Kesäbingon lopputulema!

Hupsista heijaa! Olin mieltänyt Le Masque Rougen Kesäkirjabingon kestävän varsinaisen kesän loppuun ja luullut siis elokuunkin olevan vielä lukuaikaa vaan onneksi blogistaniassa surffaillessani huomasin että bingo päättyykin jo heinäkuussa! Niinpä koontipostauksen aika on jo nyt :)

Sain valmiiksi vain kaksi riviä, neljää olin tavoittelemassa. Tältä näyttää lopullinen bingolappuni kera yhdentoista päivänkakkaramerkinnän:

 

 

Vasen pysty rivi koostuu ylhäältä alas seuraavista kirjoista:

 

Milla Keränen: Sisilian ruusu

 

Kim Izzo: Avioliitto Jane Austenin tapaan

 

Juhani Aho: Papin tytär

 

Kristiina Harjula: Pispalan kiviä

 

Maria Duenas: Ommelten välinen aika

 

Toinen valmiiksi tullut rivi on tuo vinorivi oikeasta yläkulmasta vasempaan alakulmaan ja kirjat siinä oikeasta yläkulmasta lähtien on seuraavat:

 

Jukka Pakkanen: Elena Damianin kirjeet

 

Colm Tóibín: Brooklyn

 

Sarah Blake: Jos saat tämän kirjeen

 

Maria Duenas: Ommelten välinen aika

 

Riveihin kuulumattomia rukseja jäi kolme:

 

Romantiikka -> Julie Kibler: Matkalla kotiin

 

Kuuluu kirjasarjaan -> Milja Kaunisto: Synnintekijä

 

Tänä vuonna julkaistu -> Sjón: Poika nimeltä Kuukivi

 

Tämä oli hauska haaste, kiitos siitä Emilielle!

Alice Munro: Kallis elämä

Alice Munro: Kallis elämä



Tammi 2013, 319 sivua

Alkuteos: Dear Life, 2012

Suomennos: Kristiina Rikman

 

 

Kymmenen novellia, neljä omaelämäkerrallista kirjoitusta. En tiedä mitä oikeastaan odotin, jotain erityisen hienoa ja tajunnan räjäyttävää varmaankin, koska Munro on viime vuoden nobelisti. Sen sijaan kohtasinkin hyvin vähäeleistä ja arkista kerrontaa ja novellien sävy oli monesti vielä synkän puoleinen. Kiinnostavia tarinoita, no mikä ettei, mutta silti jäin kummeksumaan, että tässäkö tämä oli? Niin moni kirjabloggaaja on kuitenkin listannut Munron yhdeksi lempikirjailijoistaan. Myönnän etten ole kovin hyvä novellien kanssa, luen mieluummin yhden yhtenäisen tarinan kerrallaan kuin monta pientä. Näihin halusin kuitenkin tutustua ja se Munron novelleissa oli ehdottomasti positiivista, että ne olivat riittävän pitkiä siihen että minäkin ehdin päästä niihin sisään. Silti lienee selvää, että jotain oleellista minulta jäi tavoittamatta, kun en tämän enempää syttynyt.

 

Heti ensimmäinen novelli, Postia Japaniin, yllätti kyllä suorasukaisuudellaan. Vai sellainen äiti. Minähän suorastaan paheksuin häntä! Toinen novelli, Amundsen, oli suosikkini. Siinä nuori nainen pestataan hoitajaksi keuhkoparantolaan ja hänelle syntyy romanssinpoikanen lääkärin kanssa. Tosin minua siinäkin novellissa häiritsi hieman se, että ainakin kolmessa kohtaa lääkärin tyttären nimi oli vaihtunut Marysta Katyyn, joka taas oli Postia Japaniin novellin päähenkilön tytär. Järvi näköetäisyydellä -novellista minulle tuli hetkeksi aikaa häijy olo. Siinä oli jotain hiukan hitchcockmaista enkä ollenkaan nähnyt "sen" tulevan. Omaelämäkerralliset tarinat eivät minua puhutelleet ollenkaan, en saanut niistä oikein mitään otetta.

 

Perusteellisempia arvioita löydät esim. seuraavilta: Maria jota novellit eivät myöskään suuremmin puhutelleet, Kaisa-Reetta joka nautti vähäeleisestä kauneudesta, sekä Ulla joka lukee Munroa nöyränä.

