Sivut

Sivut

keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Julia Quinn: Bridgerton - Salainen sopimus

 

Julia Quinn: Bridgerton - Salainen sopimus
Tammi, 2020
Lukija: Anniina Piiparinen
Kesto: 12h 19min


Simonilla oli onneton lapsuus, olkoonkin että hän eli herttuan poikana aineellisesti etuoikeutettua elämää 1800-luvun vaihteen Lontoossa. Hän kärsi lapsena änkytyksestä mistä hyvästä hänen isänsä halveksi häntä, eikä Simon tavannutkaan isäänsä pitkiin aikoihin, sen jälkeen kun pystyi itse valitsemaan.

Simonin isän kuoltua hän palasi matkoiltaan, nyt varakkaana herttua Bassettina, jolle äidit olivat kilpaa naittamassa tyttäriään. Simonia moinen tungettelu häiritsi, etenkin kun hän oli päättänyt ettei koskaan mene naimisiin eikä jatka sukuaan. Hyvän ystävänsä sisareen Daphne Bridgertoniin hän tutustui tanssiaisissa, jotka olivat tuskaa myös tytölle jolle tämän äiti oli vastaavasti etsimässä sulhasta. Niinpä Daphne suostui miehen ehdotukseen siitä, että he esittävät kiinnostusta toisiinsa. 

Vaikka meillä ei ole Netflixiä, enkä siksi ole Bridgertonia katsonut, pitihän sarjasta ottaa selvää kirjan muodossa. Mukana olivat kaikki kliseet persikkaisesta hipiästä lähtien, joten harlekiinimaiseen kerrontaan tottui, mutta siitä huolimatta taisin tahattomasti tirskahtaa siinä kohtaa, kun "Daphne veti hänet yhä lähemmäs kohti naiseuden kehtoaan". Kirjassa olikin yllättävän pitkäkestoisia ja yksityiskohtaisia sänkykohtauksia.

Kaiken kaikkiaan kirjan olemus oli odotuksiani huomattavasti kevyempi ja viihteellisempi, verrattuna esimerkiksi Kaari Utrion tai Sara Medbergin historiallisiin romaaneihin. Odotin että päähenkilö olisi ollut päämäärätietoisempi ja noh, ehkä juurikin utriotyyppisempi sankaritar. Simonhan oli mulkvistimpi kuin vastaavat miespäähenkilöt yleensä. 

Kirjan mainoslauseen mukaan "Bridget Jones kohtaa Jane Austenin" mutten löytänyt perustetta moiselle kehulle. Ehkä olen Austen-fanina ja Bridget Joneseistakin isosti tykkäävänä puolueellinen, mutta mutta mutta... Tästä huolimatta saatan hyvinkin tarttua jatko-osiin, sillä minulle on muodostunut taipumus kuunnella hyvin kevyttä kirjaa vähän jo väsyneenä yöpuulle suunnatessa ja siihen tarkoitukseen Bridgertonit hyvin sopivat. 

Bridgertonin sisarussarjaan kuuluu kahdeksan taimea joista jokaiselle on omistettu oma kirjansa, joten kuunneltavaa tulee riittämään. Kaikki kahdeksan osaa on jo suomennettu ja seuraavaksi ilmestyy käännös kirjasta, jossa on yhdeksän tarinaa jotka sijoittuvat kirjasarjan jälkeiseen aikaan. Vastaavasti Quinn on kirjoittanut Bridgertoneille "etkosarjan" Rokesbys, joka varmastikin saadaan tämän suosion myötä myös suomeksi.




sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Sue Moorcroft: A Summer to Remember


 Sue Moorcroft: A Summer to Remember
Avon, 2019
Lukija: Sophie Aldred
Kesto: 10h 52min


Clancyltä kaatuivat kerralla kaikki elämän peruspilarit Lontossa, rakkauselämä, työ, ystävät ja koti, kun hänen sulhasensa, vieläpä kesken heidän häidensä suunnittelun, jäi kiinni asiakasyrityksen edustajan kanssa kirjaimellisesti housut kintuissa. Kun niin moni asia vaati yhtäkkiä uutta suuntaa, Clancy ei miettinyt kahdesti kun kuuli että Nelson's Barissa kaukana Norfolkissa tarvittiin talonmiestä. Se oli pieni saari (ei siis kuppila!) ja siellä elettiin edelleen ilman wifin kaltaisia mukavuuksia. (Internet not-spot sai minut nauramaan ääneen!) Ehkä ihan hyvä paikka ottaa aikalisää?

