Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani

Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani

Gummerus, 2022

Suomennos:

Kiitokset arvostelukappaleesta kustantajalle.

Alma Whittaker syntyi Pennsylvaniassa vuonna 1800, mutta hänen isänsä oli englantilainen, syntynyt Kew Gardensin puutarhurin, omenavelhon pojaksi, ja osoittanut jo nuorena hyvää bisnesmiehen vainua varastamalla Kew Gardensista arvokkaita kasveja ja myymällä niitä keräilijöille ympäri Eurooppaa. Sen sijaan että olisi hankkinut pojalle hirttotuomion, puutarhan johtaja Sir Joseph Banks teki vikkeläsormisesta pojasta apurinsa ja lähetti tämän maailmalle kapteeni Cookin laivaston mukana, hankkimaan Kew Gardensiin lisää erikoisuuksia. Kun Henry sitten palasi matkaltaan tuomisineen, hän odotti saavansa kunnon palkkion monen vuoden mittaisen purjehduksen jälkeen. Mutta mitä vielä, johtaja röhönauraa hänet ulos Henryn kehdattua esittää, että tämä ehdottaisi häntä Royal Societyn jäseneksi. Mitä tekee Henry? Laivaa aarteet saman tien Hollantiin ja pistää rahoiksi! Siinä oli mies minun makuuni. 

Philadelphiaan Henry Whittaker muutti 1793, mutta sitä ennen hän hankki vaimon, nimenomaan hankki, ei rakastumalla vaan järjellä, ja nai hollantilaisen Beatrixin, Amsterdamin Hortus Botanicuksen johtajan tyttären joka oli hyvä kumppani ja hyvä äiti Almalle, ainoalle lapselle jonka he saivat. Alma sai loistavat geenit molemmilta vanhemmiltaan ja osoitti jo pienestä kiinnostusta kasveihin.

Yhdeksäntenä kesänään Alma oppi aivan omin päin päättelemään kellonajan kukkien avautumisesta ja sulkeutumisesta. Hän huomasi, että pukinpartojen terälehdet avautuivat aina viideltä aamulla. Kuudelta avautuivat päivänkakkarat ja niittykullerot. Kun kello lyö seitsemän, olivat voikukatkin auenneet. Kahdeksalta oli kirkkaanpunaisten peltoputkien vuoro. Yhdeksältä pihatähtimön. Kymmeneltä syysmyrkkyliljan. Yhdeltätoista prosessi kääntyi toiseen suuntaan. Kahdeltatoista pukinparrat sulkeutuivat. Yhdeltä pihatähtimöt. Kolmeen mennessä voikukat olivat sulkeneet terälehtensä. Jollei Alma olisi kotona kädet pestyinä viiteen mennessä – jolloin niittykullerot sulkeutuivat ja helokit alkoivat avautua – hän oli pulassa.

Paitsi luonnossa kulkemiseen, hän innostui myös liittymään isänsä työhön ja auttoi tätä kaikessa, mihin isä vain pienen apulaisen huoli, ja se olikin toisaalta ainoa kahdenkeskinen aika, jonka Alma isältään sai. Alma ei ollut vain isänsä kopio, hän oli alusta saakka kiinnostunut omista pienistä projekteistaan.  

Hän leikki pajuista ottamillaan pistokkailla ja ihmetteli, miten ne toisinaan kasvattivat juurensa nupuista ja toisinaan lehdistä, leikkeli ja painoi mieleensä ja luokitteli kaikki käsiinsä saamat kasvit ja kasasi pienen herbaarion kuivattamistaan kasvinäytteistä. Alma rakasti kasvitiedettä päivä päivältä enemmän. Häneen ei vedonnut niinkään kasvien kauneus kuin niiden maaginen säännöllisyys. Alma oli suunnattoman innostunut järjestelmistä, sekvensseistä, luokittelusta ja luetteloinnista, ja kasvitiede tarjosi runsaasti mahdollisuuksia piehtaroida kaikissa näissä nautinnoissa. Hän arvosti sitä, että kun kasvin oli luokitellut oikeaan taksonomiseen kategoriaan, se pysyi siellä. Kasvien symmetriaan sisältyi vakavasti otettavia matemaattisia sääntöjä, mikä oli Almasta rauhoittavaa ja herätti hänessä kunnioitusta.

Alma sai myöhemmin sisaren, ottolapsen joka oli täysin vastakkainen kuin Alma, jota kuvataan isokokoiseksi, leveäharteiseksi punapääksi, jo nuorena vanhanpiian oloiseksi. Uusi sisar, jonka nimi vaihdettiin tuolloin Pollysta Prudenceksi, oli sirorakenteinen ja kauneinta mitä Alma oli koskaan nähnyt. 

Prudencella oli takanaan ikävä tarina, josta Whitakerissa yritettiin vaieta, mutta koska sen kaltaiset tarinat eivät vain suostu vaiennettaviksi, Almakin kuuli sen. Prudence oli Whitakerin johtavan vihannestarhurin ja paikallisen suositun prostituoidun tytär, joka jäi orvoksi ikävissä olosuhteissa. Henry ei alkuun pitänyt ajatuksesta adoptoida toinen tytär, mutta Beatrix piti päänsä: Prudence oli johdatus. 

