Sivut

Sivut

perjantai 9. joulukuuta 2022

Adrian McKinty: Ketju


Adrian McKinty: Ketju
Otava, 2020
Suomennos: Antti Saarilahti
Lukija: Hannamaija Nikander
Kesto: 11h 5min


Rahalla ei ole väliä. Vain Ketjulla on.
Tottele Ketjua, siinä kaikki. Jos tekee kuten Ketju haluaa, saa lapsensa takaisin.

Tyttö odottaa koulubussia, eikä huomaa aseistettua miestä ennen kuin tämä on ihan vieressä, päässään musta hiihtomaski. Halloween oli jo viikko sitten, enää ei kysytä karkki vai kepponen.

Peitä silmäsi siteellä. Kaikki riippuu siitä mitä äitisi tekee seuraavan vuorokauden sisällä. 

Viereen ajaa auto jonka takapenkille Kylie työnnetään. Hän on kolmentoista ja käy kahdeksatta luokkaa. Hän tietää, että näin tyttöjä katoaa. Pitäisi juosta, eikä suostua nousemaan kyytiin. Nainen ajaa, mies tulee hänen kanssaan takapenkille. Äidilläni ei ole rahaa, Kylie yrittää. Tässä ei ole kyse rahasta. 

Hän tiesi tyttöjä jotka olivat selvinneet kaappauksista hengissä, nyt oli oltava fiksu. 
He ohittivat poliisiauton, nainen ajoi aivan liian lujaa, vaikutti hermostuneelta. Kunpa heidät pysäytettäisiin. 

Rachel O'Neill oli menossa lääkärilleen, hän on sairastanut rintasyövän ja jännittää taas tuloksiaan. Hän on vasta kolmenkymmenenviiden ja juuri eronnut. Kun hän tekstaa Kylielle, tuntematon numero soittaa. Tämän on oltava pilaa, Rachel ajattelee. Viiden minuutin kuluttua saat elämäsi tärkeimmän puhelun. 

Puhelun jälkeen Rachel soittaa ex-miehelleen Martylle, mutta tämä on työporukan kanssa virkistysmatkalla Augustassa, tietenkin juuri nyt ilman kännyköitä. Hän jättää soittopyynnön, mutta heti sen jälkeen tuntemattomasta numerosta soitetaan jälleen. Mieti tarkkaan pitääkö sinun soittaa kenellekään. 

Valitsimme sinut koska olet omatoiminen. Haluamme sinulta 25000 dollaria, niin saat tyttäresi takaisin.
Rachel hakee remonttilainaa, mutta talo on niin huonokuntoinen, ettei hän saa edes pyytämäänsä pienempää summaa. Matkalla pankkiin häntä puhuttelee mies, joka kertoo olleensa mukana Ketjussa, totelleensa ja saaneensa lapsensa takaisin. Mies iskee häntä nyrkillä mahaan ja Rachel näkee miten häpeän kyyneleet valuvat miehen poskille.

Entinen merijalkaväen sotilas Pete tuntee Worchesterin metsät. Hän on usein miettinyt muuttoa Alaskaan, mutta hän on hulluna veljentyttäreensä Kylieen, eikä halua joutua liian kauas tästä. 
Syyskuun 11. jälkeen armeijan värväystoinistossa oli ollut jonoa, mutta Pete oli päätynyt merijalkaväkeen kolmeksitoista vuodeksi. Nyt hän on enää työtön nelikymppinen, jonka täytyy pyytää hirvenlihaa pärjätäkseen talven yli. Puhelin värisee taskussa juuri kun hän oli saamassa vanhan uroshirven liipaisimeensa.
Pete oli saanut kaksi viestiä, sekä Marty että Rachel tavoittelevat häntä. Akkua on kuitenkin vain prosentti jäljellä. 

Dennyn äiti Wendy twiittaa ja instaa kaiken hänen ja poikansa tekemisistä. Hän istuu Starbucksissa somettamassa kun Denny on jalkapalloharkoissa ja poika kävelee aina kotiin treeneistä. Helen taas vaikuttaa hyvältä äidiltä ja hänen miehellään Mikella on hyvä työpaikka, he pystyisivät maksamaan lunnaat. Rachel punnitsee vaihtoehtojaan. 
Tärkeintä on että Ketju jatkuu, jokainen linkki on kallisarvoinen. Vahva linkki jolla on vain muutama satanen tilillään on parempi kuin rikas, mutta heikko linkki. Rachel yrittää keksiä muuta, mutta Kylien takia hänen on toteltava. 

