Silja-Elisa Laitonen: Haavat

 Silja-Elisa Laitonen: Haavat

Tammi, 2023

Lukija: Katja Aakkula

Kesto: 14 h 48 min

Raakel oli viettänyt viimeisen vuoden Lapinlahden mielisairaalassa. Oli tapahtunut niin paljon, sota oli päättynyt ja rakas Elisabet-täti oli tehnyt itsemurhan, vaikka isä Armas koitti pitää yllä julkisivua onnettomuudesta, olihan itseltään hengen riistäminen suuri synti. Armaskin oli kovilla, kun sisar ja oma äiti olivat juuri kuolleet, tytär mielisairaalassa ja vaimo toisaalla hoidattamassa hermojaan. 

 Oli täysin kuolleena syntynyt ajatus saada Raakel taas asumaan kotiin Gretan kanssa, mutta pakkohan niin lopulta olisi tehdä, eihän tyttö loppuiäkseen mielisairaalaan jäisi.

Miten ihmeessä Armaksen elämänpoluksi oli valikoitunut tällainen murhenäytelmä? Hän oli tuleva asumaan kahden hullun naisen kanssa! Armas häpesi välittömästi, että oli edes ajatuksissaan käyttänyt tuota sanaa, josta kaikui kurjuus ja köyhyys, sellainen, jonka ei ikimaailmassa pitänyt koskea Suvirantojen perhettä. Gretan tilanteen saattoi vielä jotenkuten ymmärtää, sillä tämän hysteriaan oli ehtinyt jo tottua, mutta että Raakel, joka oli vasta painanut hohtavan valkoisen ylioppilaslakin päähänsä… miten lotaksi lähteminen olikin muuttanut tytön elämän suunnan näin pahasti. Raakelin sielu oli peruuttamattomasti vaurioitunut ja sitä Armas ei kyennyt sulattamaan.

Äkisti Armaksen tuli ikävä omaa äitiään, hän kaipasi Mammaa lähes kuin pikkulapsi, hän kaipasi lohduttajaa, ketä tahansa, joka johdattaisi hänet yli tämän rikkonaisen sillan.

Raakelin oli vaikea hyväksyä paitsi tädin itsemurhaa, myös Lotta Svärd -järjestön lakkauttamista. Nyt kun vihollisesta oli tullut valvoja, Valvontakomission huhuttiin pitävän kotitarkastuksia, joiden tarkoituksena oli löytää piilevät fasistit, jotka jopa karkoitettaisiin Siperiaan. Kaikki oli hävitettävä, vähintään piilotettava. 

Päästyään pois Lapinlahdesta ja aloittaessaan arkkitehtiopinnot teknillisessä korkeakoulussa Raakel kokee saaneensa toisen mahdollisuuden. Opinnot sujuvat hyvin ja hän saa uuden ystävän ja kämppiksen Lailasta, toisesta naisopiskelijsta. Kaikki ei kuitenkaan ole puhtaasti kiinni omasta osaamisesta. 

Voitto, jota Raakel oli muutaman kerran tavannut sodan aikana, otti vihdoin myös yhteyttä. Aluksi mies oli Raakelia innokkaampi vakavaan suhteeseen, mutta Raakelkin huomaa ajan mittaan omaavansa tunteita miestä kohtaan. Mutta onko tästä luotettavaksi puolisoksi, ja entä lapset, voiko heidän kaltaisensa pari hankkia jälkikasvua?

Jatko-osa ei ollut ihan yhtä julma kuin Valinnan loppupuoli. Minulle meinasi silloin Raakelin viimeisen lottapestin kurjuus ja tytön kohtelu olla jo liikaa. Tosin, enempiä spoilaamatta, tässäkin kirjassa Raakel joutuu kiusaamisen kohteeksi, joten ei Laitola sankaritartaan vieläkään helpolla päästä. 

Haavat ei kuitenkaan mennyt samalla tavalla ihon alle kuin esimerkiksi ennen tätä kuuntelemani Anneli Kannon Punaorvot. Sota on eri, mutta molemmissa kuvataan sodan jälkeistä ajanjaksoa. 

Rivit ovat nyt yhtenäisemmät, mutta tomeran ja sisukkaan jälleenrakennuksen sijaan Laitola kuvaa sitä kansanosaa, joka ei päässyt sodan jälkeen enää mukaan osaksi toimivaa yhteiskuntaa. 

1940-luvun lopun kansanhuollosta tuli paljon uutta tietoa, ja sen voin sanoa varmuudella, etten ole näin isolti fiktiota aiheesta aiemmin lukenut, vaikka sitä olisi ohimennen sivuttukin.

Kuten jo kirjan takakansitekstissä kerrotaan, Raakel päätyy tekemään poliisin työtä. Naispoliisin näkökulma jälleenrakennusvuosiin on ollut Laitolalle varmasti luontainen ja kiinnostava ajanjakso tutkia enemmän historiaa, toimiihan hän poliisina itsekin. Olisikin kiinnostavaa tietää, suunnitteliko hän jo alunperin saattelevansa Raakelin näille teille aikana, jolloin nainen ei voinut toimia poliisina. Lajinsa ensimmäinen, kolme viikkoa kestänyt koulutus, oli monin tavoin opettavaista seurattavaa. Lopputeksteistä käy ilmi miten laajalti Laitola on tälläkin kertaa aiheeseensa perehtynyt, ja jäljen näkee myös kirjasta, jonka parissa sekä viihdyin että viisastuin. 

P.s Tiesitkö, että megalomania on mielen sairaus, eikä vain takavuosien hokema miten megalomaanista kaikki oli, kun se oli suurta ja mahtavaa. Tarkemmin ajateltuna tällaisten megalomaanisten johtajien takia on käyty molemmat suursodat.