Sujata Massey: Satapurin jalokivi

Sujata Massey: Satapurin jalokivi

(Perveen Mistry tutkii 2)

Gummerus, 2020

Alkuteos: The Satapur Moonstone 

Suomennos: Maija Heikinheimo

Lukija: Erja Manto

Kesto: 13 h 57 min

Kuuntelin kirjan Nextoryssa.

Oli kulunut vajaa vuosi siitä, kun Perveenin yliopistoaikainen ystävä Alice vanhempineen oli muuttanut Intiaan ja Perveen oli ratkaissut Faridin leskivaimojen tapauksen. Nyt Alicen isä, Sir David Hobson Jones, halusi kääntyä Perveenin puoleen lakiasioissa.

Noin 60% Intian niemimaasta oli brittien hallinnoimaa, loppuosa koostui erikokoisista ruhtinaskunnista ja pienemmistä maa-alueista joita pääasiassa hallitsivat hindut ja muslimit, ja jotka maksoivat veroa brittihallinnolle itsenäisyydestään. Yhdessä pohjoisimmista ruhtinaskunnista tarvittiin nyt lainopillista apua ja Sir Davidin mielestä Perveen naispuolisena lakimiehenä oli ainoa, jota tehtävään voitiin ajatella.

Teekuppi oli lipsahtaa Perveenin otteesta mutta hän onnistui olemaan pudottamatta sitä. Hänkö tekisi töitä Britannialle, joka oli pitänyt Intiaa rautaisessa otteessaan 1600-luvulta lähtien. Hänen oli kuitenkin oltava diplomaattinen, hän valitsi sanansa huolella.
"Olen otettu että minua harkitaan tehtävään, mutta en missään tapauksessa lähde isäni lakiasiaintoimistosta. Hän ylensi minut viime kuussa osakkaaksi."
"Onnittelut. Mutta kai te palvelette asiakkaita jotka ovat valmiit maksamaan asiallisen palkkion, eikös yrityksiä sen takia perusteta?"

Satapurin ruhtinaskunnan maharadza oli kuollut koleraan ja pian tämän jälkeen teini-ikäinen kruununprinssi Pratapao oli kuollut jouduttuaan villieläimen hyökkäyksen kohteeksi. Nuorempi veli Jiva Rao, tuleva hallitsija, oli vasta kymmenvuotias joten pääministeri, menehtyneen maharadzan nuorempi veli prinssi Swaroop ja herra Colin Sandringham brittihallinnon puolelta johtivat ruhtinaskuntaa kunnes prinssi varttuisi täysi-ikäiseksi. Tulevan hallitsijan koulunkäynnin järjestämisestä oli virinnyt erimielisyys kahden maharanin eli maharadzan lesken Mirabain ja vanhan maharani Putlabain (eli miniän ja anopin) välillä. Lasten äiti halusi lähettää poikansa Englantiin opiskelemaan ja isoäiti taas kannatti opintojen suorittamista palatsissa kotiopettajan johdolla. Sandringham oli pyrkinyt palatsiin maharanien puheille, mutta törmännyt tuttuun ongelmaan, sillä lesket noudattivat purdahia eivätkä olleet ottaneet perheeseen kuulumatonta miespuolista henkilöä vastaan.

Maharani oli huolissaan poikansa turvallisuudesta, sillä hän uskoi ettei prinssi Pratapaon kuolema ollut onnettomuus ja kun Perveen tutki asiaa, heräsi hänessä sama epäilys. Kun vielä Perveenille tarkoitettu ruoka, jonka hän oli jättänyt syömättä, oli osoittautunut myrkytetyksi, oli selvää että ruhtinaskunnassa oli käynnissä melkoiset juonittelut ja liikaa nuuskivan Perveeninkin henki oli vaarassa. 


Tässä osassa selvitettävä tapaus oli keskeisemmässä roolissa kuin ensimmäisessä osassa, jossa käytiin enemmän läpi Perveenin omaa elämää ja muun muassa hänen karille ajautunutta avioliittoaan, sekä Intian eri uskontojen tapoja. Näistä syistä ensimmäinen osa oli enemmän minun mieleeni, mutta toki tämäkin oli kiinnostavaa kuunneltavaa ja oikein sujuvaa cozy crimea.