Annie Darling: Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa

Annie Darling: Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa

Tammi, 2022

Lukija: Rosanna Kemppi

Kesto: 11 h 50 min

 

Merten tutkija Peter Hardy oli unelmien poikaystävä. Harmi vain, että kirkkoherran sisarussarjan tytär Verity Love oli keksinyt hänet omasta päästään, päästäkseen ystävien jatkuvilta uteluilta. Verity oli jotenkin väsynyt jatkuvaan hälinään, jatkuvaan ihmispaljouteen, ja kaipasi usein omaa rauhaa. Siihen ei sopinut poikaystävä. 

Mitä sinä tarkkaan ottaen tarkoitat, kun sanot olevasi introvertti?” Verity kuuli Johnnyn äänessä epäilyksiä ja skeptisyyttä. Hän oli kohdannut tuon äänensävyn monta kertaa ennenkin, yleensä juuri ennen kuin hänelle sanottiin: ”Introvertiksi sinä kyllä puhut ihan hiton paljon.”

”En ole mitenkään poikkeuksellisen ujo, enkä myöskään vihaa ihmisiä. Minusta maailma vain on meluisa ja uuvuttava. Kun joudun uuteen tilanteeseen tai tapaan liian monta ihmistä, minä ennen pitkää tilttaan. Kuin tietokone, jossa on liian monta selainikkunaa auki.”

Ajatus selainikkunoista sai Verityn huokaisemaan. Hän oli epäonnekseen syntynyt teknologian aikakaudella. ”Maailma on kauhean meluisa. Varashälyttimet moikuvat ja sireenit ulvovat, ja jopa supermarketin itsepalvelukassat hyppivät nenille väittäen, että kassissa on rekisteröimätön artikkeli, vaikka ihan varmasti ei ole.”

Huoneen toisella puolella Johnny nauraa hykerteli. ”Totta puhut.”

”Ja sitten ovat ihmiset. Ihmisiä on hirveän paljon, eikä kukaan käytä filtteriä tai puhu sisätiloihin sopivalla äänellä.” Verity oli päässyt vauhtiin. ”Heidän on pakko sanoa pieninkin ajatuksensa ääneen. En voi käydä edes virkistävällä kävelyllä puistossa kuulematta jonkun kovaäänistä puhelinkeskustelua. Toiset soittavat puhelimesta musiikkia olettaen, että koko maailma haluaa kuulla sitä. Sietokyvylläni on rajansa!

Minun on käytävä töissä koska en ole rikkaasta perheestä”, Verity jatkoi. Hänen pitkä, polveileva paasauksensa nykyelämän meluisuudesta läheni loppuaan. ”Minulla on hyvin suuri, hyvin äänekäs perhe, jota rakastan, ja ystäviäkin minulla on, mutta deittailu ja poikaystävä – se olisi minulle liikaa.”

Sattumien summana Verity istahti ravintolassa pöytään jossa oli jo ennestään komea sopivan ikäinen eli noin nelikymppinen mies, ja antoi paikalle osuneiden työkavereidensa luulla, että kyseinen komistus on hänen uusi miesystävänsä. Mies lähti leikkiin mukaan, ja mikä yllättävintä, hän oli hyvinkin samankaltaisessa tilanteessa kuin Verity, eli sinkku ja jatkuvan painostuksen kohteena. Niinpä Johnny värväsi Verityn daamikseen tuleviin häihin ja halusi tämänkin jälkeen jatkaa valeseurustelukumppaneina esiintymistä molempien seurapiirielämässä, nyt kun kesän juhlasesonki oli vasta alussa. Johnnylla oli oma tarinansa, hän oli rakastunut naiseen, joka oli mennyt naimisiin hänen hyvän ystävänsä kanssa, eikä Johnny voinut kuvitellakaan deittailevansa ketään muuta naista. Sitä paitsi Johnny vaikutti viestittelevän tämän mysteerinaisen kanssa ihan jatkuvasti.

”Mitä mieltä hän on siitä, että sinulla on valetyttökaveri?” Verity oli selvästikin viime aikoina skypettänyt ihan liikaa siskojensa kanssa, jotka eivät lainkaan arkailleet esittää henkilökohtaisia kysymyksiä. ”Onko se hänestä ikävää?”

”Hänen ei oikeastaan pitäisi olla asiasta mitään mieltä, naimisissa kun on”, Johnny sanoi alakuloisesti. ”Sitä paitsi me sovimme kesän alussa, että antaisimme toisillemme tilaa.”

Verityn mielestä ei voinut puhua tilan antamisesta, jos jatkuvasti pommitti toista puheluin ja tekstarein, varsinkin silloin kun toisella oli seuraa, mutta hän ei sanonut sitä ääneen. 

Verityn motto kuului: ”Mitä Elizabeth Bennet tekisi?” eikä: ”Mitä uskomattoman tahdittomat siskoni tekisivät?” Hän siis tyytyi sanomaan: ”Niinkö?”

