Camilla Läckberg: Pahanilmanlintu

 

Camilla Läckberg: Pahanilmanlintu

Fjällbacka #4

Äänikirja: Otava, 2021 (painettu kirja 2006)

Lukija: Karoliina Kudjoi

Kesto: 15h 20min

Hanna Kruse aloitti työt Tanumsheden poliisiasemalla. Heti ensimmäisenä päivänään hän sai Patrikin kanssa tutkittavakseen tapauksen, jossa auto oli syöksynyt alas jyrkänteeltä ja törmännyt puuhun. Kuljettaja, nainen joka oli ilmeisesti ollut vahvassa humalassa, oli kuollut iskettyään päänsä rattiin. Merkillistä kyllä, naisen avopuoliso kertoi, ettei ollut nähnyt hänen käyttävän ollenkaan alkoholia koko sen neljän vuoden aikana, kun he olivat tunteneet. 

"Teipinjälkiä suupielessä? Kieltämättä, se on hyvin tärkeä tieto. Mutta etkö pysty sanomaan mitään muuta?" Hän huokaisi saatuaan kieltävän vastauksen ja hieroi turhautuneena kulmakarvojaan vapaan kätensä peukalolla ja etusormella. 

"Selvä, ei auta kuin tyytyä siihen." Patrik ei olisi halunnut lopettaa puhelua. Hän oli toivonut paljon enemmän. Hän otti esiin onnettomuuspaikalta otetut valokuvat ja alkoi tutkia niitä etsien jotain, ihan mitä tahansa, mikä voisi kesyttää hänen uppiniskaisen muistinsa. Kaikkein ärsyttävintä oli, ettei hän ollut sataprosenttisen varma, oliko mitään muistettavaa edes olemassa. Ehkä hän vain kuvitteli. Ehkä kysymyksessä oli jokin outo deja-vu -ilmiö, joka liittyi tv-ohjelmaan tai elokuvaan tai johonkin mistä hän oli vain kuullut puhuttavan, ja se käski nyt hänen aivojaan etsimään sellaista mitä ei ollut olemassakaan. Mutta juuri kun hän oli aikeissa paiskata paperit pitkin lattiaa, hänen aivoissaan välähti. Hän kumartui katsomaan tarkemmin kädessään olevaa kuvaa, ja pieni voitonriemun kipinä syttyi hänen sisällään. Kenties hän ei ollutkaan ihan hakoteillä. Kenties muistin pimeissä perukoissa oli koko ajan piileskellyt jotakin konkreettista. 

Hän loikkasi ovelle yhdellä harppauksella. Oli aika lähteä tonkimaan arkistoja.

Erica ja Patrik valmistelivat helluntaihäitä. Anna tarhaikäisine lapsineen asui heillä, joten yhdessä Erican ja Patrikin kahdeksankuisen Majan kanssa heillä asui kolme pientä lasta ja kolme aikuista. Anna alkoi onneksi löytää tarmonsa ja päästä elämän syrjään kiinni vietettyään ensimmäiset ex-miehensä kuoleman jälkeiset kuukaudet kuin horroksessa. Annaa tosiaan tarvittiin, sillä hääjärjestelyt olivat aivan vaiheessa.

"Entä morsiuspuku? Ajattelitko mennä naimisiin verkkareissa? Ja käyttääkö Patrik häissä ylioppilaspukua? Sitä täytyy siinä tapauksessa varmaan leventää vähän, ja takin napit pitää kiinnittää kuminauhoilla." Anna nauroi sydämellisesti.

"Hah hah, tosi hauskaa", sanoi Erica voimasta kuitenkaan pidättää hymyään, kun hän katsoi siskoaan. Anna oli kuin uusi ihminen. Hän puhui, hän nauroi, hän söi hyvällä ruokahalulla, ja kyllä, hän jaksoi kiusata isosiskoaan. "Nuo asiat ovat kyllä tiedossa, mutta missä välissä ehdin hoitaa kaiken?"

Tanumshede oli nousemassa valtakunnan tietoisuuteen, sillä siellä alettiin kuvata tv-realitya ja siltä odotettiin runsaasti hyvää PRää. Kaikki asukkaat eivät tosin olleet sitä mieltä, että nuorten juomisen ja seksin kuvaaminen oli hyvää julkisuutta. 

"Mä kyllä uskon että meillä on täällä tosi kivaa", Barbie sanoi pomppien omalla sängyllään.

"Sanoinko mä muka, ettei tästä tule kivaa?" Uffe sanoi ja nauroi perään. "Mä sanoin vaan, että helvetti mikä rupukylä. Mutta me tuodaan tänne vähän vauhtia, vai mitä? Tsiigatkaa mitkä varastot." Hän nousi istumaan ja osoitti notkuvia baarihyllyjä. "Mitä sanotte? Pannaanko bileet pystyyn?"

"Joo!" Jonnaa lukuunottamatta kaikki hurrasivat. Kukaan ei edes vilkaissut ympärillä surisevia kameroita. He olivat niin rutinoituneita, etteivät sortuneet moisiin aloittelijoiden virheisiin. 

Kuolemantapauksia ilmaantui lisää. Yksi tv-realityn nuoristakin menehtyi. Kun Patrik oivalsi tietyn kaavan murhiin, niitä löytyi lisää muualta Ruotsista. Kaikkia yhdisti runsas alkoholi veressä ja jokaisen viereltä oli löytynyt sivu tietystä lasten kuvakirjasta. Koko poliisiaseman väki teki töitä lähes yötä päivää ja vielä häitäkin pitäisi valmistella. Pystyvätkö he selvittämään näin laajan murhien ketjun, vai pitääkö heidän nostaa kätensä pystyyn ja luovuttaa tutkinta keskusrikospoliisille?

Poliisipäällikkö Bertil Mellberg, joka ei ollut erityisen arvostettu alaistensa silmissä, oli elellyt poikamiehenä pitkään, mutta tultuaan vedetyksi puoliväkisin mukaan latotansseihin, kohtasi hän siellä Rosemarien, joka vei häneltä kerrasta jalat alta. Uskomatonta kyllä, myös nainen ihastui häneen ja he alkoivat viettää paljon aikaa yhdessä. Pian he suunnittelivat jo tulevaisuutta, yhteisiä juhlapyhiä, matkoja, jopa loma-asunnon ostoa Espanjasta. Nainen oli lähestulkoon liian täydellinen ollakseen totta, mutta siinä hän oli, ilmestyen Mellbergin ovelle aina juuri kuten sovittu, eikä Mellberg voinut uskoa tuuriaan, löytää vielä tällainen rakkaus vanhemmalla iällä. 

Minulla olikin ollut jo ikävä takaisin Fjällbackaan, sillä kuuntelin edellisen osan aivan alkuvuodesta. Yksityiselämät kiepsahtivat taas mukavasti eteenpäin, pääpari saatiin naimisiin, mutta muilla olikin enemmän draamaa. Seuraavaa osaa ajatellen heitettiin täky, kun aivan lopussa Erica löysi äidiltään jääneistä tavaroista pienen paidan johon oli kiedottu risti. Luulenpa että sitä aletaan tutkia tarkemmin.

 

Petra Rautiainen: Meren muisti

 

Petra Rautiainen: Meren muisti

Lukija: Laura Malmivaara

Otava, 2022

Kesto: 5h 8min

Avaan kansion.

Tietysti minä avaan sen.

Saatan haistaa meren tuoksun.

Tunnen kuinka pakokauhu iskee.

Kuinka meri heittää teräviä viiltojaan minua kohti.

Ja kun alan lukea sanoja, se tuntuu kotiinpaluulta. Se minua on pelottanut eniten.

Se tuntuu siltä, että minä hukun.

Aapa oli syntynyt Norjan Ruijassa, mutta päätynyt Floridaan kansainvälisen öljy-yhtiön palvelukseen. Hän ei ollut käynyt kotiseudullaan lähes kahteenkymmeneen vuoteen, mutta matkustaa nyt Ruijaan työasioissa. Öljy-yhtiö suunnittelee dokumenttia, jossa käsitellään Norjan öljyhistoriaa ja Aapan pitäisi suostutella paikallisia haastateltavaksi siihen. Eletään 1980-lukua, ja ilmaston hälyttävästä tilasta on jo tietoa, mutta kaikkien öljy-yhtiöiden yhteinen linja on, ettei ilmaston lämpenemiseen liittyviä tietoja tule tuoda julkiseen keskusteluun. Öljy-yhtiöille ilmaston lämpeneminen on vain hyväksi.

