Maggie O'Farrell: Käsi jota kerran pitelin

 

Maggie O'Farrell: Käsi jota kerran pitelin

Schildts & Söderströms 2013, 391 sivua

Alkuteos: The hand that first held mine, 2010

Suomennos: Maija Kauhanen

 

 

 

 

1950-luvun Englannissa pikkukylässä rantakallion laella asuva sisarusparven vanhin, Alexandra Sinclair, ei aio tyytyä elämäänsä. Hän on palaamassa Lontooseen, jossa on jo kerran asunut ennen kuin tuli erotetuksi yliopistosta. Sattuman kauppaa Alexandra tutustuu lehtimieheen Innes Kentiin, kun tämä auto hyytyy juuri heidän talonsa kohdalle. Innes kutsuu tyttöä Lexieksi ja Lexienä hän Lontooseen päädyttyään etsii miehen käsiinsä. Innesillä on vaimo ja tytär eikä juuri mitään yhteistä heidän kanssaan. Ei aikaakaan, kun Innes ja Lexie ovat suhteessa, joka tulee vaikuttamaan Lexien koko elämään.

 

Nykyhetkessä suomalainen, Lontoossa jo pitkään asunut Elina on juuri saanut vauvan miehensä Tedin kanssa. Vauva-arki on alkanut takkuisesti, Elina oli ollut hengenvaarassa synnytyksen aikana eikä muista itse tapahtumasta mitään. Aina Elina ei edes muista, että vauva on jo syntynyt. Vauvan myötä Ted alkaa nähdä mielikuvina välähdyksiä omasta lapsuudestaan, josta käy pikkuhiljaa ilmi outoja yksityiskohtia. Kuten arvata saattaa, näiden pariskuntien tarinat tulevat kohtaamaan, tavalla joka ainakin itselleni pysyi yllätyksenä pitkään.

 

Kun Elinan ja Tedin tarina alkoi "runsaan vauvaisena" pelästyin jo etten ehkä jaksa kiinnostua Elinasta, ihan sillä etten itse ole äiti. Yllättävän hyvin löysin kuitenkin tieni myös Elinan ajatuksiin, Ted sen sijaan jäi vieraammaksi. Lexien tarinaa luin ahmien ja hän oli ilman muuta kiinnostavin henkilöhahmo.

 

Kirjailija kirjoittaa pääasiassa kolmannessa persoonassa ihan normaaliin tapaan, mutta jotkut kohdat hauskan "ulkopuolisesti" kuten Tässä on Lexie, joka seisoo jalkakäytävällä Marble Archin liepeillä. Kirjailija kirjoittaa myös Elinan ja Tedin 4-kuisen vauvan suulla kun neljä kuukautta vanhat neuronit hänen aivoissaan yrittävät tulkita vanhempien kovaäänistä riitaa:

Epäilys häivähtää hänen kasvoillaan ja hän keskeyttää imemisen, ja nyt hän koettaa sätkytellä nostamalla jalkojaan ilmaan, koettaa nähdä äitinsä, koittaa varoittaa äitiään omasta huolestaan. Mutta hän ei vielä aivan osaa, ei ole vielä aivan tarpeeksi vanha. Hän päästää turhautuneen voihkaisun - pienen, hädin tuskin kuultavan - ja yrittää kierähtää kyljelleen. Turha toivo. Hän pyristelee ja kiemurtelee kuin kala koukussa. Sitten hänen tilanteensa koko kauheus valkenee hänelle. Hänen peukalonsa putoaa hänen huuliltaan, hänen kasvonsa rutistuvat sisäänpäin ja hän alkaa kirkua.

Salamannopeasti Elina on paikalla, nostaa hänet viltiltä ja kiiruhtaa sisälle.

 

Yhden päähenkilön suomalaisuus tuli minulle yllätyksenä, sille piti etsiä vahvistusta kirjan sivuilta heti kun näin nimen Elina, ei kai Elina-nimisiä ole kuin Suomessa? Elina oli kotoisin Nauvosta jossa lomailimme mieheni kanssa viime kesänä ja Elinan kuvaillessa Nauvon sataman kojuja mieleen läikähti heti lämpöisiä muistoja. Ihana paikka!

 

Kovin laajaa lukijakuntaa ensimmäinen suomennettu O'Farrellin kirja ei ole vielä blogeissa saanut, sillä löysin arvion vain Maijalta joka innostui kyllä Lexien tarinasta muttei kokonaisuutena viehättynyt kirjasta laillani. Toivoisin silti että O'Farrellin kirjoja suomennettaisiin enemmänkin, lupaan lukea toisenkin ;)