”Niin olisi tarkoitus. En ole nähnyt häntä moneen viikkoon. Meidän oli itse asiassa määrä tavata sinä iltana, kun sinä tupsahdit pöytääni italialaisessa ravintolassa, mutta hän teki minulle oharit. Tai ei, se ei ole reilusti sanottu. Hän sanoi, että meidän pitäisi pysytellä erillämme jonkin aikaa ja miettiä, mitä kumpikin meistä oikeasti haluaa. Olisi tosin ollut huomaavaista sanoa se jo ennen kuin varasin pöydän ja odottelin melkein tunnin.”

Veritylle alkoi muodostua kuva tästä toisesta naisesta, eikä se ollut yksinomaan positiivinen.

”Tavallaan sinun oharisi olivat minun onneni.” Verity vilkaisi Johnnya syrjäsilmällä. ”Vaikka kyllä sinä olisit voinut olla mukana juonessa ja teeskennellä olevasi Peter Hardy. Se olisi helpottanut meidän molempien elämää tuntuvasti.”

”Totta”, Johnny myönsi. ”Mutta sitten meistä ei olisi tullut ystäviä.”

Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa on melko suoraa jatkoa sarjan ensimmäiselle osalle, sillä sen päähenkilöt Posy ja Sebastian ovat menneet naimisiin vain pari viikkoa sitten ja ovat ärsyttävän kuvertelevaisia. Verity on kuin nykypäivän versio neiti Bennettistä, ja hänen roolihahmonsa on hauskasti kirjoitettu. 

Minunhan piti kuunnella tämä Bloomsburyn kirjakauppa -sarjan toinen, itsenäinen osa, hetikohta ilmestyttyään, sillä pidin ensimmäistä osaa oikein mallikkaana ja viihdyttävänä oman genrensä edustajana. Vaan parempi myöhään kun ei milloinkaan, sillä kirja ilmestyi suomeksi jo lähes kaksi vuotta sitten, ja sarjaan on sen jälkeen ehditty kääntää jo kaksi muutakin osaa. Voisin yrittää ottaa tavoitteeksi kuunnella kolmannen osan jossain kohtaa vuoden mittaan niin, että saisin kuunnella neljännen osan joulun seutuun, sillä se on sarjan "joulujakso". 

Yllä olevasta voinee jo päätellä, että pidin kovasti tästä toisestakin osasta! Darling osaa kutitella oikein somasti minun huumorinystyröitäni, ja tämä onkin juuri sellaista chick litiä jonka seurassa viihdyn mainiosti aina kirjan silloin, toisen tällöin. Ja vaikka romaanin koko idea pyöriikin rakkauden ympärillä, ehkä se on tuo osuva huumori mikä saa aikaan sen, ettei kirja tunnu minusta yhtään siirappiselta. Jos jotain toivoisin, niin itse kirjakauppa olisi voinut olla enemmän mukana tässä kakkososassakin.

Eli ei muuta kuin uppoutuminen Ninan tarinaan kesän mittaan, asetan sen vaikka haasteeksi itselleni. Ninasta paljastui hyvin vähän lisää tässä toisessa osassa, mutta ainakin hänellä oli miesystäviä. Saa nähdä mitä tälle Gervaiselle tehdään seuraavassa kirjassa, vai onko mies silloin jo kokonaan historiaa.

”…ja hänellä on loistava huumorintaju. Johnny heitti tosi hyvän P. G. Wodehouse -vitsin teehuoneen avajaisissa”, Posy muistutti Verityä. ”Verrattuna Ninan viimeisimpään kammotukseen Johnny on aivan omaa luokkaansa.”

”Kuulen joka sanan!” Nina huusi kassalta. Heidän pitäisi tosiaankin muistaa sulkea toimiston ovi. ”Gervaise ei ole kammotus. Hänellä vain on vaikea elämäntilanne.”

Gervaise oli performanssitaiteilija, joka kuvaili itseään seksuaalisesti joustavaksi. Verityn silmissä tosin näytti siltä, että seksuaalinen joustavuus oli vain tekosyy, jonka varjolla Gervaise petti Ninaa sekä toisten naisten että miesten kanssa. Viikonloppuna, kun Verity oli ollut poissa, Nina oli vihdoin antanut Gervaiselle kenkää, mutta myöhään sunnuntai-iltana Gervaise olikin ilmestynyt tallipihalle ja kiljunut heidän ikkunoidensa alla, että hän tappaisi itsensä, jos Nina ei ottaisi häntä takaisin.

”Voisiko hän mitenkään tappaa itsensä äänettömästi?” Verity oli kysynyt.

”Voi Very, sinä et nyt yhtään ymmärrä”, Nina oli vastannut murheellisesti. ”Elämä olisi tyhjää ilman intohimoa.”