Tiina Laitila Kälvemark: H2O

Tiina Laitila-Kälvemark: H2O
Wsoy, 2020
265 sivua

Lainasin kirjan Ylöjärven kaupunginkirjastosta.

Hester Hanna Ofelia Luoto. Kolmekymppinen, keskipituinen, ihan normaalin näköinen nainen, jonka lääketieteenopinnot ovat venyneet. Hester harrastaa vapaasukellusta ja on tuntitöissä marketin heviosastolla. Kuulostaa aika tavalliselta stoorilta. 

Paitsi että Hester ei ole "ihan tavallinen" nainen. Hän sairastaa dissosiatiivista identiteettihäiriötä, mikä tarkoittaa tilaa, jossa henkilön persoonallisuus on jakautunut kahteen tai useampaan osaan. 

Niin kauan kuin muistan, en ole asunut itsessäni yksin. On olemassa toisia, kutsutaan niitä vaikka sivupersooniksi. Ne ovat kulkeneet mukanani yhtä itsestäänselvinä kuin kädet tai jalat tai sydän. 

Sivupersoonia on tullut ja mennyt, osa on häipynyt tai ainakin liuennut merkityksettömiksi. Kaksi niistä on kuitenkin vahvasti mukana Hesterin elämässä, Hani ja Ofelia. Eivätkä ne ole mitään varjoja, vaan kuuluvia ja kouriintuntuvia. Ne raapivat ja kutittavat ihoani, saavat silmät vilisemään. Niillä on kova ääni ja liikaa mielipiteitä, ja ne ilmestyvät liikkuvina kuvina sisäisen näyttöpäätteeni ruudulle. 

Hani ja Ofelia eivät tule toimeen keskenään, ne ovat siihen liian erilaisia. Hani käyttäytyy usein kuin pikkulapsi tai itsekeskeinen teini, Hani iskee miehiä eikä Hester aina tiedä kenen sängystä herää. Ofelia on vastakohta, hän laatii listoja ja taulukoita, tietää ja muistaa kaiken, järjestelee kaiken, vaatteet, kynät, ajatukset, pelot. Väsymys jomottaa takaraivossa, suuta kuivaa. Ofelia pakotti minut siivoamaan keittiön kaappeja melkein koko yön. Kahvimukit riviin, korvat vinosti oikealle. Lautaspinoissa kuusi kussakin, pinon ja hyllynreunan välissä tasan kaksi senttiä.  

Hesterin äiti Maria oli hippityttö, astrologi, tarot-korteista ennustaja. Hesterin isä Joel oli runoilija, yhdessä heillä oli ollut avoin, polyamorinen suhde jota kaikki eivät olleet katsoneet hyvällä. Marian äiti otti Hesteriä välillä kotiinsa, olisi ottanut tytön vallan omakseen. Mutta hänen kasvatusmetodinsa olivat kyseenalaiset.

Hesterin isäpuoli, puolalaissyntyinen Jacek, on sairaalassa, eikä tällä ole enää paljon aikaa jäljellä. Tieto siitä vahvistaa Hanin ja Ofelian otetta Hesteristä ja palauttaa Hesterin mieleen muistoja yli 20 vuoden takaa lapsuudesta, tietystä uudenvuodenaattoyöstä. Jotain tapahtui silloin tuossa punatiilisessä lapsuudenkodissa, pienessä taajamassa lähellä suurehkoa merenrantakaupunkia. Ennen sitä Hester oli pystynyt kontrolloimaan sivupersooniaan, se oli ollut vähän kuin leikkiä, hän saattoi kutsua toiset tytöt paikalle ja työntää heidät sivuun niin halutessaan. Mutta tuon uudenvuodenyön jälkeen tasapaino Hesterin ja sivupersoonien välillä järkkyi ja Hester menetti kontrollin. Sen yön jälkeen Hester oli oppinut, että kastuminen ja erityisesti hengityksen pidättäminen veden alla auttoi mielen osasten hallinnassa. Siksi hän sukelsi.

Tämä oli kolmas Kälvemarkilta lukemani kirja ja olen myös pitänyt kaikista. Vain ensimmäinen julkaisu, novellikokoelma, on vielä lukematta. H2O lunasti odotukseni, tämä on juuri sitä kotimaista laatua joka takaa lukunautinnon. Sivupersoonat aiheena oli kiinnostava ja vähän käytetty, toinen teema kirjassa on muistot ja se miten erilaiset muistikuvat samassa tilanteessa olleille ihmisille tapahtumista jää, kun aikaa on kulunut noinkin paljon kuin 20 vuotta. Loppuratkaisu oli aivan erilainen kuin osasin odottaa.

Olen aiemmin kirjoittanut Laitila Kälvemarkin kirjoista:
Karkulahti, 2015
Seitsemäs kevät, 2017