Sivut

Sivut

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Mitä luin novellimaratonilla?

Eilen vietettiin pienellä mutta sinnikkäällä porukalla viimeistä joulunaluslauantaita novellimaratonin merkeissä. 

Asetin itselleni tavoitteeksi 20 luettua novellia. Eihän se ole sivumäärälti paljon, mutta novellien kohdalla itselleni sivujen kääntelyä isompi haaste onkin heittäytyä kymmenen tai kahdenkymmenen luetun sivun jälkeen aivan toiseen tarinaan ja saada aivot ymmärtämään se, että ei, tämä minäkertoja ei ole se sama kuin edellisellä aukeamalla.

Sain luettua 19  24 novellia. Ennen kuin kirjoitin tuon listan alle, luulin lukeneeni 19 novellia. Nyt voin todeta etten osaa laskea ja menen helposti sekaisin noin suurissa luvuissa, sillä todellisuudessa niitä on 24. 

19  24 eri tarinaa vuorokauden sisään on minun aivoilleni uskomaton suoritus. Tällä kertaa siinä auttoi isosti se, että kokoelmia oli useita joten luinkin yhden sieltä, pari täältä menetelmällä heittäytyen vuoronperään niin erilaisiin maailmoihin, että minäkertojat eivät voineet tuntua samoilta.

Mitä sitten luin?
Minulla oli varattuna kuusi eri kokoelmaa, novelleja luin niistä viidestä. 




Granta 7 : Koti
Saara Turunen: Kolme osoitetta 
Vilja-Tuulia Huotarinen: Huonon omantunnon asioita 
Pajtim Statovci: Podajevo
Nura Farah: Muukalainen omassa kodissa 

Grantan tarinat ovat aina erittäin erilaisia ja tällä kertaa myönnän pläränneeni ensin umpimähkäisesti mikä teksti näyttäisi suht helppolukuiselta. Maratoniin en kaivannut kovin syvällistä pohdintaa. Aihepiiri on tällä kertaa kuitenkin aika rankka ja helpommaltakin näyttävät tekstit herättivät ajatuksia. Farahin novelli kertoo siitä miten vaikeaa somalinaisen on ostaa asunto Suomesta, vaikkatalous on kunnossa ja pankki myöntänyt lainan, välittäjät suhtautuvat nuivasti. Statovcin Podajevo vie lukijan vuoteen 1994, serbisotilaiden valtaamaan Kosovoon ja on vielä julmempi kuin odotin.  

Sanasinfonia - novelleja Sibeliuksesta
Petri Tamminen: Hiukset kuin kultaista kauraa auringossa
Maritta Lintunen: Rapallo
Olli Jalonen: Ihmisten ja Luonnon Ystävät ry.
Jarkko Martikainen: Jossain ruoho on vihreämpää 

Sibeliusta on novelleissa lähestytty hyvinkin eri kulmista. Tamminen vertaa Sibeliuksen hiuspehkoa Vanhan testamentin Simsoniin, jonka voimat kuihtuivat viekkaudella vietyjen kutrien myötä. Lintunen muistelee Jannen ja Ainon aikaa Rapallossa, Italiassa, kun taas Jalosen Sibelius on painokuva.

Novellit 2016 (Martti Joenpolven novellikilpailu)
Jukka Ahola: Helmi ja Loviisa
Iris Backlund: Kaksikymmentä minuuttia 
Hanna Weselius: Suru
Susan Heikkinen: Anja ja minä 

Vouttajanovelli Helmi ja Loviisa on hyvin erikoinen. Kun kilpailuun oli lähetetty toista tuhatta novellia, olen yllättynyt valinnasta. Helmi ja Loviisa ovat kaksi sitä v-alkuista sanaa viljelevää nuorta joiden tarinaa avaa ulkopuolinen kertoja jonka kieli vastapainoksi on hyvin kaunista. 
... mutta ei, pidättäkää kyyneliänne, jos kosteuden oikeuden tulkitsin, sillä tarina ei ole vielä ohitse, vaikka lopusta on jo ilmassa viitteitä niin kuin elokuun tuulessa pystyy haistamaan kuoleman kirpeyden. Mieleeni tuli Sillanpään Ihmiset suviyössä. Backlundin novellin päähenkilö on teinityttö, joka asettuu vastahankaan suvun naisten saunavuorolla. Yllättävän väkivaltainen, jäi mietityttämään. 

Helmi Järviluoma: Ja katsella hain hampaita 
Ihmisiksi I
Sitähän se kaikki on 
Äiti ja lapsi erotetut
Loma
Ihmisiksi II

Wau. Loistava kokoelma, sanon jo nyt niin vaikka olen lukenut vasta puolet. Jos en tietäisi Järviluomaa esikoiskirjailijaksi, olisin jo varannut lisää. Kaikista novelleista olisi mahdollista kirjoittaa myös parisataasivuinen romaani, sillä aineksia löytyy. Lomalla lapsiperhe lähtee auton ja teltan kanssa Norjaan, voi miten tuttua omasta lapsuudestani! Niin 70-lukulaista! Sitähän se kaikki on -novellin Helena on eläkkeelle jäänyt tiedenainen, joka kutsutaan vielä vanhoilla päivillään luennoimaan Montrealiin.

Suvi Vaarla: Täydellisiä ihmisiä 
Kuin perhonen 
Jääkylmä samppanja
Bussimatka 
Työ
Riisinheitto
Joulukinkku
Kylpylä

Vaarlan novellit käsittelevät ihmissuhteita kuten Järviluomankin. Ne ovat juonellisesti vähäeleisempiä ja minun makuuni turhankin valmiiksi pureskeltuja. Haluaisin saada itse havainnoida enemmän, minulle ei tarvitsisi kertoa kuinka "hän on juuri täyttänyt kaksikymmentäkuusi" tai "olen 42-vuotias enkä näytä päivääkään yli kolmekymmentävuotiaalta". Näitä oli vaikeinta lukea kaksi peräjälkeen, vaikein erottaa toisistaan heti toisen perään.

Vielä en osaa sanoa tuleeko kaikki kokoelmat luettua kokonaisuudessaan, mutta kiitos edelleen jatkuvan novellihaasteen se on todennäköistä. Eniten pidin Järviluoman novelleista ja ne luen ehdottomasti heti sopivassa välissä - tai todennäköisesti jälleen useammassa erässä. 



PÄIVITTYVÄ POSTAUS: Novellihaasteen lukumaraton starttaa!





Monilla on joulun valmistelussa pahin (tai ainakin kiireisin) viikonloppu meneillään. Mitä teen minä? Osallistun novellihaasteen lukumaratoniin koko lauantain! Mies on töissä, kuten lauantaisin yleensäkin, meni neljään ja palannee joskus yhden aikoihin yöllä, miten sieltä keittiöltä taas pääseekään lähtemään. Yhtä hyvin voin siis laittaa kutimet syrjään ja keskittyä tänään novelleihin. 