Nelson's Bar oli saanut nimensä Lordi Nelsonilta juhlistamaan tuota lähistöllä syntynyttä sotasankaria. Clancyn paluu saarelle ei sen sijaan ollut juhlittu, sillä käytyään siellä viimeksi kuusi vuotta sitten hänen serkkunsa, Awful Aliceksi sittemmin nimetty, oli jättänyt sulhasensa alttarille eikä kumpaakaan serkkua oltu sen koommin kaivattu takaisin. Alice oli kuitenkin edelleen toinen osakas Roundhouse Row Holiday Cottagessa, jonka toinen osakas olikin sitten Alicen alttarille jättämän Leen veli Aaron. Aaron pelkäsi että Leen haavat aukeavat taas kun Clancyn saapuminen saarelle tuo vanhat muistot mieleen eikä Clancyltä jää huomioimatta, miten häntä kyräillään. Loistavat lähtökohdat kaikin puolin, mutta aina ei voi valita.

Kun kuvioihin lisätään kaksi teinipoikaa jotka ovat parhaat ystävykset ja kuten käy ilmi vähän muutakin ja rakkautta Leen ja luonnollisesti Aaronin välille, saadaan aikaan A Summer to Remember.

Kirja oli aika tyypillinen feelgood, mutta melko hyvin eikä liian vakavasti kirjoitettu. Mielestäni kevyt huumori silmäkulmassa on aina hyvä lisä näihin.


Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli

 

Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli
Otava, 2020
Otavan kirjasto
Lukija: Erja Manto
Kesto: 9h 7min


Valeriaanapillereistä huolimatta Janina heräsi yöllä siihen, että ovea hakattiin kovaa ja kiihkeästi. Pippurisumuttimella varustautuneena hän meni avaamaan, mutta ovella ovella olikin tuttu hahmo kelsiturkissaan, pitkä ja luiseva naapurin mies, jota Janina kutsui Outolinnuksi. Syy yölliseen mekkalointiin oli Isojalka, tai pikemminkin se, että tämä oli Outolinnun mukaan kuollut. 

Vain he kolme asuivat tuulisella ylängöllä Puolan ja Tšekin rajaseudulla olevassa pienessä kylässä ympärivuotisesti. Kylä oli niin pieni, ettei sen nimeä näkynyt edes kartassa. Pakkanen ja lumen määrä tekivät talvista haastavia, ja muut laittoivatkin ovensa säppiin syksyllä ja palasivat kaupunkikoteihinsa Varsovaan, kunnes taas palaisivat kevään koittaessa. Mutta nyt, talvisena aamuyönä, Outolintua oli alkanut epäilyttää koiran ulvonta ja jatkuvasti palava valo. 

Janina ja Isojalka eivät olleet ollenkaan hyvissä väleissä. Janina oli tehnyt miehestä monta rikosilmoitusta, salametsästyksestä ja siitä miten huonosti tämä kohteli koiraansa, sulki koiraparan päiviksi puuvajaan ulvomaan ja palelemaan. Häntä ei oltu otettu vakavasti, kuten ei usein muutenkaan. Kun on kuusikymppinen ja nainen, joka asui yksin pienessä syrjäseudun kylässä, ei saanut arvostusta osakseen.

Poliisipäällikkö katsoi minuun hetken aikaa mitään sanomatta, ja näin hänen kasvoillaan jälleen kerran hyvin selvästi sen, minkä olin nähnyt hänessä jo heti aluksi ja minkä olin nimennyt halveksunnaksi. Suupielet painuivat alas ja huulet suipistuivat hieman. Näin myös sen, että hän yritti hallita ilmettään. Hän peitti sen tyhjään hymyyn, joka paljasti hänen isot, tupakan kellastuttamat hampaansa.
Hän sanoi:
- Rouva hyvä, ei sellainen ole polisiasia. Koira on koira, sellaista se täällä maalla on.  Mitä te oikein luulette? Koirat pidetään kopissa ja ketjuun kytkettyinä. 
- Olen tekemässä Poliisille ilmoitusta siitä, että on tapahtunut jotakin pahaa. Kenelle minun pitää kertoa, jos ei kerran Poliisille? 
Poliisipäällikkö nauraa hörötti. 
- Pahaa, niinkö? Jospa menisitte ja puhuisitte papille? hän tokaisi tyytyväisenä huumorintajuunsa, mutta selvästikin tajusi ettei hänen vitsinsä juuri huvittanut minua, sillä hänen ilmeensä vakavoitui nopeasti. - Eikös niitä ole olemassa semmoisia eläinjärjestöjä tai jotain? Puhelinluettelosta varmasti löytyy.

