Sivut

Sivut

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Anja Snellman: Lähestyminen



Anja Snellman: Lähestyminen 
WSOY 2016
143 sivua 


Se sujahtaa huoneeseeni kuin vene hämärästä kaislikosta, ensimmäisenä päivänä kesäloman jälkeen. Plaraan pöydälleni asetetuista niin sanotuista purjehduskansioista päällimmäistä: epävakaa persoonallisuushäiriö, masennusta 17-vuotiaasta, hiv-positiivinen, hepatiitti, suisidivaiheita, metadoniannos 90 ml, runsasta oheiskäyttöä, lukuisia katkoja eri klinikoilla, ikäisekseen pitkä käyttöhistoria noin 12-vuotiaasta, liimaa, kannabista, amfetamiinia, heroiinia, ei kiinnity psykososiaalisiin hoitoihin, ehdollisia tuomioita, varkauksia, pahoinpitelyitä, lähestymistuomioita.

"Se" on Ile Zorbas Ojanen, yksi korvaushoitoklinikka Titanicin ja Tindran uusista asiakkaista. Ile ei tunne kreikkalaista isäänsä ja äiti on hakenut pojalle lähestymiskiellon. Tyttöystävä Eskimo on myös nisti. Kolme kertaa yliannos, se ei osaa sanoo ei gammalle.

Ilen sukujuuret tuovat Tindran mieleen monet onnelliset vuodet Kreetalla, jossa perheellä (johon kuuluivat mies ja kaksi tytärtä) on ollut talo. Niitä muistoja hän käy läpi yrittäessään saada jonkinlaista otetta Ileen. Poika on kuitenkin kuin saippuapala, milloin liian aineissa, milloin nukahtaa kesken kaiken.

Missä sun äiti nyt on? kysyn Ileltä, joka pitelee onnenkolikkoani kämmenellään. Kallistelee himmeää venettä. 
Kuule tsyko oisinko erilaine jos oisin sun skidi?
Ile riuhtoo harmaan paitansa edestä auki. Rintaan on tatuoitu: äiti oli huora.

Lukijana olen samankaltaisen haasteen edessä, sillä tällä kertaa en saanut kirjaan enkä sen henkilöihin kunnollista otetta, ennen kuin pienoisromaani jo loppui. Parasta antia olivatkin tuulahdukset Välimereltä ja yksityiskohdat kuten Tindran Kreetan muotoinen syntymämerkki ja tarina sen takana. 

Kreetalla me muutuimme sporadeista kykladeiksi, kaikki rakkaani hengittivät hellepäivän autuasta uupumusta samassa huoneessa, olin niin onnellinen että en saanut unta, kuuntelin yölintuja, nuuhkin sitruunapuun tuoksua, välillä puin päälleni ja kävelin satamalyhtyjen kajossa katsomaan miten ensimmäiset kalastajaveneet saapuivat aamuvarhain Nea Horaan, miten sataman mustat kissat norkoilivat vastassa tervantuoksuisilla laiturilankuilla hännät huutomerkkeinä.

2 kommenttia:

  1. Luin tämän kirjan nyt viikonloppuna - tai "lukaisin", ohut kirja vaikka sitten kuitenkin paljon asiaa. Minulle jäi sama tunne kuin sinulle eli mistä suunnasta tähän nyt yrittäisi saada otetta. Teksti on kuitenkin hyvin tyypillistä Snelmannia ja pitää sisällään paljon kauniita virkkeitä, osittain hyvin runollistakin. Mutta kokonaisuus tuntui kuitenkin jäävän vähän pintaraapaisuksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tämä oli toisaalta hyvin samanlainen ja toisaalta hyvin erilainen. Kieli oli kaunista ja sitä oli ilo lukea :-)

      Poista