Jonkinlaisen tavoitteen haluan itselleni asettaa, tällä kertaa ei lähestytä sitä sivumääräisesti vaan kappalemäärällä ja ajattelin asettaa riman niinkin korkealle kuin 20 luettua novellia. Saapa nähdä miten käy! Lukuvalikoimani löytyy kuvasta ja määrällisen haasteen lisäksi haluan lukea ainakin yhden novellin joka kirjasta. 

Päivitykset teen tähän samaan aloitukseen :-) 

Kello on 16, nyt startataan Suvi Vaarlalla!

19.30 Vähän myöhässä pääsin aloittamaan, joten saan jatkaa 16.15 saakka huomenna. 
Nyt on luettuna kolme Haarlan novellia, kaksi Sibelius-kokoelmasta ja ensimmäinen Järviluoman novelli. Vimppa on noussut näistä esiin tähän mennessä. Luen varmasti jokaisen siitä kokoelmasta ennen pitkää. Surettaa oikein, kun on viime vuonna ilmestynyt kirja ja olen selvästi sen ensimmäinen lukija. Liian hyvä kokemaan noin yksinäisen kohtalon kirjaston hyllyssä. 6 novellia.

22.20 Välissä koiranpentujen hoitamista ja vähän ruuanlaittoakin, uutisetkin katsoin syödessä. Olen ehtinyt silti lukeakin. Aloitin Grantan ja luin siitä kolme kertomusta ja kaksi lisää Vaarlalta. Eihän tuo kaksista ole kolmen tunnin saldoksi, mutta tästä eteenpäin ehdin taas enemmän keskittyä kirjoihin. 11 novellia.

02.30 Ähh, paljon vähemmän luin tässä välissä kuin kuvittelin ja mieskin pääsi lähtemään töistä tuntia aiemmin kuin veikkasin näin lauantai-iltana joten siitä nipistyi vielä tunti pois. Luin Novellit 2016 -kokoelmasta kolme ensimmäistä eli voittaneen sekä toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet. Ja taas yhden Vaarlan. 15 novellia. 

15.50 Minulla olisi vielä lähes puoli tuntia lukuaikaa jäljellä, mutta tällä kertaa en rypistä loppuun asti sillä lähdemme lillumaan poreisiin miehen työpaikalle, kylpylään. Minnekäs sitä muuten, viikon ainoana vapaapäivänä 😉
Mutta niistä novelleista. Vaarlan kokoelmassa on novelli nimeltä Kylpylä, ja sen luin päivään sopivana ihan varta vasten. Luin myös kolme novellia Järviluomalta jonka kokoelma on näistä viidestä edelleen suosikkini. 
Tavoitteeni oli lukea 20 novellia ja sen olisin jopa ehtinyt, mutta nyt tosiaan pakkaamaan pyyhkeitä ja uikkareita! 19 novellia on hyvä saldo sellaiselle, joka edelleen kokee vähän probleemaksi sen, että novellit loppuvat ennen kuin kunnolla pääsevät vauhtiin. 

Novellimaraton oli kiva idea! Teen varsinaisen koontipostauksen illalla kun kotiudutaan.






lauantai 17. joulukuuta 2016

Katja Kettu: Piippuhylly ja novellihaasteen lukumaraton



Katja Kettu: Piippuhylly
WSOY 2013
236 sivua 

Marraskuussa Omppu käynnisti blogissaan Reader, why did I marry him Nostetaan novellit kunniaan -haasteen. Lähdin mielelläni mukaan, sillä tässä oli sopivasti haastetta. Ei niin, että tuupertuisin heti alkumetreillä tai unohtaisin koko haasteen onnistuen työntämään sen niin taka-alalle liian vaijeana, mutta kuitenkin niin ettei liikuta niin lähellä omaa mukavuusaluettani etteikö mitään haasteellista edes olisi. Täydellinen haaste siis!

Potkaisin haasteen käyntiin marraskuun viimeisinä päivinä Katja Ketun Piippuhylly -kokoelmalla. Erittäin onnistunut aloitus, sillä Ketun armottoman suora ja rehellinen kieli ja räväkkyys veivät mukanaan. Piippuhylly on myös siitä mieleinen kokoelma, että sen novelleilla on yhtymäkohtia toisiinsa. Kaikissa on sama kertoja, Pietari Kutila, joka muistokirjoitukseksi tyttärelleen tarinoi piipuista vierailta mailta. Novelleissa liikutaan muun muassa Rio de Janeiron köyhistä faveloista juutalaiskortteleihin Berliinin kristalliyössä sekä alkuperäiskansojen asuttamaan Volgan mutkaan, ajallisesti liikutaan natsi-Saksassa ja tsaarin Venäjällä. Jokaisessa novellissa kerrotaan yhden piipun tarina, kuka sen on omistanut ja missä olosuhteissa se Pietarin kokoelmiin on siirtynyt. Sen lisäksi, että Piippuhyllyn henkilöt tupsahtelevat esiin siellä täällä eri novelleissa, olen ymmärtänyt, että henkilöissä on Kätilön sivuilta tuttuja hahmoja. Minulle Piippuhylly oli ensitutustuminen Ketun tuotantoon, mutta tämän perusteella voisin lukea enemmänkin. 


Paikoitellen aika riettaankin kielen lisäksi huomioni kiinnittyi erikoisiin verbeihin; 
-Ottakaa ottakaa, huputti Ibrahimin vaimo Sofia... -Nyt, nytpä poltetaankin vähän savupiippua, Ibrahim muhelsi lempituoliinsa. Siitä huolimatta ettei sana kontekstista erotettuna taipuisi mielessäni oikein, toki sille merkityksen keksii asiayhteydestä, mutta jos useampi lukija yhdessä pohtisi millä tutummalla sanalla muheltamisen tai huputtamisen korvaisi, voisi tulla aika erilaisia ehdotuksia. 

Piippuhylly oli myös siitä erikoinen kirja, että ensi kertaa novellikokoelmaa lukiessa ei oikeastaan erityisesti tiedostanut lukevansa novelleja. Minulle tuli itse asiassa mieleen Oneiron, se miten jokaisen naisen tarinaa kerrottiin aina vuoron perään. 

------

Tänään on myös erityinen novellihaastepäivä, sillä Omppu ehti kehitellä joulunaluskiireisiin vielä Lukumaratonin. Ideana siis lukea mahdollisimman monta novellia 24 tunnin aikana, tarkemmat säännöt voit lukea linkistä. Ja mukana ollaan tottakai, aloittelen joskus iltapäivällä :-)

lauantai 10. joulukuuta 2016

Blogi täytti 3 vuotta!

Aivan vaivihkaa kaksi päivää sitten kirjablogini ~ Kirjan jos toisenkin ~ vietti 3-vuotissynttäreitään! 🍰 🍹 🎂 🎈 🎊 🎉 

Ensimmäinen postaukseni oli Kira Poutasen ihanasta chick-lit kirjasta Rakkautta borealis

Ensimmäisen kommentin on kirjoittanut Hanna Pudas Kirjainten virrassa - blogista Joel Haahtelan Tähtikirkas, lumivalkea - romaaniin 3.12.14. Samaa kirjaa on kommentoinut myös anonyymi Sirpa. Isot kiitokset kaikille, jotka ovat sen jälkeen viestejä jättäneet, kommentteja on aina niin mukava saada! 

