Veera Nieminen: Kottikärrykaruselli

 

Veera Nieminen: Kottikärrykaruselli

Tammi, 2022

Lukija: Minttu Mustakallio

Kesto:  5 h 37 min

Katri pyörittää yhden naisen hevostilaa. Hän on kolmekutonen, sinkku ja lapseton, eikä pode vauvakuumetta. Hän ei halua mokkapaloja leipovaksi mutsiksi, eikä hänellä ole aikaa tai ymmärrystä kutosluokkalaisten matikanläksyille. Talli vie niin paljon aikaa, ja jossain välissä on ehdittävä myös nukkua, edes muutaman tunnin.

Katrin päivät kuluvat tallitöissä, vaelluksilla ja asiakaspalvelussa, joista viimeksi mainittu on Katrille se välttämätön paha. Hevosten kanssa kyllä tulee toimeen, päänvaivaa tuottavat niiden omistajat. Onneksi hänellä on apunaan Eepo, joka ei ole hevosalalta ollenkaan ja on jo siksi aarre.

Jos työntekijällä on oma hevonen, hän haluaa ottaa sen mukaan, eli tuoda sen talliini asumaan. Palkasta ei kuitenkaan sopisi vähentää sen suuruista hintaa, minkä saan yhdestä karsinapaikasta, kun pidän siinä asiakkaan hevosta täysihoidossa. Näennäinen logiikka on siinä, että hehän hoitavat hevosensa itse, kun taas maksava asiakas ei hoida omaa hevostaan, vaan maksaa siitä meille. Ja sitten he toden totta hoitavatkin sitä hevostaan, yleensä vähintään tunnin päivässä. Eivätkä he voi ymmärtää miksi sitä ei laskettaisi työajaksi, kun he nyppivät kultamurunsa harjaa tai leikkaavat sen korvakarvoja seuraavan viikon kisoja varten. Hevonen tulee työntekijän mukana ikään kuin loisena, joka syö minun rehujani ja vie loputtomasti työntekijäni työaikaa.

Ihan kuin asiakkaissa ei olisi jo tarpeeksi, saa Katri riesakseen serkkunsa 16-vuotiaan tyttären. Ei olisi tyttöä ottanut, ellei serkku olisi luvannut tästä merkittävää korvausta ja tallihan ei kultakaivos ole, pikemminkin loputon rahareikä. Aluksi tyttö on tyypillinen vähäsanainen teini, mutta pikkuhiljaa Katri alkaa saada kontaktia, ja osoittautuu, että tyttö on tallilla oikealla paikallaan. 

- Moi, sanon Maaretille. 

- Moi. Sä et vastannut sun omaan puhelimeen, niin mä soitin Jennicalle, nainen selittää, eikä edes millään lailla anteeksipyytävästi. 

Maaretille ei varmasti tule mieleenkään, että minulla saattaisi joskus olla sellainen hetki elämässäni, jolloin en voi puhua puhelimessa, koska minähän vain hengittelen samaan tahtiin hevosteni kanssa täällä maaseudun rauhassa. Saati että minulla saattaisi olla sellainen hetki, etten vain halua puhua puhelimessa. Näin ihmeellisen arkisista syistä ihmiset eivät aina vastaa puhelimeen, Maaret. 

- Joo, mulla on vähän kiire homma tässä menossa, valehtelen, koska haluan hänen ymmärtävän, etteivät maalaiset aina imeskele heinänkortta pellon reunassa. 

- Ai jaa, hän sanoo, yhä anteeksipyytelemättä. - Miten teillä on mennyt siellä?

Vilkaisen vaivihkaa Jennicaa joka katselee tallin ikkunasta ulos pihatolle päin. Tiedän, että hän kuuntelee tarkkaan joka ikisen sanan ja äänenpainon. Mietin mitä hän on itse sanonut äidilleen, ehkä "iha oke."

- Ihan kivasti, sanon. - Tai en mä tiedä, miten Jennicalla on mennyt, mutta mulla on ollut ihan kivaa sen kanssa.

Kukaan ei varmaan voi tässä tilanteessa syyttää minua siitä, että muuntelen vähän totuutta. Mitä muuta voisin sanoa?

- No hyvä. Se sanoi, että olette eilen olleet ratsastamassa. Oottehan te varovaisia, ettei satu mitään?

- Joo, mä teen ratsastusretkien ohjaamista ihan työkseni, me pärjätään kyllä. 

Kysy vaikka Assilta.

- Ja Jennicahan on tosi taitava hevosten kanssa, lisään. 

Jennican ryhti ikkunan edessä kohenee. Hän yrittää joka solullaan peittää sen, että kuuli tuon, mutta huomasin kyllä, että tytön pituus kasvoi heti neljä senttiä. Minua hymyilyttää. 

Kottikärrykaruselli on kolmas Veera Niemisen romaani ja olen lukenut ne kaikki, sekä nähnyt esikoisesta eli Avioliittosimulaattorista tehdyn näytelmän Pyynikin kesäteatterissa. Keskimmäinen romaaneista ei vakuuttanut aivan esikoisen tavoin, mutta Kottikärrykaruselli on taas erittäin toimiva paketti huumoria ja yrittäjäarkea, huumoria yrittäjäarjesta sekä siinä ohessa huumoria teinin kanssa toimeen tulemisesta. Minäkin, joka en koskaan ole ollut heppatyttö, nauroin kommelluksille. Kun ei edes tunne tallikuvioita (kuten minä) on taitoa saada lukija pitämään kyseiseen maailmaan sijoittuvaa huumoria osuvana. Juuri tuollaista siellä varmasti on!

Romanttinen kuvio kai on aina tällaisessa kirjassa oltava, itse en sitä olisi edes kaivannut, eikä se sitten jäänyt mieleenikään.

Kuuntelin kirjan viime syksynä, joten se ei sijoitu tämän vuoden lukuhaasteissa mihinkään, mutta se kävisi esimerkiksi Helmet-haasteen kohtaan 29. Kirjassa on minä-kertoja tai Pohjoisen lukuhaasteen kohtaan 11. Romaani, jonka kannessa tai takakansitekstissä on hevonen tai hevosia.