Ketju hyväksyy Rachelin ehdotuksen seuraavaksi lapseksi. Ketju auttaa häntä.

Kirjassa alkaa toinen osa, Labyrintin hirviö80-luvun loppupuolella New Yorkin osavaltiossa, jossain maaseudulla, elää hippiyhteisö maataloudesta ja eläinten hoidosta. Kommuuni tekee hiljaista kuolemaa.

Pihaan ajaa kaksi miestä, nuori ja vanha, etsien Alishaa ja tämän kaksivuotiaita kaksosia, tyttöä ja poikaa, nimiltään Kuunsäde ja Maatähti. He löytävät Alishan joka on huumetripillä eikä edes tunnista heitä. Nuorempi miehistä tukahduttaa Alishan tyynyllä, vanhempi ampuu kaikki muut ihmiset jotka näkee. He levittävät kanisterista bensaa, sytyttävät maatalon palamaan ja ottavat lapset mukaansa. 

Ensimmäinen osa ja toinen osa olivat aivan kuin kaksi eri kirjaa. Ensimmäinen oli jännitteeltään täyttä viittä tähteä, toinen kolmea, keskiarvoksi jäi neljä. Ensimmäisessä osassa oli nerokkaasti kehitetty juoni, joka vaikutti loppuun asti hiotulta ja positiivisessa mielessä tarkkaan lasketulta. 

Pidin myös sen opettavaisesta puolesta, onko oikeasti tarpeen jakaa Facebook-profiilissaan aivan kaikki tekemisensä, mutta silti teen sitä itsekin, enkä ottanut tästäkään opikseni. Tuntuu ettei kukaan tuntematon voi olla kiinnostunut minun arkeni kahvilakäynneistä sen enempää kuin naapurin lapsen jumppaharrastuksesta, mutta entäs jos olisikin? Miten helppoa onkaan kaivaa tietoa perheesi rutiineista. Kolahti tämä tietyllä tapaa itsellekin, sillä kuuntelimme kirjaa kahden hengen lukupiirissämme eli yhdessä mieheni kanssa ajellessamme kotiin pitkin Via Balticaa puolentoista kuukauden lomareissusta, jonka aikana olin jakanut satoja kuvia ja muita todisteita siitä, ettemme ole kotona,  emmekä olisi vielä viikkoihin. 

Kirjan loppuosa oli minulle aivan liian väkivaltainen, ja sitä kesti ihan liian pitkään; äänikirjassa puolitoista tuntia, vaikka loppukin oli ihan hyvin kirjoitettu ja siinä oli twistejä ja nopeita näkökulmanvaihtoja.

Ketju oli kyllä älykkäästi ideoitu systeemi joka voisi oikeasti toimia (toivottavasti kukaan ei sentään lähde kokeilemaan), mutta olin erittäin pettynyt siihen, että loppuratkaisuksi oli valittu tulitaistelu. Olin säästellyt tätä kirjaa niin, että voimme kuunnella sitä matkalla yhdessä, psykologiset trillerit ovat omiaan spekulointiin. Mieheni antoi minulle kunnon naurut miettiessään, oliko Ketjun kirjoittajalla mielessä jo elokuvakässäri, jossa Bruce Willisillä on koko ajan päällä sama valkoinen t-paita joka käy likaiseksi ja riekalaiseksi ja lopussa Willis verisenä ja naarmuisena paareilta virnistää, että kaikki on okay?

4 kommenttia:

  1. Hui, kuulostaa tosi pelottavalta! Kaikenlaista on tullut luettua, mutta en tiedä kykenisinkö tähän. Kun on lapsia mukana niin kaikki on hyytävämpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, voi olla, mulle ei tee mitään vaikutusta sinänsä, enkä pitänyt tätä pelottavana, jännittävänä kyllä 🙂

      Poista
  2. Tämä oli kyllä jäännittävä kirja!

    VastaaPoista