Tästä on hyvä lähteä neljänteen vuoteen, sillä lukeminen on ihanaa ja parhaillaan on hyvä flow päällä ❤💋

#kirjakuvapäivässä: Lukuhetki

Tämän luvan nappasin juuri. Kesken, aika loppusuoralla, on Marja Björkin uusin, Lainaa vain. Se kertoo 80-luvun hurjista vuosista, kun pankit suorastaan tyrkyttivät lainoja asiakkaillaan. 90-luvun alkuhan toi sitten mukanaan synkän laman.

Lukuseurana minulla on yhteensä 8 koiraa, mies on töissä kuten lauantai-illat lähes aina. Aika pimeä on torppa nyt, kun en ole tullut sytyttäneeksi lukulamppuja tai kynttilöitä. En ole tänään vielä ehtinyt lukeakaan, illemmalla sitten.


perjantai 9. joulukuuta 2016

Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään



Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään 
Atena 2016
249 sivua 


Kerttu oli koulussa ysin oppilas, kirjoitti pari laudaturia, luki luokanopettajaksi, rohmusi sivuaineita, mutta kävi myös bileissä. Kerttu rakastui Lasseen ja Lasse Kerttuun ja tästä rakkaudesta syntyivät Inari ja Eeli. Ostettiin rintamamiestalo, rempattiin ja sisustettiin, Kerttu teki sijaisuuksia ja painoi hulluna töitä todistaakseen että on vakituisen paikan arvoinen, vapaapäivinä leipoi ja kävi sunnuntaikävelyillä. 

Pitkään jaksoin olla reipas, mutta jossain vaiheessa olin eksynyt metsään, unohtanut pudotella pullanmuruja. Ulospäin olin toimelias, mutta salassa nakertanut liikaa piparkakkutalon seiniä. Ja niin minusta oli tullut väsynyt noita-akka. Sellainen, jolle pelkkä olemassa oleminen ei jostain syystä koskaan ollut tarpeeksi. Minun täytyi tehdä, saada aikaiseksi, saada tunnustus. 

Sitten Kerttu ei enää jaksanut. Ei lukea kokonaista kirjaa alusta loppuun saati keksiä mitään omaperäistä. Kerttu koki kadonneensa, haalistuneensa pikkuhiljaa kuin narulle aurinkoon jätetty tyynyliina. 

Lopulta kirjoitin vihkoon, pienen pienellä käsialalla kuin kuiskaten, että olen löytänyt ja ympyröinyt kolme mahdollista päivää marraskuun lopussa. Kun mies olisi töissä ja lapset muiden huolehdittavina, mutta minulla olisi vielä lomaa. Silloin koittaisi kolmen päivän rivi, josta valita. En päättänyt, mikä niistä saisi kunnian.

Yhtenä niistä päivistä Kerttu aikoo tappaa itsensä. 

Kerttu herätti sympatiani heti alkumetreiltä. Sanotaan, että yhden masennus sairastuttaa koko perheen ja se toteamus oli nähtävillä tässäkin. Tekstissä on mukana myös jonkinlaista makaaberia huumoria, ainakin minä tulkitsin näin.

Kirjailija on itse oululainen opettaja, joka sairastui keskivaikeaan masennukseen. Vaikka romaani Kertusta on fiktiivinen, Rauanjoki tietää mistä kirjoittaa. 

#Kirjakuvapäivässä: Nostalginen lastenkirja

Tämä oli helppo valinta, sillä Nille-Nalken hunajaretken parissa opin 4-vuotiaana lukemaan :-) Kirja on jäänyt mummolan vintille, joten kuca lainattu netistä.




#Kirjakuvapäivässä: Ihmeelliset otukset

Luulin, etten kovin kaksista ihmeellistä otusta löytäisi ja olin jo laittamassa kirjakuvan jossa mukana pari koiristamme, mutta sitten törmäsin noin 1,5 vuotta sitten lukemaani Rakkaudenhirviöön.


torstai 8. joulukuuta 2016

Slunga & Seppänen: Lapin Lolita


Slunga & Seppänen: Lapin Lolita 
Wsoy 2016
293 sivua 


Verkkokirjasto herjaa, että olisi jälleen aika saada kirjoja palautettua kirjastoon, "muutama" luettu on jäänyt jonoon arvioitavaksi. Yksi näistä on räväkkä Lapin Lolita.

Tässä kahden kirjailijan yhteisessä teoksessa vuorottelevat kaksi kertojaa. 18-vuotias Irene on karannut pohjoisesta Helsinkiin mielessään tietty missio. Nadja on tullut Venäjältä Suomeen töihin. Takakannessa kerrotaan kirjan olevan bitch-litiä ja etukannesta käy ilmi, että nyt ei kaunistella. 

Irene on laittanut neitsyytensä myyntiin ja parhaan tarjouksen on tehnyt Johtaja. Kirjan alkaessa Irene odottaa Johtajaa hotellin aulassa. 

Irene <3 Johtaja 

Neitsyen pitäis tavata ostaja hotellin aulassa kello yheksäntoista. Se jättää valkoisen puhvihihasen paitapuseron kolme alinta nappia auki ja kampaa tukan siliäksi. 

Irene kertoo tarinaansa ihanalla lapin murteella. Mieluiten luinkin juuri ne osuudet joissa äänessä olivat vuorotellen Irene ja Johtaja, jolla on oma menneisyytensä, pikkulinnunhento thaityttö, kuin pieni kissanpentu. 

Miten paljon antaisin, että saisin Songin tämän lappalaisen tilalle. 
Maksoin kolme miljoonaa bahtia, jotta pääsin lähtemään Thaimaasta kesken rikostutkinnan. Mitä muutakaan olisin voinut? Minun oli jatkettava elämääni, minulla oli lapseni ja työni.

Nadja ikävöi Venäjälle vanhempien hoitoon jäänyttä pikkutyttöään kiertäessään tanssiryhmän mukana samannäköisiä suomalaiskaupunkeja, nyt ollaan strippaamassa Kouvolassa. Tienaamillaan rahoilla Nadja haluaa ostaa tytölleen leluja ja vaatteita, maksaa balettitunnit, mutta vielä enemmän hän haluaa löytää suomalaisen miehen joka tarjoaa heille kodin ja hyvän toimeentulon ja Nadja saisi olla äiti ja kotirouva. 

Mutta maistuuhan tämäkin joskus. Niin kuin olisi aina miesten maksama syntymäpäivä. Sillä edellytyksellä että laittaa silmät kiinni ja tukkii korvansa sopivissa kohdissa. On myönnettävä, että minussakin käyvät vallan väristykset kun kuljen salissa paljaampana ja korkeampana kuin kukaan muu, ylväänä kannattelen näkymätöntä kruunua. Ja kun tanssin lopuksi riisumme pikkuhousut, ei kruunu silloinkaan putoa.

