Eeva Kiviniemi: Ahne
Kati Berg tutkii #2
Saga Egmont, 2022
Hannamaija Nikander
Kesto: 7h 52min
2018
Kun lenkkeilijät lähes kompastuivat naiseen, tämä makasi vatsallaan Kuuvuoren näköalapaikan rappusten tasanteella. Hengettömäksi puukotettuna, rappuset allaan punaiseksi värjäytyneenä.
Kati Berg, työtön, keski-ikäinen historioitsija kaipasi lisää aikaa tutkiakseen avioliittonsa tilaa. Pertti ei ollut koskaan sisäistänyt sitä, miten Kati laittoi sivuun oman uransa ja jätti kesken väitöskirjansa teon hoitaakseen lapset kotona ja antaen Pertille mahdollisuuden luoda uraa ja menestyä.
Pertti oli palannut tutkimusmatkaltaan Amazonilta, vieläpä etuajassa ja mitään ilmoittamatta ja asuu sen tähden hotellissa, Kati edelleen kommuunissa. Katihan oli tiukalla budjetillaan antanut vuokralle heidän omakotitalonsa, eikä ollut ikään kuin tullut maininneeksi siitä Pertille.
"Se vuokrasopimus on mitätön! Otat nyt puhelimen käteen ja soitat niille ihmisille. Sanot, että lähtevät niin nopeasti kuin pystyvät! Sitten me muutamme sinne takaisin. Yhdessä. Ja sinä alat käyttäytyä kuin normaalit yli viisikymmentävuotiaat ihmiset käyttäytyvät. Tämä hippihörhöily loppuu nyt!"
Kati oli kuunnellut tyrmistyneenä. Miten Pertti saattoi puhua tuolla tavalla? Pitikö mies häntä lapsena, jota voi holhota ja komentaa? Oliko hän Pertin omaisuutta? Katista oli tuntunut, että hän ei nähtävästi tunne lainkaan aviomiestään.
Raivo oli jäädyttänyt hänen tunteensa teräväreunaiseksi lohkareeksi, josta irtosi jokaisen lauseen mukana jääkimpaleita.
Kati oli antanut täyslaidallisen takaisin. Riitely Pertin kanssa oli lähentänyt välejä Nalleen, johon Kati oli edelliskesän työllisyyskurssilla tutustunut. Mies oli kiehtovaa seuraa, rokkarityylinen, häntä aika reilusti nuorempi ja opiskellutkin, tähtitiedettä sekä fysiikkaa. He olivat jatkaneet ystävyyttään kurssin jälkeenkin, mutta ei siinä aluksi sen enempää ollut, ei ennen kuin Pertti palasi Turkuun ja riidat alkoivat. Toisaalta Nallen kanssa eivät ideologiat oikein menneet yksiin, kun mies kuului niihin joiden mielestä omilla elämänvalinnoilla ei juuri ole merkitystä, kun kiinalaiset kuitenkin saastuttavat minkä ehtivät, joten Katin valinta miesten välillä ei ole ollenkaan selkeä.
Katin poika Mikael asuu edelleen Tanskassa, jossa opiskelee musiikkia, mutta tulee Suomeen käymään vähän pidemmäksi aikaa. Milla-tyttären työharjoittelu poliisilaitoksella lähestyy loppuaan. Päällikkö määrää Millan tutkimaan vakuutuspetosten sarjaa, vaikka Kuuvuoren surmatyön selvittely olisi nuoresta naisesta paljon kiinnostavampaa.
Surmattu nainen oli kolmekymppinen Pauliina Haapaharju, eronnut, eksäkin asui Turussa ja oli luonnollisesti pääepäilty. Pauliina oli ollut somevaikuttaja, influensseri jolla oli paljon seuraajia. Kun Milla ja työparinsa Kia kävivät tutkimassa hänen kotiaan, omaa ja velatonta sekä hyvällä sijainnilla, ja näkivät miten paljon kallista vaatetta ja tavaraa siellä on, heräsi kysymys millä Pauliina oli kaiken sen maksanut. Ei ainakaan markkinointiassistentin palkalla.
Koska "Sipilän malli" vaati työttömiltä aktivointia, Kati hakeutui vapaaehtoistoimintaan vanhusten parissa. Hän huomasi että palveluasunnoissa ramppaa jatkuvasti erilaista väkeä kampaajasta putkimieheen, ja samalla vanhuksilta katoaa arvotavaraa. Henkilökunta suhtautuu katoamisiin olkia kohautellen; muistisairaat eivät vain saa palautettua mieleensä lahjoittaneensa omaisuuttaan jo aikaa sitten eteenpäin. Ei niiden puheista kannata välittää. Kati ei suostu suhtautumaan asiaan yhtä ylimalkaisesti.
Hän törmää yhä uudelleen samaan kuvioon: yhdeltä vanhukselta katoaa hänen lempikahvikuppinsa ja myöhemmin käy ilmi, että se oli vanhaa Arabian mallistoa ja varsin arvokas. Muuan pappa kyselee huolestuneena kadonneiden postimerkkiensä perään ja hoitaja lupaa, että hänelle tuodaan kyllä kioskilta uusia merkkejä.