Opettajan ammatissa toimiva Janina tunsi hyvin astrologiaa, hän osasi tutkia huoneita ja tehdä karttoja. Se ei ainakaan auttanut siinä, että ihmiset olisivat ottaneet hänet vakavasti. 

Kun pohdin väkivaltaisen kuoleman mahdollisuutta, minun oli otettava huomioon hyleg, sen huone ja planeetat, jotka olivat sinne asettuneet. Kiinnitin huomiota lisäksi siihen, mikä vahingollisista planeetoista - Mars, Saturnus tai Uranus - olisi voimakkaampi kuin hyleg, ja luo sen kanssa epäharmonisen aspektin. 
Sinä päivänä kävin työhön ja kaivoin taskustani nuhjuisen paperilapun, johon olin kirjoittanut Isojalan tiedot, tarkistaakseni, oliko kuolema käynyt hänen luonaan ajallaan. 
Kun olin siirtänyt syntymäajan koneelle, vilkaisin itse paperia. Huomasin että olin kirjoittanut tiedot metsästyskalenterin lehdelle, ja se lehti oli maaliskuulta. Taulukossa oli niiden eläinten kuvat, joita maaliskuussa saa metsästää. 
Tähtikartta ilmestyi näytölle ja vangitsi katseeni seuraavan tunnin ajaksi. Ensimmäiseksi aloin tutkia Saturnusta. Saturnus kiinteässä merkissä oli usein merkki tukehtumis- tai hirttokuolemasta. 

Isojalka ei ollut kuitenkaan ainoa joka tuon talven ja kevään mittaan menetti henkensä. Janinalla oli oma käsityksensä siitä kuka tai pikemminkin ketkä olivat kuolemien takana. 

Olipa tämä metka kirja. Tykästyin alkuviivoilta tähän itsepäiseen ja omalaatuiseen muoriin ja hänen ajatusmaailmaansa jonka persoonasta kävi vähän väliä ilmi jotain uutta ja yllättävää. Muutenkin parasta tässä kirjassa oli se, ettei yhtään tiennyt mihin suuntaan tarina milloinkin lähtee kulkemaan, kun sellaista selkeästi arvattavaa logiikkaa ei ollut. Murhaajan henkilöllisyys, sen ainoan kerran kun se kävi mielessäni, osui oikeaan mutta se ei haitannut vähääkään. Erja Manto oli täydellinen valinta lukijaksi ja kuunteluelämys kokonaisuudessaan sai minulta täydet viisi tähteä. 

Tokarczuk sai kirjallisuuden Nobelin vuonna 2019. 


sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Ruth Hogan: Madame Burovan kuu ja tähdet


 
Ruth Hogan: Madame Burovan kuu ja tähdet
Bazar, 2022
Lukija: Johanna Kokko
Kesto: 9h 25min



Loppukesän ilta oli lämmin ja rantapromenadin yllä leijui pehmoisia valotuhruja kuin peukalonjälkiä. Pian sesonki olisi ohi, mutta nyt tuuli kuljetti vielä huvilaiturin tivolilaitteesta kiljahduksia ja hihkaisuja; korkeiden sopraanoäänien kanssa lauloi duettoja aaltojen baritoni, joka möyrysi kuohuen rantaan ja luritteli sitten pikkukivien yli takaisin mereen.
Madame Burova - tarot-korttien lukija, kädestäennustaja ja selvännäkijä, luki kyltissä jonka alla hän oli jo viisi vuosikymmentä povannut, niin kuin hänen romaniäitinsä oli ennustamista nimittänyt. 

Madame Burova oli jäämässä eläkkeelle ennustajan työstään. Ei hänen älyssään tai taidoissaan mitään vikaa ollut, hän oli vain väsynyt perehtymään muiden ihmisten elämiin ja salaisuuksiin. Hänen oli korkea aika antaa aikaansa vihdoin itselleen ja tämä olisi hänen viimeinen sesonkinsa. Elämäntehtävästä ei ollut voinut pitää lomaa. 

Hän oli työssään kuullut paljon hyvää ja pahaa, lukuisia salaisuuksiakin oli jaettu. Hänen suurin salaisuutensa oli kuitenkin niissä kahdessa ruskeassa kirjekuoressa, jotka oli uskottu hänen säilytettäväkseen ja hän oli tehnyt niihin liittyvän lupauksen. Hänen olisi toimitettava ne nyt perille. 