Suorasukainen, suorastaan räävi ja siksi kiehtova Lapin Lolita on kirja josta on tarkoitus lukea paljon rivien välistä. Yhteiskunnastamme, naiseudesta ja niin edelleen. Oma lukukokemukseni taisi jäädä kevyemmälle pohdinnalle, mutta väistämättä sitä tulee mietittyä kaikenlaista, kun aihe on näin tunteitaherättävä.





keskiviikko 7. joulukuuta 2016

#Kirjakuvapäivässä: Pitkäniminen kirja

Päivän haasteesta tuli ensimmäisenä mieleeni kirja josta moni on pitänyt, mutta jäi minulta kesken noin 30 sivun kohdalla, nimittäin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Siitä minulla ei ole kuvaa eikä bloggaustakaan, mutta ehkä sen on jo joku toinen laittanutkin tälle päivälle. 

Piti siis oikein selata viime vuosina luettujen kirjojen nimiä ja vuoden 2014 listasta tuli vastaan tämä. Ensimmäinen Jojo Moyesin suomennettu romaani, siirappinen rakkaustarina, Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. 

Tuohon aikaan käytin lähes poikkeuksetta vielä kustantajan tarjoamia kuvia, joten tästäkin löytyy vain sellainen. 


Ajatuksiani kirjasta löydät täältä: Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä.

#Kirjakuvapäivässä: Leffa oli parempi



Nytpä vasta huomasinkin, etten ole blogannut F. S. Fitzgeraldin Kultahattua! Se tuli leffakanavilta (CMore) joten tallensin sen ja luin kirjan ennen leffaa joten tiesin mitä odottaa. 

Pidin kirjasta, ei siinä mitään. Mutta leffa oli i-ha-na! Kuvat lainattu netistä. 






#Kirjakuvapäivässä: Talvinen kansikuva



Lumisesta kansikuvasta tuli heti mieleeni John Boynen Tarkoin vartioitu talo jonka luin pari vuotta sitten kun minulla oli jo tämä blogi. Bongasin sen mukaani kirjaston ständistä johon oli kerätty talvisia romaaneja ja muistin nähneeni tuon kannen aiemmin muutamassa kirjablogissa. Niin pinnallisesta syystä tulin kirjan lukeneeksi ja mitä siitä tuumasin voit lukea arviosta: Tarkoin vartioitu talo

tiistai 6. joulukuuta 2016

#Kirjakuvapäivässä: Sukkasunnuntai

Sukkasunnuntai on ehtinyt vaihtua tiistaiyöhön. Kuvittelinko tosiaan pysyväni tämän haasteen perässä? Ehkä olisi ollut helpompaa osallistua vain instassa, niin että pelkkä kuva riittäisi...

Sukkasunnuntain sukka on itsestäänselvästi villasukka, sillä vihdoin tässä kypsässä iässä olen kutomassa ensimmäistä sukkaparia sitten ala-asteen! Kutomiskärpänen puri kunnolla, sillä tekeillä on jo toinen pari vaikka ensimmäinen on vasta viittä vaille valmis. 

Ensimmäisen parin päätin ottaa varman päälle seiskaveikkaa, valmiiksi raidoitettua lankaa mustan, punaisen, valkoisen ja muutaman harmaan sävyissä. Nimesin sukat jo punatulkuiksi 😉


Toisiin sukkiin halusin opetella jo jotain uutta tekniikkaa perus joustinvarren jälkeen ja päädyin kokeilemaan ryppyvartta. Eikä se edes ole vaikeaa! Kiva mieli on tullut näistä kutomisprojekteista, osaan kuitenkin vaikka olen aina pitänyt liian vaikeana!


Ryppyvarsisukkiin valitsin myös raidallisen langan, mutta lisäsin vihreän ja violetin sävyjen kaveriksi kirkkaan pinkin.

Seuraavakin projekti on jo suunnitteilla. Värien puolesta johdossa on erittäin vaalean sinisen, vaalean beigen (tai hiekanruskean) ja luonnonvalkoisen yhdistelmä. Tuleeko siihen myös maitokahvin ruskeaa riippuu siitä löydänkö kaikki nämä värit saman paksuisina. Minulla oli harhaluulo siitä, että sukkalankoja löytyy pienin sävyeroin maalikarttojen tapaan, mutta valitettavasti huomaan olleeni väärässä. Vaan eiköhän tässä vielä projekteja riitä 😊

lauantai 3. joulukuuta 2016

#Kirjakuvapäivässä: Kansikuvarakkautta

Nyt oli helppo valinta! Luettuani kolmoskuvan aiheen näin vastauksen siihen heti mielessäni. Kuva on lainattu netistä.



Siinä on rakkausromaani ihan omassa luokassaan ja elokuvan tähtipari niin täydellinen. Olen lukenut Tuulen viemää pari kolme vuotta ennen blogini aloittamista eli 2010-luvun vaihteessa. 

Luin sen perään myös Alexandra Ripleyn kirjoittaman jatko-osan Scarlett, johon olin hyvin pettynyt. Sitä luki vähän siihen malliin, että heti kun joku käänne ei miellyttänyt, muistutti itselleen, että eihän tämä edes ole Mitchellin kirjoittama, siksi se menee ihan väärin!

#Kirjakuvapäivässä: Suosikkigenre

Minulla on oikeastaan tasan kaksi suosikkigenreä. Luen eniten suomalaisten kirjailijoiden kirjoja, sekä nykypäivään sijoittuvia että historiallisia. Ulkomaisten kirjailijoiden  tuotannosta luen lähinnä historiallisia romaaneja. Ainakin minulla on tällainen mielikuva, ehkä tarkan tilaston laskeminen yllättäisikin tuloksellaan? 

Suosikkigenre on kuitenkin selvä ja se käy ilmi näistä kuvista. 


Eli kotimainen kirjallisuus on se ykkösjuttu mulle. Tämä on itse asiassa muuttunut vuosien mittaan, koska nuorempana luin enimmäkseen käännöskirjallisuutta ja eniten historiallisia romaaneja. Se vähän mitä luin suomalaista, oli historiallista, Kaari Utrion ja Ursula Pohjolan-Pirhosen kirjoja. Vähän yli parikymppisenä keräsin Danielle Steeleä kirjakerhoista joihin kuuluin. Onkohan sellaisia kirjakerhoja edelleen? Ei taida olla. Nykyään olisi todella vastentahtoista tarttua noihin hömppärakkauskirjoihin. Niistä on tullut suorastaan epägenreni. Niin sitä voi lukutottumukset iän myötä muuttua!

perjantai 2. joulukuuta 2016

#Kirjakuvapäivässä: TOP 3



Kirjakuva päivässä on hauska haaste joulukuulle, aivan pakko lähteä mukaan. Ensimmäinen ja se suurin haaste tässä on kuitenkin päivittäinen postaaminen, en ole tottunut tällaiseen päivitystahtiin ollenkaan! Ja miten kävi? Joulukuu karkasi minulta varkain alkuun!

Sitten mietin miten lähestyä kolmea parasta. Helpointa olisi listata kolme toistaiseksi mieleisintä tänä vuonna luettua kirjaa, mutta toisaalta mieltymykseni käyvät mahdollisesti ilmi Blogistanian tulevassa äänestyksessä ja säästänkin ne mielelläni sinne saakka. Niinpä ajattelin lähestyä aihetta toisesta suunnasta ja valita kolme kirjaa lukemattomien hyllystä.


