Camilla Läckberg: Pahanilmanlintu

 

Camilla Läckberg: Pahanilmanlintu

Fjällbacka #4

Äänikirja: Otava, 2021 (painettu kirja 2006)

Lukija: Karoliina Kudjoi

Kesto: 15h 20min

Hanna Kruse aloitti työt Tanumsheden poliisiasemalla. Heti ensimmäisenä päivänään hän sai Patrikin kanssa tutkittavakseen tapauksen, jossa auto oli syöksynyt alas jyrkänteeltä ja törmännyt puuhun. Kuljettaja, nainen joka oli ilmeisesti ollut vahvassa humalassa, oli kuollut iskettyään päänsä rattiin. Merkillistä kyllä, naisen avopuoliso kertoi, ettei ollut nähnyt hänen käyttävän ollenkaan alkoholia koko sen neljän vuoden aikana, kun he olivat tunteneet. 

"Teipinjälkiä suupielessä? Kieltämättä, se on hyvin tärkeä tieto. Mutta etkö pysty sanomaan mitään muuta?" Hän huokaisi saatuaan kieltävän vastauksen ja hieroi turhautuneena kulmakarvojaan vapaan kätensä peukalolla ja etusormella. 

"Selvä, ei auta kuin tyytyä siihen." Patrik ei olisi halunnut lopettaa puhelua. Hän oli toivonut paljon enemmän. Hän otti esiin onnettomuuspaikalta otetut valokuvat ja alkoi tutkia niitä etsien jotain, ihan mitä tahansa, mikä voisi kesyttää hänen uppiniskaisen muistinsa. Kaikkein ärsyttävintä oli, ettei hän ollut sataprosenttisen varma, oliko mitään muistettavaa edes olemassa. Ehkä hän vain kuvitteli. Ehkä kysymyksessä oli jokin outo deja-vu -ilmiö, joka liittyi tv-ohjelmaan tai elokuvaan tai johonkin mistä hän oli vain kuullut puhuttavan, ja se käski nyt hänen aivojaan etsimään sellaista mitä ei ollut olemassakaan. Mutta juuri kun hän oli aikeissa paiskata paperit pitkin lattiaa, hänen aivoissaan välähti. Hän kumartui katsomaan tarkemmin kädessään olevaa kuvaa, ja pieni voitonriemun kipinä syttyi hänen sisällään. Kenties hän ei ollutkaan ihan hakoteillä. Kenties muistin pimeissä perukoissa oli koko ajan piileskellyt jotakin konkreettista. 

Hän loikkasi ovelle yhdellä harppauksella. Oli aika lähteä tonkimaan arkistoja.

Erica ja Patrik valmistelivat helluntaihäitä. Anna tarhaikäisine lapsineen asui heillä, joten yhdessä Erican ja Patrikin kahdeksankuisen Majan kanssa heillä asui kolme pientä lasta ja kolme aikuista. Anna alkoi onneksi löytää tarmonsa ja päästä elämän syrjään kiinni vietettyään ensimmäiset ex-miehensä kuoleman jälkeiset kuukaudet kuin horroksessa. Annaa tosiaan tarvittiin, sillä hääjärjestelyt olivat aivan vaiheessa.

"Entä morsiuspuku? Ajattelitko mennä naimisiin verkkareissa? Ja käyttääkö Patrik häissä ylioppilaspukua? Sitä täytyy siinä tapauksessa varmaan leventää vähän, ja takin napit pitää kiinnittää kuminauhoilla." Anna nauroi sydämellisesti.

"Hah hah, tosi hauskaa", sanoi Erica voimasta kuitenkaan pidättää hymyään, kun hän katsoi siskoaan. Anna oli kuin uusi ihminen. Hän puhui, hän nauroi, hän söi hyvällä ruokahalulla, ja kyllä, hän jaksoi kiusata isosiskoaan. "Nuo asiat ovat kyllä tiedossa, mutta missä välissä ehdin hoitaa kaiken?"

Tanumshede oli nousemassa valtakunnan tietoisuuteen, sillä siellä alettiin kuvata tv-realitya ja siltä odotettiin runsaasti hyvää PRää. Kaikki asukkaat eivät tosin olleet sitä mieltä, että nuorten juomisen ja seksin kuvaaminen oli hyvää julkisuutta. 

"Mä kyllä uskon että meillä on täällä tosi kivaa", Barbie sanoi pomppien omalla sängyllään.

"Sanoinko mä muka, ettei tästä tule kivaa?" Uffe sanoi ja nauroi perään. "Mä sanoin vaan, että helvetti mikä rupukylä. Mutta me tuodaan tänne vähän vauhtia, vai mitä? Tsiigatkaa mitkä varastot." Hän nousi istumaan ja osoitti notkuvia baarihyllyjä. "Mitä sanotte? Pannaanko bileet pystyyn?"

"Joo!" Jonnaa lukuunottamatta kaikki hurrasivat. Kukaan ei edes vilkaissut ympärillä surisevia kameroita. He olivat niin rutinoituneita, etteivät sortuneet moisiin aloittelijoiden virheisiin. 

Kuolemantapauksia ilmaantui lisää. Yksi tv-realityn nuoristakin menehtyi. Kun Patrik oivalsi tietyn kaavan murhiin, niitä löytyi lisää muualta Ruotsista. Kaikkia yhdisti runsas alkoholi veressä ja jokaisen viereltä oli löytynyt sivu tietystä lasten kuvakirjasta. Koko poliisiaseman väki teki töitä lähes yötä päivää ja vielä häitäkin pitäisi valmistella. Pystyvätkö he selvittämään näin laajan murhien ketjun, vai pitääkö heidän nostaa kätensä pystyyn ja luovuttaa tutkinta keskusrikospoliisille?

Poliisipäällikkö Bertil Mellberg, joka ei ollut erityisen arvostettu alaistensa silmissä, oli elellyt poikamiehenä pitkään, mutta tultuaan vedetyksi puoliväkisin mukaan latotansseihin, kohtasi hän siellä Rosemarien, joka vei häneltä kerrasta jalat alta. Uskomatonta kyllä, myös nainen ihastui häneen ja he alkoivat viettää paljon aikaa yhdessä. Pian he suunnittelivat jo tulevaisuutta, yhteisiä juhlapyhiä, matkoja, jopa loma-asunnon ostoa Espanjasta. Nainen oli lähestulkoon liian täydellinen ollakseen totta, mutta siinä hän oli, ilmestyen Mellbergin ovelle aina juuri kuten sovittu, eikä Mellberg voinut uskoa tuuriaan, löytää vielä tällainen rakkaus vanhemmalla iällä. 

Minulla olikin ollut jo ikävä takaisin Fjällbackaan, sillä kuuntelin edellisen osan aivan alkuvuodesta. Yksityiselämät kiepsahtivat taas mukavasti eteenpäin, pääpari saatiin naimisiin, mutta muilla olikin enemmän draamaa. Seuraavaa osaa ajatellen heitettiin täky, kun aivan lopussa Erica löysi äidiltään jääneistä tavaroista pienen paidan johon oli kiedottu risti. Luulenpa että sitä aletaan tutkia tarkemmin.