Maija Kajanto: Korvapuustikesä

 

Maija Kajanto: Korvapuustikesä

WSOY, 2022

Lukija: Kati Tammensola

Kesto: 9h 37min

Kristiina "Krisse" Kivimaa oli jo pidempään vihannut työtään elintarvikekonsernin sisällön tuottajana, käytännössä reseptiikan luojana. Viimeinen pisara tuli vastaan lipstikan muodossa. Ettäkö sitä pitäisi lisätä pullataikinan ohjeeseen ihan siksi vain, että se oli trendituote, sopi se maultaan pullaan vai ei?

Krisse sanoi itsensä irti ja otti suunnan kohti Jyväskylää. Vaikka leskeksi jäänyt Helmi-mummo oli myynyt talonsa ja muuttanut Pyhävirran kirkonkylälle rivariin, oli mummola edelleen Krissen lohtupaikka. 

Krisse oli käynyt myös lukionsa Pyhävirralla. Mummo taas on koko ikänsä pitänyt kahvilaa, jonka ovet olivat nyt tilapäisesti säpissä, sillä mummo oli liukastunut ja sääriluu kipsattu, eikä tuuraajaa ollut löytynyt. Jostain syystä Krisselle ei oltu kerrottu totuutta siitä, miten pitkä toipuminen mummolla oli edessä. Ainakaan Krissen äiti ei halua tyttärensä hautautuvan Pyhävirran perukoille vaan tekevän suurempaa uraa pääkaupungissa. 

- Miten ihmeessä sinä olet pärjännyt, hän kysyi suoraan. - Ja miksi et soittanut? Olisin tullut jouluksi.

Mummo katseli vähän kiusaantuneena käsiään.

- Isäsi antoi ymmärtää, että sinua ei pitäisi häiritä. Oli kuulemma saanut Tuulalta noottia, että Krissellä alkaa lopultakin elämä voittaa, mutta nyt ei saisi sekoittaa palikoita. Krisse puri huultaan. Miksi ihmeessä äiti meni tähän sekaantumaan? 

Elämä voittaa tarkoitti Perttua. 

Krisse ei ehtinyt pitkään kirkonkylällä asua, kun alkoi törmätä tuttuihin ihmisiin, kuten Jonneen, jonka kanssa hän oli seurustellut lukiossa. Juttu oli sillä erää kuivunut kokoon, kun Krisse oli lähtenyt jatkamaan opintojaan, mutta miten kovasti vanha suola voi janottaakaan? Toisaalta Pyhävirran kolmikymppinen kunnanjohtaja Tommi Rapala, joka tekee kaikkensa uusien yrittäjien eteen, on varsin kiinnostava mies... 

- Kiitos kukista! Iso cappuccino makusiirapilla ja ripauksella kanelia, vai kuinka?

- No, jos nyt välttämättä vaadit, Tommi sanoi.

Saadessaan kupin käteensä hän nuuhkaisi kahvia ja katsoi sitten höyryn yli hymyillen Krisseen.

- Pienen hetken voi kuvitella olevansa Helsingissä.

- Toivottavasti ei sentään. Muuten minun täytyy kolminkertaistaa tuon kupillisen hinta, Krisse naurahti.

- Tämä on se ainoa asia jota Helsingistä enää kaipaa, Tommi sanoi ja poimi korista lautasliinan sisään lämpimän korvapuustin. - Nyt ei sitten tarvitse enää tämänkään takia lähteä bussireissulle isoon kaupunkiin. 

- Ei tarvitse, ei, mummo vakuutti lyöden summan kassakoneeseen. 

Krisse kätki hymynsä muistaessaan sen yhdenkin keskustelun, jossa mummo oli halunnut myydä koko kahvikoneen pois, koska "täkäläisille kelpaa se suodatinkahvi ihan mainiosti." Krisse oli pitänyt päänsä. Erikoiskahveja menisi kyllä kaupaksi, hän oli varma siitä. 

- Tsemppiä avajaispäivään, lounaalla nähdään, Tommi sanoi ja heilautti kättään ovella ja meni. Krisse huomasi askelen nousevan kevyemmin kun hän suuntasi keittiöön varmistamaan uuniperunoiden kypsyyttä. 

Minun oli pitänyt ottaa Korvapuustikesä kuunteluun jo pitkään, mutta aina jokin toinen kirja oli kiilannut sen ohi. Vaan sitten tulikin kiire, kun näin Kajannon kirjoittaneen Krisselle näin pian jatkoa ja kun kyseessä oli joulukirja, oli selvää, että joko jatko-osa Taatelitalvi jää ensi joululle tai sitten sille pitää tehdä tilaa mitä pikimmiten. 

Pitkään Korvapuustikesä tuntui yhtä kliseiseltä kuin ne lukuisat muutkin "lähdin kaupungista maalle ja perustin kahvilan / majoituspaikan josta tuli välitön menestys ja rakkauskin odottaa nurkan takana". Edelleen sarja Villa Venlasta pitää tässä kategoriassa pintansa suosikkinani, mutta oli Korvapuustikesässäkin hetkensä. 

P.s. Oli kiva, kun kirjan nimellä oli merkitys, joka kirjassa myös selitettiin. 

P.s 2 Kuuntelin Korvapuustikesän marraskuussa, ja niinhän siinä kävi, että Taatelitalvi jäi kuuntelematta.