Alex Schulman: Malman asema

Alex Schulman: Malman asema

Nemo, 2022

Suomennos: Jaana Nikula

Lukija: Kuisma Eskola

Kesto: 7 h 43 min

Juna kulkee Tukholmasta maaseudulle Malmaan kolmessa eri ajassa. 

Lapsena 1970-luvulla Harriet oli matkalla hautajaisiin isänsä kanssa.

Isä siristelee silmiään matalalta paistavassa aamuauringossa, ja Harriet seisoo hänen varjossaan laiturilla. He odottavat. Harriet etsii kiukun merkkejä isän katseesta ja eleistä. Harrietin on oltava tänään erityisen tarkkaavainen, koska matkaan on lähdetty hänen vuokseen ja siksi hän on kiitollisuudenvelassa isälle. On hänen syytään, että isä odottelee laiturilla, hellekin on hänen syytään ja aikainen liikkeellelähtö ja junan myöhästyminen ja kaikki mitä isä tästä lähtien joutuu kestämään, mutta isä on vaiti eikä hänen ilmeestään saa selvää.

2001 Oskar kulkee saman matkan vaimonsa Harrietin kanssa. He ovat riidelleet paljon viime aikoina, eikä Harriet ole juttutuulella. 

Eilen - heidän riidellessään ensin aamupäivällä ja sitten pitkin iltaa ja yötä - Oskar tuli ajatelleeksi miten pitkiä nuo sanattomat jaksot saattoivat olla. Muutama lause sai heidät huutamaan ja syytämään syytöksiä, mutta enimmäkseen he olivat vaiti, aivan kuin he molemmat olisivat huomanneet, ettei riitaa kannattanut ratkaista sanoilla. Viimein vaimo sytytti keittiössä kaksi kynttilää. Se oli outoa, aivan kuin hän olisi halunnut tehdä kodin viihtyisäksi kaiken tuhon keskellä. Hän kai kuvitteli, että he voisivat jatkaa mykkäkouluaan kuin ei mitään, syödä voileipää, lukea lehtiä. Aamuvarhaisella he olivat vieläkin olleet tuppisuina. He sulkivat kodin oven ja kulkivat vaitonaisina asemalle, ja nyt kun he istuvat junassa, he ovat vajonneet entistä syvemmälle hiljaisuuteen, ja jos tämä on suhteen loppu, se on äänetön loppu. 

Viimeiseksi Malmaan lähtee Yana, joka on Harrietin ja Oskarin tytär. Kuukautta aiemmin eräästä saattokodista oli soitettu, että Oskar oli heillä hoidossa.

Yana ei ollut tavannut isää kymmeneen vuoteen, he olivat olleet yhteydessä vain puhelimitse, Yanan syntymäpäivänä. Silloin isä aina soitti ja onnitteli, keskustelu oli kireää kuin sillankupeen teräsvaijeri. Yana ei ollut tippaakaan kiinnostunut isästä tämän elinaikana, eikä ollut nytkään, kun kuolema lähestyi. Mutta sinä iltapäivänä tuntui kuin hoitajan puhelun sisältö olisi pikkuhiljaa kirkastunut hänelle. Isä oli ilmoittanut Yanan lähiomaisekseen mikä oli tuntunut jollain tavoin hellältä eleeltä. Hän oli merkillisen imarreltu. Oliko tämä nyt isän tapa ojentaa sovinnon käsi? Näinkö isä halusi kertoa pyrkivänsä sopuun?

Kun isä kuolee, Yana löytää tämän tavaroista valokuva-albumin ja siitä kuvia äidistä mustiin pukeutuneena pikkutyttönä, Malman juna-aseman laiturilla. Saadakseen selvyyttä menneisyydestään Yana lähtee samalle matkalle. 

En voi kuin ihailla Schulmanin kykyä rakentaa jännitteitä kirjoihin jotka eivät ole dekkareita. Tämä ei ole omasta suvusta käsittääkseni, en ainakaan usko, mutta jotain tuttuahan kirjailijat poimivat mukaan sivuille, olisi kiinnostavaa tietää mitä se tässä tapauksessa on ollut. Seuraava suomennos onkin Schulmanin esikoinen, Kiirehdi rakkain, ja sekin on jo ilmestynyt. 

Sijoitan Malman aseman Helmet-haasteessa kohtaan 40: Kirjassa hylätään jotain.