Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka

Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka

Otava, 2021

224 sivua

Lainattu Tampereen kaupunginkirjastosta.

Tatu oli aikoinaan ollut vahinko, mutta Irinan virheistä kaunein. Nyt kun poika oli aivan aikuisuuden kynnyksellä ja lähti suorittamaan armeijapalvelustaan, Irinan tuli tätä kova ikävä. 

En itke. En itke. En itke. Itkin.

Irina oli eronnut viimeisimmästä miesystävästään vuosi sitten. Parasta tässä oli ollut se, että mies oli varattu. Hän mietti kyllä toisinaan, millainen olisi yksinäinen vanhuus, mutta toivoi löytävänsä sen viimeisen suhteen vasta raihnaisuuden kynnyksellä. Ei tarvitsisi niin kauan katsella kumppania.

Irinan parhaat ystävät olivat Leea ja Kirsi. Lapsuudenkaveri Leea oli sairastanut aivoverenvuodon puoli vuotta sitten ja toipunut työkykyiseksi, mutta tuskaili huonoa muistiaan. Kirsi oli tullut ystäväpiirin kolmanneksi jäseneksi kolmannella luokalla. 

Illanistujaisissa Kirsin ja tämän aviomiehen Jukan välille syntyi kova riita, jälleen kerran ja Kirsi lähti yöksi Irinalle, jälleen kerran.

Tämä silmitön rakkaudettomuus. Se lamaannutti minut yhä uudelleen. Siitä huolimatta Jukka silitti ohimennen Kirsin selkää vasemman lapaluun kohdalta. Kirsi näytti ensin ilahtuneelta, mutta vetäytyi sitten kauemmaksi. 

Alkuvuosina he koskettelivat toisiaan koko ajan omassa kuherruskuplassaan. Ajattelin jo silloin, että tuo ei päättyisi hyvin. Että juuri ne parit, jotka koskettelivat toisiaan julkisesti eniten, erosivat.

Kirsi kehui, ettei kukaan tue häntä paremmin kuin Irina, mutta Irina itse ei kokenut osaavansa tai jaksavansa auttaa ystäväänsä enää tätä enempää.

Kirsi antoi itkulle periksi. Hän käpertyi sikiöasentoon divaanille ja ulisi. 

Juuri tästä syystä elin yksin. En halunnut enää koskaan olla tärisevä mytty, kenenkään takia. Loppujen lopuksi ei ollut kyse oikeista tai vääristä ihmisistä, vaan siitä, että minä en sopinut parisuhteeseen. En jaksanut enää yhtään huutoa, en omaani enkä muiden.

Kun Jukka seuraavana aamuna tuli hakemaan Kirsiä ja pariskunta oli taas kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan, Irina sai tarpeekseen. Voi niin hyvin kuin voit, Irina toivotti Kirsin selälle sanottuaan, ettei tarvitse olla minkäänlaisessa yhteydessä ennen kuin on jättänyt miehensä.

Tämän jälkeen päädyttiin tilanteeseen, jossa Irina istuu sellissä puukotuksesta epäiltynä.

Tässä kirjassa parasta oli todella sujuva dialogi. Henkilöissä taas ei ollut ketään kenestä olisin oikein pitänyt, no Leea jäi vieraammaksi mutta Kirsi oli ihan liian tyypillinen 'nyt jätän ilkeän mieheni -oi tule kulta hakemaan, tottakai kaikki on hyvin!' - tyyppi. Kirsi oli jotenkin todella outo ja erittäin takakireä, en ymmärtänyt häntä kokonaisuutena ollenkaan. Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi fiilis että tarkkailin henkilöitä täysin ulkopuolisena eivätkä he olisi nähneet minua vaikka olisin vieressä seisonut.