Cecilia Samartin: Nora & Alicia

Cecilia Samartin: Nora & Alicia

Bazar 2011, 390 sivua

Englanninkielinen alkuteos on ilmestynyt nimillä

Broken Paradise ja Ghost Heart, 2004

Suomennos: Tiina Sjelvgren

1950-luvun Kuubassa varakkaasta suvusta olevat 9- ja 10-vuotiaat serkukset, tummempi Nora ja vaaleampi Alicia (kuin aito espanjatar), elävät vailla huolen häivää. Elämää jossa voi kaivaa varpaat kosteaan hiekkaan, katsella miten palmut huojuvat merituulessa ja makustella pitääkö eniten mango-, kookos- vai papaijajäätelöstä. Tytöillä on paljon rakkaita läheisiä, isovanhempia, tätejä, isotätejä ja Noran perheen kotiapulainen Beba joka loihtii heille herkullisia ruokia joilla on suussasulavan kuuloisia nimiä kuten rope vieja, carne con papas ja arroz con pollo. Pian tytöt, toistensa parhaat ystävät, kasvavat nuoriksi neidoiksi jotka pääsevät ensi kertaa mukaan aikuisten hauskanpitoon, kuten tanssiaisiin.

Isoisä seisoi edessämme ja hymyili ylpeänä. "Kaksi kaunista prinsessaa", hän sanoi. "Toinen kaunis ja vaalea kuin Kuuban päivät, toinen salaperäinen ja viettelevä kuin tropiikin yöt." 

Kaikki muuttuu kun kansa alkaa kapinoida. Maan johtajasta Batistasta halutaan eroon ja syntyy vallankumous. Uusi karismaattinen johtaja, Fidel Castro, saarnasi uudesta Kuubasta, josta tulisi entistä vahvempi, rikkaampi ja joka ottaisi oman paikkansa maailmankartalla. Beballa on paha aavistus Castrosta, ja valitettavasti hän on oikeassa. Hän ei ollut enää mies, joka pelastaisi Kuuban ja nostaisi maan samalle viivalle Yhdysvaltojen kanssa. Mies, joka kitkisi Batistan ja tämän ökyrikkaiden hännystelijöiden jälkeensä jättämän korruption ja loisi maalle uudet, uutuuttaan loistavat demokraattiset ihanteet. Castro julisti Kuuban kommunistiseksi maaksi ja siitä seurannut kauppasaarto vaikeutti eniten juuri tavallisten kuubalaisten elämää.

"En halua lähteä Kuubasta koskaan", Alicia sanoi kun kuivattelimme itseämme kuumassa auringossa.

"En minäkään."

"Maailmassa ei ole tämän parempaa paikkaa. En voisi olla koskaan onnellinen missään muualla."

Jos en olisi ollut nukahtamaisillani, olisin sanonut hänelle, että "missään muualla" oli sula mahdottomuus. Olimme kuubalaisia, tämä oli meidän maamme. Asiat kääntyisivät taas parhain päin, ainahan niin kävi. Jos ei voinut luottaa maahan jalkojensa alla, niin mihin sitten? Mutta miksi miettiä moista, kun tuuli hyväili meitä niin ihanan lämpimästi? Miksi keskeyttää meren kuohu, kun se kertoi kaiken niin paljon paremmin kuin minä? Me olimme kotona, me olisimme täällä aina.

Pian elämä Kuubassa käy kuitenkin niin vaikeaksi, että Noran perhe hakee viisumeita aikoen suunnata Yhdysvaltoihin. Alician isä uskoo, että tilanne vielä paranee, ja niin serkusten tiet eroavat juuri aikuisuuden kynnyksellä. Noran isä saa työpaikan pankista ja perhe muuttaa Kaliforniaan. Koulussa Nora ja pikkusisko Marta ovat ainoat kuubalaiset, mutta Nora ystävystyy apuopettaja Jeremyn kanssa. Jeremy opettaa Noralle englantia, Nora Jeremylle espanjaa. Nora kirjoittaa ahkerasti kirjeitä Alicialle, mutta menee kauan ennen kuin alkaa saada vastauksia. Tytöt avautuvat toisilleen ongelmistaan ja onnen hetkistään, rakkauksistaan ja menetyksistään. Ennen pitkää Alician tilanne muuttuu sellaiseksi, ettei Nora näe enää muuta vaihtoehtoa kuin mennä käymään Kuubassa vanhempiensa vastustuksesta huolimatta.

Tässä kirjassa oli tavallaan monta eri tarinaa ja rakastin niitä kaikkia. Alkupuolen huoleton elämä palmurantoineen ja kookosjäätelöineen on idylli joka sai minut haluamaan 50-luvun Kuubaan nauttimaan tuosta kaikesta serkusten kanssa. Noran Amerikkaan muutto kolahti siihen minään joka on ollut viime aikoina kiinnostunut siirtolaisuusteemasta ja lopussa oli yhtäkkiä aikamoista seikkailua! Kirjassa on myös paljon rakkautta, vaikkei se romanttinen kirja olekaan; on serkusten hyvin tiivis side, on molempien niin eri tavoin elämäänsä tulevat miehet, on rakkaus Kuubaan. Luin kirjaa aika hitaasti, ja jälkeenpäin juuri se tuntui oikealta tavalta, tätä ei kannata yrittää ahmia. Minusta jopa tuntui ettei se antanut minun ahmia itseään.