Billien avioero oli astunut edellisvuonna voimaan ja samoihin aikoihin hän oli irtisanoutunut työstään lontoolaisen yliopiston lehtorina voidakseen hoitaa sairasta isäänsä. Mutta nyt kun tämäkin oli kuollut ja hän oli myynyt vanhempiensa talon, valintojen vapaus tuntui pelottavalta.
Asianajajalla oli hänelle isän kirjoittama kirje, jonka sisältö käänsi hänen elämänsä päälaelleen. Billielle selvisi, että hänet oli vauvana löydetty hylättynä Brightonin rantabulevardilta ja ihmiset joita hän oli aina pitänyt äitinään ja isänään, olivatkin adoptoineet hänet.  Myöhemmin saatu toinen, ruskea kirjekuori, johdatti hänet hänen taustoistaan enemmän tietävän Madame Burovan pakeille.

1972.
Imelda Burovalla oli edessään suuri päivä. Hänen romaniäitinsä Shanty-Mae oli opettanut häntä ennustamaan kädestä, tulkitsemaan kortteja ja luotaamaan tulevia ja menneitä kristallipallon syvyyksistä, ja nyt hän perisi Brightonin promenadilla sijaitsevan kojun äidiltään, aivan kuten tämä oli perinyt sen omaltaan. Edellämainittuihin taitoihin tarvittavat kyvyt heillä kulkivat suvussa.
Imeldan venäläinen isä Aleksei oli ammatiltaan vaatturi ja hänellä oli oma menestyksekäs liike, mutta hän oli valkolainen, mistä syystä romanisuku ei ollut nuoren parin rakkautta hyväksynyt, ennen kuin vanhin Imeldan veljistä ilmoitti tulostaan, mutta vastahakoisesti silloinkin.

Imeldan kojun vieressä piti kahvilaa 
Ruby Campbellin sisar Diamond. Ruby itse oli töissä Larkinsin lomakylässä uuden pomon assistenttina. Martylla oli kunnianhimoa muokata nuhruisesta, alaspäin menneestä lomakylästä ehompi palkkaamalla muun muassa uusi esiintyjäkaarti. Surmanajaja, merenneitoja, selvännäkijä. Toisaalta pomolla oli ikävän pinttyneet tavat kouria "naisiaan". 
Cillian Byrne, surmanajaja, oli komea ilmestys. Häneen ihastuivat tuona kesänä monet, niin hienostotyttö Vivienne kuin lomakylässä keikkaa tehnyt Imelda. 
  
Tarina oli alusta saakka lumoava ja kiehtova, sellainen joka imaisee mukaan aivan ensi metreiltä lähtien. Minulle tässä oli kaksi tärkeää elementtiä joiden takia otin kirjan välittömästi kuunteluun. Ensinnäkin 1970-luku, luen lähes mitä tahansa fiktiivistä kunhan se sijoittuu tuolle vuosikymmenelle. Toinen oli tuo Brightonin huvialue, jolla olisi joskus hauska päästä käymään, vaikka mieluiten olisin käynyt siellä jo aikaa sitten, vaikkapa lapsuudessani 70-luvulla. Ehkä olisin päässyt tapaamaan Madame Burovan? Kesällä '20 luin ihan ex tempore pitkästä aikaa kirjan englanniksi, ja tuo ihana Graham Swiftin Here We Are sijoittui niin ikään Brightonin huvilaiturille, kesään 1959. 

Kirjan teemoiksi nousivat paitsi työntekijöiden seksistinen kohtelu, myös eläinten oikeudet sekä rasismi, sillä Rubyn pojalla Treasurella, jolla oli jamaikalainen isä, oli vain yksi ja sama toive niin Jumalalle kuin joulupukille. Kunpa hän seuraavana aamuna heräisi valkoisena.


sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Dess Terentjeva: Ihana

 

Dess Terentjeva: Ihana
WSOY, 2021
Lukija: Elena Leeve
Kesto: 1 h 45 min



Lilja ihastuu vähän väliä. Hän on viidentoista ja ysiluokkalainen ja hänellä on paras ystävä, Sarianna, jolle hän kertoo yleensä kaiken. Niinpä hän kertoo myös uusimmasta ihastuksestaan, joka on niin ihana, että hän on nimennytkin tämän Ihanaksi. 

