Lyhykäiset arviot parista vanhemmasta kirjasta

Riitta Latvala: Tytöt

Saga Egmont, 2022

(Lukukirja Otava, 2001)

Lukija: Susa Saukko

Kesto: 9 h 35 min

Oli neljä lähiökasvattia, tytöt jotka perustivat sisiliskojen kasvatuslaitoksen ja etsivätoimiston ja seurasivat ihmisiä. Heistä kasvoi nuoria ja ystävyys kantoi. 

Aluksi minua hämäsi kirjan rakenne. Aloituksena oli pieni tuokiokuva, jossa aikuiset naiset ovat lähdössä sieniretkelle. Sen jälkeen toinen hetki kauempaa, kun tyttöporukka törmää metsässä pullomummona tunnetun puliakan ruumiiseen ja piilottaa sen viereiseen kivilouhokseen. Tästä pakitetaan aikaan, jolloin samat tytöt tutustuvat ensimmäistä luokkaa edeltävänä kesänä. Siihen jäätiin pidemmäksi aikaa, joten päättelin, että kirjassa olisi kolme aikatasoa, joissa vuorotellaan. Olin väärässä, sillä tuolta lapsuusvuosista edettiin ihan kronologisesti eteenpäin nuoruusvuosiin saakka. Lukija tietää, että jossain vaiheessa tullaan siihen kohtaan, jossa metsästä löytyy ruumis.

Kirja päättyi todella oudosti töksähtäen. 

Olen lukenut kirjailijalta aiemmin toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan sijoittuvan kirjan Sodan jälkeen sarastus ja se oli mieleisempi. Ehkä tässä kirjassa vähän näkyi se, että se on reilun 20 vuoden takaa.

Ina Westman: Henkien saari

Kosmos, 2018

Lukija: Meri Nenonen

Kesto: 5 h 5 min

Tässä saaressa kuolema on kaukana, ja hetken on helpompaa.

Kun viisivuotias Fanni kyselee äidiltä, miksi tämän päässä on vetoketju, on helppoa vastata ettei tiedä. Koska Emma ei muista tarkalleen, miten hän sai arven päähänsä, eikä aviomies Joel voi kertoa, koska hän ei ollut mukana siellä, missä se tapahtui.

He viettävät kesät Tammisaaren lähellä Joelin perheen saaressa, jonne Emma alkoi kotiutua vasta kolmantena kesänä. 

Silloin Joel olisi halunnut asua saaressa vuodet ympäri, tänä kesänä hän haluaisi sieltä vain pois. Fannin takia hän yrittää esittää, että kaikki on normaalia, mutta mikään ei ole kuten ennen, sillä Emma näkee aaveita merellä ja keskustelee oman päänsä sisällä menneisyytensä kanssa. Joelille hänellä ei tunnu olevan enää paljonkaan sanottavaa. 

Tämä on nyt tällainen saarikesä tällä kertaa. Parempiakin tulee. Niin on pakko uskoa.

Pidän esitystäni yllä Fannin takia tietenkin, mutta en tiedä, meneekö se hänelle läpi. Fanni on poikkeuksellisen herkkävaistoinen lapsi, joko taustansa takia tai luonnostaan. Hän ei tarvitsisi ylimääräistä draamaa elämäänsä.

Miksi en sitten lähde? 

Jos lähden ja otan Fannin mukaani, pelkään että Emma sekoaa kuvitelmiinsa lopullisesti ja tekee jotain peruuttamatonta. Emmä saattaa kävellä mereen harhojensa perässä kuvitellen olevansa Virginia Woolf. Jonkun on valvottava häntä. Se joku olen minä.

Emman päänsäryt ovat poikkeuksellisen pahoja, ja hän pitää jointia piilossa halkopinossa. Joel huolestuu hänen tilastaan enemmän ja enemmän 

Fanni-tytär käy keskusteluja isoisänsä kanssa, ja siksi laitan kirjasta merkinnän Helmet-haasteen kohtaan 2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta.

Minulla oli kirjasta hassu tunne, että olisin lukenut sen niihin aikoihin kun se ilmestyi, mutten ollut kuitenkaan täysin varma. En ole blogannut siitä, enkä löytänyt luonnostakaan, joten mitään todisteita ei ollut. Kirjan idea kuitenkin kiinnosti niin paljon, että päätin ladata sen luureihini oli miten oli, mutta jonkin aikaa kuunneltuani huomasin kyllä tietäväni jokusia tulevia tapahtumia. Silti viiden vuoden takainen kirja oli jo hyviltä osin pyyhkiytynyt mielestäkin, eikä kirjan kuuntelu missään nimessä tuntunut turhauttavalta kertaukselta, ja oli kaikkineen mieleistä kuunneltavaa.