Katselen sormiani harmaan valon läpi. Kynsien pinnalla kiiltää merestä siroava säde.

Jäämeri.

Kaikkien aikojen pyhin, tutkimattomin ja vaativin alue. Aarreaitta. Vielä toistaiseksi Jäämeren tutkiminen on liian kallista ja vaivalloista. Mutta viitteitä ja tuloksia Barentsinmeren kaasu- ja öljysuonista on jo runsain mitoin. Tällä hetkellä niiden louhiminen on vielä mahdotonta, mutta merten ja ilmaston lämpenemisen myötä tilanne on toinen jo lähitulevaisuudessa.

Kentälle häntä vastaan tulee Edda, joka ei ole varsinaisesti sukua, mutta on hänen äitinsä kasvattisisar. Aapan äiti on kuollut onnettomuudessa kauan sitten, se on asia mistä ei puhuta. Aapan äidin äiti on vielä elossa, mutta huonossa kunnossa sairaalassa. Aapa ehtii tavata ämminsä vielä kerran. 

Ämmi tunnistaa minut heti.

"Oletko saanut lapsia?" hän kysyy ensimmäiseksi.

"En."

"Miksi sitten olet niin lihava? Sinulle ei käy lihominen. Joillekin se käy, sellaisille joilla traani menee oikeisiin paikkoihin, mutta sinulla se menee vatsaan. Mutta osaat sinä sentään peittää sen", hän sanoo ja tarkastelee mekkoani. Lasken kädet syliini ja tunnustelen pehmeää ja laadukasta kangasta.

Aapan varhaislapsuus oli kulunut joko Ämmin kanssa kalassa tai äidin ja Eddan kanssa valastusaluksella, seuraten miten riuskat naiset harppuunoivat ison ruhon kannelle paloiteltavaksi. Valastus ja valastusalus olivat sanoja joita en itse osaisi käyttää, joten tein haun sanalla valastusalus. Se sai vain kuusi osumaa. 

Välillä nimetön henkilö kirjoittaa tutkimusaluksella matkapäiväkirjaa. Edes ajankohtaa ei kerrota. He keräävät kaloja ja planktoneita, mutta myös muovia ja muuta roskaa pohjoisella Jäämerellä. 

Alun perusteella luulin, että kirjoittaisin kirjasta "vain" jotain sellaista kuin "Meren muisti toi hienosti esiin sen, miten jo vuosikymmenien ajan on nähty muovijätteen määrän kasvu meressä ja esimerkiksi valaiden sisuksissa ja tiedetty, että asiaan pitäisi puuttua. Silti luonnonsuojelu on edelleen lapsenkengissä."

Sen sijaan, tai vähintään sen lisäksi, on sanottava, että Meren muisti on niitä kirjoja jonka luettavaksi valitsemisesta olen todella, todella, todella mielissäni. Kirjaa valitessa ajattelin lähinnä, että on vaihteeksi kiinnostavaa kuunnella tarinaa niin kaukaa pohjoisesta. Tiesin aika hyvin missä Ruija sijaitsee, mutten odottanut kirjalta niin paljoa uutta tietoa, olemassa olevan passiivisen tiedon mieleeni nousemista ja miten syvältä kirja pääsi koskettamaan.

Jonkin matkaa kuunneltuani mainittiin kveenit. Veikkasin, että se voisi olla jonkinlainen uskonlahko, sellainen vanhoista perinteistä kiinni pitävä kuin amishit, mutta halusin kuitenkin varmistaa googlettamalla. Sain todeta olevani täysin väärässä.

Miksi ihmeessä ns takakansitekstissä ei edes mainita kveenejä, saati kerrota, että he ovat Suomesta 1800-luvun lopulla Norjaan muuttaneiden jälkeläisiä? Moni voisi tarttua kirjaan tämän houkuttamana ja oppia lisää, sillä en usko hetkeäkään, että olin se vihoviimeinen suomalainen, joka ei tiennyt mitä kveenit ovat. Kunhan mieheni tulee töistä, testaan hänet. (Hänkin mietti ensin uskonlahkoa, sanoi sitten että sehän oli kveekarit, joten kveenit ovat ehkä lintuja?)

Matkustelevana ihmisenä iinnostus lähteä Ruijan pikkukyliin heräsi kirjan myötä. Pykeija on ollut haaveissani jo pitkään, mutta mies tahtoo aina ajaa etelään, ei pohjoiseen, koska siellä on niin kylmä. 

Olen käynyt lapsena Hammerfestissä asti, en tiedä miksemme jatkaneet Nordkappiin, kuten kaikki muut silloin Pohjois-Norjaan autolla lähteneet. En voi väittää muistavani niitä paikkoja joissa kävimme, muistot pohjaavat pitkälti siihen, mitä matkalla otetuista kuvista näen. Sen sijaan muistan oranssin kupoliteltan, ruskeat vakosamettiset Retu-tossuni, miten trangialla lämmitettiin purkkiruokaa. 

Ihania muistoja aivan erilaisesta paikasta, Golfvirran toisesta päästä ja kymmenen vuoden takaa, tuli sen sijaan mieleeni kun Aapa kertoi asuvansa Key Westissä, ja kun kirjan alussa puhuttiin Keysin saarijonosta ja sen vierellä kulkeneesta junaradasta jonka sortuneet pätkät törröttävät vedestä. Me kävimme uimassa Bahia Hondassa kahden vesistön yhtymäkohdassa, se oli mieleenpainuva kokemus

Meren runtelema junarata jäi ruostumaan paikoilleen, ja nyt sen luuranko kohoaa koralliriuttojen yllä. Rantoja nuolee haavoille vuoltu meri.

Täältä Ruijaan on kymmeniä tuhansia kilometrejä. Silti nämä merivirrat saavuttavat Jäämeren lautat ja tulevat sieltä uudestaan takaisin. On aamuja, jolloin minä saatan jopa haistaa jään. Tuntea sen kuivan, viileän ilman, ennen kuin Floridan lämpö tiivistyy taas kosteaksi höyryksi. 

Upea kirja, suosittelen!

Åsa Hellberg: Hotelli Flanagansin naiset

 

Åsa Hellberg: Hotelli Flanagansin naiset

Flanagans #2

Bazar, 2021

Lukija: Jenni Sainio

Kesto: 10 h 46 min

Lontoo, 1980-luku.

Linda Lansing oli myynyt hotelli Flanagansin ja hotellia pyörittivät nyt yhdessä edellisestä osasta tutut Emma ja Elinor. Flanagans oli edelleen suosittu ja piti ystävykset kiireisinä. 

Emmalla ja hänen aviomiehellään Alexanderilla oli tytär Frankie, joka vihasi äitiään ja oli etääntynyt myös isästään. Vanhempien avioliitto oli käytännössä ajautunut karille.

Tähän saakka vuosi 1983 oli ollut kauhea. Kaikilla muilla oli joku, vain Emma oli yksin. Mutta mitä muutakaan saattoi odottaa, jos hän ei voinut rakastaa omaa miestään ja jos hänellä oli naurettavia fantasioita miehestä, joka kuului toiselle?

Kun hän edellisenä päivänä oli katsonut Tuulen Viemää -elokuvan, hän oli tunnistanut Scarlett O'Harassa itsensä. On aivan oikein, ettei kukaan rakasta minua, hän ajatteli nyt ja pujotti jalkaan korkokengät, joita hän käytti seurustellessaan vieraiden kanssa salongissa. Aivan oikein minulle.

Frankie oli villi tyttö, hänen mielestään hyvissä juhlissa oli kokaiinia. Hän tiesi, että äiti haluaisi nähdä hänet aikanaan Flanagansin johdossa, mutta Frankie ei voinut juuri tylsempää kohtaloa kuvitella. Hän ei ylipäätään jaksanut enää katsella vanhempiaan, pakkasi kamansa ja ilmoitti muuttavansa kaverinsa Carolin luokse. 

Äiti taatusti kuolisi jos tietäisi, että Frankie ja Carol sekstasivat. Jos Tom olisi paikalla, he voisivat kaikki kolme yhdessä omistautua kokaiinille ja rakkaudelle. Joka tapauksessa tästä tulisi ikimuistoinen uudenvuodenaatto.

