Helena Sinervo: Armonranta

Helena Sinervo: Armonranta 

Wsoy 2016

400 sivua

Loppuvuodesta 2006 Helena saa puhelun Pikonlinnan sairaalasta. Helenan isä on heikossa kunnossa, hänellä on todettu nopeasti etenevä keuhkosyöpä. Elinaikaa saattaa olla jäljellä muutama kuukausi tai muutama päivä, katsomaan kannattaa joka tapauksessa tulla mahdollisimman pian. Puoliso, Heta, lupaa lähteä mukaan, kuskiksi. Lapsuudenkotiin Helena ei voi mennä, siellä asuu veli, Tarmo, johon välit ovat liian tulehtuneet. Niinpä Helena etsii netistä koiraystävällistä majoitusta Tampereen itäpuolelta ja löytää Armonrannan, lomakodin Teiskossa, Näsijärven rantakallioilla. 

Syyllisyys vihloo matkaan lähtijää, isän luona on tullut käytyä viimeksi kesällä, onko siitä todella jo neljä kuukautta. Mukaan matkalle Helena on pakannut isän hänelle aiemmin luovuttaman salkun, jonka sisältöä hän on vain pintapuolisesti tutkinut. C-kasetteja, jotka natsihenkinen isä on nauhoittanut viisi vuotta aiemmin, kovakantinen muistikirja jossa oli sotkuisia muistiinpanoja ensimmäisen maailmansodan vuosilta, vanha ja haurastunut kirjekuori sisällään oikeuspöytäkirjoja vuodelta 1945. Isä saa Armonrantaan omat sivunsa, kun naiset kuuntelevat kasetteja ajomatkallaan.

Miksi siis sanoin isälle, että hän on ollut riittävän hyvä isä? Säälistäkö? Tilanteen liikuttamana? Vai siksikö, että kaikesta huolimatta rakastin häntä ja halusin hänelle hyvää? Että itsekin tein virheitä ja olin epätäydellinen. Että meitä kaikkia yhdistää juuri se: virheet, vajavaisuus, keskeneräisyys.
Halusin isukin suhtautuvan armollisesti itseensä viimeisinä päivinään, ja se helpotti oloani.

Salkun sisältöä läpi käydessään Helenalle ja Hetalle selviää suvun historia ja samalla he käyvät läpi myös omaa suhdettaan, jossa on yksi iso juopa, kun toinen kipeästi haluaa lasta ja toinen on helpottunut kun hedelmöityshoidot eivät ole tuottaneet tulosta. 

Armonrannassa säilyy kiinnostava jännite. Osansa luo se, että Sinervo on paljastanut romaanin olevan paitsi fiktiota, myös omaelämäkerrallinen. Armokin on kirjassa niin paljon enemmän kuin majapaikan nimi. Itselleenkin pitää osata antaa anteeksi. 

Kirjan olen jo vapauttanut seuraavalle lukijalle, joten kuva kustantajalta.