Åsa Hallengård: Antiikkikurssi eksyneille sydämille

 

Åsa Hallengård: Antiikkikurssi eksyneille sydämille

Saga Egmont, 2022

Suomennos: Katariina Kallio

Lukija: Johanna Kokko

Kesto: 9 h 59 min

Antiikkikurssin alkuperäinen vetäjä oli estynyt ja Kristinan pojan Karlin mielestä äiti olisi loistava tuuraaja, entisenä opettajana kokenut puhuja ja tiesi antiikiistakin. Karlin olisi silti pitänyt edes kysyä häneltä, ennen kuin ilmoitti huutokauppakamarille asian järjestyneen. 

Kurssi kokoontuisi kymmenen kertaa, aloittaen renesanssista ja päätyen 1960-lukuun. Maria ajatteli, että siellä voisi tutustua uusiin ihmisiin, vaikka toisaalta hänen miehensä Martin oli myös osallistumassa ja parhaimmillaan kurssi voisi taas lähentää heitä, ehkä sen myötä löytyisi jotain juteltavaa. Heidän avioliittonsa oli niin väljähtänyt, ettei se voisi jatkua ellei jokin muuttuisi. Kunhan lapset vielä vähän kasvaisivat ja hän saisi oman taloutensa kuntoon, hänen pitäisi päättää jatkaako elämäänsä yksin vai... 

Klara oli eskarilaisen Ester-tyttärensä yksinhuoltaja, joka opiskeli opettajaksi ja jolla oli jatkuvasti rahat loppu. Siihen mennessä kun tyttö kasvaisi isommaksi ja alkaisi vaatia enemmän, hänellä olisi toivottavasti kunnon työpaikka kaupungissa. Ehkä hän voisi palata yhteen tämän isänkin kanssa, Klara tiesi että se olisi hänestä itsestään kiinni, hän oli ollut liian jyrkkä ja vaativa. Muutama musta silmä silloin tällöin ei varsinaisesti ollut miehen vika, tällä oli ollut vaikea lapsuus ja häntä piti ymmärtää. 

Vuokranantajan mukaan kaikki sinä vuonna taloon tulleet uudet vuokralaiset olivat mukana kilpailussa, jonka pääpalkintona oli paikka Skoonen huutokauppakamarin järjestämällä antiikkikurssilla. Voisikohan voiton myydä? Niillä rahoilla voisi ehkä ostaa Blockista sohvan, kenties jopa telkkarin. 

Kirjeen lopussa oli maininta siitä, että voitto oli henkilökohtainen. Sydän putosi rinnassa kuin kivi. Hän vajosi eteisen lattialle ja hautasi pään käsiinsä. Päänsärky, jonka hän luuli jo vaimenneen, alkoi taas jyskyttää takaraivossa. Aina pelkkiä vaikeuksia - milloin tulisi myötätuulen vuoro? 

Per-Olofin tyttäret eivät tuntuneet ymmärtävän, että hän suri edelleen vaimonsa Eivorin menetystä eikä halunnut ylimääräisiä, kodin ulkopuolisia harrastuksia. Tyttäret yrittivät saada hänet jopa myymään maatilan, mutta mitä hän sitten tekisi, ilman Charlie-koiraa ja tämän kanssa metsässä käymistä. Ainoa konsti karistaa tyttäret kimpustaan oli mennä sille pahuksen antiikkikurssille, josta nämä jankuttivat.

Kurssilla kävi viitisentoista osallistujaa, mutta syntyi ystävyyssuhteita heti ensimmäisestä tapaamisesta lähtien. Peter, joka oli kokki ammatiltaan, auttoi tarvittaessa Klaraa Esterin vahtimisessa ja lainasi tälle autoaan. Ester ihastui Per-Olofin springerspanieliin ja oli haltioissaan kun mies lupasi että Ester saa pitää koiraa kuin ikiomanaan kurssien ajan. Per-Olofin ja Kristinan lapsenlapset pelasivat jalkapalloa samassa joukkueessa, mikä taas yhdisti heitä. 

Tiedän, että on tylyä sanoa näin, mutta minua tässä kirjassa ei napannut oikein mikään, sinnillä kuuntelin loppuun. Tähtiä annoin kaksi. 

Minua kiinnosti antiikkikurssi teemana ja se oli pitkälti syy, miksi valitsin juuri tämän feelgoodin, joten olin todella pettynyt siihen että antiikkiin viitattiin vain muutaman lauseen verran.

Äänikirjassa ärsytti lukujen valtava määrä, yli sataviisikymmentä, ja aina sanottiin luvun järjestysnumero ja kenen näkökulmasta se luku kerrottiin ja luvussa saattoi olla vain muutama lause, minkä jälkeen taas esim "Sadaskolmaskymmenesyhdeksäs luku, Per-Olof" Tähän meni aikaa hukkaan todella paljon kun tauot näiden välillä olivat niin pitkiä, ja vaikka kuuntelinkin 1,3x, toisto alkoi ärsyttää. Painettua kirjaa lukiessa nämä voisi vain harpata yli, joten siinä mielessä formaatti vaikuttaa.

Henkilöhahmoista oikeastaan kukaan ei kiinnostanut sen enempiä, eikä rakkauskuvioissa tullut juurikaan yllätyksiä. Olisin kaivannut kirjaan myös enemmän huumoria. Joitakin huolimattomuusvirheitä mahtui myös joukkoon, esimerkiksi Martin vaihtui yhtäkkiä Markukseksi. Jos sarjaa suomennetaan lisää, niin luulenpa että jätän väliin.