Frankie käytti huumeita kohtuudella, hän ei todellakaan halunnut tulla riippuvaiseksi. Silloin tällöin käytettynä kokaiini oli huikeaa. Se sai tuntemaan itsensä ylivoimaiseksi. Seksi oli törkeän kuumaa, ja elämä muuttui jollakin tapaa kristallinkirkkaaksi. Ei Frankie ollut rakastunut Caroliin eikä Tomiin, mutta seksi oli mahtavaa, ja jotta hänen ei tarvitsisi olla huolissaan, hän oli jo vuosia syönyt e-pillereitä. Äiti oli ollut kahdeksantoista tullessaan paksuksi. Luultavasti hän ajatteli Frankien pilanneen hänen elämänsä. Frankie oli melkein kahdenkymmenenkahden, eikä aikonut hankkia lapsia ikinä. Miksi pitäisi toistaa vanhempiensa virheet?

Elinor ja Sebastian asuivat tyttärensä Billien kanssa Belgraviassa. Billie täyttäisi kohta 22. Samanikäisenä äidistä oli jo tullut Flanagansin ensimmäinen mustaihoinen johtaja. Billie haki kovasti äitinsä hyväksyntää, mutta Elinorilla ei ollut koskaan aidosti aikaa hänelle. Ei hänellä ollut aikaa Sebastianillekaan, ja tällä olikin jatkuvasti suhteita muiden naisten kanssa. 

Billie myönsi ettei ollut saanut vielä mitään aikaan, mutta päätti että kohta alkava uusi vuosi olisi hänen. Siksi hän haki yliopistoon Ruotsiin, ja muutti innokkaana Uppsalaan. 

Mitä tapahtuisi jos Billie muuttaisi Ruotsiin? Joiko isä siksi, ettei hän ollut onnellinen äidin kanssa?

Toisinaan Billie mietti, että oli varmasti raskasta olla naimisissa sellaisen kanssa, jolla oli yhtä kovat tavoitteet kuin äidillä ja joka halusi aina tulla paremmaksi ja osaavammaksi. 

Billie oli saanut lapsesta asti kuulla äidin kysyvän "oletko nyt oikeasti tyytyväinen?", kun Billie aikoi palauttaa tekemänsä koulutyön. Aivan kuin tyytyväisyyteen ei olisi aihetta. Aivan kuin aina olisi parantamisen varaa.

Äidin mukaan Billie ei ymmärtänyt, miten vaikeaa oli ollut olla mustaihoinen nainen viisikymmentäluvun Lontoossa, mutta äiti oli väärässä. Billie sai tuntea sen seuraukset joka päivä.

Täytyy sanoa että pidin ensimmäisestä osasta paljon enemmän. Tuntuu kuin sen twistit ja aikakauden loistava esiin tuominen esimerkiksi Linda Lansingin pukeutumisella olisi tässä kirjassa korvattu riisuuntumisella, sen verran monia ja pitkäkestoisia rakastelukohtauksia tässä oli ja muutenkin meno oli kuin Dallas tv-sarjasta. Myös hotelli oli pienemmässä roolissa ja siinä missä ensimmäisessä osassa oli kahden kerroksen väkeä, työntekijät eivät olleet enää läsnä. 

Sen sijaan kirjassa oli hyvin vahvasti läsnä se kaikki, mistä en 80-luvussa sen eläneenä teininä ja nuorena aikuisena ollenkaan pitänyt. Saa nähdä tuleeko trilogian viimeinen osa luettua, olisihan se toisaalta vähän hölmöä jättää, kun kirjat ovat jokseenkin lyhyitäkin. 

Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi

 

Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi

Tammi, 2022

Suomennos: Tuulia Tipa

Lukija: Krista Kosonen

Kesto: 14h 37min

Tekemättömän katuminen on ohi. Nyt voin katua vain tehtyä.

Paperipalatsi Perämetsässä, Cape Codissa, ei ole kirjaimellisesti palatsi vaan kaikkea muuta. Päätalon lisäksi siellä on neljä yhden makuuhuoneen mökkiä, lautavuorattuja töllejä ilman mukavuuksia, eivät edes talviasuttavia.

Edellisiltana Ellen suku oli kerääntynyt paikalle viettämään hänen isosisarensa Annen kuoleman vuosipäivää. 

Kun Elle heräsi uuteen aamuun, kaikki oli kuin ennenkin, eikä kuitenkaan. Edellisiltana Elle oli heittänyt pikkuhousunsa ruokakomeron leipälaatikon taakse ja nainut Jonasin kanssa. Kyllä, he ovat tahoillaan naimisissa. Kyllä, Elle rakastaa miestään Peteriä, joka on hyvä isä heidän lapsilleen Jackille, Maddylle ja Finnille.. Mutta hän rakastaa myös Jonasia, vai rakastaako? Joka tapauksessa hänellä on vuorokausi aikaa päättää, kumman miehistä hän valitsee.

Jättäisi vain hänet. Sitäkö minä haluan? Gina ja Jonas ovat vanhimmat ystävämme. Olemme viettäneet aikuiselämämme miltei kaikki kesät yhdessä: kuorineet ostereita ja juoneet ne elävänä kuorestaan; katsoneet täysikuun nousua meren ylle ja kuunnelleet Ginan valitusta kuusta, joka pahentaa hänen kuukautiskipujaan; rukoilleet että paikalliset kalastajat kävisivät kirjohyljekannan kimppuun; paistaneet kiitospäivän kalkkunan ylikypsäksi; väitelleet Woody Allenista. Jumalauta, Gina on tyttäreni Maddyn kummitätikin. Entä jos Jonas todellakin jättäisi vaimonsa? Voisinko pettää Ginan niin? Ja kuitenkin olen jo pettänyt. Nain hänen miestään viime yönä. Pelkkä muistikuva saa minut haluamaan sitä uudelleen. Ajatuksen elohopeinen hohde kulkee vaihdellen lävitseni. 

Paperipalatsi liikkuu noin kahdessa aikatasossa. Cape Codissa yhden vuorokauden ajan, toisaalla vuosikymmenten. Liikkeelle lähdetään silloin vuodesta 1966, jolloin Elle syntyy perheen nuoremmaksi tyttäreksi, mutta välillä käväistään vielä kauempana.

Paperipalatsi on saanut aika lailla näkyvyyttä kirjasomessa kuluneen vuoden aikana. Siinä oli jo valmiiksi bestsellerin leima, mikä houkuttaa toisia lukijoita ja karkottaa toisia. Itse olen suht neutraali tällaisen hypetyksen suhteen, toisin sanoen laitoin sen pinkkaan "kuuntelen varmaan jossain sopivassa fiiliksessä, muttei välitöntä kiirettä". 

Lukuisissa somepäivityksissä kirjaa on verrattu edellisvuoden suurmenestykseen Suon villi laulu. En osaa sanoa miksi. Cape Codissakin vietetään prosentuaalisesti niin vähän aikaa ja silloin kun siellä ollaan, luontokuvausta on mukana niin satunnainen lause pari silloin tällöin, ettei se määrittele Paperipalatsia. Minulle tästä tulee ensisijaisesti jäämään mieleen aivan muuta ja siitä seuraavaksi.

Alussa pidin kirjaa hyväntuulisena ja vähän riettaana, mutta sitten alkoi hymyni hyytyä. Blogiarvioissa kirjaa on kutsuttu lukuromaaniksi, joten yllätyin sen rankasta sisällöstä. Lucinda Riley tai Kate Morton, joita voisi varmaankin kutsua suomennettujen lukuromaanien kuningattariksi, eivät kirjoittaisi teoksiinsa vuosikausia kestävää, raiskaukseen asti etenevää seksuaalista ahdistelua. Että sellainen "viihdyttävä lukuromaani". Tuo seksuaalinen ahdistelu sai kirjassa enemmän tilaa kuin Cape Codin luonto ja oli kuvattu niin poikkeuksellisen ahdistavaksi, että arvoin muutamaan kertaan pystynkö enää jatkamaan kuuntelua. Vuosikymmenten mittaan olen todennut, että pystyn periaatteessa lukemaan aiheesta kuin aiheesta, mutta jos tapahtumat alkavat ahdistaa, niin sitten ahdistaa.

