Junot Diaz: Vieraissakävijän opas rakkauteen

 

 

Junot Diaz: Vieraissakävijän opas rakkauteen

Like 2014, 222 sivua

Alkuteos: This is how you lose her, 2012 USA

Suomennos: Jonna Joskitt-Pöyry 

 

Tässä on kirja, jonka suomenkielinen nimi karkottaa varmasti lukijoita ja kansi avittaa siinä vielä lisää. Luulin itsekin lainanneeni kevätuutuuden joka on veijaritarina sängystä toiseen hyppivän ukkomiehen seikkailuista, mutta tämähän oli kaikkea muuta. Ja ennen kaikkea kaikki odotukseni ylittävää!

 

Diazin kolmas romaani pitää sisällään monta erillistä tarinaa New Jerseyn työläisluokan latinoista. Useimmat tarinat kertovat päähenkilö Yuniorin eri vaiheissa olevista enemmän tai vähemmän huonosti päättyvistä naissuhteista. Yunior on kotoisin Dominikaanisesta tasavallasta, kuten kirjailija Diaz itsekin. Yuniorin isä on tullut töiden perässä USA:han ja vaimo lapsineen on jäänyt saarelle, samoin on kulkenut Diazin elämä. Edelleen samaa yhtäläisyyksien kaavaa noudattaen Yunior, veli ja äiti muuttavat myöhemmin isän luokse Amerikkaan.

 

Kirjassa on 9 kertomusta. Suuri osa niistä kertoo Yuniorin erilaisista tyttöystävistä. Kaksi tarinaa kertoo Yuniorin veljen Rafan naisista ja jos te luulette että Yunior kohtelee naisiaan huonosti niin odottakaa vain kun pääsette Nildan tarinaan. Toinen Rafa-tarina on Lex Pura, kipeä kertomus vakavasti sairastuneesta Rafasta ja tämän naisystävästä, yh-äidistä jota veljesten äiti vihaa sydämestään koska tyttö on avioliittoa etsivä "paperihaukka".

 

Yksi lempikertomuksistani on Invierno joka on koskettava takauma siihen läävään jonne isä veljekset ja vaimonsa vihdoin perheeksi yhdistää. Isä on pitkät päivät töissä ja äiti kotona, isä kieltää lapsia menemästä ulos edes heidän omaan pihaansa. Pian kielitaidoton äiti keksii, että lapset oppivat nopeasti englanninkielen sanoja televisiosta ja istuttaa heidät lähes ruutuun kiinni aamusta iltaan.

 

Päivällisellä hän kokeili englantiaan papiin, mutta papi vain tökki haarukalla perniliään, joka ei kuulunut äidin bravuureihin.

En ymmärrä sanaakaan sinun puheestasi, papi sanoi lopulta. Sovitaan että minä hoidan puhumisen.

Miten minä sitten opin?

Ei sinun tarvitse oppia, papi sanoi. Sitä paitsi harva nainen edes oppii englantia.

Se on vaikea kieli, hän sanoi ensin espanjaksi ja sitten englanniksi.

Sen jälkeen mami ei sanonut sanaakaan. Aamulla, heti kun papi oli lähtenyt, mami avasi television ja istutti meidät sen eteen. Asunto oli aina kylmä aamuisin ja sängystä nouseminen tuotti tuskaa.

Ei vielä, me sanoimme.

Tämä on niin kuin lähtisitte kouluun, mami yritti.

 

Lohduttomasta surullisuudestaan huolimatta pidin kovasti myös Otravida, otravez kertomuksesta, joka ei liity mitenkään Yuniorin perheeseen, vaan sairaalan pesulassa työskentelevään Yasminiin, jolla on suhde dominikaanimieheen jolla puolestaan on perhe saarella odottamassa. Ramon haaveilee talon ostamisesta ja Yasmin elää epävarmuudessa; onko mies hänelle tarkoitettu vai käykö tämä talon hankittuaan hakemassa vaimonsa ja lapsensa Amerikkaan?

 

Kirjan tarinat ovat rehellisiä ja realistisia, joku saattaisi nähdä ne inhorealistisina. Minut ne saivat miettimään siirtolaisten kohtaloita. Jälleen yksi perheenäiti joka suurin odotuksin pääsee Amerikkaan, tuohon sadunhohteiseen maahan jossa jalkakäytävät ovat kultaa ja puut vaaleanpunaisia hattaroita mutta joutuukin karvaasti pettymään. Mietin miten hyvässä jamassa oma elämäni sittenkin on. Mietin miksi kaikki arviot joita suomeksi olen tästä kirjasta nyt lukenut, keskittyvät vain ja ainoastaan siihen, että Yunior pettää naisiaan?

Heille, jotka ovat tutustuneet Diazin aiempaan tuotantoon, Yunior on jo tuttu nuorimies. Ällö tyyppi joka toisaalta saa minut hymähtämään, että tuollaisiahan ne pojat on, kyllä se Yuniorkin vielä kasvaa aikuiseksi. Yuniorin tyttöystäviä minun tekisi mieli halata, kaikkihan me olemme vastaavanlaisiin törmänneet, sinäkin löydät vielä sen oikean joka on ehtinyt aikansa pörrätä ja on valmis asettumaan aloilleen.

Yrität saada hänet jäämään kaikin mahdollisin konstein. Kirjoitat hänelle kirjeitä. Viet hänet autolla töihin. Siteeraat Nerudaa. Laadit sähköpostiviestin, jolla katkaiset välit kaikkiin lutkiisi. Torjut heiltä tulevat viestit. Vaihdat puhelinnumeroa. Lopetat juomisen. Lopetat tupakoinnin. Julistaudut seksiriippuvaiseksi ja ryhdyt käymään kokouksissa. Syytät isääsi. Syytät äitiäsi. Syytät patriarkaalista yhteisöä. Syytät Santo Domingoa. Etsit terapeutin. Poistut Facebookista. Annat hänelle kaikkien sähköpostitiliesi salasanan. Alat käydä salsatunneilla kuten olet aina lupaillut, jotta voitte tanssia yhdessä. Väität olleesi sairas, väität olleesi heikko - Se johtui kirjasta! Se johtui paineista! - ja kellon tarkkuudella tunnin välein vannot olevasi hirvittävän pahoillasi.

Rakastuminen ei ole koskaan niin yksinkertaista, aina ei edes helppoa.

Diazin aiempi romaani, osittain samoja henkilöitä sisältänyt Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä toi kirjailijalle Pulitzer-palkinnon ja Vieraissakävijä oli puolestaan National Book Award -finalisti.

Kirjasta muualla: Ota lukuun, Kirjasieppo.