Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken

 

Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken

Gummerus 2014, 200 sivua

Saksankielinen alkuteos: Irgendwann werden wir uns alles erzählen

Suomennos: Ilona Nykyri

 

 



Kevään uutuusluetteloissa olin kirjan ohittanut, mutta Leena Lumen arvostelun luettuani kiinnostus heräsi. Sitten VJKK alkoi näkyä siellä täällä kera positiivisten arvioiden, kuten Karoliinan Kirjavassa Kammarissa, joten otin sen luettavakseni itsekin. Olitte kirjoittaneet hienoja arvioita, sillä kirja oli loppujen lopuksi hyvinkin erilainen kuin mitä odotin, ette siis olleet paljastaneet liikaa. 

 

Kirjan alkaessa Maria on 16-vuotias tyttö vuoden 1990 Itä-Saksassa, joka kohta lakkaa olemasta. Saksojen yhdistyminen on jo tosiasia ja tulee tapahtumaan virallisesti syksyllä. Sitä ennen Maria elää kuuman ja vahvasti seksuaalisen kesän johon mahtuu paljon muutakin kuin tytön 17-vuotissyntymäpäivä.

 

Maria ei ole varsinaisesti muuttanut yhteen poikaystävänsä Johanneksen kanssa, mutta on jo jonkin aikaa asunut pojan vanhempien maatilalla tilan töissä autellen. Maria kertoo paljon tilan asukkaista ja heidän arjestaan, miten oppii tekemään ruokaa ja olemaan hyödyksi. Johannes käy viimeistä luokkaa koulussa, mutta Maria on alkanut lintsailla ja lopulta kevätlukukausi menee aivan hunningolle joten tyttö joutaakin autella. Koulukirjojen sijaan Maria lukee Karamazovin veljeksiä ja miettii kirjan tapahtumia niin usein, että toivoin jo että olisin itsekin lukenut tuon tiiliskiven. Johannes on Marian ensimmäinen poikaystävä ja tyttö uskoo rakastavansa tätä, ei ole kuitenkaan aivan varma.

 

Eräänä päivänä toisessa kylässä asuvan äidin luota kotimatkalla oleva Maria oikaisee naapuritilan omistavan nelikymppisen Hennerin maissipellon läpi ja siitä käynnistyy tapahtumaketju jonka jälkeen mikään ei ole enää ennallaan. Henner vie ja tyttö vikisee, traagiseen loppuun saakka.

 

Sanat palaavat vasta myöhemmin, vasta kun ruumiit ovat puhuneet. Kerron Hennerille, että olen nyt seitsemäntoista, nainen, mutta hän vain hymyilee sille. Päivä ei ole vielä edes puolessa. Makaamme liikkumatta, hän on kietonut oikean kätensä ympärilleni, jalkamme koskettavat toisiaan. Minua pelottaa että hän on pilannut minut lopullisesti. Mitäpä tällaisen jälkeen voisi enää olla odotettavissa? En ole koskaan ollut yhtä onnellinen. Minä sykin ja vapisen ja työnnyn lähemmäksi häntä. On kuin hän olisi ehättänyt jotenkin edelleni.

 

Yhdistyvä Saksa antaa mielenkiintoisen kehyksen kiihkeälle teinitytön ja vanhemman miehen rakkaustarinalle. Olisin toivonut että vanhasta DDR:stä olisi kerrottu enemmänkin. Kirja on lyhyt, vain 200 sivua, joten sitä olisi hyvin voinut laajentaa.