Luulin, että kolmen kirjan valitseminen käy helposti. Viisi minuuttia ja bloggaus on valmis, voin jatkaa vaikkapa lukemista tai bloggaamista tai kuvassa olevan sukan kutomista. Olipa hauskaa. Vielä tätä kirjoittaessakaan en tiedä minkä nostan kolmantena mukaan. Kohtapa pääsen siis yllättämään itsenikin!

Top 3 (tällä hetkellä)

1. Charles Dickens: Saiturin joulu

Joulun tienoilla haluaisin mielelläni lukea jotain jouluun sijoittuvaa. Minulla on lainassa pari aiempina vuosina ilmestynyttä jouluaiheista romaania joista uskon lukevani ainakin Regina Raskin Jouluihmisen, mutta eniten odotan Dickensin klassikkoa Saiturin joulu. Ihmettelen itsekin miten en ole aiemmin tullut sitä lukeneeksi. Tarinahan on tuttu erilaisista filmatisoinneista ja kohtsillään on Ylellä alkamassa Dickensin hahmoihin perustuva viktoriaaninen sarja, Charles Dickensin ihmemaa jota innolla odotan!

2. Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö 

Poimin tämän jo katalogeista luettavien listalle ja syksyn mittaan olen nähnyt monta kiittävää arviota kirjasta. Uskon että se on minun juttuni, juoni vaikuttaa juuri sellaiselta mistä nauttisin. 90-luvulla 14-vuotias Aliisa on maailman kaunein tyttö, jota vuotta nuorempi sisko jostain syystä vihaa. Perhe johon kuuluu neljä siskosta viettää kesää saaressa ja jotain tapahtuu, mitä? Nykyhetkessä nuorin sisaruksista alkaa sitä selvittää. Ihanan mystistä olematta dekkari! Niinpä kaikista vielä lukemattomista kuluvan vuoden uutuuksista odotan eniten Maailman kauneimman tytön aloittamista.

3. Elif Shafak: Valkoinen elefantti 

"Osmaanien valtakuntaan sijoittuva romaani kuulostaa mahtavalta eepokselta ja sivujakin on viitisensataa. Tämä voisi olla väriläiskä talvipimeyteen."
Näin kirjoitin Valkoisesta elefantista poimiessani sen talteen kirjakatalogeista. Näin talven tullen voisin mielelläni matkustaa ainakin kirjan mukana toiseen kulttuuriin, menneelle vuosisadalle, kotiympyröistäni aivan erilaisiin ääni-, väri-, haju- ja makumaailmoihin.

torstai 1. joulukuuta 2016

Marraskuun lukuhaaste - Lopullinen päivitys!

Kolmatta vuotta marraskuu on lukuhaasteen kuukausi! Tätä ihanaa yhteisöllistä lukurupeamaa aloin odottaa heti kun huomasin marraskuun lähestyvän. 

Lokakuun puolelta minulla on vielä kesken Linn Ullmannin Rauhattomat, joten haaste käynnistyy sillä. Lukuseurani ei ole rauhatonta ollenkaan, vaan perin unista :-)




1.11 Marraskuu käynnistyi koirateemaisella shoppailupäivällä Ikeassa ja Wuffissa, joten lukuaikaa jäi niukanlaisesti. Sain juuri ja juuri sen 30 sivua luettua ennen nukahtamista, mutten sivuakaan yli. Viimeiset kolme sivua meni jo silmät lurpallaan, mutta sinnillä 😉

4.11 Nyt on ollut lukuintoa! Maria Ruskon esikoiskirja on sujuvaa luettavaa, monta kymmentä sivua menee ihan hups vaan ☺

7.11 Wau mikä flow päällä! Eniten ihmettelen eilistä, kun kirjoitin myös yhden kirja-arvion ja kaksi juttua matkablogiini. Olinpa aikaansaapa! Jos haluatte käydä tutustumassa matkablogiini, se löytyy Rantapallosta: Lomaunelmia ja unelmalomia.

8.11 Ensimmäinen lukuviikko eli 7 pv takana ja sivuja on kertynyt mukavaa tahtia. Olen viikossa lukenut 573 sivua mikä tekee keskiarvoksi melkein 82 sivua. Jos saisinkin joka viikko luettua noin paljon, ehtisin oikeasti lukea valtaosan niistä kirjoista jotka haluaisin lukea!

10.11 Merenneidon vuosi oli kiehtovan mystinen, viime aikijen parasta luettavaa. Sandströmiä luin 70 sivua eilen, enkä vielä oikein tiedä mihin se on johtamassa, toivottavasti johonkin.

12.11 Mua tökkii nyt tuo Valkean kuulaan väkivaltaisuus. Päähenkilö halusi poikana tappaa koiran mutta onnistui vain murtamaan sen jalan. En tykkää. Onkohan se Laudaturkin samanlaista? Olen viimepäivinä lukenut aika vähän kun ei ole ollut intoa tarttua juuri tuohon kirjaan. Pitäisi vaan lusia se pois ja sillä hyvä. Nyt maistuisi ehkä jokin helpompi teksti paremmin. 

14.11 Sinervon Armonranta käynnistyi hyvin, on mieleistä tekstiä.

16.11 Toisella viikolla luin 449 sivua. Kahdessa viikossa siis yhteensä 1022. Vaikka toisen viikon lukema jäi ensimmäistä pienemmäksi, olen silti erittäin tyytyväinen 😊

19.11 Aloitin eilen vippihyllystä nappaamani Anja Snellmanin Lähestymisen. Pieni kirja, joten ei pitäisi mennä montaa päivää sen lukemisessa.

23.11 Kolmannella viikolla luin yhteensä 502 sivua. Ensimmäinen viikko johtaa siis edelleen, mutta eihän tämä kilpailu ole. Kahdelle ensimmäiselle viikolle osui kaksi sellaista päivää, jolloin olen ehtinyt lukea yli sata sivua, kolmannelle yksi. Tänään saan taas valita uuden kirjan Piippuhylly-novellikokoelman takakannen sulkeuduttua. Viimeisen viikon aikana olen lainannut niin paljon kirjoja, että nyt on runsaudenpulaa!

1.12 Viimeinen päivitys! Tartuin seuraavaksi Maaria Päivisen Kellariin joka kuulosti ihanan makaaberilta, teljetä nyt miehensä kellariin ja jatkaa perhe-elämää lastensa kanssa. Kellari täytti odotukset ja viihdyin sen parissa hyvin :-) Kellarin ollessa loppusuoralla osuin oikeaan aikaan kirjastoon ja sain vippihyllystä Mustosen Emännöitsijän, joten se oli päivänselvä valinta seuraavaksi kirjaksi. 

Neljännellä viikolla ehdin lukea 554 sivua. Siihen vielä kaksi päivää lisää, niin kuukausi päättyi.

Marraskuun aikana luin yhteensä 2212 sivua. Olen huisin tyytyväinen marraskuuhuni!