Lilja on ihan normaali tyttö Jyväskylästä
ysiluokkalainen, ensi lukuvuonna lukioon
jos siinä on mitään järkeä kun ysikin tuntuu aika rankalta

Lilja on normaali tyttö jolla on hullu iskä
(Älä sano hullu, se voi olla loukkaavaa)
Iskä ihastuu KOKO AJAN
Aivan aivan KOKO AJAN
Sillä on KOKO AJAN joku uusi naisystävä

Mutta oikeastaan Liljalla on sama ongelma
Iskä ei sano siitä mitään kahdesta syystä:

1. Ei iskä tiedä, haloo
Ei kai NIIN läheinen voi iskänsä kanssa olla

2. Lilja on teinityttö
Hänen """kuuluukin"""" ihastua


Myös Liljan isällä, jonka kanssa he kaksin asuvat, on parhaillaan uusi ihastus. Yleensä isä pitää ne omana tietonaan, kuten Liljakin omansa isältä, mutta nyt isä kertoi hänelle Darjasta joka tulisi pian käymään. He halusivat myös lastensa tapaavan ja ystävystyvän, sillä Darjalla oli suunnilleen Liljan ikäinen lapsi. Kun Darja tulee lapsensa kanssa käymään, tuo lapsi osoittautuu Ihanaksi. 

No nyt se on tehty, mitä on pitänyt tehdä jo pitkään. Tutustuin säeromaaniin. Ihana oli hurjan suloinen pieni kirja, mutta ehkä vähän liiankin ihku-ihana. Aika jännästi se oli hyvin erilainen kuuntelukokrmus kuin mikään äänikirja aiemmin.

En tunnistanut kirjasta nuorta itseäni vuosikymmenten takaa, mutta ei kai se mikään ihme ole, kun aikaa on tosiaan vierähtänyt. Vähintään viimeiset parikymmentä vuotta minusta on tuntunut siltä, että nykynuoret ovat niin "oma rotunsa" verrattuna siihen mitä me 60-luvulla syntyneet 80-luvulla olimme. 


lauantai 9. huhtikuuta 2022

Kirsti Ellilä: Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin


Kirsti Ellilä: Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin
Saga Egmont, 2020 (painettu kirja 2005, Karisto)
Lukija: Noora Vuorela
Kesto: 7h 57min


Selma ei olisi myöntänyt tätä kenellekään, mutta kun elämässä satoi räntää vaakatasossa, hän etsiytyi kirjaston romantiikkahyllylle, valitsi luettavakseen jotain hömppää ja mutusti samalla pussillisen irtokarkkeja. Vihoviineiseksi hän olisi myöntänyt tämän parhaille ystävilleen Marialle ja Edulle, olivathan he kolme opiskelleet kotimaista kirjallisuutta samalla vuosikurssilla. Tosin ystävätkään eivät voineet työurillaan retostella, Maria oli neljän lapsen kotiäiti ja Edu pätkätöissä. 

Kun Selman työnantaja, ilmaislehden toimituksen pomo, määräsi hänet kirjoittamaan jutun Julia Lavendelista joka oli sen hetkinen romanttisen viihteen kuningatar, Selma laski yhteen yksi plus yksi ja sai tulokseksi kolme. Kyllä hänellekin raha kelpaisi, eikä hän edes kaivannut Lavendelin viettämää luksuselämää, kunhan saisi kotiin remontin maksettua. Selma ainakin tietäisi mistä kirjoittaa, niin monet kerrat hän oli ollut rakastunut. Voisiko hän todellakin lyödä rahoiksi kirjoittamalla rakkausromaanin? 

Selman päästä paperille alkoi muotoutua tarina upeasta, mantelisilmäisestä Giselasta ja tämän rakkauselämästä. Mutta tuoko Giselan onni hänelle onnen?

Selma ja Sami olivat asuneet vuoden yhdessä, mutta sinä aikana suhde tuntui väljähtyneen. Kaiken lisäksi mies alkoi tehdä ylitöitä enemmän kuin aiemmin, ei enää vastannut heti puhelimeen eikä osallistunut edes kotitöihin. Hän oli ihastunut miehessä tämän hyväntuulisuuteen, mutta nykyään Sami oli jatkuvasti kireä. 