Samalla hetkellä meri pilkisti kahden rakennuksen välistä kuin kahden homeisen leivänkannikan välistä paljastuva jalokivi. Se sädehti ja loisti täydellisen turkoosina. Aallot vyöryivät uljaina ja lempeinä rantamuuria vasten. Kuubalainen sieluni asui siinä kohdassa horisonttia, eikä se kohta ollut muuttunut miksikään, se oli täsmälleen samanlainen kuin aina ennenkin. Kaikki hetkeä aiemmin näkemäni masentava rumuus oli kuin pois pyyhitty.

...

Tuuli puhalsi hiukset kasvoiltani ja meri puhui minulle samalla kun se keinui kohti rantaa. Auringon lämpö ei ollut enää yhtä polttavaa kuin keskipäivällä, ja se kosketti sydäntäni ja sieluani niin, että ne syttyivät hehkumaan. "Tervetuloa siihen ainoaan paikkaan, jota sydämesi voi koskaan kutsua kodikseen. Hengitä sitä sisääsi. Jokaisen hengenvedon jälkeen sinun on entistä vaikeampi kieltää, ettetkö olisi saaren tytär. Sydämessäsi asuva intohimo kuuluu tänne."



Colm Tóibín: Brooklyn

Colm Tóibín: Brooklyn

Tammi 2011, 313 sivua

Alkuteos: Brooklyn, 2009

Suomennos: Kaijamari Sivill

1950-luvun Irlannissa töiden saaminen ei ole helppoa ja monet nuoret lähtevätkin kauas kotiseuduiltaan, Englantiin ja Amerikkaan saakka. Eilisin veljet ovat töissä Englannissa, eikä Eilis löydä kotikonnuilta kuin osa-aikaista myyntityötä. Sodan jälkeen ensimmäistä kertaa Irlannissa käymään tullut pappi isä Flood houkuttelee Eilisiä muuttamaan Atlantin toiselle puolen ja järjestää tälle töitä tavaratalon myyjänä sekä mahdollisuuden iltaopintoihin joiden kautta edetä uralla. Vaikka Eilis ei varsinaisesti haluaisi lähteä niin kauas työn perässä, hän näkee että äiti ja isä Flood ovat jo sopineet asioista eikä sano heille vastaankaan.

Viikon mittaisen rankan laivamatkan jälkeen Eilis löytää itsensä Brooklynista, niin ikään Irlannista lähtöisin olevan, huoneita irlantilaistytöille vuokraavan rouva Kehoen talosta. Uusia ystäviä, tansseja ja hauskanpitoa olisi tarjolla paljonkin, mutta Eilis on vakavan oloinen nuori nainen ja kotiutuminen Amerikkaan tuntuu vaikealta. Eilis tuntee olevansa minnekään kuulumaton haamu.

Täällä Eilis ei ollut kukaan. Se ei johtunut yksinomaa siitä, ettei hänellä ollut ystäviä eikä perhettä, vaan pikemminkin siitä, että hän oli haamu tässä huoneessa, kaduilla matkalla töihin, tavaratalossa. Mikään ei merkinnyt mitään.
...
Kotikaupungissa, kun hän käveli kauppaan tai ammattikoululle, ilma, valo, maa, kaikki oli lujaa ja osa häntä, vaikkei hän olisi tavannut matkalla ketään tuttua. Täällä mikään ei ollut osa häntä. Kaikki oli onttoa, tyhjää, hän ajatteli. Hän sulki silmänsä ja yritti, niin kuin monet kerrat elämässään, miettiä jotain sellaista mitä odotti innokkaasti, mutta ei keksinyt mitään.

Pikkuhiljaa itkuinen ja töihin menoa aamuisin pelkäävä tyttö alkaa kuitenkin asettautua ja siinä on isona apuna Tony, eläväisen italialaissuvun vesa. Tonylla on lämmin ja vilpitön hymy, hän on hyväntuulinen ja huomaavainen ja antaa seurustelun edetä Eilisin tahtiin. Vain kerran Eilis kauhistuu, kun Tony laskee leikkiä heidän tulevista lapsistaan, Eilis kun ei ole ollenkaan varma tahtooko hän naimisiin tämän miehen kanssa. Kun Eilisin on mentävä käymään Irlannissa surullisen perhetapahtuman takia, hänen on myöskin tehtävä iso elämänvalinta.

