Leena Lehtolainen: Kuusi kertomusta Sadusta

Leena Lehtolainen: Kuusi kohtausta Sadusta

Tammi, 2014

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 9 h 1 min

Kuuntelin kirjan BookBeatissa.

"Hyvät naiset ja herrat, lämpimästi tervetuloa Kuusi kohtausta Sadusta -näytelmän ensi-iltaan", Sirviö aloitti ja hymyili televisiosta tuttua lämmintä hymyään. "Me kaikki tiedämme, että Satu Savinaisen katoaminen on herättänyt paljon huomiota ja lietsonut huhupuheita. Niistä huolimatta päätimme työryhmän kanssa, että näytelmä esitetään alkuperäissuunnitelman mukaan. Sehän on tarina naisesta, jonka elämä ansaitsee tulla kerrotuksi, se..." Sirviö sotkeentui hetkeksi sanoissaan kun esiripun takana kolahti. "Se on kunnianosoitus Sadulle ja hänen työlleen, ei vain minun kunnianosoitukseni, vaan meidän kaikkien, koko työryhmän."

Aleksanterin teatteriin oli kokoontunut ensi-iltayleisö, katsomaan näytelmää joka kertoi taiteilija Satu Savinaisesta, joka tosiaan oli kadonnut ennen ensi-iltaa. Näytelmän on käsikirjoittanut ja ohjannut hänen miesystävänsä Heikki Sirviö. Se oli lahja häneltä Sadulle, lahja jolle Satu ei ollut aluksi lämmennyt, sitten auttanut avaamalla muistojaan, mutta viime aikoina halunnut taas estää sen esittämisen.

Kirja seuraa näytelmän ensi-iltaa kohtaus kohtaukselta, selittää näyttämöllä olevia kulisseja, keskittyy pitkälti toistamaan repliikkejä. Välillä mennään pois näyttämöltä näytelmän valmisteluun ja välillä kerrotaan katsomossa näytelmää seuraavien Sadulle läheisten ihmisten, kuten tämän tyttären Viljan ja Viljan isän Jussin, ajatuksia näkemästään. Sadun omista ajatuksista lukija sen sijaan ei kuule.

Jukka: Aivan. Sä siis haluat tehdä asioita ilman rajoja.
Satu: Eikö jo rajoista puhuminen edellytä niiden olemassaoloa. Enkä tiedä miksi oikein haluan. En ainakaan sitä tavanomaista elämää, naimisiin, työpaikka, kaksi lasta, asuntovelka, labradorinnoutaja ja Saab.
Aino sanoi viimeisen repliikin vahvasti liioitellen. Mitenkään muuten hän ei olisi kyennyt sitä lausumaan. Hän oli huomauttanut Heikki Sirviölle, että suurin osa heidän maksavasta yleisöstään olisi juuri näitä halveksittuja tavallisen elämän eläjiä. 
"Satu on tuossa kohtauksessa 22, kuka tahansa ymmärtää, että siinä iässä nähdään vielä mustavalkoisesti", Sirviö puolustautui, "ja taiteen tehtävähän on vilauttaa niille tavallisen elämän eläjille sitä toista puolta."

Olisin kaivannut aina välillä vinkkiä siitä missä Satu on, niin että syytä miksi Satu on kadonnut voisi koittaa itse päätellä. Onko hän lähtenyt itse ja piilottelee jossain, onko hänet murhattu? 

Tuo jatkuva repliikkien ääneenlukeminen alkoi nopeasti puuduttaa, teki kyllä mieleni heittää kuuntelu keskenkin sen takia ja se laskee kirjalle antamiani tähtiä, mutta kuuntelin loppuun kiinnostuksesta siihen mitä Sadulle oli tapahtunut. Lukukirjaa olisi ollut helpompi hiukan harppia. Onneksi lukija oli sentään yksi suosikeistani, Krista Putkonen-Örn. Sadun katoamista selvitti lopussa hyvin lyhyt epilogi, mikä oli iso pettymys.