Oli uskomatonta, kuinka paljon kodinhoito teetti töitä tällaisissa ääriolosuhteissa. Kaikki ne ruuat, jotka piti muistaa kantaa kaupasta, että Sami pysyisi tyytyväisenä. Roskien lajittelu. Jälkien korjaaminen. Ja taas piti vaihtaa lakanat ja pyyheliinat ja pyykkikori täyttyi, ja sitten oli mentävä töihin, ja työpäivät olivat pitkiä sen lisäksi, että minä sain aina kaikki ikävimmät hommat hoitaakseni.
- Niin, mutta sinä olet nainen, Maria sanoi. - Naiset on geneettisesti ohjelmoitu kestämään vaikeita aikoja kotirintamalla, miehet ovat toisenlaisia. Eivät he kestä kotiongelmia. Sodat ja luonnonkatastrofit ovat enemmän heidän aluettaan.
Minä aloin itkeä. En voinut sille mitään.
En voinut uskoa, että minulle kävi näin. Minä en muuta halunnut kuin rauhallista ja onnellista parisuhdetta, ja tässä sitä taas oltiin. Asuin miehen kanssa joka pakoili minua. Siis olinhan minäkin välillä kyllästynyt häneen, mutta tämä oli vähä toisen tason juttu. Parisuhteen pelisääntöihin kuului, ettei peittoalueen ulkopuolelle lipsahdettu ilman kolmena kappaleena esitettyä lupa-anomusta, joka on käsitelty johtokunnassa, joka meidän parisuhteessamme merkitsi minua.
- Minä olen ilmeisesti niitä ihmisiä, jotka eivät koskaan opi, minä sanoin.
- Se johtuu siitä, että olet nuorena lukenut niitä typeriä romaaneja, Maria sanoi.

Vuosia sitten kirjabloggarit julkaisivat näin Agricolan päivänä arvioita kirjoista otsikolla Vanhan kirjan päivä, ainakin vuonna 2014 jolloin olin itsekin tempauksessa mukana. Idea ei ilmeisesti ole jäänyt elämään, sillä googlaamalla löytyy juttua vain Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivästä, jota aina kesäkuussa vietetään. Koska olin sattumoisin kuunnellut äänikirjana pari vuotta sitten julkaistun Ellilän kirjan joka on painetussa muodossa ilmestynyt liki 20 vuotta sitten, ajattelin että mikäpä osuvampi kirja juttuun näin Agricolan päivänä.

Tuolloin 2014 olin kirjoittanut blogiin näin:
"Kirjablogeissa vietetään Vanhan kirjan päivää 9.4.2014.
Kirjallisuus, klassikoita lukuun ottamatta, nähdään monesti tuotteina joissa on näkymätön "parasta ennen"-päiväys. Uutuudet keräävät lukijoita ja alennusmyyntikoreistakin poimitaan vielä luettavaa, mutta kirjojen niistäkin poistuttua ne haipuvat unholaan."

Ylläolevan voi allekirjoittaa yhtä lailla tänä päivänäkin. Ei kirjan elinkaari pidentynyt ole, alennuskori ja silppuri on kohtalona hyvinkin nopeasti, kun uudet julkaisut ovat jo nurkan takana tulossa kovaa vauhtia valtaamaan kirjakauppojen hyllyt. Toisaalta, olen ollut viime aikoina iloinen siitä, että äänikirjabuumin myötä myös vanhempaa tuotantoa on luettu äänikirjaksi, jolloin kirja saa uuden mahdollisuuden. 
Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin on ilmestynyt äänikirjana syyskuussa 2020 ja käyttämässäni äänikirjapalvelussa siitä on annettu 11 arviota omani mukaan lukien. Ei siis mikään hitti, mutta ainakin omalta kohdaltani voin sanoa, etten olisi tullut kirjaan muutoin tarttuneeksi, joten kiitos tästä mahdollisuudesta Saga Egmontille.

Tämä oli jo neljäs Ellilältä lukemani kirja ja viihdyttävä sellainen. Ellilä kirjoittaa sujuvan mutkattomasti ja viihdyttävästi arjen asioista, kuten tässä rahasta ja sen puutteesta, puutaloasunnon remontista ja rakkaudesta, samalla kirjassa kirjan sisällä rakkausromaania hauskasti parodioiden. 


keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Natalia Kivikko: Punavuoriefekti



Natalia Kivikko: Punavuoriefekti
Aviador, 2021
Lukija: Sofia Perhomaa
Kesto: 4h 45min
 Äänimaisema: Helsingin kaupungin liikennelaitos


Punavuorelaisissa bileissä ystävät ovat vakaasti sitä mieltä, että "Natskun" pitäisi kirjoittaa autofiktiota. Se on varma tapa saada näkyvyyttä kirjamessuilla, päästä lavallekin. Mutta onko kukaan onnistunut enää sanomaan mitään Gustafssonin ja Turusen jälkeen?

Sitäpaitsi, pitäisi olla kaksikymppinen, korkeintaan juuri kolmekymmentä täyttänyt. Milleniaalin raja menee vuodessa 1982, pitääkö väärentää henkkarit? Tulokulmakin pitäisi miettiä, mutta ainakin masennus ja riittämättömyyden tuntu ovat liian käytettyjä. 