Muilta osin tarina veikin hyvin mennessään ja sinnittelin läpi noiden yllämainittujen kohtien. Kun paha sai palkkansa, hykertelin, vaikkei sekään ollut ollenkaan yksinkertaista. Nautin kyllä kirjailijan taidosta kieputtaa juonta. Kritisoisin yllämainitun lisäksi sitä, että takaumissa vietettiin niin pitkiä aikoja kerrallaan, että kun nykyhetkeen palattiin, olin jo unohtanut, että jokin nykyhetki oli kirjassa mukana. 

Moni lukija näyttää olleen lopun oikeutuksesta eri mieltä, minusta kirja ei olisi voinut päättyä muunlaiseen ratkaisuun. 

Neljä tähteä. 

Sujata Massey: Bombayn prinssi

Sujata Massey: Bombayn prinssi

Perveen Mistry tutkii #3

Gummerus, 2021

Lukija: Erja Manto

Kesto: 13h 20min

Bombay, 1921.

Walesin prinssi Edward oli tulossa Bombayhin aloittaakseen sieltä neljän kuukauden mittaisen Intian kiertueensa. Tiedossa oli levottomuuksia. Mahatma Gandhi oli rauhallisen mielenosoituksen kannattajs kehottaen sulkemaan kaupat ja ylipäätään boikotoimaan prinssin vierailua. Antoihan tällaisen vierailun toteutuminen ymmärtää, Intian pyrkiessä itsenäistymään, että brittihallinto tulisi kestämään vielä kymmeniä vuosia.

Tähän liittyen Perveen Mistry, joka oli osakkaana isänsä lakiasiaintoimistossa Intian ainoana naispuolisena asianajajana, sai erikoisen asiakkaan. Yliopisto-opiskelijoiden kuului seisoa hurraamassa prinssin kulkueelle, mutta moni heistä kuului opiskelijaliittoon, joka kannatti Intian itsenäistymistä. Freny Cuttingmaster, joka tuli tapaamaan Perveeniä, oli vasta 18-vuotias ja huolissaan siitä, voidaanko häntä rankaista koulusta poisjäämisestä, peräti erottaa yliopistosta. Hän oli kuitenkin hyvin kiitollinen vanhemmilleen siitä, että nämä hyväksyivät hänen halunsa opiskella ja suostuivat kustantamaan naisihmisen opinnot.

Myös Perveen kutsuttiin tapaamaan prinssiä, eikä hänkään suhtautunut kutsuun myönteisesti. 

Mieli myllärtäen Perveen kävi läpi muutamia kirjeitä ja viestejä joita Mustafa oli hänelle jättänyt. Alice oli jo ehtinyt soittaa aamulla. Lisäksi oli viesti parsien naistenyhdistyksestä, häntä pyydettiin vastaamaan kutsuun Walesin prinssin tapaamiseen joka pidettäisiin kuvernöörin residenssissä maanantaina iltapäivällä. Hänet oli luultavasti valittu edustamaan nykyaikaista naispuolista parsilakimiestä. Ihmiset kyllä kertoivat mielellään tuntevansa naispuolisen parsilakimiehen, he eivät vain halunneet palkata häntä. Hän mietti mitä muut vastaanoton naisvieraat edustaisivat, kenties arvoisaa parsirehtoria tai ihailtavaa parsihyväntekijää. Paikalla olisi takuulla monta täydellistä parsivaimoa. 

Perveen teki kutsusta paperiliidokin ja lennätti sen roskakoriin samaan aikaan kun Mustafa tuli huoneeseen kahvitarjotinta kantaen. 

Colin Sandringham oli Intian siviilihallinnon virkamies, jonka asemapaikka oli Satapurin ruhtinaskunnassa. Perveenin lakiapua oli tarvittu Satapurissa vain kuukautta aiemmin, jolloin hän oli tutustunut myös Coliniin. Mies oli britiksi siitä erikoinen, että hän viihtyi asuen yksin vuorilla, joten Perveen yllättyi törmätessään häneen Bombayssa. Colin oli kutsuttu prinssin seurueeseen, koska he tunsivat toisensa Oxfordin vuosiltaan. 

Colin halusi tavata Perveeniä, joka käyttäytyi miehen seurassa etäisesti ja tarkasti uskontonsa käyttäytymissäännöistä kiinni pitäen, toisaalta siksi ettei isän lakiasiaintoimistolle aiheutuisi haittaa juorujen takia, riippuihan Perveenin maine ohuen langan varassa, toisaalta siksi, ettei halunnut paljastaa miehen yllättävästä tapaamisesta seuranneita hämmentäviä tunteita. Mies edusti kuitenkin brittihallintoa, toisekseen Perveenhän oli edelleen naimisissa, eikä tulisi milloinkaan saamaan eroa parsien silmissä.

"Olet edelleen aamuvirkku",

Perveen käänsi päätään tunnistettuaan Colin Sandringhamin aavistuksen käheän äänen. Hän oli varmaankin ollut jalkeilla koko yön, Perveen ajatteli nähdessään Colinin smokissa ja satiinisessa silinterihatussa. 

...

"Saanko liittyä seuraan?"

Perveen tajusi miten sopimattomalta heidän kelustelunsa saattaisi vaikuttaa. He eivät kuitenkaan olleet sisällä hotellissa ja hän halusi kovasti kuulla miten kuvernöörin residenssissä oli mennyt. Epäröiden hän sanoi: "Mitä jos istuisit tuolle penkille joka on oikealla puolellani, niin pystymme juttelemaan?"

"Olemme siis kuin vakoojia, jotka vaihtavat raportteja." Colin istahti Perveenin ehdottamalle penkille ja asetteli oikean jalkansa varovasti parempaan asentoon. 

Kulkuepäivänä Freny löytyi kuolleena yliopiston kampuksen puutarhasta. Kaikki yliopistolle tulleet olivat kadun varressa katsomassa kulkuetta, joten tapahtumalla ei ollut silminnäkijöitä. Oli mahdollista että tyttö oli kurkottanut käytävän kaiteella liian kauas, ehkä nähdäkseen vilauksen prinssistä, pudonnut kivetylle polulle ja loukannut silloin myös kasvonsa, sillä niiden toinen puoli oli murskana. Perveen ei pitänyt tätä kovinkaan todennäköisenä, ja kun myöhemmin löytyy koneella kirjoitettu  itsemurhaviesti, Perveen uskoo että murhaa yritetään lavastaa itsemurhaksi. Koska Perveenin paras ystävä Alice Hobson-Jones opettaa Frenyn opinahjossa matematiikkaa, pääsee Perveen tutkimaan lähemmin tapauksen johtolankoja.

Että minä tykkään niin kaikesta tässä sarjassa! Perveenistä ja muista hahmoista, tuon ajan Intiasta, historiasta ja Intian eri (uskonnollisista) kulttuureista joista opin paljon lisää. Innoituksensa Perveeniin Massey on saanut todellisesta henkilöstä, Cornelia Sorabjista. Kun googlasin lisätietoa hänestä, huomasin samalla, että naisasianajajat tulevat saamaan täydet oikeudet toimia vuonna 1923, eli Perveen pääsee pian puhumaan oikeussalissakin! 

Myös rikostapaukset ovat olleet kiinnostavia ja sopivasti erilaisia, kun esimerkiksi Satapurin jalokivessä asiakkaat olivatkin muslimeja, joilla on taas osittain erilaiset käyttäytymissäännöt kuin parseilla. Ennen ensimmäistä Perveenistä kertovaa dekkaria en tiennyt parseista muuta kuin nimen, joten sarja on opettanut paljon. Tosin näistä kolmesta tämän osan rikoksen ratkaisu venyi ja venyi niin, että sitä olisi voinut tiivistää tai sitten keksiä lisää twistejä. 

Se pitää vielä mainita, että Erja Manto on aivan täydellinen valinta lukemaan sarjaa.  En varmaan osaisi tarttua enää lukukirjaan kuunneltuani nämä kolme osaa.

Nextoryn käyttäjänä tulikin yhtäkkinen kiire kuunnella Gummeruksen kirjoja, kun niihin ilmestyi tuollainen uhkaava lätkä: kuunteluaikaa oli jäljellä kaksi viikkoa. Eikä siinä vielä kaikki, haku Gummeruksen kirjoilla ei toimi ollenkaan, joten kuuntelemaan pystyy vain niitä, jotka ovat ennestään merkittyinä suosikeiksi. Todella kismittävä tilanne, johon yritin googlata selitystä sitä löytämättä, mutta jollain tapaa heillä on nyt sukset ristissä. Jos tämä jatkuu, niin en tiedä miksi maksaisin täyden hinnan Nextorylle supistetusta valikoimasta, kuuntelen kuitenkin Gummeruksen kirjoja samassa suhteessa kuin muiden isojen, Otavan, WSOY:n ja Tammen kustantamoiden. 

