Hilja Valtonen: Salainen ase
Nelinäytöksinen hupailu
Otava, 1964
135 sivua
Minulla oli suuria suunnitelmia. Luen Kujerruksia-blogin Lukuharjoituksia-haasteeseen ainakin Ibsenin Nukkekodin ja jotain August Strindbergiltä ja mielellään kokeilisin Shakespeariakin. Alku olikin lupaava, sillä sain korkattua haasteen tuoreeltaan Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen tammikuussa lukemallani Anton Tšehovin Kolme sisarta -näytelmällä. Mitä tapahtui sen jälkeen? Luin romaaneja. Historiallisia, nykypäivään sijoittuvia, parisataasivuisia, tiiliskiviä. Jossain välissä, näköjään elokuussa, muistin näytelmät ja varasin kirjastosta Hilja Valtosen Salaisen aseen, josta en ollut aiemmin kuullut mitään. Hilja Valtosta sen sijaan olen lukenut sekä pikkuteininä äitini kirjahyllystä että aikuisenakin pari tunnetuinta romaania. Miksipä siis en lukisi Valtoselta myös näytelmää.
Salainen ase on nelinäytöksinen hupailu jossa tähdätään Miss Suomi -kilpailuun. Heikki Mysiini on lääkäri, leskimies joka on mukana myös taideyhdistyksen toiminnassa. Johtaja, liikenainen Hanna Hemppa on taideyhdistyksen mesenaatteja ja hänet on pidettävä hyvällä tuulella. Hanna on päättänyt että hänen veljentyttärestään Helistä on leivottava missi, vähintään paikallisen osakilpailun voittaja. Niinpä Mysiini yrittää painostaa Sami Apajaa, missien metsästäjää, valitsemaan Helin voittajaksi, mutta Samin mielestä tytöllä on liian kapea vyötärö lantioon nähden. Tästä lähtökohdasta alkaa kohellus johon liittyy edellä mainittujen lisäksi muitakin missiehdokkaita kuten paikallinen kaunoluistelijakuuluisuus, koulutyttö ja Mysiinin oma eteistyttö.
Kahden luetun näytelmän myötä olen haasteen mukaan puvustaja. Olisiko joku hyvää keskinkertaista puvustajaa vailla? Harmittamaan jäi, etten muistanut lukea enempää.
Tässä vuonna 1964 painetussa kirjassa törmäsin aika erikoiseen paperinkäyttöön. Sivut on revitty isommista arkeista, reunat ovat todella epätasaiset.
Kirjat painetaan isolle arkille, johon mahtu yleensä 16 sivua tekstiä. Sitten arkki taitellaan ja nykyään kirjapainossa leikataan reunat. Ennen reunat jäivät kuitenkin lukijan itsensä leikattavaksi, joten kirjaa ensi kertaa lukiessa piti olla paperiveitsi.
VastaaPoistaOkei, aina oppii :-)
PoistaKas, tällainenkin kirja on olemassa, kohtalaisen nipun Valtosia olen lukenut mutten tiennyt että näytelmiäänkin on painettu.
VastaaPoistaJa reunoista pätee tuo mitä Lukutoukka yllä sanoo. Tuollaiset epätasaiset reunat ja sivujen leikkaaminen itse paperiveitsellä on yleistä vanhemmissa nidotuissa pehmeäkantisissa kirjoissa (60-luvulle asti, vaikka osassa 50-60-luvun pokkareista on kyllä myös valmiiksi leikatut sivut), sidotuissa kovakantisissa sivut leikattiin jo painossa. Vaikka on minulla myös yksi sidottu kirja jossa on röpelöreunat, 1910-luvun lopulta...
Ok, enpä muista ennen nähneeni. Tosin en ole monia 60-luvulla painettuja kirjoja lukenutkaan.
PoistaKas, en tiennyt Valtosen kirjoittaneen näytelmiäkin. Laitan korvan taakse, kiva että osallistuit haasteeseen! :)
VastaaPoistaJohan vilisi kirjoitusvirheitä 😉
PoistaYritin sanoa, että niitä näytelmiä on useampiakin, ja koska tämä oli niin paljon hänen romaanejaan heppoisempi, kokeilisin jotain toista jos haluat Valtosen näytelmiin tutustua 😉