Toíbin kuvaa kiinnostavasti sekä elämää pienessä irlantilaiskylässä että Brooklynissa ja onnistuu tekemään sen hyvin nostalgisesti. Molemmissa maailmoissa on sekä hyvät että huonot puolensa jotka kirjailija tuo esiin ilman turhia alleviivauksia. Aluksi luin kirjaa hyvinkin kiinnostuneena, erityisesti siirtolaisuusosuus kiinnosti minua ennakkoon. Kirjan kansi on todella hieno ja siinä on vahva tunnelma joka sopii kirjan teemaan täydellisesti. Eilis henkilöhahmona taas kävi koko ajan ärsyttävämmäksi, sillä tyttö ei edes isojen elämänmuutosten (kuten muutto rapakon taakse) myötä kasvanut pitämään puoliaan vaan muut ihmiset jatkuvasti sanelivat hänen elämäänsä, aivan kirjan viime metreille saakka. Elämänsä tärkeimmän ratkaisunkin hän tuntuu tekevän lähinnä omantunnon sanelemana. Ilman tällaista loppuratkaisua olisin päätynyt antamaan kirjalle huomattavasti isommat pointsit!

Kesäkirjabingossa ruksi kohtaan palkittu kirja, sillä kirjailija sai tällä Costa-palkinnon 2009.

Koontipostaus = maratonin aikana luetut kirjat

16.7.14 vietetyn Blogistanian yhteisen IV kesälukumaratonin aikana luin 4 pientä kirjaa / novellia sekä aloitin Colm Tóibínin Brooklynin. Koska olen kesän myötä jäänyt niin paljon jälkeen arvioiden kirjoittamisessa, ajattelin tehdä lyhyemmät arvostelut koontina noista neljästä kirjasta siinä järjestyksessä kun ne luin.

Ian McEwan: Sementtipuutarha
Otava 2009, 135 sivua
Alkuteos: Cement garden, 1978

Olin nähnyt Sementtipuutarhaa luetun aiempien maratonien yhteydessä ja painanut sen silloin merkille.
Sinä kesänä kun Jack täytti neljätoista, hänen isänsä tilasi viisitoista säkkiä sementtiä peittääkseen taloa ympäröivän pihan tasaisella sementtikentällä koska ei enää jaksa hoitaa puutarhaa. Neljä sisarusta pärjäilevät äidin kanssa, mutta kun äiti kuolee syöpään, alkaa makaaberi selviytymistarina jossa sementillä on merkittävä osuus. Kirjassa uskomatonta on se, miten 135 sivuun mahtuu niin suuri kertomus.

Asko Sahlberg: Yhdyntä [reunahuomautus sotahistoriaan]
WSOY 2005, 136 sivua

Kirja tapahtuu vuonna 1944 keskellä Helsingin pommituksia, räjähdyksiä ja ulvovia sireenejä. Axel ja Valma ovat kohdanneet kahvilassa ja päätyneet viettämään yötä miehen asuntoon pommituksia uhmaten, pommisuojaan lähtemättä. Seksiä on kyllä tarkoitus harrastaa mutta keneksi he toisiaan ja millaisiksi toistensa motiiveja luulevat selviää vasta myöhemmin. Pidin erittäin paljon Sahlbergin tyylistä kirjoittaa, joten uskonpa että tulen lukemaan häneltä muutakin.

Hän työntyi sisälle naiseen, ja samalla ulospäin. Hän jätti taakseen elämänsä synkän kehän, murtautui siihen itseriittoisen lihan kirkkautta kohti. Samalla, hetkettömän nopeasti, hän yllätti itsensä oudolla vertauksella. Aivan niin kuin hän lämpimään onkaloon survoutumalla heittäytyi ahdistavien arkisten rajojen yli, kansakuntien täytyi kenties joskus ylittää kestämättömiksi käyneet rajansa. Hän lähetti tutkimattomaan maastoon paisuneen elimensä, kansa lähetti sinne armeijan. Hän ja kansa ottivat tietoisen riskin, koska eivät voineet vimmassaan muutakaan. Oleellinen ero oli siinä, ettei hän tehnyt väkivaltaa, mutta halusivatko armeijat sitä todella tehdä? Ehkä sisäinen paine vain pakotti ne marssimaan.

Pidin myös Sahlbergin erikoisesta lähestymistavasta kuin ulkopuolisena tarkkailijana esimerkiksi tarinaan ilmestyvään talonmieheen joka hiipparoi asunnoissa ilmahälytysten aikaan.

