Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli

 

Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli

Otava, 2020

Otavan kirjasto

Lukija: Erja Manto

Kesto: 9h 7min

Valeriaanapillereistä huolimatta Janina heräsi yöllä siihen, että ovea hakattiin kovaa ja kiihkeästi. Pippurisumuttimella varustautuneena hän meni avaamaan, mutta ovella ovella olikin tuttu hahmo kelsiturkissaan, pitkä ja luiseva naapurin mies, jota Janina kutsui Outolinnuksi. Syy yölliseen mekkalointiin oli Isojalka, tai pikemminkin se, että tämä oli Outolinnun mukaan kuollut. 

Vain he kolme asuivat tuulisella ylängöllä Puolan ja Tšekin rajaseudulla olevassa pienessä kylässä ympärivuotisesti. Kylä oli niin pieni, ettei sen nimeä näkynyt edes kartassa. Pakkanen ja lumen määrä tekivät talvista haastavia, ja muut laittoivatkin ovensa säppiin syksyllä ja palasivat kaupunkikoteihinsa Varsovaan, kunnes taas palaisivat kevään koittaessa. Mutta nyt, talvisena aamuyönä, Outolintua oli alkanut epäilyttää koiran ulvonta ja jatkuvasti palava valo. 

Janina ja Isojalka eivät olleet ollenkaan hyvissä väleissä. Janina oli tehnyt miehestä monta rikosilmoitusta, salametsästyksestä ja siitä miten huonosti tämä kohteli koiraansa, sulki koiraparan päiviksi puuvajaan ulvomaan ja palelemaan. Häntä ei oltu otettu vakavasti, kuten ei usein muutenkaan. Kun on kuusikymppinen ja nainen, joka asui yksin pienessä syrjäseudun kylässä, ei saanut arvostusta osakseen.

Poliisipäällikkö katsoi minuun hetken aikaa mitään sanomatta, ja näin hänen kasvoillaan jälleen kerran hyvin selvästi sen, minkä olin nähnyt hänessä jo heti aluksi ja minkä olin nimennyt halveksunnaksi. Suupielet painuivat alas ja huulet suipistuivat hieman. Näin myös sen, että hän yritti hallita ilmettään. Hän peitti sen tyhjään hymyyn, joka paljasti hänen isot, tupakan kellastuttamat hampaansa.

Hän sanoi:

- Rouva hyvä, ei sellainen ole polisiasia. Koira on koira, sellaista se täällä maalla on.  Mitä te oikein luulette? Koirat pidetään kopissa ja ketjuun kytkettyinä. 

- Olen tekemässä Poliisille ilmoitusta siitä, että on tapahtunut jotakin pahaa. Kenelle minun pitää kertoa, jos ei kerran Poliisille? 

Poliisipäällikkö nauraa hörötti. 

- Pahaa, niinkö? Jospa menisitte ja puhuisitte papille? hän tokaisi tyytyväisenä huumorintajuunsa, mutta selvästikin tajusi ettei hänen vitsinsä juuri huvittanut minua, sillä hänen ilmeensä vakavoitui nopeasti. - Eikös niitä ole olemassa semmoisia eläinjärjestöjä tai jotain? Puhelinluettelosta varmasti löytyy.

Opettajan ammatissa toimiva Janina tunsi hyvin astrologiaa, hän osasi tutkia huoneita ja tehdä karttoja. Se ei ainakaan auttanut siinä, että ihmiset olisivat ottaneet hänet vakavasti. 

Kun pohdin väkivaltaisen kuoleman mahdollisuutta, minun oli otettava huomioon hyleg, sen huone ja planeetat, jotka olivat sinne asettuneet. Kiinnitin huomiota lisäksi siihen, mikä vahingollisista planeetoista - Mars, Saturnus tai Uranus - olisi voimakkaampi kuin hyleg, ja luo sen kanssa epäharmonisen aspektin. 

Sinä päivänä kävin työhön ja kaivoin taskustani nuhjuisen paperilapun, johon olin kirjoittanut Isojalan tiedot, tarkistaakseni, oliko kuolema käynyt hänen luonaan ajallaan. 

Kun olin siirtänyt syntymäajan koneelle, vilkaisin itse paperia. Huomasin että olin kirjoittanut tiedot metsästyskalenterin lehdelle, ja se lehti oli maaliskuulta. Taulukossa oli niiden eläinten kuvat, joita maaliskuussa saa metsästää. 

Tähtikartta ilmestyi näytölle ja vangitsi katseeni seuraavan tunnin ajaksi. Ensimmäiseksi aloin tutkia Saturnusta. Saturnus kiinteässä merkissä oli usein merkki tukehtumis- tai hirttokuolemasta. 

Isojalka ei ollut kuitenkaan ainoa joka tuon talven ja kevään mittaan menetti henkensä. Janinalla oli oma käsityksensä siitä kuka tai pikemminkin ketkä olivat kuolemien takana. 

Olipa tämä metka kirja. Tykästyin alkuviivoilta tähän itsepäiseen ja omalaatuiseen muoriin ja hänen ajatusmaailmaansa jonka persoonasta kävi vähän väliä ilmi jotain uutta ja yllättävää. Muutenkin parasta tässä kirjassa oli se, ettei yhtään tiennyt mihin suuntaan tarina milloinkin lähtee kulkemaan, kun sellaista selkeästi arvattavaa logiikkaa ei ollut. Murhaajan henkilöllisyys, sen ainoan kerran kun se kävi mielessäni, osui oikeaan mutta se ei haitannut vähääkään. Erja Manto oli täydellinen valinta lukijaksi ja kuunteluelämys kokonaisuudessaan sai minulta täydet viisi tähteä. 

Tokarczuk sai kirjallisuuden Nobelin vuonna 2019.