Sarjan kannet ovat suomalaisiksi ihan kivoja, mutta kyllähän tämä alla oleva paremmin tunnelmaan vie... 

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste

Seinäjoen kirjaston lukuhaasteeseen 2022 piti lukea eri paikkoihin sijoittuvia kirjoja. Tässä oma tilanne 21.11.22 ja jos joku kaipaa vinkkejä.

Lue kirja jossa ollaan:

1. kulkuvälineessä

Beth O'Leary: Törmäyskurssi 2/22

2. kylmissä oloissa

Emily Kerr: Meet Me Under the Northern Lights 1/22

3. perhejuhlissa

Sarah Morgan: Snowed in for Christmas 10/22

4. metsässä

Rosa Liksom: Väylä 3/22

5. tunturissa tai vuorilla

Michelle Frances: The Boyfriend 2/22

6. konsertissa

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa 1/22

7. isovanhempien luona

Maija Kajanto: Korvapuustikesä 11/22

8. tropiikissa

Sarah McCoy: Mustique Island 11/22

9. rikospaikalla

Maria Adolfsson Syöksyvirtaus 10/22

10. ravintolassa tai baarissa

Lucy Diamond: Uusien alkujen talo 7/22

11. puistossa tai puutarhassa

Emmi-Liia Sjöholm: Virtahevot

12. teollisuusympäristössä

Juha-Pekka Koskinen: Savurenkaita - kun patruuna Bogdanoff tehtaan perusti 2/22

13. saarella

Maisku Myllymäki: Holly 1/22

14. mökillä tai huvilalla

Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu 1/22

15. turistikohteessa

Päivi Alasalmi: Ei jälkeäkään 1/22

16. kartanossa tai linnassa

S. J. Bennett: Windsorin solmu 3/22

17. rannalla tai rannikolla

Jenny Colgan: Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita 3/22

18. kisoissa tai treeneissä

Martta Kaukonen: Sinun varjossasi 10/22

19. vankilassa

Fiona 'Elone: Tulit luokseni kutsumatta 9/22

20. maaseudulla

Heleena Lönnroth: Talo pellon laidalla 3/22

21. eteläisellä pallonpuoliskolla 

Katriina Ranne: Maa kuin veri 1/22

22. avaruudessa

23. työpaikalla

Elina Kilkku: Jumalainen jälkinäytös 2/22

24. kaukana kotoa

Merja Mäki: Ennen lintuja 3/22

25. kotona

Henrik Ibsen: Nukkekoti 1/22

26. leirillä

Lotta-Sofia Saahko: Koti kulttuurien välissä 8/22

27. mielikuvitusmaailmassa

Jessica Anya Blau: Mary Jane 7/22

28. aavikolla tai autiomaassa

29. oikeussalissa

Sujata Massey: Bombayn prinssi 11/22 

30. kaupungissa

Natalia Kivikko: Punavuoriefekti 3/22

Sarah McCoy: Mustique Island

 

Sarah McCoy: Mustique Island

Harper Audio, 2022

Cassandra Campbell

Kesto: 10h 18min

Everyone wanted to be seen as beautiful, but not everyone was. Everyone wanted to possess special talents, but not everyone did. Everyone wanted to be the princess and the prince, but not everyone could. The End.

Tammikuu 1972

Willy May Michael oli lähtöisin aivan tavallisesta työläisperheestä, asia mitä ei halunnut nykyisten ystäviensä saavan kuulla. 

Hän oli tavannut Royal Air Forcen lentäjän Harry Michaelin kotiseudullaan sodan aikana '43, ystävättären esiteltyä hänet pilotille Texasin kauneuskuningattarena. Kuultuaan että miehellä oli rahaa (tämän äiti oli jaarlin tytär ja isä tehtailija), hän laittoi kaiken viehätysvoimansa peliin.

Enchantée,” Willy May had said. She’d heard Vivian Leigh use the French word in a newsreel. While she wasn’t entirely sure what it meant, she knew that celebrities said it. 

“A pleasure. I’ve met a lot of eminent people, but never a queen,” Harry had replied with an accent dripping of knights and fair maidens.

Willy May oli vasta kuudentoista kun he menivät vihille, vaikka avioliittotodistukseen merkittiinkin pari vuotta lisää. He lähtivät pian takaisin Englantiin, jonne asettuivat. Lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin Billy May oli kahden aikuisen tyttären äiti ja eronnut miehestään Harrystä, joka oli kohta eron jälkeen kuollut sydänkohtaukseen. 

Viimeiset kolme vuotta Billy May oli kierrellyt maailmaa huvipurrellaan Etreralla ja päätynyt St Vincent ja Grenadiineihin kuuluvalle yksityiselle Mustiquen saarelle, Karibialle, saaren omistajan Colin Tennantin kutsusta.

Colin proclaimed Mustique the modern Mount Olympus, the beau ideal, and everyone who was anyone according to Colin, was sailing in.  

Mustique oli tarkkaan valittujen ja varjeltujen seurapiirien suosiossa. Colin oli antanut prinsessa Margaretille tontin häälahjaksi ja tämä oli rakennuttanut sinne oman linnansa, mikä tietysti lisäsi kiinnostusta saarta kohtaan. Myös elokuva- ja rocktähdet kuten Mick Jagger vaimonsa Biancan kanssa lomailivat saarella.

Kirjan toisessa osassa näkökulma on Willy Mayn vanhemman tyttären, Hillyn, joka oli ottanut taiteilijanimekseen Galateia. Hän oli tehnyt mallin töitä ja yrittänyt päästä elokuviin. Jälkimmäisestä ei ollut toistaiseksi tullut mitään, ensimmäisestä oli seurannut suhde naimisissa olleen valokuvaajan kanssa, sekä särkynyt sydän tämän palattua kotiin perheensä luokse. Kutsu äidiltä Mustiquelle tuli juuri oikealla hetkellä. 

Kolmannessa osassa kertojana on kaksi vuotta Hillyä nuorempi sisar Joanne. Siinä missä Hilly on villikko ja viihdekäyttäjä, Joanna opiskelee klassista musiikkia Englannissa ja on läheinen isän puoleisen isoäidin kanssa. Kun äiti soittaa ja kertoo Hillyn odottavan lasta, lentää Joanne saarelle ollakseen sisarensa tukena. Näiden osien jälkeen, kun Joanne on löytänyt oman elämänsä suunnan, palataan taas Hillyyn, josta on tullut Windyn äiti. Tytär oli syntynyt pienikokoisena ja kehittynyt hitaasti, minkä sekä Billy May että Joanne tiesivät johtuvan Hillyn ottamista lääkkeistä raskauden aikana. Hilly kuitenkin huolehti tyttärestään ja oli pysynyt kuivilla. 

She wasn't a little girl anymore. She'd gone out into the world, made a name for herself, had a child. For good or for bad, she'd made choices. Like Victor said, that was the reality of faith, God whatever one wished to call it. Choice. Life was a steady accumulation of actions and re-actions, ups and downs, a seesaw of what was presented and what a person did with it. Hilly couldn't change her mother any more than she could change the past, but what she did in this moment, would propel her forward. She was stronger than she'd been when she arrived, Mustique had given her a place to nest and grow and now, a high place to take flight. She was ready. 

Nyt kun syksy on ikävimmillään ja aurinko harvinainen näky, suuntasin mielelläni kirjallisesti sekä Karibialle, että yhdelle suosikkivuosikymmenistäni. Kirja osoittautui alussa viihdyttäväksi ja mukaansatempaavaksi lukuromaaniksi, jossa äidin ja aikuisten tytärten sekä siskosten väleissä riitti kaikkea ongelmista rakkauteen, mutta sai loppupuolella tummia sävyjä. Elämä ole pelkkää auringonpaistetta, ei edes Mustiquella. 

Kertojan vaihtuminen aina välillä teki mahdolliseksi kertoa tapahtumista saarella rinnakkain eri näkökulmista ja oli toimiva ratkaisu. 

How easy it was to build a story around a moment but forget the frame of reference. 

It dawned on her that her own mother must have felt this. All of it. The anger, protectiveness, betrayal, love and grief shaken up like a magic eight-ball, giving no more accurate answers. 