Alma oli jotain erityistä aikana, jota hallitsivat miehet. Henry antoi hänen aina osallistua illallisille, joilla olivat keskustelemassa maailman valloittaneet miehet, ja kerta toisensa jälkeen nämä hämmästelivät Whitakerien tyttäriä: Prudencen kauneutta ja seurustelutaitoja sekä Alman tietämystä. Heidän kotonaan oli myös laajin mahdollinen kirjasto, ja vanhempana Alma julkaisi myös omia artikkeleita ja tutkimuksia. 

Seuraava merkittävä henkilö Alman elämässä uuden sisaren jälkeen oli taitava piirtäjä ja kaivertaja Ambrosius Pike, jonka kasvitiede ja erityisesti orkideat johdattivat Whitakerin tilalle.

Tavanomaisesti kahden ennestään tuntemattoman välillä vallitseva varautuneisuus oli tiessään. Ehkei sitä ollut edes ollut. 

"Kertokaahan minulle sitten, neiti Whitaker", herra Pike sanoi hilpeästi, "mitä muita ihmeitä teillä on täällä Whitakerissa? Mitä tarkoittaa se, että olen kuullut teidän tutkivan sammalia?" 

Keskustelu johti siihen, että tunnin päästä he seisoskelivat yhdessä Alman kivenlohkareella, ja keskustelivat kynsisammalista. Alma oli aikonut näyttää vieraalleen ensin orkideat, tai ei hän ollut itse asiassa ajatellut esitellä tälle sammalia ollenkaan, sillä eivät ne olleet aiemmin ketään kiinnostaneet. Mutta kun hän oli alkanut puhua työstään, herra Pike oli vaatinut päästä katsomaan niitä. 

"Minun täytyy varoittaa teitä herra Pike ", Alma sanoi heidän kävellessään niityn poikki yhdessä, "että suurin osa ihmisistä pitää sammalia varsin tylsinä." 

"Se ei minua pelota", herra Pike sanoi. "Minua ovat aina kiehtoneet asiat, jotka ovat muiden mielestä tylsiä."

"Se kokemus on meille yhteinen", totesi Alma.

"Kertokaahan silti neiti Whitaker, mikä sai teidät ihastumaan sammaliin?"

"Niiden arvokkuus", Alma vastasi empimättä, "ja niiden hiljaisuus, ja älykkyys. Pidän siitä, että tutkimuksen näkökulmasta ne ovat vielä tuoreita. Ne ovat aivan toisenlaisia kuin muut, isommat ja tärkeämmät kasvit, joiden kaikkien kimpussa on ollut jo laumoittain botanisteja. Kaipa minä ihailen niiden vaatimattomuuttakin. Sammalet pitävät kauneutensa tyylikkäästi piilossa. Verrattuna sammaliin, kaikki muu kasvitieteen maailmassa vaikuttaa kovin yksinkertaiselta ja ilmeiseltä, ymmärrättekö mitä tarkoitan? Tiedättekö, miten jotkin kookkaat ja näyttävät kukat saattavat toisinaan luoda vaikutelman vähä-älyisinä kuolaavista hölmöistä, jotka nyökkäilevät suu auki ja näyttävät hämmentyneiltä ja avuttomilta?"

"Onnittelen teitä, neiti Whitaker. Olette juuri kuvanneet täsmälleen sen, miltä orkideasuvun kukat näyttävät."

Vaikka kasvitiede oli Alman elämän suurin intohimo, se ei ollut ainoa. Toinen näistä intohimoista vei hänet yksin pimeään komeroon, aivan erilaisen kirjastosta löytämänsä materiaalin kanssa. Tämän intohimon vallassa hän tahtoi naimisiin Ambrosiuksen kanssa, mutta joutui pettymään. Ambrosius kavahti Alman odotuksia ja karkasi Tahitille. Alma uppoutui entistä syvemmälle sammalien turvalliseen ja selkeään maailmaan, muttei voinut kokonaan unohtaa miestä, ja lähti Tahitille vielä itsekin. Pakkomielteisesti hän etsi erästä Ambrosiuksen piirustusten kohdetta, löytämättä tätä edes saaren sammalluolista. 

Tämä kirja onnistui vetämään minut ihastuksesta sanattomaksi moneen kertaan ja se on jotain hyvin harvinaista. Heti alkusivuilta, kun tutustutaan Henryyn ja Kew Gardensiin, olin koukussa. Olisin luullut olevan mahdotonta, että tällainen tiiliskivi, jota alussa luin ja myöhemmin jatkoin Laura Malmivaaran erinomaisesti lukemana äänikirjana, voisi kantaa itsensä alusta loppuun niin ryhdikkäästi. 

Viisi tähteä ei kerta kaikkiaan riitä näin monitahoiselle, tällaisia käänteitä sisältävälle lukuelämykselle joka kattaa yli sata vuotta ja oli jotain aivan erilaista ja erityistä.

Jo Gilbertin edellinen, Tyttöjen kaupunki, oli erinomainen lukuelämys, mutta Tämä kokonainen maailmani menee siitäkin vielä viheltäen ohi ja jatkaa ylivoimaisesti parhaaksi vuoden 2022 käännöskirjaksi, jota suosittelen jokaiselle, joka haluaa uppoutua syvälle kunnon lukuromaaniin, eikä halua kirjan olevan turhan viihteellinen.