Sitten päivittäiset luetut sivut:

1.11 - 30 sivua (Linn Ullmann: Rauhattomat)
2.11 - 70 sivua
3.11 - 81 sivua  (Rauhattomat & Maria Rusko: Äidit)
4.11 - 82 sivua 
5.11 - 166 sivua (Äidit & Sarah Winman: Merenneidon vuosi)
6.11 - 103 sivua 
7.11 - 41 sivua 
8.11 - 61 sivua 
9.11 - 122 sivua (Merenneidon vuosi & Peter Sandström: Valkea kuulas)
10.11 - 51 sivua 
11.11 - 49 sivua
12.11 - 32 sivua 
13.11 - 101 sivua (Valkea kuulas & Helena Sinervo: Armonranta)
14.11 - 33 sivua 
15.11 - 46 sivua
16.11 - 142 sivua  
17.11 - 88 sivua 
18.11 - 54 sivua  (Armonranta & Anja Snellman: Lähestyminen)
19.11 - 72 sivua 
20.11 - 76 sivua  (Lähestyminen & Katja Kettu: Piippuhylly)
21.11 - 64 sivua 
22.11 - 116 sivua
23.11 - 75 sivua (Piippuhylly & Maaria Päivinen: Kellari)
24.11 - 71 sivua 
25.11 - 46 sivua 
26.11 - 134 sivua (Kellari & Enni Mustonen: Ruokarouva)
27.11 - 48 sivua
28.11 - 64 sivua 
29.11 - 57 sivua 
30.11 - 77 sivua

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Anja Snellman: Lähestyminen



Anja Snellman: Lähestyminen 
WSOY 2016
143 sivua 


Se sujahtaa huoneeseeni kuin vene hämärästä kaislikosta, ensimmäisenä päivänä kesäloman jälkeen. Plaraan pöydälleni asetetuista niin sanotuista purjehduskansioista päällimmäistä: epävakaa persoonallisuushäiriö, masennusta 17-vuotiaasta, hiv-positiivinen, hepatiitti, suisidivaiheita, metadoniannos 90 ml, runsasta oheiskäyttöä, lukuisia katkoja eri klinikoilla, ikäisekseen pitkä käyttöhistoria noin 12-vuotiaasta, liimaa, kannabista, amfetamiinia, heroiinia, ei kiinnity psykososiaalisiin hoitoihin, ehdollisia tuomioita, varkauksia, pahoinpitelyitä, lähestymistuomioita.

"Se" on Ile Zorbas Ojanen, yksi korvaushoitoklinikka Titanicin ja Tindran uusista asiakkaista. Ile ei tunne kreikkalaista isäänsä ja äiti on hakenut pojalle lähestymiskiellon. Tyttöystävä Eskimo on myös nisti. Kolme kertaa yliannos, se ei osaa sanoo ei gammalle.

Ilen sukujuuret tuovat Tindran mieleen monet onnelliset vuodet Kreetalla, jossa perheellä (johon kuuluivat mies ja kaksi tytärtä) on ollut talo. Niitä muistoja hän käy läpi yrittäessään saada jonkinlaista otetta Ileen. Poika on kuitenkin kuin saippuapala, milloin liian aineissa, milloin nukahtaa kesken kaiken.

Missä sun äiti nyt on? kysyn Ileltä, joka pitelee onnenkolikkoani kämmenellään. Kallistelee himmeää venettä. 
Kuule tsyko oisinko erilaine jos oisin sun skidi?
Ile riuhtoo harmaan paitansa edestä auki. Rintaan on tatuoitu: äiti oli huora.

Lukijana olen samankaltaisen haasteen edessä, sillä tällä kertaa en saanut kirjaan enkä sen henkilöihin kunnollista otetta, ennen kuin pienoisromaani jo loppui. Parasta antia olivatkin tuulahdukset Välimereltä ja yksityiskohdat kuten Tindran Kreetan muotoinen syntymämerkki ja tarina sen takana. 

Kreetalla me muutuimme sporadeista kykladeiksi, kaikki rakkaani hengittivät hellepäivän autuasta uupumusta samassa huoneessa, olin niin onnellinen että en saanut unta, kuuntelin yölintuja, nuuhkin sitruunapuun tuoksua, välillä puin päälleni ja kävelin satamalyhtyjen kajossa katsomaan miten ensimmäiset kalastajaveneet saapuivat aamuvarhain Nea Horaan, miten sataman mustat kissat norkoilivat vastassa tervantuoksuisilla laiturilankuilla hännät huutomerkkeinä.

torstai 17. marraskuuta 2016

Maria Rusko: Äidit




Maria Rusko: Äidit
Myllylahti 2016
247 sivua


32-vuotiaalla Ellalla on ura, mies, koti, talous kunnossa. Mikon siskoilla on lapsia jo kaksi tai kolme, ainokainen Ella haluaisi myös jo oman perheen. Yhdessä Mikon kanssa on oltu jo seitsemän vuotta, ei siis enää mitään syytä lykätä lasten hankkimista kun jo alussa on kuitenkin puhuttu selväksi, että perheenlisäys on jossain vaiheessa tervetullutta. Kun Ella ottaa asian puheeksi Mikon suvun kanssa vietetyn lapsipitoisen joulun jälkeen, käy ilmi, ettei Mikon biologinen kello vielä tikitä. Töissä on luvassa organisaatiouudistuksia ja Mikko haluaa edetä urallaan, siihen eivät vähiin jäävät yöunet ja vauvaperheen stressi sovi.

Mikon äänettömyys sai minut tajuamaan, että myös oma ääneni oli kadonnut. Ehkä jo kauan sitten. Halusin järkeillä ja huutaa, pakottaa Mikon ymmärtämään, mutta suustani ei tullut enää sanoja. 
Emme me kumpikaan halunneet, että suhteemme loppuisi. En minä halunnut jättää tätä miestä. En minä halunnut jäädä yksin ja alkaa taas alusta. 
Mutta minä halusin tulla äidiksi. Minä olin aina halunnut sitä ja odottanut miestä jakamaan sen kaiken. Eikä se ollut Mikko. 
Nousin hiljaa pöydästä ja menin makuuhuoneeseen keräämään itselleni vaatteita. Jättämään turhat odotukset taakseni. 

Erohan siitä seuraa, heti kirjan aluksi. Ella tuskailee; vaikka löytäisikin uuden rakkauden, miten kauan meneekään että tutustuu tämän sukuun ja ystäviin, montako vuotta siihen, että ollaan perheen perustamisessa. Eräällä tuttavalla on onneksi asunto vapautumassa ja niin Ella muuttaa yhteisestä kodista Kallioon. Pian käy tuuri ja samassa rapussa tulee myyntiin isompi asunto jonka Ella ostaa ja ystävystyy samalla asuntoa myyvän pariskunnan kanssa. Muuttopuuhissa Ella tutustuu yläkerrassa asuvaan Timoon. Ellan elämään palaa myös pitkään ulkomailla asunut nuoruudenystävä Anna. Eikä mene kauan, kun sinkku-Anna kertoo olevansa raskaana. 