Entä tämä nuhruinen, odottamatta tarinaan työntynyt talonmies? Mitä me hänestä tiedämme? Saatamme tuntea hänen hajunsa, viikkokaudet samoissa vaatteissa eläneen miehen tiskirättimäisen lemahduksen, mutta antaako se hänestä oikeudenmukaisen todistuksen? Kertooko se jotain hänen luonteestaan, älystään, sielustaan?

Cecelia Ahern: Tyttö peilissä
Gumerus 2012, 109 sivua
Alkuteos: Girl in the Mirror, 2011

Lila tunsi itsensä tuhmaksi koulutytöksi, kun hän veti mustan kankaan syrjään ja puolittain odotti, että sen takaa hyppäisi esiin jokin hirviö. Hänellä oli sydän kurkussa. Mutta kun kangas valahti lattialle, näky sai hänet hätkähtämään. Peilissä oli hän itse. Vain hän. Sievänä. Kauniina. Tavattoman aikuisen näköisenä morsiuspuvussaan.

Olen kauan sitten lukenut Ahernin esikoisen P.S. Rakastan sinua, enkä pitänyt sitä järin kaksisena joten en ole tullut lukeneeksi hänen muita kirjojaan. Tyttö peilissä on kahden pienen tarinan kirja, tarinan jotka ovat lähinnä satuja koska eivät voi olla todellisiakaan. Takakansiteksti kehui niiden olevan maagisia ja mielenpainuvia, itse pidän tällaista kuvausta liioitteluna.

Ensimmäisessä tarinassa pienen Lila-tytön Ellie-mummi asuu hienossa talossa ja leipoo ihania kuppikakkuja joissa on vaaleanpunaista kuorrutusta. Lila ei pidä mitenkään ihmeellisenä sitä, että talon kaikki peilit on peitetty mustalla kankaalla; mummi vain ei pidä peileistä. Aikuisena Lilan uteliaisuus peilejä kohtaan kostautuu. Toisessa tarinassa mies on keksinyt futuristisen laitteen, jolla voidaan luoda muistoja. Hän valikoi tarkkaan ketä suostuu laitteellaan auttamaan, mutta kun kirjeitä sisältäen pyyntöjä päästä tapaamaan tätä ihmeellisen kojeen luojaa alkaa sadella niin paljon ettei hän ehdi itse hoitaa kirjeenvaihtoa, hän palkkaa köyhän tytön sihteerikseen. Tähän jälkimmäiseen tarinaan en saanut oikein minkään laista otetta, sitäkään vähää kuin ensimmäiseen joka todellakin oli kuin satu, eikä erityisen kekseliäs sellainen.

Juhani Aho: Papin tytär
Ensimmäinen painos vuonna 1885, WSOY:n pokkarissa ei ole painovuotta
Sivuja 144

Elli on pappisperheen ainoa lapsi, ei sellainen nukkemaisen hillitty vaan poikatyttö joka halusi kiivetä korkealle, tikapuille, sieltä katolle, korkealle puuhunkin koska sieltä näki avaraa maailmaa. Kun tytön moista käytöstä alettiin suitsia, tyttö sulkeutui. Vaikka isä ensin vastaan laittoikin, päätettiin Elli kuitenkin lähettää kaupunkiin kouluun, ellei muuta oppimaan niin ainakin kunnollisen mamsellin käytöstapoja. Ja suitsiinhan Elli tietyllä tapaa saadaankin, mutta silti tytölle jää sisäinen kaipuu johonkin vielä saavuttamattomaan. Koulussa Elli saa ystävän joka osoittautuu kuitenkin petolliseksi ja ihastuksenpoikanenkin päättyy ikävästi. Opintojen päätyttyä Elli palaa kotipappilaan jonne vieraaksi tulevat sinne töihin apulaispapiksi saapuva maisteri ja hänen ystävänsä ylioppilas Kalm. Elli ja ylioppilas tulevat hyvin juttuun ja ihastus vaikuttaa molemminpuoliselta.

Elli uskalsi katsoa häneen ja hakea silmillään kiinni hänen silmäyksensä. Mutta ne yhä vain ahmivat suurta avaruutta, häneen kääntymättä. Ja Elli antoi hänen katsella maisemaa edessään. Itse tarkasteli hän salaa häntä.
Ja kun hän tarkasteli, kasvoi ylioppilas tuossa hänen silmissään, kasvoi, jalostui, ja muuttui ylemvämmäksi olennoksi. Oli kuin olisi tuo raitis pohjatuuli häntä hienonnellut, sorvaillut ja somistellut.

Ellin tarina jatkuu Ahon romaanissa Papin rouva.
Kesäkirjabingosta kuittaan kohdan Pokkari.