Jos nainen joutuu lähtemään Punavuoresta, lähteekö Punavuori hänestä? Naiselta lähtee nimittäin vuokra-asunto alta ja vanhemmat kuvittelevat tekevänsä suoranaisen palveluksen halutessaan ostaa tyttärelleen uuden asunnon. Ei heillä kuitenkaan Punavuoreen ole varaa, joten..? 

Tupareita hänen ei kannattanut edes järjestää. Ei kukaan hullu lähde 40 minuutin seikkailulle ensin raitiovaunulla, sitten metrolla ja lopuksi bussilla, ei edes ystävänrakkauden tähden. On aivan eri asia hypätä kolmosen ratikkaan ja körötellä viidessä minuutissa Kallioon, aidon rappiomeiningin ja kolmen euron tuoppien pariin. 

Kuusikymmenlukuisen taloyhtiön pesutupaan hän saa vuoron puolenpäivän jälkeen, samaan aikaan, kuin oli hänen entisen kantapaikkansa happy hour. Miten elämä voi muuttua näin laidasta toiseen, ja voiko tällaista elämää edes jatkaa?

Natalia Kivikko on pseudonyymi. Kirja on siis vielä astetta fiktiivisempi autofiktio, kun emme edes tiedä, kuka tämä aiemmin viisi kirjaa omalla nimellään julkaissut kirjailija on. Saako näin tehdä? Millä tässä nyt lähdet ylipäätään veikkaamaan mikä on totta ja mikä ei, kun et tiedä kirjailijasta yhden yhtä faktaa? 

Natalia Kivikosta löytyy kyllä haastatteluja, joissa hän kertoo valitsemiaan asioita elämästään. Näistä haastatteluista käy ilmi, että monet kirjan kohtaukset ovat kyllä todellisia. Esimerkiksi lainaus siitä, miten tutun nepalilaisravintolan työntekijät eivät voi olla riistonalaisia, koska näyttävät niin onnellisilta, on hänen saamansa tekstiviesti. Hän kertoo omaavansa lähiötaustan ja asuneensa Punavuoressa, joten hän tietää omakohtaisesti mistä kirjoittaa. Miten paljon lukijaa ärsyttää faktoista tietämättömyys tai edes askarruttaa kirjailijan henkilöllisyys, on toki täysin lukijakohtaista. Lähteekö autofiktiota aina lukemaan siitä lähtökohdasta, että haluaa kuulla paljastuksia kirjailijan omasta elämästä? Itse tartuin kirjaan lähinnä rikkauksista ryysyihin tarinaa odottaen, eli samantapaista stooria kuin televisiosarjassa Downshiftaajat. Se taas on kuvattu Koivukylässä, jossa olen asunut kahteen otteeseen, 70-80 -lukujen taitteessa ja sitten aikuisena 90-luvun loppupuolella. Sarjaa katsoikin ihan eri silmällä kun henkilöt kulkivat niin tutuilla kaduilla. 

Äänikirjaa kuunnellessa oli yksi sangen ärsyttävä yksityiskohta. Nimittäin se, ettei lukijan hengenvetoja ym oltu editoitu pois. 

P.s En ole varmaankaan kirjan kohderyhmää. En ole koskaan maistanut kombuchaa eikä ajatuskaan siihen tutustumisesta kiehdo. Sen sijaan osaan tältä istumalta ulkoa pari-kolmekymmentä Eppujen biisiä ja Pobedaakin kelpo valikoiman, puhumattakaan junttidiscobiiseistä, toisinsanoen Finnhitseistä joita rrrrakastan! 
Meillä on kotona jonkin verran Vallilan tuotteita, mutta huomattavasti enemmän Finlaysonia, jota kirjassa kauhisteltiin tamperelaiseksi tuotemerkiksi, jota voidaan tavata lähimpänä Punavuorta joissain alemman keskiluokan vantaalaiskodeissa, joissa yritetään osoittaa jonkinlaista "design"tietoisuutta. Mutta mehän asummekin muutaman kilometrin päässä Tampereen rajasta...


perjantai 1. huhtikuuta 2022

Haastekuulumisia: Seinäjoen kirjaston lukuhaaste



Vuoden mittaisista lukuhaasteista on nyt ensimmäinen neljännes kulunut ja on välitilinteon aika. En ole etenemisestä ainakaan huolissani.
Päivitän tätä vielä kesällä ja syksyllä ennen haasteen päättymistä.

Seinäjoen kirjaston lukuhaaste 2022, tilanne maaliskuussa.

