Rhidian Brook: Talo Elben rannalla

 

 Rhidian Brook: Talo Elben rannalla
Otava 2014, 410 sivua
Alkuteos: Aftermath 2013
Suomennos: Ilkka Rekiaro

 



Brittiläinen eversti Lewis Morgan lähetetään vuosi toisen maailmansodan päätyttyä pahoin pommitettuun Hampuriin organisoimaan sen jälleenrakentamista ja saksalaisten uudelleenasuttamista. Saksa on jaettuna neljään miehitettyyn osaan joita kontrolloivat britit, amerikkalaiset, ranskalaiset ja neuvostoliittolaiset. Kuten historian tapahtumista tiedämme, neuvostoliittolaisten hallinnoimasta alueesta muodostuu kommunistinen Itä-Saksa, lopuista alueista Länsi-Saksa, mutta tämä on vielä edessä. Mielenkiintoni kirjaa kohtaan herätti aivan erityisesti aikakausi johon se sijoittuu; sota-ajasta on kirjoitettu paljon, mutta tästä aiheesta en ole ennen romaania nähnyt.

Everstin vaimo ja Edmund-poika tulevat Hampuriin, hienoon taloon Elbe-joen rantamille, oltuaan pitkään erossa perheen päästä. Perheen toinen poika on kuollut saksalaiskoneen pommista eikä Rachaelin ole helppoa hyväksyä sitä, että Lewis on toiminut poikkeuksellisesti ja antanut saksalaisperheen jäädä asumaan talon ylimmän kerroksen pieneen huoneistoon. Yleensä talot pakkolunastettiin ja asukkaat passitettiin leireille. Mikä parasta, kirjailija on saanut inspiraationsa tällaiseen juonikuvioon tosielämästä, sillä hänen oma isoisänsä on ainakin näiltä osin eversti Morganin esikuva.

"Ei kukaan tätä halunnut, mutta meidän on yritettävä parhaamme näissä oloissa..."
"Yritettävä parhaamme. Aina vain yritettävä parhaamme! Tuntuu, että sinä välität enemmän meidän vihollisistamme."
"Rach, älä nyt. He eivät enää ole vihollisia. Heidät on lyöty. Koko maa on rakennettava uuteen uskoon."
Rachael taputti rintalastaansa ja piti tauon vetääkseen henkeä itkun lomassa.
"Pystytkö sinä rakentamaan tämän uuteen uskoon?" Rachael kysyi toivoen samanaikaisesti, että Lewis tarttuisi haasteeseen ja että tämä menisi pois ja jättäisi hänet yksin rypemään omassa rikkinäisyydessään.

Kirjassa on paljon jännitteitä, niitä on eri kansallisuuksia edustavien miehittäjien välillä, saksalaisten ja miehittäjien välillä, Morganeiden perheenjäsenten sekä saksalaisperheen välillä. Oman jännitteensä tuo myös saksalaisten kurjat olot. Saksalaisilla on pulaa aivan kaikesta, ruuasta vaatteisiin ja tarvikkeisiin ja musta pörssi sekä varastaminen ovat arkipäivää. En ollut aiemmin tullut ajatelleeksi sitä, miten sekaisin ja miten vaikeaa elämä on ollut aivan tavallisille saksalaisille joilla ei ole ollut mitään erityisiä natsikytkentöjä ja miten pitkien prosessien myötä he ovat joutuneet sitä todistamaan saadakseen jälleen oikeuden työhön ja sitä myötä elämään jota pystyvät hallitsemaan. Orvot lapset lyöttäytyvät yhteen eräänlaisiin jengeihin selviytyäkseen. He kerjäävät sotilailta savukkeita, sillä savukkeet ovat valuuttaa jolla voi ostaa kaikkea mahdollista.

"Herra Attlee. Danke. Kuningas Yrjö. Danke. Engelsmannivartija. Danke. Tupakkia. Tupakkia Ozille. Tupakilla saa leipää. Engelsmannit ovat kristittyjä. Tupakinantajia."
Sotilas veti askin rintataskustaan ja naputti suurin elkein esiin muutaman savukkeen.
"Siinä on, penikka", hän sanoi tarjoten Ozille ei yhtä eikä kahta vaan kolmea savuketta. Näin vartija oli mielestään kantanut kortensa suhdetoiminnan kekoon. Hän suoristautui miltei odottaen aplodeita, mutta kun hän katsoi ympärilleen, hän huomasi, että paikalla ei ollut ketään todistamassa hänen anteliaisuuttaan.
"Suksi kuuseen, räkänokka!"
Vastineeksi sekopäisestä englantilaisen kulttuurin ylistyksestään Ozi sai kolme savuketta ja kolme uutta sanaa jo ennestään kiroilupainotteiseen englannin repertuaariinsa.

Runsas henkilögalleria ja se, että kertomusta viedään eteenpäin usein vaihtuvien henkilöiden näkökulmasta voisi tehdä kirjasta sekavan tai henkilöhahmoista vaikeasti lähestyttäviä, mutta ainakaan minulle ei tullut tämän suhteen vaikeuksia. Ajankuvaus vaikuttaa hyvin todenmukaiselta ja kirjailijalla on ollut mahdollisuus saada tietoa todellisista tapahtumista isältään ja sedältään, mikä kirjan lopussa kerrotaankin. Kirja on tyyliltään hyvin kirjoitettua, sujuvaa proosaa. Kirjassa syntyvä rakkaussuhde sen sijaan oli epäuskottava, sen synty kävi aivan liian nopeasti ja sukkelasti oltuaan vielä edellisellä hengenvedolla aivan mahdoton ajatus. Toinen seikka jota en aivan täysin "ostanut"; Eversti Morgan oli aikamoinen idealisti ollakseen korkea-arvoinen kapiainen ja vielä tuollaisena ajankohtana.

Varatessani kirjan kirjastosta alkuvuodesta, kirjaan piti vielä tulla alla oleva kansi joka olisi ollut enemmän minun makuuni. Hieno on kyllä sittemmin valituksi tullutkin.

Löysin kirjasta yhden lyhyen arvostelun, Linnunmaitoa ja vähän hunajaakin blogista.