Markku Turunen: Vaeltaja

Markku Turunen: Vaeltaja

Julkaisija: Gummerus 2012, 394 sivua

Minulta kysyttiin halua kirjoittaa tänne blogiin oma arvosteluni lukemastani kirjasta. Kun vaimo kerran mahdollisuuden antoi niin tässä sitä nyt sit tulee:

Tykkään lukea näitä ns. historiallisia "seikkailutarinoita", kuten Wilbur Smithin Afrikkaan sijoittuvat tarinat. Hienoa oli löytää kotimaistakin seikkailua kirjastosta.

Kirja alkaa hieman sekavasti kun kuljetaan kahdessa eri ajassa, päähenkilön kuitenkin pysyen samana vaikka tapahtumien välillä oli useampi sata vuotta. Itselläni meni tovi tajuta mistä tässä oli kyse. Ensimmäinen seikkailu alkaa Olavinlinnasta, jossa kirjan päähenkilö Antti on linnan voudin Pietari Kylliäisen apuri. Sinne saapuu Knut Posse, jonka matkaan Antti lähtee Viipuria puolustamaan venäläisiä vastaan, jättäen vaimonsa Kertun odottamaan heidän esikoistansa. Viipurissa Antti on mukana johtamassa Viipurin puolustusta, ollen mukana myös pamauksessa. Pamauksessa Antti saa päällensä "vahingossa" venäläisten suojeluspyhimyksen Pyhän Andreaksen kirouksen, joka määrää Antin vaeltajaksi ja vain pyyteetön rakkaus saattaisi vapauttaa Antin kirouksesta. Vaeltaja elää joukossamme kuolemattomana kunnes kirouksen langettaja katsoo purun ehdot täyttyneen ja purkaa kirouksen. Antti käy aina tilaisuuden tullen kotona ja eräällä kertaa onkin poika ja vaimo kadonneet. Antti päättää käydä sodan loppuun ja sitten etsiä perheensä. Siitä seikkailu alkaa.

Seuraavaksi siirrytään ajassa harppaus eteenpäin vuoteen 1518 ja Antti, eli tässä seikkailussa Antonio, on Fernão de Magalhaesin mukana historian ensimmäisellä tunnetulla maailmanympäripurjehduksella. Tämäkin seikkailu tempaisee lukijan mukaansa tapahtumiin. Harmittavasti kirouksen ansiosta Antin nimeä ei kuitenkaan  Sanlúcar de Barramedan torin laidalta maailmanympäripurjehduksestaselvinneiden nimilaatasta löydy, sillä kirouksen mukaan häntä ei kukaan jälkeenpäin muista. Tarina on mukaansatempaavan jännittävää luettavaa, vaikkakin välillä selostetaan faktoja tarkasti, mutta ei se menoa haittaa. Tarinassa esiintyy paljolti oikeasti purjehduksella mukana olleita henkilöitä, joten kirjailija on tehnyt hyvää pohjatyötä. Tosin tarina on pitkä, liki puolet kirjasta eikä tämän liki kolmen vuoden purjehduksen aikana itse pääjuoni juuri etene. Antilla on edelleen tehtävä kesken, vaimo ja poika pitäisi löytää. Juonellisesti en ymmärrä miksi vaimoaan etsivä mies lähtee seikkailulle Maustesaarille, mutta annetaan kirjailijallekin vapauksia. Tarina on kuitenkin se pääasia.

Antti palaa kotikonnuilleen vähän yli satavuotiaana, löytääkseen jotain ennen uutta seikkailua. Seuraava seikkailu tapahtuu 1700-luvun viimeisinä vuosina pyhiinvaellusmatkalla Jerusalemiin, jonne myös Napoleon joukkoineen on matkalla. Tämä seikkailu ei enää ollut niin mukaansatempaava, mutta juonen kehittymisen kannalta merkittävä, sillä Antti tapaa paljon muita kohtalotovereitaan eli vaeltajia. Mukana tietysti Ahasverus eli vaeltava juutalainen. Tämä kaveri seikkailee jo raamatussakin. Tarina ei ollut enää niin mukaansatempaavaa vaikka matkalla selviteltiin Graalin maljan kohtaloa.

Sitten ollaankin Saksan Dresdenissä vuodessa 1843 ja seikkailuun ilmaantuu omalaatuinen säveltäjänero Wagner, joka viimeistelee oopperaansa Lentävä hollantilainen. Lentävän hollantilaisen kapteeni Hendrick Decken taitaa olla yksi tunnetuimmista vaeltajista. Tämä seikkailu loppuu jo ennen kuin se alkaakaan ja siirrytään taas eteenpäin.

Manuel Santos on Antin nimi kun ollaan Espanjan Las Palmasissa. Täällä hän tapaa mm. runoilija Horatiuksen joka oman vaelluksensa aikana lausuu viiniä juoden runojaan yleisölle. Antti joutuu sattumalta avustajaksi kun Lentävän hollantilaisen kapteeni Decken rantautuu maihin päästäkseen omasta kirouksestaan. Tämä tarina ei jaksanut kamalasti kiinnostaa, alkoi olla vaikeuksia keskittyä tarinaan ja oli vältettävä kiusausta harppoa sivujen ohi. Täällä selviää Kertun ja pojan kohtalokin.

Olavinlinnaan Antti palaa satojen vuosien jälkeen katsomaan Wagnerin Lentävää Hollantilaista. Esityksen jälkeen hän huomaa tutun hahmon eli itse Wagnerin joka kuuluu myöskin vaeltajiin. Hänet on kirottu kuuntelemaan omia oopperoitaan.

Viimeiseksi kirjan tarinaksi jää Viipuri seikkailu. Alkaa olemaan jo aika puuduttavaa luettavaa ja sivujen käydessä vähiin alkaa loppuratkaisun odotus. Sehän sieltä viimein tulee, varmistan saman tien et oliks tää ny muka tässä. Jos joku niin loppuratkaisu töksähti.

Kaiken kaikkiaan kirjan alku oli kiinnostava ja vielä maailmanympäripurjehduskin oli mukaansatempaavaa luettavaa. Loppu alkoikin olla enemmän pakkopullaa, sillä en jätä kirjaa kesken ihan helpolla. En tiedä miksei kirjailija tehnyt seikkailuista omia kirjojaan vaan kaikki pakerrettiin samojen kansien väliin. Itse mietin etteikö Antille muuta tapahtunut liki 500 vuoden aikana. Kaksi ensimmäistä seikkailua olisivat toimineet ihan omana kirjanaankin. Loppua kohti alkoi seikkailujen kuvaus lyhentyä ja ihmetytti maailmanympäryspurjehtimisen osuus koko kirjasta, sillä juonellisesti siinä tapahtui vähiten. Ensimmäistä kertaa googletin lukiessani, tarkistaessani ovatko kirjan tapahtumat todella tapahtuneet. Kovan pohjatyön on Turunen tehnyt, sen huomaa kun katsoo lähdeluetteloa. Naisille tämä kirja tuskin sopii, on sotaa ja taisteluita eikä rahtuakaan romantiikkaa. Paljon opin historiasta ihan faktaa tätä kirjaa lukiessa, kannatti lukea kaiken kaikkiaan.

-Mika-