Pirjo Puukko: Kunnes jalkasi kantavat

Pirjo Puukko: Kunnes jalkasi kantavat

Stresa kustannus, 2019

312 sivua

Kiitos arvostelukappaleesta kirjailijalle.

Elli on syntynyt 1920-luvun lopulla. Hän koitti kutsua Emiliaa ensin äidiksi kuten isommat tytöt Taimi ja Mirjami, mutta ymmärsi sitten, että Emilia on hänen mummonsa, Taimi ja Mirjami tätejään ja että hänen äitinsä Saara oli kuollut pian Ellin synnyttyä. Pienessä talossa asuu myös Ukko, joka on hänen isoisänsä, vanha ja kärttyinen mies joka määrää kaikesta ja vääntää kissanpentujen niskat nurin vaikka Elli koittaa pienet Ukolta piilottaa. Mummo on lempeä aikuinen joka pitää Ellistä hyvää huolta ja öisin herättyään Elli kipittääkin mummon turvalliseen kainaloon jatkamaan uniaan. 

Mummo kuitenkin kuolee Ellin ollessa vielä pieni, eikä kukaan sen jälkeen pidä kunnolla tytön puolia. Kyläkauppias nimetään tytön huoltajaksi yhdessä Eetu-isän kanssa. Ellin isosisko Saimi asuu isällään, sillä Ukko oli Saaran kuoltua hakenut vain vauvan, muttei huolinut isompaa tyttöä vaivoikseen. Kauppias kävi kyllä välillä Ellin oloja tarkastamassa, mutta silloin Ukko lyö parasta pöytään ja on mielinkielin maireana, eikä Elli uskalla puhua mitään. Kauppias tuo Ellille aina makeispussin, josta Elli nappaa äkkiä pari ennen kuin Ukko toppuuttelee ettei kaikkea kerralla ja laittaa pussin lukkojen taakse. Elli ei makeisia sen jälkeen näe, sillä Ukko tarjoilee ne kylässä käyville talollisille. Elli-pieni kokee nälkää. Hän saa ruuakseen vain leivän kuoria ja laimennettua maitoa, sillä Ukon mielestä niin pieni ei tarvitse enempää ja Ukko itse syö Ellin leipien parhaat osat. Tädit eivät antaneet Ellin vielä lypsää ja luulivatkin ettei tyttö osaa, mutta nälkä on ollut hyvä opettaja ja usein iltaisin Elli käykin salaa lypsämässä itselleen ravitsevan mukillisen lämmintä maitoa. 

Parikymppisen Ellin tytär Anita syntyy sodanjälkeiseen Suomeen ja saa pikkuveljen, Markun, vuonna '53. Ellin Saimi-siskosta on tullut Anitan kummi, mutta isäänsä Elli ei vieläkään ole yhteydessä. Anitan isä Tauno on sahalla töissä, mutta kun Anita tulee kouluikään, työt sahalla ovat päättymässä ja isä lähtee työnhakuun etelämmäs. Viikkojen jälkeen tulee odotettu tieto, että Tauno on löytänyt töitä ja järjestänyt heille kodin rintamamiestalosta Helsingistä. Yhteen yläkerran huoneeseen on nelihenkisen perheen mahduttava, eikä Elli arvatenkaan ole järjestelyyn tyytyväinen. Uusi vuosikymmen ehtii vaihtua kun perhe saa tiedon, että pääsevät muuttamaan kerrostaloon. Ellin silmissä kiiltävät onnen kyyneleet, sisälle juokseva kuuma vesi on ylellistä ja helpottaa kotitöissä ja kerrostalossa oleva sauna tarkoittaa sitä ettei tarvitse lähteä keskustaan asti yleiseen saunaan viikottaiselle pesulle. Anitaakin helpottaa, kun ei enää tarvitse pimeää peläten lähteä asioilleen pihan perälle. 

Kirja on jaettu kolmeen lukuun. Ensimmäisessä käydään läpi sekä Ellin että Anitan lapsuutta, alussa hyvinkin lyhyissä, muutaman sivun mittaisissa pätkissä vuorovedoin. Lukemaan ryhtyessäni minua vähän askarrutti miten helppoa tarinoita on seurata, kun molemmissa on samanikäiset lapset ja luvut avat niin lyhyitä, mutta ei siitä minkäänlaista haastetta tullut, sillä tyttöjen elämä kahdenkymmenen vuoden aikaerolla oli niin erilaista. Ja tässä olikin se erikoisen rakenteen hienous, saada verrata äidin ja tyttären elämää samassa ikävaiheessa. 

Toisessa luvussa Elli elää sotavuosia ja ensirakkautta, Anita '60-luvun puoliväliä ja oman kehon ja mielen aikuistumisen ristiriitaa. Kolmannessa luvussa sota on ohi ja Elli kohtaa Taunon, tulevan miehensä eli Anitan isän ja tässä luvussa siirrytäänkin uuteen kerrontatapaan, kun Anitan lapsuusmuistot tulevat nyt osaksi Ellin elämää Ellin näkökulmasta. Toisessa ja kolmannessa luvussa sekä Elli että Anita kertovat elämästään pidempinä osuuksina. 

Pidin tässä kirjassa niin monesta asiasta. Kiinnostavista vuosikymmenistä, äidin ja tyttären lapsuuden vuorottaisesta vertailusta ja aivan erityisesti siitä miten kolmas osa toi äidin näkökulman Anitan jo aiemmin kertomiin tapahtumiin. Minua on aina kiehtonut se, miten eri tavalla eri perheenjäsenet kokevat saman tapahtuman, faktahan on se, ettei kukaan muu kuin sinä itse voi kokea mitään tapahtumaa täsmälleen samoin, ajatella samoja ajatuksia, eikä nähdä sinun pääsi sisään. 

Kun viime vuoden lopulla luin Riitta S. Latvalan romaanin Sodan jälkeen sarastus tuli kommenteissa keskustelua siitä, miten jälleenrakennuksen aikaan sijoittuvia romaaneja kaivattaisiin lisää. Tässä siis lukuvinkki siihenkin ajankohtaan.