Eppu Nuotio: Maggie ja minä

Eppu Nuotio: Maggie ja minä

Gummerus, 2020

234 sivua

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta. 

Hanna on töissä Kansallisteatterin puvustossa. Mieheensä Pauliin hän oli tutustunut jo opiskeluaikoina ja Paulin työ oli tuonut heidät Helsinkiin jota Hanna oli aluksi inhonnut, mutta sittemmin sinne kotiutunut ja perhe-elämästä ja työstä paikkansa löytänyt. Heidän perheensä täydensi eskari-ikäinen Pessi.

Työkaverin kautta Hanna liittyy lukupiiriin joka kokoontuu vuoroon osallistujien kotona. Jo ensimmäisessä tapaamisessa Hannalla tuntuu riittävän jutun juurta erityisesti Ulrikan, reilu viisikymppisen suomenruotsalaisen vanhustenhoitajan kanssa ja he jatkavatkin iltaa kaksin viinilasillisen ääressä. Tiivis viestittely johtaa kahvihetkiin ja nopeaan ystävystymiseen. Milloin viimeksi kukaan on keskittynyt tuolla tavalla minuun, ollut kiinnostunut kaikesta mitä sanon, kysynyt mistä haaveilen ja vielä kuunnellut mitä vastaan? 

Suhde Pauliin on päässyt väljähtymään ja mies viettää paljon aikaa työhuoneellaan, hän on ammatiltaan puuseppä joka tekee pitkää päivää silloin kun toimeksiantoja on. Hannan työpäivät täyttyvät sovituksista ja viime hetken viilauksista, siitä kun raskaana olevan näyttelijän puvun saumoja pitää venyttää tai pukusuunnittelija keksii leikitellä sukupuolirooleilla vaatettaen Macbethin Hollywood-tyyliseen iltapukuun.

Ompelukoneiden ääni muistuttaa viitasirkkalintujen säksätystä. Jos linturetken opas kiertelisi teatterissa, hän kiinnittäisi tähän huomiota, aivan kuten näyttelijöiden äänenavauksen kujerruksiin ja sisäänhengityksen aikana siipien lailla nousseisiin käsiinkin. Geologi puolestaan silittäisi teatterin julkisivua, Uudenkaupungin harmaata graniittia. Hänen sormensa hipaisisivat yksityiskohdissa käytettyä Juuan vuolukiveä ja Ruskealan marmoria ja kivet kertoisivat hänelle tarinoita heistä, jotka louhivat kivet, ja heistä, jotka rakensivat talon. Geologi istuisi tutkimaan kiviportaita ja näkisi niihin kivettyneet fossiilit. 

Kirjassa on toinenkin aikataso, se johon kirjan nimi viittaa. Maggie on Maggie Gripenberg, kuuluisa tanssija 1800-1900 -lukujen vaihteesta. Tarinaa kertoo hänen ystävänsä Venny Soldan-Brofeldt, kulta-ajan taidemaalari ja Juhani Ahon vaimo. Vennyn ja Juhanin avioliitto oli yhtä lailla vähintäänkin väljähtynyt, vai mitä pitäisi ajatella siitä, että myös Vennyn sisko sai lapsen Ahon kanssa. 

Vennyn ja Maggien ystävyyssuhdetta kirjassa esitellään parin sivun mittaisina tuokiokuvina sieltä täältä vuosien varrelta, kun Venny maalaa Maggiea, kun he viettävät kesiä yhdessä Toskassa jonne Venny ei enää halua Juhanin tulevan, kun Maggie lähtee Amerikkaan ja Venny lähtisi perässä ellei Juhani olisi sairastunut vakavasti ja tarvinnut häntä taas.

Tartuin kirjaan, koska se kertoo Venny Soldan-Brofeldtista ja Maggie Gripenbergistä ja heidän ystävyytensä herätti uteliaisuuteni. Ajattelin, että kirjassa nämä tarinat kulkisivat suhteessa fifty-sixty ja sen väärinkäsityksen takia olin pettynyt kirjaan. Se taas ei ollut reilua kirjan päätarinaa kohtaan, koska Maggie ja minä on oikein sujuva kertomus ystävystymisestä aikuisella iällä. Sehän on suorastaan harvinaista herkkua, löytää uusi sydänystävä vielä neljä-viisikymppisenä. Sitä paitsi, kirja jossa puhutaan kirjoista ja käydään lukupiirissä on väkisinkin vähintäänkin kiinnostava ja tässä tapauksessa myös hauska ja lämminhenkinen. Kirjan parhaaksi anniksi osoittautuivatkin lukupiirinaisten tapaamiset, railakkaat WhatsApp-keskustelut ja teatterin ompelimon värien ja kankaiden sekä vanhan ajan tähtien asujen ihastelu. Kevyttä, viihdyttävää syyslukemista.