Jonain päivinä, kun Anna oli ulkona, minä laitoin tyynyn puseroni alle. Millaista se mahtoi olla? Kävellä kuin ankka selkä takakenossa. Tuntea kuinka vauvamaha venytti ihoon punaisia merkkejä. 
Miltähän se tuntuisi, kun saisin nostaa sen syliini? Katsoisin sitä silmiin ja silittäisin sen nukkaista poskea.
Olin odottanut tätä niin kauan. 

Minä pidin ja en pitänyt tästä esikoisromaanista. Pidin sen helposta ja nopeasta luettavuudesta ja mukavan rupattelevasta tyylistä. Samalla se oli kevyempi kirja kuin odotin. Mistä sitten en pitänyt, oli sen paikoittainen saarnaava ote. Takakannessa kerrotaan, kuinka kirja syntyi kirjailijan omista ja muiden äitiyteen kohdistuvista ylettömistä vaatimuksista. 
Näitä vaatimuksia korostetaan monissa kohdin, esimerkiksi siinä, miten Anna kokee muiden äitien ja neuvolahenkilökunnan painostavan alatiesynnytykseen tai Ellalle asunnon myynyt Irmeli tuskailee ympäristön paineita. On hyvä, että naisen elämän epäkohtia tuodaan esille, mutta olisin ymmärtänyt hienovaraisemmatkin vihjaukset.

-Tämä äitiys on vaan välillä aika paskamainen rasti. Minusta tuntuu, että minulta odotetaan äitinä ihan järjettömiä asioita ja valittaa ei saa. Totuuden voi kertoa vain toisille äideille saunan hämärässä ja silloinkin pitää olla tarkkana, mitä sanoo.
- Mitä sinä tarkoitat? 
- Välillä minä vihaan tuota maailman ihaninta lasta. Minä vihaan kotona aivottomana olemista,  pepun pesemistä, Muumilauluja, ruuan laittamista, pyykin pesemistä. Mutta kaikista eniten vihaan sitä, että minun odotetaan naisena haluavan sitä ja saavan palkintoni katsomalla suloista lastani pohjattomiin tarvitseviin silmiin. Se tarvitsee minua ja minun odotetaan jättävän kaikki muu iloiten.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Tiina Piilola: Taivaanmerkit


Tiina Piilola: Taivaanmerkit 
335 sivua
S&S, 2016


35-vuotias Emma, Mallun äiti ja Jarkon puoliso, on löytöretkellä itseensä ja elämäänsä ja yrittää löytää apua erilaisista vaihtoehtoterapioista. Emma aloitti rebirthingistä, hengitykseen perustuvasta uudelleensyntyterapiasta jonne hän meni selvittämään kuka todellisuudessa oli.

Olin oman elämäni pullonhenki.
Olin oman helmeni piilottanut simpukka. 
Itseni sisään piilotettu manteli.
Oma Amerikkani ja Kolumbukseni.
Löytämätön manner ja merenkulkuvalmis kraveli miehistöineen, tykkeineen ja suolatynnyreineen vain odottamassa purjehduslupaa.
Olin tullut vapauttamaan itseni!

Lapsuus- ja nuoruusmuistojen setvimisen jälkeen terapia huipentui keskitalvella pihapaljussa kylpyyn joka symboloi uudelleensyntymää. Mutta minne jatkaa paljusta märkien uikkareiden, hengitysputken ja nenäklipsin kanssa? Vastaus löytyi paikallislehden ilmoituksesta. Henkisen astrologian kurssi, kymmenen viikonloppua. Yhden viikonlopun hinta 120 euroa, eikä Jarkko tajua alkuunkaan miksi maksaa moisia summia jostain huuhaasta? Se aviomieheltä saatavilla olevasta tuesta. Samalla pitäisi jaksaa keskittyä väitöskirjan tekoon, deadline lähenee ja apuraha jää saamatta ellei aihe ala hahmottua. Kalevalan patriarkaalisesta hengestä se lopulta kumpuaa, Kalevalan naiset.

Henkisen astrologian myötä Emmalle tulevat tutuiksi arjen apuvälineet kuten äänimalja- ja reikihoidot, Amerikassa pullotetut tähtisäteilyt, planeettatransiitit ja astrokartat. Tyttären kouluaamut ovat kiireisiä, mutta kahvinkeittimen poristessa Emma ehtii aina lukaista taivaanmerkit.comista astrokarttapäivitykset, omansa sekä Jarkon. Eräänä aamuna Jarkon päivitys on mullistava, "Uusia tuulia parisuhdekartalla" se otsikoi. Vanha suola alkaa janottaa, rakas menneisyydestä palaa elämääsi? Tähän vaaditaan suunnitelma! 

Luen viestin toiseen kertaan. Kolmanteen. Neljänteen. Ulkoisesti mikään ei ole muuttunut. Kolinasta päätellen Mallu etsii alakerrassa leggareitaan ja huutaa Jarkolle, onko tämä nähnyt niitä ja Jarkko huutaa, ettei ole, mutta minusta tuntuu kuin olisin kävellyt muuntajaan.
Uranus, joka räjäyttää kaiken vanhan uusiksi, osuu viiden tähden voimakkuudella Jarkon kumppanuuden huoneeseen, ja räjähdys tapahtuu Vares-ensi-iltana, jolloin lavalla loistavat päärooleissa Jarkko ja kaikkien palvoma, jumalainen Anniina M. Ja kaiken päälle tuo ilta sattuu olemaan viisitoistavuotishääpäivämme aatto!

Taivaanmerkit on chick-litiä parhaasta päästä! Ei todellakaan pelkkää kohkaamista vaan sen lisäksi hyvin kirjoitettua tekstiä. Emma on päähenkilönä kiinnostava, vaikka välillä pöljä, myös fiksu ja pohdiskeleva ja hänelle toivoo lukiessaan kaikkea hyvää. Jos haluat lukea hauskan ja laadukkaan chick-litin jonka pääosassa ei ole se perinteinen miestä metsästävä sinkku vaan äiti ja vaimo joka haluaa säilyttää avioliittonsa, lue Taivaanmerkit. Piilola taitaa genren erinomaisesti. 

perjantai 11. marraskuuta 2016

Hilja Valtonen: Salainen ase & Lukuharjoituksia-haasteen koonti


Hilja Valtonen: Salainen ase 
Nelinäytöksinen hupailu
Otava, 1964
135 sivua 


Minulla oli suuria suunnitelmia. Luen Kujerruksia-blogin Lukuharjoituksia-haasteeseen ainakin Ibsenin Nukkekodin ja jotain August Strindbergiltä ja mielellään kokeilisin Shakespeariakin. Alku olikin lupaava, sillä sain korkattua haasteen tuoreeltaan Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen tammikuussa lukemallani Anton Tšehovin Kolme sisarta -näytelmällä. Mitä tapahtui sen jälkeen? Luin romaaneja. Historiallisia, nykypäivään sijoittuvia, parisataasivuisia, tiiliskiviä. Jossain välissä, näköjään elokuussa, muistin näytelmät ja varasin kirjastosta Hilja Valtosen Salaisen aseen, josta en ollut aiemmin kuullut mitään. Hilja Valtosta sen sijaan olen lukenut sekä pikkuteininä äitini kirjahyllystä että aikuisenakin pari tunnetuinta romaania. Miksipä siis en lukisi Valtoselta myös näytelmää.