She imagined her mother standing at the window of their Texan two-bedroom, watching her leave, not knowing where or why or how this beautiful thing she created could treat her so callously. Could think so little of her, that she'd go to such lengths to be free. It was indescribable heartbreak.

Willy May had touched the outline of Hilly's head in the photo, youth saw only the glimmering reflection of itself. But everyone had to grow up. Peter Pan was a fairytale. By the end of its' adventure, readers recognized the foolishness of clinging on to eternal childhood. Life was not built for such. To everything there was a season. Hilly had grown and matured to a woman, Willy May had to allow her that. She had to love her in the going. 

Kirjailija sai saaren tuntumaan niin elävältä, että näin mielessäni sen vehmaan kasvillisuuden ja melkein tunsin auringon lämmön ihollani. Olisin mielelläni ollut saarelaisten joukossa ottamassa vastaan prinsessan yksityispurtta tai vuokraamassa oman huvilani ylimääräisiä huoneita vierailevien rocktähtien ja näyttelijöiden seurueille, jotka toivat taas oman persoonansa mukaan tarinaan, joka vei mennessään niin etten huomannutkaan kun olin taas kuunnellut tunnin eteenpäin. Pääpaino oli kuitenkin Willy Mayssä, Hillyssä ja Joannessa, prinsessa Margaret ja Mick Jaggerin perhe olivat hyvin pienessä sivuroolissa luomassa saaren yksityisyyden ja salaperäisyyden tunnelmaa. Lopun ei olisi tarvinnut olla niin surullinen. 

HelMet lukuhaaste 2022

 

Viimeisiä viedään!

Haasteen Facebook-ryhmässä ensimmäiset ilmoittivat suorittaneensa haasteen jo maaliskuussa, olikohan jokunen suoriutunut vielä nopeamminkin. Itse en halunnut tehdä haasteesta nopeuskilpailua vaan päinvastoin, pyrkiä sisällyttämään siihen kirjoja pitkin vuotta. Monta avointa kohtaa olisin voinut täyttää heti alkuun, mutten halunnut. Tässä vaiheessa sijoitellut kirjat saattavat lisäksi vaihdella paikkaa myöhemmässä vaiheessa tai poistua listalta kokonaan vielä osuvamman päädyttyä luetuksi. Punaisella lisätyt olen lukenut, lisäksi listassa on muutamia nastalla kiinnitettynä kirjoja ideaksi, talteen itselleni.

Haasteen tilanne 18.11.22

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota 

Jojo Moyes: Morsianten laiva 11/22

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa

Sarah Morgan: Snowed in for Christmas 10/22

3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana 

Margaret Porter: The Limits of Limelight 1/22

4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana 

Rosa Liksom: Väylä 3/22

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

Merja Mäki: Ennen lintuja 3/22

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija

Stine Pilgaard: Metriä sekunnissa 9/22

7. Kirja kertoo ystävyydestä

Jessica Anya Blau: Mary Jane 7/22

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa 1/22

9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön

Elise Bryant: One True Loves 1/22

10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä

Satu Rämö: Hildur 8/22

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä 

Venla Hiidensalo: Suruttomat 1/22

12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana

Heli Laaksonen: Aurinko. Porkkana. Vesi. 3/22

13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla

Dess Terentjeva: Ihana 1/22

14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta

Silja-Elisa Laitonen: Valinta 10/22 

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää

Petra Rautiainen: Meren muisti 11/12

16. Kirjan luvuilla on nimet

Kashmeera Lokuge, Hyppe Salmi: Ilmatilaa 3/22

17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua

Henrik Ibsen: Nukkekoti 1/22

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja

Anna-Liisa Haavikko: Kaari 6/22

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa

Martta Kaukonen: Sinun varjossasi 10/22

20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä

Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu 1/22

21. Kirja liittyy lapsuuteesi

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä

Fiona 'Elone: Tulit luokseni kutsumatta 9/22

23. Pieni kirja

Minna Canth: Spiritistinen istunto 3/22

24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija

📌 Nura Farah: Lumimaa

25. Kirjan nimessä on ilmansuunta

Emily Kerr: Meet Me Under the Northern Lights 1/22

26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin

Janet Skeslien Charles: Kirjasto Pariisin sydämessä 3/22

27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva

Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli 4/22

28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen

Aino Leppänen: Positiivinen yllätys 2/22

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

Jenny Colgan: Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita 2/22

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan

Katriina Ranne: Maa kuin veri 1/22

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää

Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki 11/22

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

Maisku Myllymäki: Holly 1/22

33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan

Leila Slimani: Toisten maa 4/22

34. Kirjailijan nimessä on luontosana

Emmi-Liia Sjöholm: Virtahevot 3/22

35. Kirjassa on oikeudenkäynti

Katie Lowe: Graham Gattonin murha 6/22

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

Marianne Fredriksson: Anna, Hanna ja Johanna 3/22

37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle

Anu Joenpolvi: Poutaa ja perunankukkia 3/22

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

Paul Gallico: Kukkia rouva Harrisille 2/22

39. Novellikokoelma

40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole

41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista

42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä

Eeva Kiviniemi, Taina Pietikäinen: Joki 2/22

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

Beatriz Williams, Lauren Willig, Karen White: The Lost Summers of Newport 10/22

44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi

S. J. Bennett: Windsorin solmu 3/22

45. Palkittu esikoisteos

Joonatan Tola: Punainen planeetta 10/22

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen

Kaiho Nieminen: Lovistoori 1/22

47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun

📌 Petri Tamminen: Musta vyö

Antti Rönkä: Nocturno 21:07 4/22

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille

Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille

Sitruuna, 2021

354 sivua

Alkuteos: Erotic Stories for Punjabi Widows, 2017

Suomennos: Inka Parpola

Nikki on Lontoossa asuva 22-vuotias sikhi. Hänen siskonsa Mandi haluaa järjestettyyn avioliittoon, mitä Nikki ei voinut käsittää. Olihan Mandi aina ollut sisaruksista se perinteisempi, mutta silti, eikö tuollainen mene jo överiksi?

Siskokset olivat muutenkin hyvin erilaiset. Mandi halusi miehen ja lapsia, mieluummin heti eikä kohta, kun taas Nikki oli heidän isänsä kuoleman jälkeen muuttanut kotoa yksin asumaan, mitä heidän äitinsä oli ollut vaikea hyväksyä. Mandi oli sairaanhoitaja, Nikki baarimikkona irkkupubissa (paheksuttavaa tämäkin) ja myös asui pubin yläkerrassa (jos mahdollista, vielä paheksuttavampaa). Oikeustieteen opinnot olivat jääneet kesken, eikä Nikki ollut pitkään aikaan kehdannut kertoa siitä vanhemmilleen. Kun sitten isä kuoli pian tapahtuman jälkeen, hän kyllä tiesi ettei uutinen ollut isän sydäntä vaurioittanut, mutta silti...

Sen verran varovainen Mindi avioliittoaikeissaan kuitenkin oli, ettei halunnut puolisonhakuilmoitustaan nettiin, sieltähän sen näkisivät kaikki Intiassa asuvat onnenonkijat. Nikki sai luvan viedä ilmoituksen Southallin temppelin ilmoitustaululle, jolla oli paljon lukijoita. Siellä Nikki näki ilmoituksen joka kiinnosti häntä itseään.

Kirjoituskurssi: Ilmoittaudu nyt!

Haaveiletko kirjoittamisesta? Uusi työpaja, jossa harjoitellaan kerrontatekniikoita, luonnekuvausta ja kertojanääntä. Luo oma tarinasi.

Työpajan parhaat tekstit kootaan antologiaksi.

Ilmoituksen alla etsittiin myös kurssin vetäjää ja Nikki ajatteli, että työ näyttäisi hyvältä hänen CV:ssään. Ehkä naisten kirjoituksista tosiaan voisi tehdä antologian ja hän saisi lisätä CV:hen vielä kustannustoimittamisenkin. Mitään tutkintoa tai aiempaa työkokemusta työhön ei vaadittu, kurssikertoja olisi kaksi viikossa, palkkio maksettaisiin. Kyllä hän siitä selviäisi.

Luokkahuoneessa Nikkiä odotti yllätys: vanhempia naisia, useimmat leskiä, sen Nikki tiesi sikhiyhteisön pukeutumistavoista, mutta että hän oli saanut oppilaita joista vain yksi osasi lukea ja kirjoittaa, loput eivät tunteneet edes aakkosia. Miten nämä naiset kirjoittaisivat tarinoitaan, jos eivät tienneet mitä kynällä ja paperilla tehtiin?