Kim Izzo: Avioliitto Jane Austenin tapaan

 

Kim Izzo: Avioliitto Jane Austenin tapaan

Schildts & Söderströms 2014, 327 sivua

Alkuteos: The Jane Austen Marriage Manual, 2012

Suomennos: Sari Luhtanen

 

 

Kevyttä kesälukemista mielessä tartuin tähän kauniin karkkiväriseen kirjaan jonka nimessä vielä mainitaan Jane Austen. Tämän on pakko olla hyvä!

 

Äitinsä ja mumminsa kanssa asuva kauneustoimittaja Katherine Shaw on päällisin puolin tyytyväinen elämäänsä kunnes heti kirjan alkumetreillä menettää työpaikkansa. Mummin sairastuttua paljastuu katkera totuus: äidin pelivelkojen takia rakas sukutalokin on myytävä.

 

Ystävät yrittävät piristää Katea erikoisella syntymäpäivälahjalla tämän täyttäessä 40 vuotta. Saantokirja skotlantilaiselta tilalta antoi Katelle neliöjalan verran maata sekä oikeuden käyttää ladyn arvonimeä. Sille onkin hyvää käyttöä kun Kate saa freelance-keikan, jossa hänen tulee kirjoittaa artikkeli siitä miten "nykyajan sosiaalisessa ja taloudellisessa ilmastossa solmitaan hyvä avioliitto". Niinpä hevosia kuollakseen pelkäävä Kate, anteeksi Lady Katherine Billington Shaw, suuntaa poolokilpailuun Floridaan päämääränään paitsi kirjoittaa artikkeli 5000 dollarin palkkiota vastaan myös löytää itselleen rikas aviomies. Pian Kate matkustelee ympäri Eurooppaa jahdaten rikasta kuusikymppistä Scottia ja törmäten yhtenään vastenmielisenä sekä tyhjätaskupalkollisena pitämäänsä Griffiin. Lukija tietenkin tietää kumpi olisi Katelle se oikea.

 

AJAP houkutti paitsi kannellaan myös viittauksellaan Jane Austeniin. Jos odotinkin modernia austenilaista rakkaustarinaa, niin näin puhdasveriseksi chick litiksi en kirjaa osannut mieltää. Paikoitellen tarina ylsi lempichicklit-kirjailijani Sophie Kinsellan tasolle, mutta vain paikoitellen, eikä Bridget Jones -kirjoihin ole vertaamista. Katekin sohlaa ja säheltää, muttei ollenkaan bridgetmäisen hauskasti, ja siinä missä Bridget saa sympatiat, Kate tuntuu vain häikäilemättömältä oman edun tavoittelijalta.

 

Austenin nimen liittäminen tällaiseen romaaniin tuntuu vain huomion kalastelulta, niin kevyt oli tuo yhteys. Toki kirjan roolihahmoista voisi päätellä Katen ja hänen siskonsa ja monen muunkin hahmon olevan moderni muunnelma Austenin kirjojen hahmoista, mutta kun kaikki alkoi tökkiä en pystynyt viemään tätä ajatusleikkiä ehkä niin pitkälle kuin olisi pitänyt. Kate itse on Austen-fani, mutta lukuun ottamatta jokaisen (hyvin lyhyen) luvun alussa olevaa lauseen mittaista lainausta jostain Austenin tunnetuimmista romaaneista kuten "Mitä omaisuuteen tulee, se on hyvin kannattava liitto / Ylpeys ja Ennakkoluulo" jäävät viittaukset Austenin tuotantoon AJAP:ssa vähiin.

 

Vedin auki tuliterän Louis Vuitton -kassini (lahja Scottilta), ja Ylpeys ja Ennakkoluulo putosi sieltä matolla pehmeästi tömähtäen. Se jäi auki juuri siitä kohdasta, missä Elizabeth talsii mutaisen maaston halki tapaamaan siskoaan Netherfieldissä ja aiheuttaa skandaalin Bingleyn perheen parissa, mutta saa myös Darcyn rakastumaan itseensä. Minä hymyilin ja laitoin kirjan talteen. Se antoikin ajatuksen aurinkoista iltapäivää varten. Voisin lähteä ulos ja käyskennellä, kuten englantilaiset tapasivat sanoa.

 

Kaksi ja puoli tähteä, ja siinäkin on hyvä osa sokerisen suloisen ja houkuttelevalle kannelle, jolla ruksaan myös Kesäkirjabingosta kohdan Kannen perusteella valittu.