Lue kirja jossa ollaan:

1. kulkuvälineessä
Beth O'Leary: Törmäyskurssi 2/22
2. kylmissä oloissa
Emily Kerr: Meet Me Under the Northern Lights 1/22
3. perhejuhlissa
4. metsässä
5. tunturissa tai vuorilla
6. konsertissa
Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa 1/22
7. isovanhempien luona
8. tropiikissa
9. rikospaikalla
10. ravintolassa tai baarissa
11. puistossa tai puutarhassa
12. teollisuusympäristössä
Juha-Pekka Koskinen: Savurenkaita - kun patruuna Bogdanoff tehtaan perusti 2/22
13. saarella
Maisku Myllymäki: Holly 1/22
14. mökillä tai huvilalla
Päivi Alasalmi: Ei jälkeäkään 1/22
16. kartanossa tai linnassa
S. J. Bennett: Windsorin solmu 3/22
17. rannalla tai rannikolla
Jenny Colgan: Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita 3/22
18. kisoissa ja treeneissä
19. vankilassa
20. maaseudulla
Heleena Lönnroth: Talo pellon laidalla 3/22
21. eteläisellä pallonpuoliskolla 
Katriina Ranne: Maa kuin veri 1/22
22. avaruudessa
23. työpaikalla
Elina Kilkku: Jumalainen jälkinäytös 2/22
24. kaukana kotoa
Merja Mäki: Ennen lintuja 3/22
25. kotona
Henrik Ibsen: Nukkekoti 1/22
26. leirillä
27. mielikuvitusmaailmassa
28. aavikolla tai autiomaassa
29. oikeussalissa
30. kaupungissa
Natalia Kivikko: Punavuoriefekti 3/22



HelMet lukuhaaste: Ensimmäiset 3 kk

Helmet-lukuhaasteen ensimmäinen neljännes on takana ja kuten odotettua, kolmen kuukauden saldo näyttää ihan mukavalta. Alussa kirjoja on niin helppo sijoitella paikoilleen, ne solahtavat helposti väleihin ja sopisivat useampaankin paikkaan. Tässä vaiheessa sijoitellut kirjat saattavat vielä vaihdella paikkaa myöhemmässä vaiheessa tai poistua listaltakin. Punaisella lisätyt olen lukenut, lisäksi listassa kohdat 47-48 ideaksi itselleni.

Haasteen tilanne 31.3.22

Helmet-lukuhaaste 2022
 
1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota 

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa
Hazel Prior Away With the Penguins 3/22

3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana 
Margaret Porter: The Limits of Limelight 1/22

4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana 

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti
Merja Mäki: Ennen lintuja 3/22

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija

7. Kirja kertoo ystävyydestä
Janet Skeslien Charles: Kirjasto Pariisin sydämessä 3/22

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua

9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön
Elise Bryant: One True Loves 1/22

10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä 
Venla Hiidensalo: Suruttomat 1/22

12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana
Heli Laaksonen: Aurinko. Porkkana. Vesi. 3/22

13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla
Dess Terentjeva: Ihana 1/22

14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää

16. Kirjan luvuilla on nimet
Kashmeera Lokuge, Hyppe Salmi: Ilmatilaa 3/22

17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua
Henrik Ibsen: Nukkekoti 1/22

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa

20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä
Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu 1/22

21. Kirja liittyy lapsuuteesi

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä

23. Pieni kirja
Minna Canth: Spiritistinen istunto 3/22

24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija

25. Kirjan nimessä on ilmansuunta

26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin
Janet Skeslien Charles: Kirjasto Pariisin taivaan alla 3/22

27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva

28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen
Aino Leppänen: Positiivinen yllätys 2/22

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa
Jenny Colgan: Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita 2/22

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan
Katriina Ranne: Maa kuin veri 1/22

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan

34. Kirjailijan nimessä on luontosana
Emmi-Liia Sjöholm: Virtahevot 3/22

35. Kirjassa on oikeudenkäynti

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää
Marianne Fredriksson: Anna, Hanna ja Johanna 3/22

37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle
Anu Joenpolvi: Poutaa ja perunankukkia 3/22

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave
Paul Gallico: Kukkia rouva Harrisille 2/22

39. Novellikokoelma

40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole

41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista

42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä
Eeva Kiviniemi, Taina Pietikäinen: Joki 2/22

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi
S. J. Bennett: Windsorin solmu 3/22

45. Palkittu esikoisteos

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen
Kaiho Nieminen: Lovistoori 1/22

47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun
Petri Tamminen: Musta vyö
Antti Rönkä: Nocturno 21:07

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä