Gabrielle Zevin: Huomenna, huomenna ja huomenna

 Gabrielle Zevin Huomenna, huomenna ja huomenna

Gummerus, 2024

Lukija: Mirjami Heikkinen

Kesto: 15 h 50 min

Sadie Green ja Sam(son) Masuri olivat tutustuneet lastensairaalassa 1998, kun Sam oli ollut auto-onnettomuudessa ja murtanut pahasti jalkansa, ja Sadien sisar oli ollut saamassa syöpähoitoja. Sisar jäi henkiin, mutta Samin jalka vaati lukuisia leikkauksia ja vaivasi vielä aikuisenakin. 

Sairaalan hoitajat olivat saattaneet heidät yhteen huomattuaan, että Sam suostui puhumaan Sadielle, mikä oli harvinaista, sillä poika oli ollut onnettomuuden jälkeen sulkeutunut. Sadien vanhemmatkin kannustivat tytärtään käymään Samia katsomassa "hyväntekeväisyyskohteena", sillä sellaisia piti suorittaa ennen bar mitzvahia. Lapset ystävystyivät, mutta kun Sadie jäi kiinni pitämistään käyntisuorituksista Sam suuttui, eivätkä he olleet puheväleissä moneen vuoteen.

Ammattimaisten pelisuunnittelijoiden maailmassa oli vähän naisia, vielä vähemmän kuin naisopiskelijoita oli teknologiainstituutissa MIT:ssa jonne Sadie oli päässyt opiskelemaan. Siksi hän ei halunnut tuhota urasuunnitelmiaan sillä, että hänen CV:nsä alkaisi sanoilla Dov Mizrahin teini-ikäinen rakastajatar. Dov oli Sadien opettaja ja hyvin kuuluisa pelisuunnittelijoiden parissa. Hän oli myös naimisissa, mutta luvannut jättää vaimonsa. 

Niin rakastunut kuin Sadie olikin, hänen oli ajateltava myös sitä tulevaisuutta, jossa Dov ei olisi enää mukana. 

Sam ja Sadie olivat puhumatta kuusi pitkää vuotta. Sam oli kuvitellut, että maailma olisi täynnä Sadie Greenin kaltaisia ihmisiä ja tyttö olisi korvattavissa, mutta ei se ollut. Harvard oli osoittautunut aivan erityiseksi pettymykseksi, ei sillä etteikö siellä olisi ollut muitakin kenen kanssa saada aikaan 20 minuutin älykäs keskustelu, mutta edes Marx, hänen luova, nokkela ja uskollinen kämppiksensä, ei ollut Sadie. Niinpä heidän kohdatessaan sattumalta Sam vaati Sadieta suunnittelemaan kanssaan tietokonepelin, ja siitä alkoi yhteinen uransa joka johti Unfair Gamesin perustamiseen. 

Huomenna, huomenna ja huomenna oli minulle aika erikoinen valinta kuunneltavaksi. Lähes kuusitoista tuntia kirjaa pelimaailmasta, aiheesta, joka on minulle hyvin vieras, eikä ole missään kohtaa edes kiinnostanut. Onko tällainen kirjavalinta pelkästään uhka, vai voiko se olla myös mahdollisuus?

Kustantajan mainoslause  "Intohimoisen vastaanoton saanut ilmiöromaani täynnä ysärinostalgiaa" sekä karkottaa (en ole ilmiöiden perään), että houkuttelee (ysärinostalgia). 

Tämä on varmasti kirja, jota voi lukea monella tavalla, ikään kuin eri terävä kärki edellä. Minulle tämä oli sitä ysäriä ilman muuta, mutta myös kirja ystävyydestä, ja ehkä kaikkein eniten juuri ystävyydestä ja sen vaikeudesta ja rosoisuudesta. Ja tuon ystävyyden ja juuri sen realistisen käsittelyn myötä pidin tästä oikein paljon, ja koin kirjan omakseni minäkin. Zevinin henkilöt ovat kaikkea muuta kuin sokerikuorrutettuja, he eivät ole useinkaan kovin "kivoja", eikä lukijakaan heistä tai heidän valinnoistaan pidä aina tai useinkaan, mutta ei Huomenna, huomenna ja huomenna olekaan mikään harlekiinikirjan tarina, se on sellainen kuin elämä ja ihmiset ovat. Välillä rasittavia, usein itsekkäitä. 

Kerronta oli todella koukuttavaa, ja kuuntelin tätä aika haipakkaa aina kun vain ehdin. Pidin myös siitä, että aina välillä kirjailija antoi viitettä tulevasta, yhtäkkiä tuli esimerkiksi pätkiä haastatteluista joita he tulivat myöhemmin elämässään antamaan. Tiesit siis eteenpäin, jonnekin tulevaan, ja ne väläykset olivat yhdenlaisia koukkuja, jotka ainakin minuun toimivat hyvin.

Saattaa hyvinkin olla, että tässä on jo vuoden yllättäjä!