Marie Ndiaye: Kolme vahvaa naista

 

 

Marie Ndiaye: Kolme vahvaa naista

Gummerus 2013, 279 sivua

Ranskankielinen alkuteos: Trois femmes puissantes, 2009

Suomennos: Anna-Maija Viitanen

 

 

 

Kun kirjailijan juuret ovat Senegalissa, kirja tapahtuu osittain Afrikassa ja sen kannet ovat vahvasti afrikkalaistyyliset, sitä odottaa saavansa rehevän afrikkalaisen lukunautinnon. Ei saanut.

 

Kolme vahvaa naista on kolmesta irrallisesta novellista koostuva kirja. Takakannessa sitä kuvataan väkeväksi romaaniksi kolmesta naisesta jotka sanoavat nöyryytykselle ei. Vaikka en ensimmäistä novellia lukiessani erityisesti nauttinut siitä, voin takakannen suljettuani todeta että se lopulta vastasikin eniten sitä mitä odotin. Sen päähenkilö Norah on tullut Pariisista Senegaliin isänsä kutsumana tietämättä oikeastaan miksi. Ennen pitkää selviää, että isä tarvitsee asianajajatyttärensä apua, mutta paljon selviää myös isästä itsestään. Isän ja tyttären suhde kun on jo kauan ollut vaikea, eikä Norah ole pitkään aikaan tavannut isäänsä.

 

Kuinka ikävää ja turhaa, että ihmisellä on isä, jonka kanssa on täysin eri aaltopituudella ja jonka kiintymys on aina ollut epätodennäköistä, Norah ajatteli taas, mutta tyynesti, ilman voimattomuuden, kiukun ja lannistumisen sekaista tunnetta, joka häntä oli raastanut, kun hän olosuhteiden pakosta oli törmännyt siihen, että tämä tunnekylmä mies, joka oli asunut Ranskassa vain muutaman vuoden, ja hän, joka oli elänyt siellä koko ikänsä ja jonka sydän oli kiihkeä ja haavoittuvainen, olivat koulutuksensa, näkemyksiensä ja maailmankuvansa vuoksi auttamattoman kaukana toisistaan.

 

Ei, en lyönyt yhtään pistettä vahingossa pilkuksi. Ndiaye käyttää monia pitkiä lauseita tekstissään. Itse pilkoin niitä enempiä miettimättä pienemmiksi lukiessani ja sujuihan se niinkin.

 

Keskimmäinen novelli on pisin, eikä päähenkilönä edes ole nainen, kuten voisi lähtökohtaisesti olettaa. Koko tarina tapahtuu yhtenä Rudy Descasin työpäivänä, alkaen siitä kun hän aamulla ennen töihin lähtöä riitelee vaimonsa kanssa ja loppupäivän katuu tätä syvästi. Että tulikin riidan tuoksinassa toivotettua että vaimo palaisi sinne mistä on tullutkin, Senegaliin, kun loppupäivän saa pelätä että vaimo tekeekin juuri niin. Rudyn vaimo Fanta ei juurikaan pääse ääneen tässä tarinassa, mutta hänen vahvuutensa löytyy kyllä.

 

Sen sijaan kolmannen tarinan päähenkilön vahvuutta en löydä, koska en edes ole varma jäikö hän viimeisillä riveillä elävien kirjoihin, itse näkisin että ei. Khady päätyy väärennetyillä papereilla yrittämään pääsyä Afrikasta Eurooppaan, epäinhimillisissä olosuhteissa, fyysisesti loukkaantuneena ja henkisesti loukattuna. Tarina on järkyttävä enkä halua avata sitä tässä sen enempää, koska en halua edes muistella sitä yksityiskohtaisemmin. Valitettavan moni pois Afrikasta hinnalla millä hyvänsä pyrkinyt on taatusti kokenut Khadyn kohtalon ihan oikeastikin.

 

En tiedä kenelle kirjaa suosittelisin. Muihin arvioihin voitte tutustua esim. seuraavissa blogeissa: Kirjapolkuni, Kirjanurkkaus sekä Kirjakirppu.