A niin kuin appelsiini? 

Nikki huomaa pian, ettei aikuisia opeteta samoin kuin pikkulapsia. Heillä oli kyllä intoa tarinoiden kertomiseen, mutta Nikki järkyttyi, kun hänelle luettiin ääneen niistä ensimmäistä, sen ainoan kirjoitustaitoisen tallentamaa.

Nikki keräsi konsonanttiharjoitukset. Arwinderin huojuva käsiala sai H:t näyttämään M:miltä, mutta hän oli sinnitellyt Z:an saakka, joka oli sivallettu riveille kuin hurjistunut salama. Preetamin käsiala oli säntillisempää, mutta hän oli ehtinyt vasta J:hin. Manjeet oli sivuuttanut konsonantit tyystin ja päätynyt sen sijaan kirjoittamaan sivun ylälaitaan AEIOU kuin kerraten aiemmin oppimaansa. 

Mitä Nikki enää saattoi tehdä, kuin jakaa naisille lisää harjoituksia ja ulkoa opeteltavaa? Loputtomiin toisteltavat kirjainlitaniat eivät olleet yhtään sen inspiroivampia kuin ne yksitoikkoiset askaret, jotka täyttivät näiden leskien päivät. Jos hän jatkaisi tällä linjalla, naiset lakkaisivat ilmestymästä tunnille. Nikki vaistosi jo heidän levottomuutensa. Hän kävi sisäistä kamppailua silmäillessään harjoituspapereita. Hänet oli palkattu opettamaan englanninkieltä, kyllä vain, mutta eikö hän ollutkin hakenut työtä siksi, että kuvitteli pääsevänsä voimaannuttamaan naisia? Jos lesket halusivat kertoa eroottisia tarinoita, kuka hän oli heitä sensuroimaan? 

Vaikka Nikki vannottaa, ettei oppituntien todellisen sisällön tule levitä ulkopuolisten, eikä etenkään yhteisön miesten tietoon, luokkahuoneeseen ilmestyy kerta kerralta enemmän innokkaita oppilaita. Nikkin pomo on tästä ensin mielissään, mutta kun totuus suosion takana paljastuu myös hänelle, on skandaali valmis.

Kirja oli todella rentoa ja luontevaa, aidon oloista luettavaa ja sivuja tuli käänneltyä lähes huomaamattaan. Esittelin tässä vain puolet juonesta, sillä Nikkin pomo Kaurwinder Kaur ja tämän elämä on myös reilunmittaisessa sivuroolissa. Intialaisen yhteisön tavat ja kulttuuri uskonnollisine traditioineen, ja nimenomaan Englantiin asettuneiden sikhien elämä, ja miten edellämainitut perinteet kohtaavat nykyaikaisen läntisen maailman tuli tässä kivasti tutummaksi ja kyllä, on niitä eroottisia novellejakin kirjan sivuille päätynyt. 

Kirjan nimi saa sen ehkä kuulostamaan kevyemmältä kuin mitä se on ja saattaa karkottaa lukijoita, mikä on harmi, sillä tämä oli mielestäni oikein hyvä ja kiinnostava "east meets west". Henkilöitä on paljon, mutta ainakin itse pysyin hyvin kartalla kuka, mitä ja missä. 

Toinen suomennos, Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut, odottaa jo vuoroaan.

Beatriz Williams: The Golden Hour

Beatriz Williams: The Golden Hour

HarperCollins, 2019

Lukijat: Cassandra Campbell, Saskia Maarleveld

Kesto: 16 h 17 min

Kesällä 1941 Leonora "Lulu" Randolph saapui Nassauhun, Bahamasaarten karibialaiseen paratiisiin, newyorkilaisen sosieteettilehden lähettämämä toimittajana. Hänen tuli tehdä vetävä juttusarja Bahamasaarten kuvernööriksi nimitetystä Windsorin herttuasta, sillä skandaalimaisen tekonsa jälkeen herttuapari oli lähetetty mahdollisimman kauas Euroopasta, ja amerikkalaisnaiset ahmivat kaiken, mitä lehdet herttuasta ja Wallis Simpsonista kirjoittivat. Lulu pääsi mukaan saaren sisäpiireihin ja alkoi kirjoittaa Lady of Nassau -kolumnia, mutta osallistui yhtä lailla vapaaehtoistyöhön saaren hyväksi. Kaikki ei kuitenkaan ollut sitä miltä päällepäin näyttää ja valtaa tavoittelevissa piireissä tapahtuu myös murha. 

Juhliessaan Nassaun kerman kanssa Lulu tutustui brittiläiseen mysteeriin nimeltään Benedict Thorpe ja rakastui tähän, vaikka Thorpe nimenomaisesti kielsi häntä tekemästä niin. 

Kun hypätään ajassa vähän eteenpäin, joulukuussa 1943 Lulu, silloin jo rouva Thorpe, oli Lontoossa etsimässä kadonnutta miestään, saksalaisten vakoojana pidättämää.

Toisessa aikatasossa joka alkaa Sveitsissä kesällä 1900, 22-vuotias Elfrida von Kleist, Gerhardin vaimo ja pienen pojan äiti, on lähetetty hoidattamaan hermojaan entiseen munkkiluostariin perustetussa, korkealla vuorenrinteellä sijaitsevassa parantolassa. (Nykytermein hän olisi sairastunut baby bluesiin.) Elfrida ryhtyi juttusille toisen potilaan, pyörätuolissa istuvan ja keuhkokuumeesta toipumassa olevan brittiläisen Wilfred Thorpen kanssa, vaikka sellainen kontakti toiseen potilaaseen olikin kiellettyä. Vielä kielletympää oli heidän rakastumisensa - ja sitten parantolaan saapui yllättävä viesti jossa Elfridaa kehotettiin kiirehtimään kotiin, sillä hänen miehensä oli kuolemansairas. 

Miksi, oi miksi, Beatriz Williamsia ei suomenneta? Vetäville, jännittäville lukuromaaneille löytyy aina lukijoita ja tämäkin oli täyden viiden tähden nautinto.

Ennen kuin ryhdyin tätä kuuntelemaan, selailin kirjaa Goodreadsistä ja huomasin, että moni oli alkanut lukemaan kirjaa Windsorin herttuaparin takia ja pettynyt kun kyseinen aikansa suuri skandaalipari olikin juonellisesti vain sivuroolissa. Tiesin olla tekemättä samaa virhettä ja antauduin täysillä Lulun ja Benedictin rakkaustarinan, mutta ennen kaikkea nauttimaan Elfriedin tarinasta, sillä se oli ehdottomasti kirjan koukuttavin osio. Lulun ja Elfriedin tarinat kietoutuivat toki yhteen, mutta miten, ei olekaan aivan yksinkertaista muttei sen kuulukaan olla, kun kirjailija on niin taitava juonenpunoja kuin Williams on. 

Tämä oli ensimmäinen Williamsin yksin kirjoittama kirja jonka häneltä kuuntelin. Hän kuuluu myös etevään kolmikkoon yhdessä Lauren Willigin ja Karen Whiten kanssa, ja heidän yhteistuotannostaan olen kuunnellut aiemmin The Glass Housen, joka vie sille vähemmän tunnetulle valtameriristeilijälle, RMS Lusitanialle, jonka saksalaiset torpedoivat ensimmäisen maailmansodan aikana, sekä nyt viimeksi heidän tänä vuonna julkaistun yhteistyönsä The Lost Summers of Newport, josta on vielä juttu tekeillä. Loistavia lukuromaaneja kaikki!

Maria Adolfsson: Syöksyvirtaus

 

Maria Adolfsson: Syöksyvirtaus

Doggerland #5

 Tammi, 2022

Suomennos: Terhi Vartia

Lukija: Karoliina Kudjoi

Kesto: 11h 10min

Tyttö makaa mahallaan lammikossa, kuristettuna, mekko vyötäisillä, alushousut siististi viereen viikattuna. Joko tekijä oli tullut keskeytetyksi ennen aktia, tai sitten kyseessä oli jonkinlainen rituaalimurha, sillä tytössä ei ollut seksuaalisen hyväksikäytön merkkejä. 

