Paula Havaste: Yhden toivon tie

Paula Havaste: Yhden toivon tie

Julkaisija: Gummerus 2012, 446 sivua

Havasteen Kaksi rakkautta ei ollut aivan toivomani kaltainen lukukokemus, mutta olin blogikommenteista ymmärtänyt, että kakkososa on monien mielestä ykköstä parempi, joten päätin jatkaa sarjan lukemista. Hyvä niin.

Yhden toivon tiestä tutun Annan elämänvaiheita seurataan myös tässä kirjassa. Annan rinnalla kulkee myös Annan pikkusiskon, Oilin tarina. Eletään edelleen jatkosodan aikaa ja Oili työskentelee saksalaisten silmäsairaalassa Kemissä. Oili nauttii työstään ja sen tuomista eduista, kuten hyvistä kengistä, riittävästä ruuasta ja viikottaisesta suklaalevystä, mutta suurin syy Oilin viihtymiseen Kemissä on saksalainen upseeri Horst. Oili ja Horst ovat olleet salakihloissa jo puoli vuotta, sen julkisempaan Horst ei ole vielä suostunut ja kyllähän Oilikin tietää miten suomalaisnaisten ja saksalaissotilaiden suhteisiin Saksassa suhtaudutaan. Oilin työtovereiden saksalaissulhaset ovat kuitenkin saaneet vihkilupia itseltään Führeriltä ja Horstkin on luvannut hakea vihkilupaa tulevana syksynä. Oili suunnittelee luottavaisena tulevaisuuttaan ja on miettinyt kaiken valmiiksi. Mielikuvissaan Oili kirjoittaa jo Saksasta Suomeen saaneensa pojan joka on komea kuin isänsä, pitkä ja vaalea.

Kyllä hän oli onnellinen, kun oli Horstin saanut. Ja nyt, kun he olivat kahden, Oili kaivoi käsilaukkunsa vetoketjutaskusta suurimman aarteensa ja pujotti sen vasempaan nimettömäänsä. Salakihlat, ja aina kun oltiin kahden, Oili sai pitää sormustaan.
-Sehen du, Horst?
Miehen kasvoilla kävi jännittynyt ilme, sitten tämä hymyili ja lähti kolistelemaan saunaan tulia ja vettä.

Omalla tahollaan Anna kantaa huolta pikkusiskostaan ja odottaa kovasti tämän kirjeitä. Anna tuntuu vaistoavan, ettei suhde saksalaissotilaan kanssa ole yksinomaan mutkaton ja enteitä yhteistyön päättymiselle aseveljen kanssa on jo ilmassa. Annan oma elämä on Tuji-suhteen jälkeen ajautunut rauhallisiin uomiinsa. Helppoa tosin ei Annankaan elämä ole, mainittavaa aineellista pulaa pieni perhe ei vuosia kestäneestä sota-ajasta huolimatta tunnu kokevan, mutta henkisellä tasolla Annaa koetellaan. Pieni Armas-vauva on joka päivä muistuttamassa Voiton harha-askeleesta ja Annan oma raskaus on jo pitkällä. Tyttäret, Raija ja Liinu, ovat onneksi jo isoksi avuksi.

Tytöt istuivat keittiönpöydän ääreen vakavina.
- Kuule äiti. Isä sanoi, että jos me katsomme Armasta arkisin joka aamupäivä kahdeksasta yhteentoista koko kesän, niin hän ostaa meille polkupyörän. Sitten meidän on helpompi käydä lottatyttöjen talkoissa, kun päästään polkupyörällä.
Anna katseli tyttöjään. Näillä oli aivan erilainen lapsuus kuin hänellä itsellään oli ollut. Anna oli saanut olla lapsi pitkään, ei hänellä olut muita velvollisuuksia kuin tiskit tiskata ja pihapolku haravoida, ja polkupyörä oli ollut valmiiksi pihavajassa. Ennen sotia oli ollut aikaa leikeille ja haaveille, ja vanhassa pappilassa oli ollut tilaa seikkailla. Oli sääli, että Raijassa ja Liinussa näkyi niin harvoin sitä lapsuutta, jota Anna muisteli kaiholla. Liian nopeasti liian paljon velvollisuuksia. Nyt hän oli sälyttämässä tytöilleen vielä yhden lisää. Kas siinähän oli jälleen yksi teema kirjoitustyöhön, sota-ajan lasten velvollisuudentuntoisuus.

Trilogian toinen osa on huomattavasti ensimmäistä enemmän mieleeni. Tästä puuttuu ensimmäisen turhan kepeä viihteellisyys jonka sijaan kirjailija on tarttunut vahvalla otteella kipeisiin asioihin kuten Lapin sotaan ja siihen miten hyljeksitty ja arvoton saksalaissotilaan entinen heila on saksalaisten lähdettyä. Oili kulkee kirjassa rankan tien, niin henkisesti kuin fyysisesti, ja toipuminen vie aikaa. Miten nopeasti kaikki voikaan muuttua ja miten vähän voit itse tapahtumien kulkuun vaikuttaa, kun olet vain pieni hiekan murunen kivenjärkäleiden maailmassa. Vastapainona Oilin kärsimyksille hyppäävät tarinassa silmille Tujin kevyet mistään mitään ymmärtämättömät kommentit, tilanteeseen nähden välinpitämättömyydessään jo ilkeät. Oilin toipuminen on kirjan päättyessä vielä aluillaan, mutta toivonpilkettä paitsi mielen myös Oilin sydämen toipumisesta on jo nähtävissä. Kolmanteen osaan siirryn odottavaisin mielin, siinä näyttää olevan taas aivan eri teemoja käsittelyssä.

Tämä oli neljäs kirjani haasteeseen Ihminen sodassa.