen kuitenkin toivoo äitiyttä..."

Kerttu nauraa. "Miksi niin pitäisi luulla? Ei äitiys ole kaikkia varten. Ja miksi pitäisi ollakaan? Mun tauluni ovat mun lapsiani. Kun valitsee taiteen, valitsee itseltään pois normaalielämän. Ei taidetta voi tehdä sivutoimisesti muun ohella. Sille on annettava kaikkensa, kaikki aika, jokainen unelma, koko sielu ja sydän! Ja tehtävä töitä, väsymättä."

"Entä sitten... rakkaus?" Toivo kysyy. 

"Mitä siitä?"

"Pitääkö sekin uhrata?"

Kerttu katsoo Toivoa. Hän kallistaa pään vähän kallelleen ja hymyilee hitaasti. Tietää keimailevansa ja huomaa pitävänsä siitä. Hän tuntee itsensä vähän erilaiseksi kuin yleensä: kiehtovammaksi, maailmannaisemmaksi. 

"Miksi pitäisi?" hän kysyy. "Eikö rakkautta muka voi olla ilman aviomiestä ja perhettä?"

Tapahtui se, mitä lukijana pelkäsin, Kertun tie Pariisiin tyssäsi aamupahoinvointiin ja aristaviin rintoihin. Kieltäessään mahdollisimman pitkään sen minkä ymmärsi todeksi, oli viimeinen vaihtoehto ottaa yhteyttä Toivoon, jota ei ollut suostunut tapaamaan tuon yhden illan huuman jälkeen. Hänhän ei halunnut mitään, mitä jäisi Suomesta ikävöimään.  

Olivia, nykyaika. 

Olivia on nuori näyttelijä, joka on juuri saanut esikoisensa, vauvan jolle hän höpöttelee ja kertoo sukunsa naisten tarinaa: taiteilija-isoäidistä Kertusta sekä omasta äidistään Tuijasta, joka vietti vaihtoehtoista elämäntapaa (tai täyttä huuhaata puhujasta riippuen) asuen kolmen muun naisen kanssa. Vauvan isä kutsuu heitä akateemisiksi noidiksi ja naiset puolestaan ovat sekä hieman häkeltyneitä että tunkeilevan uteliaita siitä, että heidän lähipiiriinsä on ilmestynyt miespuolinen olio. Vain yksi naisista on ollut pari vuotta naimisissa, ennen kuin muutti oman tyttärensä kanssa heidän yhteisöönsä.

Kuuntelin kirjan joulukuussa 2022, ja näin olin siitä silloin kirjoittanut:

Näin 2022 lopulla olemme saaneet niin paljon hienoa, kuluvana vuonna julkaistua luettavaa, että edellisvuoden kirjat ovat jo pitkälti painuneet unholaan. Niinpä olikin kiva, että äänikirjapalvelu ehdotti Cantellin viimeisintä luureihini, ja avasin sen fiilistellen mikäs tämä kirja nyt olikaan, tykkäsin kyllä hänen esikoisestaan. 

Minä rakastuin heti, sekä Kerttuun että Toivoon. Ei tässä pyörää uudestaan keksitty, mutta sillä ajelu oli harvinaisen miellyttävää. Kirjasta hehkui rakkaus ja välittäminen, eikä ollenkaan sokerisella tavalla vaan kauniisti ja lämpimästi kirjoitettuna, eikä niinkään se perinteinen miehen ja naisen välinen, vaan sukupolvien. Käänteitä juonellisesti riitti, niin että annoin anteeksi jopa sen "ensimmäisen kerran sängyssä ja taikasauva heilahtaa - pim olet raskaana!", joka yksinään on niin kulunut. Kaikki kolme aikakautta olivat elämäntyyleineen todella hyvin kirjoitettuja ja niihin oli nivottu kulloisenkin ajan tapahtumia niin meiltä kuin maailmalta. 

Meri Nenonen oli ihana lukija, täydet pisteet myös hänelle. Ja nimessä oleva lumi, silläkin oli oma merkityksensä tässä upeassa lukuromaanissa.