Blogistanian kesälukumaraton IV (päivitetty)

Niin on aika jälkimmäisen yhteisen kesälukumaratonin ja Kirjan jos toisenkin on tälläkin kertaa mukana :) Maratonia emännöi tällä kertaa Emmi ja kaikki maratonille ilmoittautuneet lukijat löydät hänen tästä postauksestaan.

Omassa lukupinossani on tallessa muutama jo edellisellä, kesäkuisella maratonilla mukana ollut ehdokas sekä uusia kirjoja jotka poimin kirjastosta katse teroitettuna ohuihin kirjoihin. Päätin siis lähteä tälläkin kertaa samalla taktiikalla liikkeelle, ennemmin useampi pieni, erilainen kirja kuin yksi tai kaksi paksumpaa. Sarjakuvia en silti valinnut tälläkään kertaa, vaikka olemmekin siipan kanssa tuolla taustalla näkyvässä paviljongissa lukeneet hellepäivinä kirjojen lisäksi mm. Fingerporeja.

Aloitin maratonini kello 14 joten tulen päättämään sen huomenna torstaina kello 14.

16:45

Aikaa on lukemisen lisäksi tullut kulutettua jopa siivoamiseen mikä ei ollut suunnitelmissa juuri lukupäivälle, mutta joskus tulee vastaan yllättäviä tilanteita. Olen nyt kuitenkin lukenut Ian McEwanin Sementtipuutarhan jossa 135 sivua.

En usko pääseväni tällä kertaa samaan sivumäärään kuin edelliskerralla (tasan 700) ja tämän ennakko-oletuksen takana on mm. tällainen suloinen seitsikko kera heidän äippänsä...



Alma-cockerspanieli pyöräytti lauantain vastaisena yönä seitsemän pientä tuhisijaa, kaikki vanhempiensa tavoin maksanvärisiä pulleroita <3 Tyttöjä on kolme, poikia neljä ja kaikki ovat lähteneet reippaaseen kasvuun :) Pennut itsessään eivät vielä tässä vaiheessa vaadi juurikaan hoitoa, mutta heidän äitinsä ei laita passaamista ollenkaan pahakseen ;)

20.45
Sementtipuutarhan jälkeen tartuin Asko Sahlbergin Yhdyntään josta pidin todella paljon! Nyt luen kevyenä välipalana Cecelia Ahernin "maagisia ja mieleenpainuvia satuja aikuisille" eli Tyttö peilissä. Tämän jälkeen aion tarttua joko Anna Gavaldaan tai Juhani Ahon klassikkoon Papin tytär.

0.55
Päädyin lukemaan Papin tyttären jonka jatko-osaan Papin rouva pitää myös joku kerta tarttua. Maratonin viimeiseksi kirjaksi valikoitui Colm Toibinin Brooklyn, josta luen niin paljon kuin vain huomiseen iltapäiväkahteen mennessä ennätän. Luettuja sivuja on ennen Brooklynin aloittamista kertynyt 524.

14:30
Lukemiseni päättyi klo 14 ja Brooklyn oli edennyt siinä vaiheessa 82 sivua.
Loppusaldoksi tällä kertaa tuli siis 606 sivua.

Maratonilla lukemistani eniten pidin Sahlbergin Yhdynnästä sekä McEwanin Sementtipuutarhasta. Ahernin kirja oli sellainen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, eikä siinä välilläkään ollut kummoisempaa antia. Papin tyttärestäkin minulla oli suuremmat odotukset, tapahtumia ei ollut kovinkaan paljon, enemmän keskityttiin tytön omiin tuntoihin ja ajatuksiin. Brooklyn vastaa tähän mennessä odotuksiani ja hyvillä mielin jatkan sen parissa.

Noin muuten bloggaamista ajatellen, olen todella monta kirjaa jäljessä arvioiden kirjoittamisessa, kuten arvata saattaa kun edellinen postaukseni oli tehty 1.7. Katsotaan nyt teenkö lyhytarvioita vai toimerrunko jonain sadepäivänä tekemään edes osasta pidemmät. Kauniina kesäpäivinä en malta oikein koneen ääressä istua :)

Milja Kaunisto: Synnintekijä

 

Milja Kaunisto: Synnintekijä

Gummerus 2013, 308 sivua

 

 

Kun nainen kirjoittaa historiallisen romaanin, päähenkilönä on lähes poikkeuksetta nainen. Milja Kauniston esikoisromaanin päähenkilö on kuitenkin mies, vieläpä oikeasti olemassa ollut, tunnettu historian henkilö Olavi Maununpoika. 1400-luvun alkupuolella elänyt Maununpoika oli arvostetun piispa Maunu Tavastin ottopoika, jolle piispa kustansi opinnot Pariisissa. Maunu Tavastin kuoltua Olavi Maununpojasta tuli kasvatti-isänsä jalanjäljissä Turun piispa.