Uhri oli 19-vuotias Felicia Halle. Tytöllä ei vanhempien mukaan ollut edes poikaystävää. Neljä ystävystä olivat lähteneet viihteelle mutta päätyneet eri teille, eikä Felician liikkeistä ennen murhaa ollut tarkkoja tietoja. 

Karen Eiken Hornby oli edelleen vanhempainvapaalla. Selma oli nyt kahdeksan kuukauden ikäinen, eikä hänellä ollut mitään mielenkiintoa palata töihin vaikka rahasta onkin tiukkaa. Leo oli äitinsä kuoltua saanut perinnön mikä on jo käytetty, suurelta osin riskialttiiseen investointiin yhdessä ystävien kanssa, sillä he olivat ostaneet vanhan kalatehtaan jonne rakennettiin hotellia, ruokaravintolaa ja tiloja livemusiikille. Riskiä lisäsi se, että korona oli löytänyt tiensä myös Doggerlandiin. Kun kansainvälisiä artisteja ei enää tullut levyttämään Doggerlandin kuuluisalle studiolle, Leo oli käytännössä vailla tuloja. 

Kun Karenin äidin ja Harryn talo palaa, joutuvat Karen, Leo ja Selma luovuttamaan oman kotinsa heille ja lähtemään itse evakkoon. Kalatehtaalla on onneksi runsaasti asuintiloja. Karen ei halua ottaa mitään ylimääräisiä koronariskejä, ovathan äiti ja Harry jo reippaasti yli 70. 

Kun toinenkin tutkintaa vaativa kuolemantapaus ilmaantuu, eivätkä poliisiaseman käsiparit enää riitä, Karenin pomo Jonas Smed houkuttelee hänet palaamaan töihin. Nuorukaisen hukkumista pidettiin aluksi onnettomuutena, kunnes tapaukseen osattiin yhdistää vielä kolmaskin, hieman vanhempi kuolemantapaus.  

Karenia ärsytti aluksi että pomo määräsi hänen uudeksi työparikseen Astridin, jonka kanssa ei tuntunut olevan mitään yhteistä. Astrid oli sanonut itsensä irti, hän oli jättämässä poliisityön ja siirtymässä turvallisuusalalle, lankonsa omistamaan firmaan. Koronan myötä tuo työpaikka kuitenkin katosi ja yhtäkkiä Karen tajusi, että hänen tulisi ikävä Astridia mikäli tämä jättäisi heidät. 

Korona olikin kirjassa erittäin vahvasti läsnä, mikä oli yllätys. Huolehdittiin turvaväleistä, ravintoloiden asiakaspaikkoja oli vähennetty, maskien käyttö mainittiin lukuisia kertoja ja koronarokotetta odoteltiin markkinoille. 

Rikostapaus oli ihan kiinnostava (mutta jää kyllä yhden tähden päähän edellisestä osasta) ja pääsi kertaalleen harhauttamaan minut mikä on aina sellainen juttu mitä arvostan kirjailijan taidossa kieputtaa tarinaa, ja ohjata lukijaa sopivasti väärille jäljille niin, että hän luulee oivaltaneensa miten häntä yritettiin johdattaa väärään. Jälkikäteen jäi tunne, että yksityiselämä oli tällä kertaa vielä aiempaa huomattavasti isommassa roolissa kuin murhatutkinta. 

 

Kate Quinn: Ruusukoodi

 

Kate Quinn: Ruusukoodi

Harper Collins, 2021

Alkuteos: The Rose Code, 2021

Suomennos: Päivi Paju

Sivumäärä: 675 sivua

Bloggausrästejä kuntoon, eli aiemmin lukemani Ruusukoodi. Kirja liikkuu kahdessa aikatasossa hyvin lähekkäin toisiaan, eli 1940 lähtien ja vuorotellen nykyhetken eli 1947 kanssa. 

1940.

Kolme nuorta naista ystävystyy päädyttyään töihin Bletchley Parkiin. 

Osla on rikkaan kanadalaisen perheen debytantti, joka on nuoren laivaston upseerin, Kreikan prinssi Philipin tyttöystävä, sen saman josta on myöhemmin tuleva kuningatar Elisabetin puoliso. Mab, "Queen Mab", on tehnyt kovasti töitä koulutuksensa eteen voidakseen elättää paitsi itsensä, myös äitinsä ja rakkaan pikkusiskonsa, mutta hänen pitäisi myös löytää luotettava mies itselleen. He kaksi muuttavat vuokralaisiksi taloon, jota asuvat Beth ja hänen tiukka äitinsä. Beth on herkkä tyttö, jonka äiti on Raamatun voimalla nujertanut uskomaan ettei hänestä ole mihinkään. 

"Ja pari uutta värvättyä, suoraan Lontoon-junasta. Eivätkö he muutukin koko ajan sievemmiksi? Tämä neiti Kendall pystyisi koska tahansa pudottamaan kenet tahansa miehen puusta vihellyksellä." Giles hymyili Oslalle ja katsoi sitten Mabia, joka oli häntä puoli päätä pidempi. "Luoja, miten rakastankaan pitkiä naisia. Ette kai havittele jotain RAF:n lentäjää? Älkää särkekö sydäntäni!"

Työ on huippusalaista, sillä Bletchley Parkissa puretaan natsien koodeja. Alueella on lukuisia parakkeja, joilla on omat tehtävänsä, eikä niistä saa puhua edes toisten parakkien työntekijöille. Osla, Mab ja Beth päätyvät eri tehtäviin. Osla tahtoo näyttää, että seurapiirikaunottaresta voi olla hyötyä sotaponnisteluissa ja hän osaa muutakin kuin kääriä sideharsorullia. Hänen saksankielentaitonsa pääseekin hyötykäyttöön purettujen koodien kääntämisessä. Mab oppii korjaamaan laitteita ja Bethin matemaattisille taidoille on sellaista käyttöä, että jos hänen äitinsä tietäisi mitä tytär töissä tekee, hän olisi kerrankin hiljaa.

"Se hetki jolloin laitteen kaikki neljä kiekkoa kääntyvät indikaattorin kahden ensimmäisen kirjaimen välillä ja uudelleen toistoasemassa - ajatelkaa sitä rapuna." Dilly heilutti neljää sormea kuin kaikki ravun jalat liikkuisivat yhdessä.

"Ei se ole tie salakirjoituksen ytimeen." Beth kaatoi kylmää kahvia kuppiin ja työnsi kupin Dillyn käteen.

"Mutta jos indikaattorin avainkombinaation  kummallakin puolella kaikki neljä kiekkoa palaavat kääntymiskohtaan, pelkästään avainblokin toisella puolella...... 

1947.

Muutama vuosi sodan päättymisestä, suurten kuninkaallisten häiden aattona, kaikki on kääntynyt päälaelleen. Naiset eivät ole enää ystäviä, eivät edes missään tekemisissä keskenään. Jotain on tapahtunut ja se jokin liittyy Bletchley Parkiin. Yksi heistä on lukkojen takana niin sanotusti ylikuormittuneita hermojaan lepuuttamassa, mutta täysin väärin perustein. Hän onnistuu saamaan kontaktin toisiin, toimittamaan näille viestin: heidän on tultava tapaamaan häntä, sillä hän tietää varmuudella, että heidän entisessä porukassaan on petturi. Tämän paljastaakseen heidän kolmen on yhdessä murrettava se kaikista vaikein, Ruusukoodi. 

Toisinaan Osla mietti, kuinka monta hänen kaltaistaan naista Britanniassa oli: naista jotka valehtelivat perheilleen kaiken aikaa, joka päivä, siitä mitä olivat tehneet sodassa. Jotka eivät koskaan lausuisi sanoja: Saatan olla nyt kotirouva, mutta aiemmin mursin saksalaisten salakirjoituksia parakki kuudessa, tai: "Saatan näyttää aivottomalta seurapiirinaiselta, mutta käänsin laivaston käskyjä parakki neljässä".

Kate Quinn osaa todellakin kirjoittaa jännittäviä ja koukuttava historiallisia tiiliskiviromaaneja, joissa taitavat naiset nousevat sankareiksi. Ruusukoodi alkoi hauskanpidolla, jatkoi salaisuuksilla ja niiden purkamisella ja keräsi loppua kohden tiivistyvää jännitettä yltäen viiden tähden lukuromaaniksi. 

Aiemmin olen kuunnellut Quinniltä Koodinimi Alicen jossa vakoiltiin ensimmäisen maailmansodan aikana.