Salainen ase on nelinäytöksinen hupailu jossa tähdätään Miss Suomi -kilpailuun. Heikki Mysiini on lääkäri, leskimies joka on mukana myös taideyhdistyksen toiminnassa. Johtaja, liikenainen Hanna Hemppa on taideyhdistyksen mesenaatteja ja hänet on pidettävä hyvällä tuulella. Hanna on päättänyt että hänen veljentyttärestään Helistä on leivottava missi, vähintään paikallisen osakilpailun voittaja. Niinpä Mysiini yrittää painostaa Sami Apajaa, missien metsästäjää, valitsemaan Helin voittajaksi, mutta Samin mielestä tytöllä on liian kapea vyötärö lantioon nähden. Tästä lähtökohdasta alkaa kohellus johon liittyy edellä mainittujen lisäksi muitakin missiehdokkaita kuten paikallinen kaunoluistelijakuuluisuus, koulutyttö ja Mysiinin oma eteistyttö. 



Kahden luetun näytelmän myötä olen haasteen mukaan puvustaja. Olisiko joku hyvää keskinkertaista puvustajaa vailla? Harmittamaan jäi, etten muistanut lukea enempää. 

Tässä vuonna 1964 painetussa kirjassa törmäsin aika erikoiseen paperinkäyttöön. Sivut on revitty isommista arkeista, reunat ovat todella epätasaiset.






torstai 10. marraskuuta 2016

Sarah Winman: Merenneidon vuosi


Sarah Winman: Merenneidon vuosi 
Tammi 2016
313 sivua 
Alkuteos: The Year of Marvellous Ways, 2015
Suomennos: Aleksi Milonoff


Marvellous Ways on kohta 90-vuotias erakko, jota pidetään paikallisena kylähulluna ja niin on ollut aina. Marvellous asuu Cornwallissa, pienen St Opheren kylän joenvarressa, mustalaisvankkureissa. Eletään vuotta 1947, sota on siis hiljattain päättynyt. 

Viime aikoina Marvellous on ollut hieman levoton näkemänsä unen takia. Siinä yksi hänen elämänsä kolmesta rakkaudesta on kertonut Marvellousin saavan pian vieraan, niinpä Marvellous istuskelee vankkureidensa rappusilla ja odottaa, tarkkailee joenvartta kaukoputkellaan. Unessa Sanoma-Jack on käskenyt häntä avaamaan rantamökin. Marvellousin isän kauan sitten kivestä ja laudoista rakentama, aikoinaan valkoinen, nyt sammaleesta vihreä mökki on ollut lukittuna kaksikymmentäviisi pitkää vuotta eikä Marvellous haluaisi totella unen sanomaa.

Kaksikymmentäviisi vuotta sitten hän oli sulkenut mökin ja samalla hän oli teljennyt sydämensä. Suolapeitteiset ikkunat anoivat armoa kun Marvellous ui niiden ohi. Avaa meidät, ne kuiskivat. Höpsis, Marvellous vastasi, sukelsi veteen ja tarttui ajokkaaseen. Hän viipyi veden alla niin kauan kuin pystyi ja nousi lopulta hengästyneenä pintaan ylempänä kiinnityskiven varjossa. Hän kompuroi rantatörmälle ja kietoutui tiukasti öljykangastakkiinsa. Hän kääntyi katsomaan rantamökkiä. Et sinä osaa puhua, hän sanoi. En osaakaan, mökki sanoi. Se siitä sitten, Marvellous sanoi ja tömisteli takaisin vankkureihinsa mieli mudanraskaana.

Sodan päätyttyä elämässään ajelehtimaan jäänyt ja loukkaantunut Drake päätyy Marvellousin asuttamaan poukamaan. Hän on asunut sodan jälkeen Ranskassa ja palannut Englantiin toimittamaan perille kirjeen, jonka kuolemaa tehnyt sotilas on hänelle luottanut isälleen toimitettavaksi. Rantamökistä alkaa yhdeksänkymppisen Marvellousin ja 27-vuotiaan Draken ystävyys.

Hän oli sittenkin saapunut vaivihkaa. Ei meritähtiä, ei huhuja, ei lintuja, ei askelia, kipu oli tehnyt hänestä näkymättömän. Mutta Marvellous oli kuullut hänen tunkeutuvan paljaiden puunoksien läpi ja nähnyt hänen keskustelevan kuoleman kanssa. Marvellous oli halannut häntä, tuudittanut häntä ja puhaltanut häneen eloa. Marvellous oli kiskonut hänet seljapensaan alle tuulensuojaan ja nyt Marvellous oli niin uupunut, ettei jaksanut tehdä juuri muuta kuin istua vankkureissaan, tuijottaa ovea ja miettiä ulkona makaavaa murtunutta miestä. Hän napitti öljykangastakkinsa ja painoi hatun tiukemmin päähän. Hän ryyppäsi tuomenmarjaviinaa ja sytytti myrskylyhdyn sydänlangan. Vankkureihin leimahti valo.

Kirja on jakanut lukijoiden mielipiteitä, minulle se oli hieno lukukokemus. Pidin erityisesti sen kauniista kielestä ja tunnelmasta joka oli ellei maagista realismia niin ainakin mystinen ja taianomainen. Pidin merenneidoista, kalastajista, tuhansista meritähdistä, päähenkilöiden ystävyydestä, tuomenmarjaviinasta, pöllöistä, poukamasta jossa Marvellous asui. Tarina ei ole yksistään juonivetoinen vaan menee tunnelma edellä, mutta olen tottunut lukemaan myös tämänkaltaisia kirjoja. Muutamissa kohdin piti kieltämättä olla tarkkana hoksatakseen puhutaanko nyt nykyhetkestä vai jostain menneestä, mutten kokenut sen vievän pohjaa lukunautinnosta.

Kirjan kieli on nautinnollisen kaunista. Miten esimerkiksi Marvellous kertoo rakkaudestaan:

He eivät vaihtaneet sormuksia eivätkä vannoneet valoja, koska he olivat aina vannoneet. Marvellous souti joelle ja pudotti ankkurin hiekkasärkälle. He julistautuivat mieheksi ja vaimoksi pöllön ja parinkymmenen kirkkaanoranssiin juhlapukuun sonnustautuneen meritähden läsnä ollessa. Ja merihevoset laukkasivat hopeapäisillä aalloilla ja satakielet lauloivat oksilla heidän yllään, ja Marvellous nousi pystyyn, oikaisi selkänsä ja käski kuuta laskeutumaan, ja kuu laskeutui hämmästyttävän alas. Ja he seisoivat varpaisillaan kylpien kuutamon kalpeassa hehkussa ja kurottautuivat niin pitkälle kuin pystyivät, kunnes heistä tuli ensimmäinen pari joka kosketti kuun pintaa, ensimmäinen pari joka kätki lupauksensa kuun pinnan alle. 

Annan tälle kirjalle viisi arviotähteä ja parikymmentä meritähteä.