 

Synnintekijä kertoo Olavi Maununpojan opinnoista Sorbonnen yliopistossa Pariisissa. Maununpoika on tähtäämässä papiksi ja hakee opinnoista paitsi tietoa myös vahvistusta omalle uskolleen. Nainen on Perkeleestä, nainen on palvelija, nainen on pahasta.

 

Kauhulla ajattelin tulevaa asuinkaupunkiani Pariisia, sen roistoja, kurjuutta, tauteja, lemuja - ja kaikkein eniten kammoksuin naista. "Toverini", sanoin, "olen miehistä onnekkain, koska valitsemani tie on siveyden tie, papin virka, oppineisuus ja jos Herramme suo, hurskaus. Herra on luonut viisaudessaan naisen, jotta ihmiskunta voisi lisääntyä ja täyttää maan, mutta koska en aio sauvaani naiseen milloinkaan upottaa, en näe yhtään syytä miksi antaisin tuon Perkeleen pelinappulan tulla elämääni missään muodossa."

 

Ystävystyminen nuoren ranskalaisen Miracle de Servièresin kanssa sotkee kuitenkin Maununpojan selkeät pasmat. Nuorukainen on kiehtova, niin älyltään kuin luonteeltaan, että joku uskaltaakin haastaa verbaaliseen mittelöön pelätyn piispa Cauchonin, kun tämä opettaa ettei mikään ole köykäisempi kuin nainen. Miraclen mukana Olavi seikkailee viinituvissa ja Pariisin iloissa ja Miraclen seurassa Olavi huomaa halujensa kieltämisen käyvän aina vain vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Pahin on vielä edessä kun Miracle kutsuu Olavin viettämään kesää kotilinnaansa, Olavilla kun on kauas Suomeen liian pitkä matka lukuvuosien välillä.

 

Läpsin kapinoivaa kaluani kunnes se veltostui ja päätteeksi läimäisin itseäni poskelle. "Nyt riittää, senkin lemmenkipeä haanittu!" sanoin itselleni ja päätin totisesti opetella hillitsemään karvastelevan haluni. Vaan miten, se oli arvoitus. Minä solvasin pohjoisen tovereitani jotka iltaisin hinkkasivat elimiään, olin pahuuttakin pahempi sillä kaikki kaksijalkaiset tikapuita lukuun ottamatta näyttivät saavan kaluni nousemaan. Miten oli mahdollista elää siveyslupauksen mukaan kun koko ruumis kiemurteli himonkouristusten armoilla?

 

Kuvaukset löyhkäävästä Pariisista, kuinka rotat mässäilivät homeisilla sipulinvarsilla, kissat rotilla, kadun asukit kulkukissapaistilla ja kuolema vuorostaan ahnehti kadun asukit alituiseen nälkäänsä, tulevien pappien opinnoista ja Olavin seikkailut Miraclen seurassa olivat mielenkiintoista luettavaa johon runsas kieli lisäsi vielä oman vaikutuksensa. Kaunisto kuvaa kaiken estottomasti, suorastaan mässäillen, on kyse sitten ruuasta tai lihan himoista. Tahti hieman hidastui ja mielenkiintoni meinasi lopahtaa kun nuorukaiset vaelsivat pitkään kohti Miraclen kotikylää. Siellä taas tapahtumat saivat uuden vauhdikkaan käänteen ja ahmin kirjaa malttamatta laskea sitä käsistäni. Tämän juonellisen huipennuksen jälkeen Olavin suunnatessa muuttuneiden suunnitelmien myötä kohti Pohjolaa seurasi pitkäpiimäisin osuus. Kirja jatkui vailla kovinkaan mielenkiintoista sisältöä vielä monta kymmentä sivua. Tuli samanlainen tunne, kun on ollut pitkällä ja antoisalla lomamatkalla ja kotiinpaluu lentokoneessa on väsyttävä, puhti on yhtäkkiä aivan poissa. Loppuun oli yritetty heittää koukku jatko-osalle ja Olavin paluulle Pariisiin, mutta koho tahtoo jäädä pinnalle kellumaan. Silti on selvää, että luen myös jo odottamassa olevan jatko-osan, Kalmantanssin. Eiköhän siitä löydy taas vauhtia ja rehevän runsasmuotoista kerrontaa!

 

Kesäkirjabingossa Kalmantanssi antaa päivänkakkaran kohtaan Kuuluu kirjasarjaan.

 

Kirjaa on luettu blogeissa runsaasti, tutustu esimerkiksi Kirsin ja Lurun arvioihin.