Ann Rosman: Porto Francon vartija

 Ann Rosman: Porto Francon vartija

#3 Karin Adler

Bazar, 2020

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 11 h 26 min

Anno 1793 

Agnesia askarrutti kihlajaisjuhlissaan monikin asia. Oliko hänen sulhaseltaan kysytty mielipidettä sen enempää kuin häneltäkään, ja kuka ylipäätään ajatteli, että he kaksi sopisivat yhteen? Että hän olisi paras vaihtoehto Vesen säterin uudeksi emännäksi? Agnes tiesi että hänen elämänsä tulisi suuresti muuttumaan nykyisestä, ja hänelle esitelty kammottava naistensatula jossa hänen tulisi jatkossa ratsastaa, oli vain pieni osa sitä.

Hänen perheensä valmistamia sillejä ja silleistä keitettävää traaniöljyä laivattiin kaukaisiin maihin. Se kaikki oli Agnesista kiinnostavaa, mutta yhtäkkiä isä ei enää kaivannutkaan hänen apuaan tilikirjojen kanssa. Huolehdi sinä vain kapioarkkusi täyttämisestä, isä oli sanonut. Agnes yritti viimeiseen asti puhua isäänsä ympäri avioliittoaikeista, etenkin kuultuaan piioilta, että Väsen edellinen miniä oli hukuttautunut säteritilalla tapahtuneiden asioiden tähden. 

Lopulta Agnes näki vain yhden mahdollisen vaihtoehdon selviytyä kohtalostaan. Niinpä Marstrandin vapaasatamaan ja tapulikaupunkiin myöhemmin rantautuva laiva ei tuonut maihin Agnesta, vaan nuoreksi pojaksi muuntauneen traaninkeittäjän, Agne Sundbergin.

Agnes huokaisi raskaasti. Vatsa kurisi, ja aivan liian suuret saappaat hiersivät jalkoja. Hänestä tuntui kuin hän olisi pukeutunut valepukuun, mutta silti hän yritti miettiä ryhtiään ja kävelytapaansa. Olen nuori mies, Agne Sundberg, tynnyrintekijä. Yksinäinen nainen pidätettäisiin heti. Hänen sukupuolettomasta ulkonäöstään luulisi olevan apua, ja kirkkaasta äänestään huolimatta hänen pitäisi mennä nuorukaisesta. Eikö monilla nuorilla miehillä ollutkin kirkas ääni? Vartalo oli vahva ja ketterä. Leveät hartiat olivat periytyneet äidiltä. Mutta turvattomuus, jota hän tässä Jumalan hylkäämässä paikassa tunsi, oli varattu hänelle naisena.

Ruotsin- ja hollanninkielen taito sekä kokemus kirjanpidosta soivat Agne(si)lle onnekkaana sattumana työpaikan Widellin kauppapuodista, mutta nuorukaisena esiintyminen piti hänet ainaisessa jännityksessä kiinni jäämisestä. Widellin poika ja tuleva kauppaliikkeen oikeutettu jatkaja, joka tuntui pitävän taitavaa, isänsä kehumaa Agnea uhkana, tuntui vaistoavan Agnen olemuksessa jotain epäilyttävää.

Nykyhetki

Karin hälytettiin paikalle, kun

Göteborgin kasvitieteellisen yhdistyksen retkeilijät olivat tehneet karmaisevan löydön. He olivat ottaneet näytteitä pienellä Klöverön saarella sijaitsevasta suosta, ja kairanneet vahingossa esiin myös ihmisen luun. 

Samaan aikaan samaisella Klöverön saarella sijaitsevan Bremsegårdenin tilan perilliset alkoivat nähdä tilan tulevaisuuden eri tavoin. Omistajina oli varsinaisesti kaksi sisarusta, mutta toki heidän läheisillään oli omat vankat mielipiteensä siihen , pitäisikö tila myydä vai ei. Vendela ja hänen teini-ikäinen poikansa Charlie, jolla oli nuoren miehen kipuiluja, asuivat tilalla, samoin kuin vanha Astrid, joka oli siellä syntynytkin. Vendelan veli Rickard sen sijaan oli muuttanut Lontooseen ja rakentanut elämänsä sinne, ja etenkin Rickardin vaimo Jessica ajoi pikaista kauppaa tomerasti. Heillä kun ei ollut käyttöä Bremsegårdenille edes kesäpaikkana. Jessica ei ylipäätään viihtynyt maalla, mitä ei ollenkaan edesauttanut se, että hän oli pahasti allerginen pörriäisille. 

Vendela tajusi että kauppa oli jo mietitty ja suunniteltu valmiiksi. Jessica ja Rickard olivat jopa hankkineet kaikki tilaan kuuluvat paperit. Kyyneleet kihosivat uudelleen silmiin, mutta Vendela puri hammasta, jotta ei olisi paljastanut mitään. Charlie istui hänen vierellään hiljaisena ja jäykkänä. Hänen tumma katseensa siirtyi vuoroin Rickardiin, vuoroin Jessicaan.

”Oletteko ihan oikeasti tosissanne?”

”Voit tietenkin lunastaa meidän osuutemme”, Jessica sanoi.

”Itse asiassa tämä ei kuulu sinulle yhtään, Jessica. Tämä on Rickardin ja minun kahdenkeskinen asia, koska omistamme tilan puoliksi.” Vendela yritti pitää äänensä vakaana. Olivatko he hulluja? Myisivätkö he hänen, heidän lapsuutensa ja Astridin koko elämän? Mitä hän voisi sanoa tai tehdä, niin että he muuttaisivat mielensä? Jokin ratkaisu täytyi olla olemassa.

Ratkaisuja toki löytyy, mutta sitä ennen Klöveröllä tapahtuu uusi murha, ja Karinilla on kaksin verroin selvitettävää. 

Minä olen todella tykästynyt tähän Rosmanin sarjaan. Näissä kohtaa samassa paketissa dekkari ja historiallinen romaani jotka on hyvin kirjoitettuja, sisältöä on paljon muttei liian rönsyilevällä henkilömäärällä, ja kirjan pituuskin on sisältöön nähden passeli. En siis päässyt missään kohtaa pitkästymään, päinvastoin kuuntelin tätä aina kun mahdollista.

Pienenä kuriositeettina: taitavalta piilukkomusketin lataajalta homma hoitui "jopa" alle 2 minuutin. Ei siis mikään ihme, että tuohon aikaan sijoittuvissa elokuvissa asemiehellä on apuri joka ojentaa aina uuden, ladatun aseen kun sillä on kerran tussautettu. Lähitaisteluun niissä oli kätevä pistin.