Kristina Ohlsson: Jäänmurtaja

 Kristina Ohlsson: Jäänmurtaja

 WSOY, 2023

Suomennos: Pekka Marjamäki

Lukija: Aku Laitinen

16 h 48 min

Jo puoli vuotta länsirannikolla viihtynyt, siihen saakka lähes koko ikänsä Tukholmassa asunut August Strindberg, oli saanut antiikkiliikkeensä myynnin tasaisesti kohoamaan. Paikalliset pitivät hänen leppoisasta luonteestaan ja veitsenterävästä älystään. Hänkin viihtyi uusilla kotikonnuillaan, niin erilainen ympäristö kuin se Tukholmaan verrattuna olikin, olihan Hovenäsetissä vain parisataa asukasta. Lähin taajama Kungshamn oli tosin vain vajaan kolmen kilometrin päässä. 

Yksi syy viihtymiseen oli myös tuore rakkaus rikostutkija Maria Martinsoniin. Augustin ja Marian suhteesta tosin tiesivät vain Augustin paras ystävä Henrik (joka ei vieläkään ymmärrä miten August voi vaihtaa Tukholman moiseen kyläpahaseen) ja Marian työpari Ray-Ray. Maria pelkäsi liiaksi vankilassa istuvan aviomiehensä kostoa ja luikki siksi aikaisin aamulla Augustin viereltä kotiinsa. Salaisuudet eivät vain tuppaa pysymään tuollaisilla pienillä paikkakunnilla. 

Muitakin salaisuuksia kirjassa riittää. Päälle 80-vuotias kyläläinen Axel otti Augustiin yhteyttä myyntiin tulevan tavaran merkeissä. Mies oli käynyt läpi vanhoja tavaroitaan ja siinä samalla vanhoja muistoja. Hänellä oli ollut tummaihoinen amerikkalainen vaimo Denise, joka oli kuollut jo kymmenen vuotta sitten. He olivat asuneet Chicagossa, eikä Alex ollut käynyt enää lapsuudenkodissaan, ei niin kauan kuin hänen isänsä oli elossa, koska isä tuomitsi heidän liittonsa. 

Tavaroita läpikäydessään Alex kirjoitti kirjeitä annettaviksi eri henkilöille, ja lohduttautui samalla, että oli onnistunut varjelemaan Deniseä kokemasta kaikkein pahinta törkyä.

Eräänä tammikuisena pakkasyönä koko kylä heräsi lieskoihin ja paloautojen metelin. Augustkin herää huutoon: Ranta-aittasi on tulessa!

Tulipalo oli niin raju, että August oli kuullut lieskojen äänet ennen kuin oli nähnyt ne. Kun hän viimein näki irti riistäytyneen tulen, hänen oli mahdoton irrottaa katsettaan siitä. Liekkien kuumuus, rätinä ja upea väriloisto lumosivat hänet tyystin. Liekit hulmusivat korkealle yötaivaalle, ja niiden kajo heijastui meren pinnasta.

Kuinka noin vaarallinen asia saattoi olla noin kaunis?

Palokunta oli saapunut muutamaa minuuttia myöhemmin.

Kaksi kookasta paloautoa ruiskuineen, kovaan ääneen huutavia pelastajia ja adrenaliininhuuruista toimintaa.

Sireenien ujellus oli herättänyt koko kylän. Kello oli hädin tuskin puoli neljä aamulla, ja viimeisetkin sängyissään vitkastelleet ihmiset olivat kömpineet jalkeille. Hovenäsetiläiset kävelivät paikalle joka suunnalta ja kerääntyivät töllistelemään tulipaloa ja pelastajien toimintaa.

Aittoja palaa kaksi, toinen on Axelin. Häntä ei kuitenkaan tavoiteta, ja aitasta tehdään yllättävä löytö.

Toisessa tarinalinjassa, jossa niinkään piilee salaisuuksia, Ola Tynell on tietystä syystä kiinnostunut hakeutumaan Augustin seuraan. Hänen sisarensa Patricia lapsineen oli muuttanut takaisin Kungshamniin osallistuakseen sairaan äidin hoitoon. Teini-ikäisen Hillevin mielestä muutto on aivan kamalaa, sillä paras kaveri jäi Göteborgiin. Tekemistä Hillevillä kuitenkin riittää, sillä äiti on joko töissä tai kännää, ja viisivuotiaan pikkuveljen hoito jää hänen vastuulleen. Onneksi Ola-enosta on apua käytännön asioissa, mutta Hilleviä pelottaa: miksi Samin vaatteisiin ilmestyi savun hajua tulipaloyönä?

Olen tykästynyt tähän sarjaan, Augustin persoonaan ja koko pikkupaikkakuntaan, joka on oikeasti olemassa Ruotsin länsirannikolla lähellä Norjan rajaa. Kirjailija on itse viettänyt siellä lapsuuden kesiään, päähenkilönsä Augustin tapaan. Odotan innolla jatko-osia. Tuntuu kivalta, että olen löytänyt useammankin tällaisen leppoisan dekkarisarjan Ruotsista!

Pidän lukijan äänestä, mutten ymmärrä joitain ääntämisvalintoja. Miksi esimerkiksi Mary ääntyy "maary"? Ruotsalaisittain äännettynä sen pitäisi kai olla "märi" tai pitkällä vokaalilla "määri"? Tai ehkä "maari"? Entä Hovenäset, eikö sen pitäisi ole "huuve-" eikä "hooveneeset"? En tiedä, veikkaan vaan, kun ruåtsi ei ole minulle vahvin toinen kieli...