Alice Munro: Kallis elämä

Alice Munro: Kallis elämä



Tammi 2013, 319 sivua

Alkuteos: Dear Life, 2012

Suomennos: Kristiina Rikman

 

 

Kymmenen novellia, neljä omaelämäkerrallista kirjoitusta. En tiedä mitä oikeastaan odotin, jotain erityisen hienoa ja tajunnan räjäyttävää varmaankin, koska Munro on viime vuoden nobelisti. Sen sijaan kohtasinkin hyvin vähäeleistä ja arkista kerrontaa ja novellien sävy oli monesti vielä synkän puoleinen. Kiinnostavia tarinoita, no mikä ettei, mutta silti jäin kummeksumaan, että tässäkö tämä oli? Niin moni kirjabloggaaja on kuitenkin listannut Munron yhdeksi lempikirjailijoistaan. Myönnän etten ole kovin hyvä novellien kanssa, luen mieluummin yhden yhtenäisen tarinan kerrallaan kuin monta pientä. Näihin halusin kuitenkin tutustua ja se Munron novelleissa oli ehdottomasti positiivista, että ne olivat riittävän pitkiä siihen että minäkin ehdin päästä niihin sisään. Silti lienee selvää, että jotain oleellista minulta jäi tavoittamatta, kun en tämän enempää syttynyt.

 

Heti ensimmäinen novelli, Postia Japaniin, yllätti kyllä suorasukaisuudellaan. Vai sellainen äiti. Minähän suorastaan paheksuin häntä! Toinen novelli, Amundsen, oli suosikkini. Siinä nuori nainen pestataan hoitajaksi keuhkoparantolaan ja hänelle syntyy romanssinpoikanen lääkärin kanssa. Tosin minua siinäkin novellissa häiritsi hieman se, että ainakin kolmessa kohtaa lääkärin tyttären nimi oli vaihtunut Marysta Katyyn, joka taas oli Postia Japaniin novellin päähenkilön tytär. Järvi näköetäisyydellä -novellista minulle tuli hetkeksi aikaa häijy olo. Siinä oli jotain hiukan hitchcockmaista enkä ollenkaan nähnyt "sen" tulevan. Omaelämäkerralliset tarinat eivät minua puhutelleet ollenkaan, en saanut niistä oikein mitään otetta.

 

Perusteellisempia arvioita löydät esim. seuraavilta: Maria jota novellit eivät myöskään suuremmin puhutelleet, Kaisa-Reetta joka nautti vähäeleisestä kauneudesta, sekä Ulla joka lukee Munroa nöyränä.