"Ehkä kaikki merkit on jo käytetty lähetettyihin kortteihin", hän ehdottaa.
Kun Kati sitten juttelee vanhan herran kanssa, hän saa tietää että todellisuudessa on kadonnut pieni, mutta arvokas postimerkkikokoelma.
Seuraavassa paikassa etsitään papan rannekelloa. Vierailulla olleet sukulaiset sanovat, että ei se mitään, se olikin sellainen vanha romu. Ei edes pattereilla käyvä vaan nupista vedettävä vanha kapistus. Kati puhuu tämänkin papan kanssa jälkeenpäin ja saa tietää, että kello oli arvokas Omega.
Joku varastaa vanhuksilta ja minä kyllä vielä selvitän kuka varas on, Kati päättää. Hän alkaa pitää kirjaa tapaamistaan ihmisistä.
Kati ei ole epäilyksineen täysin hakoteillä, ja toinen murhayritys kohdistuukin lähemmäs.
Ensinnäkin minusta on hyvä tuoda julki sitä, miten vanhusten avutonta asemaa esimerkiksi muistisairauteen vedoten voidaan käyttää häikäilemättömästi hyväksi, eikä tämä valitettavasti ole täysin fiktiota.
Huomattavasti enemmän palstatilaa valtakunnan mediassa saavat ilmastonmuutos ja luonnonsuojelu saavat kirjassakin ison roolin, kun siinä osallistutaan mielenosoitukseen jossa Greta Thunberg on puhumassa ja muutenkin aihe pilkahtelee tavalla tai toisella monessa kohdassa, milloin tofuvoileipien tai pölyttäjien tarvitsemien niittyjen, milloin Turun ensimmäisten sähköbussien muodossa. Välillä aiheen pidempi yhtäjaksoinen käsittely tuntuu tietoiskumaiselta, tässä sitä kustannustoimittajaa olisin ehkä eniten kaivannut.
Saga Egmont on nimittäin tehnyt Kati Bergit ääni- ja e-kirjoiksi, mutta molemmat lukukirjat ovat omakustanteita. Itse en näe mitään syytä sille miksei Kiviniemi olisi voinut saada kustannussopimusta, kun vertaan tätä sarjaa muihin kuuntelemiini cozy crime dekkareihin, mutta ymmärrän toki, että tarjokkaita satelee sisään ovista ja ikkunoista.
Aamuset kaupunkimedian haastattelussa Kiviniemi sanoo seuraavaa: – Bloggarit pelastivat meidät. He alkoivat kirjoittaa Joesta. Silloin minäkin tajusin, että valtamedian ulkopuolella on toinen arvostettu taho, jota lukijat ja kustantamotkin seuraavat. Bloggarit suhtautuvat kirjallisuuteen lähtökohtaisen positiivisesti. He ovat tarpeellinen lisä suomalaiseen kirjallisuuskeskusteluun, Kiviniemi kehuu.
Meidät tarkoittaa haastattelussa Kiviniemen parina Joen kirjoittanutta Taina Pietikäistä, joka ei kuitenkaan ole toisena kirjailijana enää Ahneessa. En huomaa muutosta kirjoitustyylissä, en tosin olisi huomannut mistään sitäkään, että Joessa tekstiä oli tuottanut kaksi ihmistä. Ylipäätään kerronta oli hyvin sujuvaa ja helppoa kuunnella, ja arvostan sitä miten toimivaa dialogi oli.
Kirjoissa käsitellään paljon Katin yksityiselämää mikä on toki cozy crimelle hyvin tyypillistä, ja minulle on plussaa, että päähenkilö on jo keski-ikäinen, ei ole töissä poliisilaitoksella, eikä muutenkaan ole renttumainen. Lisäksi hän on työtön eikä uraputkessa, mikä vasta onkin harvinaista muulle kuin yhteiskunnasta vieraantuneelle sivuhenkilölle jollaisia kirjallisuudessa vilahtaa; kaikki työttömäthän ovat automaattisesti juoppoja ja narkkareita...
Jos Kati Berg tutkii vielä kolmannenkin kerran, otan ehdottomasti kirjan kuunteluun.
Tässä linkki ensimmäiseen osaan:
Joki.
P.s. Lukukirjan kansi on aivan eri tyyppinen: maalaus. Veikkaan sen olevan fiktiivisen Sally Schnittin, jonka töitä kirjassa tulee vastaan useampia, niin palvelutalossa kuin Millan vakuutuspetostutkinnassa. Ketähän äänikirjan kuva esittää, ei ainakaan vaaleahkoa, keski-ikäistä Katia. Enemmän mieleeni tulee Sanna Marin.
Minulta on mennyt ihan ohi nämä Turkuun sijoittuvat dekkarit. Pitää tutustua.
VastaaPoistaNiin sinähän olet sieltä kotoisin niin aukeaa nuo kirjan tapahtumapaikatkin ihan eri tavalla 😊
Poista